
Karhukaiset (Tardigrada) ovat pikkuisia millin kokoisia eläimiä, jotka tunnetaan planeetan kestävipinä eliöinä. Ne ovat levittäytyneet kaikkialle ja useimmiten niitä tavataan kosteissa elinympäristöissä.
Karhukaiset kuitenkin selviävät myös ajoittaiselta kuivumiselta. Ne kykenevät anhydrobioosiin eli voivat kuivattaa itsensä ja pysäyttää kaikki elintoimintonsa – ja veteen päästessään herätä taas henkiin. Karhukaiset ovat siis ihan oikeita eläviä kuolleita, ja voivat olla sitä jopa suurimman osan elämästään. Pisimmät varmistetut havainnot kuivumisesta takaisin elämään ovat 15 vuotta.
Karhukainen on yksi eläinkunnan koviksista ja ehdottomasti selviytymisen mestari. Ne saattavat olla jopa torakoitakin kovempia, arvioi Tommi Vuori, karhukaisharrastaja ja Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen karhukaistutkimusryhmän tutkimusavustaja. Vuoren oma karhukaisharrastus on vienyt hänet perkaamaan kotiloiden ulostetta, myös huvikseen.
– Yksi tutkimus selvitti, miten karhukainen voi levitä lehtokotiloiden ulosteissa. Selviytymisprosentti suoliston läpi oli 30. Se on korkea siihen nähden, että minkä tahansa eläimen ruoansulatuskanava on vihamielinen ympäristö.
Huhtikuussa 2019 israelilainen luotain rysähti moottorivian vuoksi kuun pinnalle ja tarina kertoi, että ainoana ehjänä selvinnyt olisi ollut joukko karhukaisia. Tarina on mainio, mutta ei ihan totta, sanoo Vuori. Sellaisenakin se sisältää kuitenkin karhukaisten ylivertaisuuden kannalta hienoja yksityiskohtia. Kun haluttiin tutkia, onko karhukaisten edes mahdollista pysyä törmäyksessä hengissä, tarvittiin asian selvittämiseen paineilmatykki.
Karhukaisten kestävyydestä on lukuisia esimerkkejä. Ne selviytyvät kuivuudesta ja merivedestä sekä elävänä kotilon suoliston läpi. Säteilyä karhukaiset kestävät suorastaan käsittämättömiä määriä. Ihmiselle 5 grayn annos röntgensäteilyä on tappava, karhukainen on selvinnyt 5 700 grayn annoksesta.
Lisäksi karhukaiset selviävät hyvin matalista lämpötiloista.
– Niitä on käytetty lähellä absoluuttista nollapistettä. Nestemäisestä typestä ainakin osa lajeista on selvinnyt.
Lisäksi on väläytelty, että karhukaisilla olisi jonkinlainen kyky sietää joitain ympäristömyrkkyjä, mutta kuvaukset ovat Vuoren mukaan hataria. Puhutaan myös tapauksesta, jossa japanilaistutkijat jäädyttivät karhukaisia. Muutama vuosikymmen myöhemmin eläimet sulatettiin, moni karhukaisista heräsi ja yksi sai jopa jälkeläisiä.
Tutkijan tarkkuudella Tommi Vuori muistuttaa, että karhukaislajeja tunnetaan tällä hetkellä 1 400 ja kestävyyteen liittyvät kokeet on tehty vain pienellä osalla lajeista.
– Karhukaisten kestävyydestä ei siis tiedetä kaikkea tai ainakaan kestävyys ei ole täysin yleistettävissä.
Karhukaisen heikkous ovat korkeat lämpötilat. Tämän myötä ihminen on karhukaisellekin uhka.
– Vaikutuksia alkaa näkymään jo 37 asteen lämpötilassa. Kohonneet lämpötilat vaikuttavat biologisiin prosesseihin ja sitä kautta eläimiin. Lämpenemisen pitkäaikaisvaikutukset tunnetaan huonosti, mutta en lähtisi sanomaan, etteikö sellaisia ole.
Toinen vielä epävarma on karhukaisten kyky sietää happosateita.
– Oli testattu karhukaisten vasteita keinotekoisille happosateille. Maalla elävillä lajeilla oli heikompi sietokyky kuin makeissa vesissä elävillä karhukaisilla.
Karhukainenkin sopeutuu omaan elinympäristöönsä. Kun Jyväskylän yliopiston tutkijat vuonna 2022 löysivät Rokuan kansallispuiston hiekkamailta täysin uuden karhukaislajin, havaittiin, että sen kynnet olivat pienentyneet. Siis millimetrin mittaisen eläimen pikkuruiset kynnet olivat pienentyneet entisestään, jotta liikkuminen hiekanjyvien välissä olisi helpompaa.
Tutkimusryhmän vetäjä Sara Calhim kertoi lajille annetun nimen – Macrobiotus naginae – saaneen inspiraationsa Harry Potter -kirjojen hahmosta. Kirjassa lordi Voldemortin käärmetoveri Nagini muuttuu naisesta raajattomaksi pedoksi. Tutkijoita se muistutti raajojen vähenemisen evolutiivisesta mallista, jonka hiekan pikkuasukitkin käyvät läpi.
Kuuntele Se Avun Kysymyspodcast: Miksi karhukaiset ovat eläinkunnan koviksia, tutkimusavustaja Tommi Vuori?