
Toni Nieminen, Juha Itkonen, Jari Sinkkonen, Kjell Westö... Kymmenen isää ja kymmenen erilaista perhettä. Dadpodissa suomalaisisät puhuvat siitä, mistä he aina mieluiten puhuvat: lapsistaan ja perheistään. Juontajana Niklas Thesslund, jonka dokumentaariset perheäänitykset rytmittävät puhetta.
Uusi jakso ilmestyy viikoittain.
Löydät DadPodin myös Spotifysta!
Mainostajana Dr. Oetker ja PAULA.
Jakso 10: Jari Sarasvuo
DadPodin ensimmäisen kauden viimeisessä jaksossa esiintyy ehdoton neljän lapsen isä Jari Sarasvuo, jolla on kaksi aikuista lasta edellisestä suhteestaan ja kaksi alakoululaista vaimonsa Virpi Sarasvuon kanssa.
Perheessä valta on vanhemmilla, eikä Sarasvuo neuvottele asemastaan.
– Meillä ei ole esimerkiksi ikinä neuvoteltu nukkumaanmenosta.
Kuuntele Spotifyssa!
Jakso 9: André Wickström
Kertovatko ammattikoomikot isävitsejä, joita heidän lapsensa häpeävät? Jaksaako koomikko edes olla hauska kotona?
Niklas Thesslundin haastattelemalla André Wickströmillä on kaksi lasta ja iltatähti tulossa. Ammatikseen ajattelevalla ja juttuja kertovalla Wickströmillä on teräviä huomioita perheestä, toisinaan hauskoja, toisinaan vain tosia.
– Olen huomannut, että minun on paljon helpompi itkeä sen jälkeen kun sain lapsia. Herkistyy paljon helpommin.
Kuuntele Spotifyssa!
Jakso 8: Juha Kauppinen
Junioriurheilijoiden vanhemmista puhutaan usein negatiiviseen sävyyn kaukalon laidalla huutajina, ja siksi tämä Dadpodin jakso on urheiluvanhemmuuden kunnianpalautus. Vieraana on hämeenlinnalainen toimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppinen. Kauppinen on entinen urheilija ja salibandyä pelaavien poikien isä, joka on myös valmentanut poikiaan vuosien ajan.
Kauppisen mielestä isän ja valmentajan roolien erillään pitäminen on olennaista.
– On tosi tärkeää, että kotona ei ole valmentaja, Kauppinen sanoo.
Kuuntele Spotifyssa!
Jakso 7: Martti Suosalo
Martti Suosalo on yksi Suomen tunnetuimmista näyttelijöistä ja usein esillä lehdissä. Suosalon haastatteluissa puhutaan paljon myös hänen yksityiselämästään, kuten Suosalon ja Virpi Suutarin kolmilapsisen perheen elämästä omakotitalossa Helsingin Tapanilassa.
Suosalon elämä vaikuttaa vähintäänkin täydelliseltä: omakotitalo on itse rakennettu ja aamuisin näyttelijä passaa lapsiaan loihtimalla heille hotellitason aamiaista. Voiko näin täydellistä isää ollakaan? DadPodissa Suosalo kuitenkin muistuttaa, että arjen pyörittäminen ei ole mikään yhden miehen show.
Kuuntele Spotifyssa!
Jakso 6: Jari Sinkkonen
Jari Sinkkonen on Suomen virallinen kasvatusauktoriteetti. Mutta oliko Sinkkonen itse onnellinen lapsi ja auttavatko lastenpsykiatrian opetukset omien lasten kasvatuksessa?
Täydellisesti ei isyys ainakaan mennyt. Sinkkonen kertoo Niklas Thesslundille esimerkin kovatahtoisesta tyttärestään, joka saattoi raivoissaan tulla niin hikiseksi, että kolmevuotias jouduttiin kuivaamaan hiustenkuivaajalla ennen nukkumaanmenoa.
Jari Sinkkosen isä teki itsemurhan, kun Sinkkonen oli 16-vuotias. Parivuotiaana Sinkkonen joutui viikoiksi sairaalaan kauas äidistään, kun hänellä epäiltiin leukemiaa. Varhainen erokokemus oli yksi syy, miksi Sinkkonen kiinnostui ihmismielestä.
Kuuntele Spotifyssa!
Lue myös:
Jakso 5: Kjell Westö
Kirjailija Kjell Westöstä tuli menestyskirjailija samaan aikaan, kun hänen lapsensa olivat pieniä. Westö onkin myöntänyt, että perhe unohtui, kun piti elää kirjailijan elämää.
Itseään isänä Kjell Westö kuvaa näin:
– Lepsu yleisasenne, jonka keskeyttää täysin käsittämättömät raivonpuuskat.
Kuuntele Spotifyssa!
Jakso 4: Leo Stranius
Leo Stranius on ehdoton isä. Straniuksen maailmassa ei ilmastonmuutosta saa unohtaa. Perhe liikkuu polkupyörillä ja syö kylmää puuroa.
"Peittyykö meidän talo veden alle?", kysyvät Straniuksen lapset.
Miten ehdottomuus onnistuu perhe-elämässä ja pelkääkö Stranius isänmurhaa eli sitä, jos lapsi kääntyy isänsä ideologiaa vastaan? "Mitä jos se haluaa sekaruokaa?", pohtii kahden lapsen isä Niklas Thesslundin haastattelussa.
Kuuntele Spotifyssa!
Jakso 3: Hannes Hyvönen
Hannes Hyvönen on entinen jääkiekkoilija, joka ajautui uransa lopussa päihdehelvettiin. Syksyllä 2020 ilmestynyt Hyvösen elämäkerta Häkissä (WSOY) näyttää, miten mahdoton yhtälö on sovittaa yhteen urheilu-ura, perhe-elämä ja päihteet.
Hyvönen oli mielestään parikymppisenä aivan liian nuori itsenäistymään — ja isäksi. Tavalliset asiat tuntuivat tylsiltä, kun jännitys toistui illasta toiseen.
– En ollut valmis yksinäiseen aikuisen elämään. Olin vielä lapsi.
Kuuntele Spotifyssa!
Jakso 2: Juha Itkonen
Vieraana kirjailija Juha Itkonen. Miten neljän lapsen isä onnistuu kirjoittamaan romaaneja kun vaimokin on kiireinen startup-yrittäjä?
Jaksossa paljastuu myös, miksi Juha Itkonen ei pidä sanasta "ruuhkavuosi" tai ilmaisusta "lapsiperheen arki".
"Mulla on sellainen mörkö siellä post-it-lapulla kuin romaani."
Kuuntele Spotifyssa!
Jakso 1: Toni Nieminen
Niklas Thesslundin vieraana olympiavoittaja Toni Nieminen. Miten Nieminen selviää hässäkästä, jossa lasten äitejä on kaksi ja välimatkat lapsiin pitkiä?
Käydään läpi Niemisen elämän käänteitä ja kriisejä ja ihmetellään, kuinka mäkihyppääjä, yrittäjä, asuntomyyjä ja monien muiden ammattien mies jaksaa aina vain hymyillä ja innostua uusista asioista.
"Pitääkö siinä puuhassa olla mäkihyppääjän rohkeus?"
Kuuntele Spotifyssa!
Kiinnostaako kaupallinen yhteistyö DadPodissa? Autamme löytämään parhaat ratkaisut, joilla brändisi voi kuulua A-lehtien podcasteissa. Lue lisää täältä ja ota yhteyttä yritysasiakkaat@a-lehdet.fi.
Tämä on päivittyvä artikkeli, joka on julkaistu 25.11.2020. Uusi jakso ilmestyy kerran viikossa.