Haaveiletko johtajan roolista? Kannattaa harkita terapiaa

Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin jutun voit lukea tästä linkistä.

Koulutan työkseni nuoria aikuisia, jotka tähtäävät johtaviin asemiin yksityisellä ja julkisella sektorilla. Tunneilla käydään läpi inspiroivia menestystarinoita, mutta samalla myös opitaan, että hyvä koulutus ei takaa, että kaikki menisi hyvin heidän elämässään.

Kuten Harvard Business Review -lehti muistuttaa, noin 50–70 prosenttia yksityisten yritysten uusista johtajista epäonnistuu tehtävässään puolentoista vuoden kuluessa palkkaamisesta tai ylennyksestä. Vertailukelpoisia lukuja ei ole saatavilla julkiselta tai kolmannelta sektorilta, mutta onnistuminen on sielläkin kaikkea muuta kuin varmaa.

Tavallisimmat syyt epäonnistumiselle ovat melko odotettuja: kyvyttömyys rakentaa yhtenäinen tiimi, heikot viestintätaidot, haluttomuus tehdä vaikeita asioita, itsekkyys, väärinkäytökset tai heikko moraali ja niin edelleen. Mutta on myös eräs merkittävä syy, johon törmään jatkuvasti, mutta johon ei yleensä kiinnitetä kunnolla huomiota: johtajat epäonnistuvat, koska he vihaavat johtajana olemista.

Moni olettaa, että johtajuus tuo elämään rutkasti onnea ja tyydytystä. Useimpien kohdalla tämä ei pidä paikkaansa, ei ainakaan aluksi. Joillekin vastuutehtävä herättää tuskaa ja murhetta alusta asti. Seurauksena on ikävä kierre: jos ei viihdy työssään, siinä menestyminen on vaikeaa.

Jos suhtautuu työhönsä kunnianhimoisesti ja huomaa himoitsevansa pomon kulmatoimistoa, voi säästyä paljolta harmilta punnitsemalla huolella, ovatko johtajuus ja siihen liittyvät tehtävät todella sitä, mitä haluaa. Monet ikävyydet voi välttää, jos vain malttaa ensin rauhassa pohtia, vaarantavatko työhön liittyvät paineet, uupumus ja yksinäisyys oman hyvinvoinnin ja sitä kautta kyvyn menestyä työelämässä.

Oletus, jonka mukaan johtava asema lisää tyytyväisyyttä elämään ja työhön, on argumentaatiovirhe, jossa oletetaan, että korrelaatiosta seuraa kausaliteetti. Toisin sanoen, jos kaksi asiaa esiintyy tyypillisesti yhdessä, toisen uskotaan virheellisesti aiheuttavan toisen.

Esimerkiksi useissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että johtajat kokevat olevansa tyytyväisempiä työhönsä kuin työntekijät. Joissakin tutkimuksissa esitetään tälle biologinen selitys, jonka mukaan stressihormonitasot ovat yleensä matalampia johtavissa asemissa olevilla henkilöillä. Tutkijat olettavat, että tämä ei johdu niinkään henkilöiden korkeasta asemasta vaan sen mukanaan tuomasta, mieltä rauhoittavasta hallinnan tunteesta, varsinkin jos asema on vankka (mikä ei ole yritysmaailmassa mitenkään itsestään selvää). Näitä havaintoja pidetään laajalti todisteena siitä, että ylennyksen saaminen tekee ihmisen onnelliseksi.

Tutkimukset eivät kuitenkaan kerro sitä, lisääkö johtajaksi tuleminen hyvinvointia. Kyseessä voi hyvinkin olla ”valintaharha”, eli työssään paremmin viihtyvät ihmiset saavat herkemmin ylennyksiä, samoin kuin ihmiset, joilla on luonnostaan hyvä stressinsietokyky. Johtajaksi tulemisen vaikutusta onnellisuuteen kannattaa ennemmin tutkia tarkastelemalla ihmisiä ennen ylennystä ja sen jälkeen, kuten kaksi saksalaistutkijaa teki äskettäin Journal of Happiness Studies -lehdessä julkaistussa artikkelissa. Tarkasteltuaan kymmenen vuoden verran uratietoja lähes 26 000 työntekijästä, joista osa yleni johtajiksi ja toiset eivät, tutkijat pystyivät arvioimaan tarkemmin, miten johtajaksi eteneminen vaikutti hyvinvointiin.

