
Moni muistaa nuoruusvuosiltaan Datsun 100 A:n. Nissanin valmistama auto tuli alunperin Suomessa myyntiin 1971 mallinimellä Datsun 1000, ja vasta myöhemmin nimi vaihtui legendaariseksi 100 A:ksi. Kyseessä oli japanilaisvalmistajan ensimmäinen sarjatuotantoinen etuvetomalli, jota suuressa maailmassa myytiin nimellä Datsun Cherry. Suomeen tuodut autot oli varusteltu niukasti, jotta hinta saatiin pidettyä aisoissa autoverosta huolimatta. Datsun 100 A:n valmistus loppui 1977, mutta autoa maahantuonut Aro-Yhtymä osti niitä varastoon niin paljon, että viimeiset iskemättömät yksilöt lyötiin kilpiin Suomessa vasta 1979.
Datsun 180 B oli luokkaa isompi auto; sen valmistusvuodet osuivat Nissanin tehtaalla välille 1971-76. Kyseessä oli Bluebird 610-sarjan malli, joka oli saavuttanut suurta suosiota Japanissa ajettavuudellaan ja virtaviivaisella ulkonäöllään. Puhuttiin jopa japanilaisesta kansan-BMW:stä. Ja olihan autossa ainesta: tehokas 1,8-litrainen, yläpuolellisella nokka-akselilla varustettu moottori, vinoheilurirakenteinen taka-akselisto, levyjarrut edessä (takana rummut), vyörenkaat. Ja niin edelleen.
Tosin Bridgestonen ensiasennetut vyörenkaat osoittautuivat testiajossa auton heikoimmaksi lenkiksi. Renkaat olivat kovajoustoiset, eikä niissä ollut juurikaan pitoa. Testiraporttiin kirjattiin mm. näin: "Jarrumittauksissa 100 km/h nopeudesta pitävän jarrutuksen saaminen tuotti tavanomaista enemmän töitä. Tästä ylöspäin nopeutta kohotettaessa, siis esimerkiksi nopeassa maantieajossa, oli pitävän jarrutuksen aikaansaaminen lähes mahdotonta." Mutta autosta sinänsä oli enimmäkseen vain hyvää sanottavaa:
"Datsun 180 B:n käyttäytyminen on täsmälliseen käyttäytymiseen tottuneelle kuljettajalle mieleen. Ohjaus on tuntumaltaan hyvä. Vaikka se ei ole erityisen tarkka, pidämme sitä japanilaisten autojen parhaimmistoon kuuluvana. Tutustuimme auton käyttäytymiseen kriittisissä tilanteissa Keimolan moottoriradalla. Kohtuunopeuksissa Datsun taittaa kaarteeseen juohean tuntuisesti. Nopeutta lisättäessä alkaa renkaitten huono pito häiritä kaarteissa ja jarrutuksissa, mutta auto käyttäytyy tasapainoisesti. Aliohjautuvuus voimistuu; auto pyrkii puskemaan keula edellä ulkokaarteeseen, ei kuitenkaan häiritsevästi."
Tammikuun 1973 Tuulilasin kansikuvassa
Paistatteli suosikkilaulaja Katri Helena. Iloisen kuvan taustalla oli kuitenkin vähemmän iloista asiaa: liikenneonnettomuuksia tapahtui paljon ja monen autoilijan tavoin myös Katri Helena oli joutunut kokemaan kolarin. Hän oli ajanut pysäkiltä lähteneen linja-auton perään ja joutunut sairaalaan. Ihan pikkukolhuilla Katri-Helena ei selvinnyt, sillä hän mursi kolarissa nilkkansa.
"Kolari opetti sen, etten koskaan enää lähde ajamaan väsyneenä tai masentuneena. Kolarin sattuessa olin masentunut, enkä huomannut selvästikään tilanteita. En myöskään aja enää aivan edellä ajavan perään ennen jarruttamista, kuten tein aikaisemmin", Katri-Helena vannoi jutussa, jossa haastateltiin myös muita kolarissa olleita julkkiksia.