Tulokset olivat ristiriitaisia, mutta harvemmin positiivisia. Tutkijat mittasivat yleistä tyytyväisyyttä elämään ja havaitsivat, että ylennystä lähestyvät työntekijät muuttuivat yleensä hieman onnellisemmiksi johtajuutta edeltävien viiden vuoden aikana. Onnellisuus kuitenkin laski, kun ylennys tapahtui, eikä tyytyväisyys palannut ylennystä edeltävälle tasolle ennen kuin henkilöt olivat olleet uudessa asemassaan kaksi vuotta. Vasta sen jälkeen heidän onnellisuutensa alkoi vähitellen kivuta ylöspäin.

Vielä hätkähdyttävämpi muutos ilmeni vihan tunteissa, jotka lisääntyivät merkittävästi ylennyksen jälkeen eivätkä laantuneet pois peräti viiteen vuoteen. En ole löytänyt tutkimusta, joka selittäisi, miksi tuoreet johtajat tuntevat ylenmääräistä vihaa näinkin pitkään, mutta muistan itsekin kamppailleeni tunteen kanssa aiemmin urallani, kun olin vastikään noussut suuren, voittoa tavoittelemattoman järjestön johtoon. Syy oli yksinkertainen: koin kokonaisvaltaista hallinnan puutetta työssäni, ja edessäni oli mahdottomalta tuntuva tehtävä, josta olin itse yksin vastuussa johtokunnan silmissä. Jos ei ole henkisesti erittäin vahva ihminen, tämä viha voi johtaa uran tuhoutumiseen. Kuten tutkimuksista käy ilmi, johtajien viha voi olla yhteydessä muihin ongelmiin, kuten alaisten ahdistukseen ja käsitykseen johtajasta mielivaltaisena tyrannina. Viha heikentää muiden halua seurata johtajaansa.

Toinen johtajuuteen olennaisesti liittyvä ongelma on yksinäisyys. Harvard Business Review -lehden mukaan puolet toimitusjohtajista kokee yksinäisyyttä työssään ja moni uskoo sen heikentävän heidän työsuoritustaan. Yksi oppilaitokseni pääsyvaatimuksista on aikaisempi työkokemus; valtaosa opiskelijoista on jo ollut työssä, johon sisältyy paljon vastuuta. Kysyn usein, kuinka monella heistä on kokemusta siitä, että he ovat saaneet ylennyksen työtovereidensa ohi, ja enemmistön kädet nousevat. Seuraavaksi kysyn, kuka heistä on tuntenut yksinäisyyttä sen seurauksena; useimmat kädet pysyvät ilmassa. Jos opiskelijat saavuttavat uratavoitteensa, tämä tunne tulee todennäköisesti tutuksi myös tulevaisuudessa.

Kannattaako kulmatoimistoa siis havitella? Riippuu ihmisestä. Saatat olla poikkeusyksilö, jolle pomon rooli tuo täydellisen onnen tunteen, mutta en laskisi sen varaan. Viisainta on arvioida avoimin mielin myös sitä, mitä johtopaikka ottaa, ei vain sitä mitä se antaa. Tässä on kolme vinkkiä, jotka kannattaa ottaa tulevaisuutta suunnitellessa huomioon.

1. Kaikkien ei kannata pyrkiä johtajiksi.

Jos jollain on ongelmia alkoholin kanssa, hänen tuskin kannattaa ryhtyä baarimikoksi tai mennä töihin alkoholimyymälään, koska viinan määrä ympärillä vain hankaloittaa elämää. Samoin jos yksinäisyys vaivaa tai vihanhallinta tuottaa vaikeuksia, muiden johtaminen voi hyvinkin pahentaa ongelmaa. Tällöin johtajuus ei vain heikennä hyvinvointia vaan voi myös vaikeuttaa ympärillä olevien ihmisten elämää ja vaarantaa todennäköisyyden menestyä johtotehtävissä, joissa, kuten todettua, 50–70 prosenttia uusista tulokkaista epäonnistuu.

2. Jos otat työn vastaan, ole siihen valmis.

Vaikka yksinäisyyden tai vihan tunteet eivät tuottaisikaan sinulle ongelmia, tunteet voivat tutkimusten mukaan voimistua. Et ottaisi vastaan vaativaa työtä, jos et olisi siihen ammatillisesti valmis, eikä johtajuuteenkaan kannata lähteä henkisesti valmistautumattomana. Valmistautuminen voi olla esimerkiksi sitä, että haet apua jo ennen kuin tarvitset sitä. Tämä ei ole niin outoa kuin miltä se kuulostaa; suosittelen säännöllisesti johtajia hakeutumaan terapiaan jo ennen eläköitymistä, jotta he ovat valmiita tähän, toisinaan rajuunkin elämänmuutokseen. Terapiasta voi olla apua myös ennen ylennystä, mutta itsensä kehittäminen henkisesti onnistuu myös muilla keinoin, kuten meditaation tai rukoilun avulla. Tärkeintä on tehdä asialle jotain jo ennen kuin vaikeuksia ilmenee.

3. Älä ota johtajan pestiä vastaan, jos et halua kokea notkahdusta onnellisuudessa.

Vaikka keskiverto uunituore pomo ei kärsisikään yksinäisyydestä tai vihanhallinnan ongelmista, hänellä voi silti olla edessään kaksi vuotta aiempaa onnettomampaa aikaa. Tämä voi tuntua hämmentävältä, jos henkilö odotti olevansa onnellisempi, mutta se on täysin normaalia ja useimmiten väliaikaista. Kaksi vuotta on silti pitkä aika. Ehkä olet valmis tekemään tämän uhrauksen muiden hyväksi tai saavuttaaksesi itse hyötyä pitkällä aikavälillä. Toisaalta sinulla voi olla monia hyviä syitä olla tekemättä uhrausta: ehkä olet esimerkiksi valmis jättämään työelämän vähitellen taaksesi tai työn sijaan haluat keskittyä elämiseen, koska elämä on lyhyt. Mieti siis myös johtopaikan huonoja puolia ennen kuin muutat kulmatoimistoon.

Vaikka onnellisuusperuste kuulostaa erittäin vakuuttavalta syyltä olla tavoittelematta johtajuutta, ajatus tilaisuuden heittämisestä hukkaan voi tuntua ikävältä.

Evoluutiopsykologit esittivät jo kauan sitten, että sosiaalisena ja hierarkkisena lajina ihminen on todennäköisesti kehittynyt tavoittelemaan korkeampaa statusta, valtaa ja arvovaltaa, joiden avulla voi hallita muita. Jos luontoäiti ohjaa meitä kohti huippua, suuresta tilaisuudesta luopuminen voi tuntua täysin luonnottomalta.

Mutta kannattaa muistaa, että luontoäiti ei piittaa siitä, olemmeko onnellisia; hän vain haluaa meidän selviävän hengissä ja siirtävän omia geenejämme eteenpäin. Pleistoseeniaivomme kertovat meille, että johtajina saamme enemmän ruokaa ja parittelukumppaneita – niinpä työ kannattaisi ottaa vastaan! Mutta tämä perustelu on tietenkin vanhentunutta hölynpölyä modernissa yhteiskunnassa, tai niin sen ainakin pitäisi olla.

Jos siis arvelet, että johtajuus heikentäisi elämänlaatuasi, vastusta eläimellisiä vaistojasi. Anna jonkun toisen poloisen tarttua ruoriin.

©2024 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.