Apu

Hannes Hyvönen menetti kiekkouran jälkeen kaiken: ”Olen oppinut puhumisen merkityksen vasta keski-ikäisenä ja kovimman kautta”

Hannes Hyvönen menetti kiekkouran jälkeen kaiken: ”Olen oppinut puhumisen merkityksen vasta keski-ikäisenä ja kovimman kautta”
Hannes Hyvösellä meni jo kiekkouralla liian lujaa, mutta vasta sen jälkeinen syöksykierre päättyi pohjalle ja oli päättää koko elämän. Nyt hän kertoo, miten varusteiden alta kuorittiin esiin ihminen.

Syysaurinko paistaa oululaisen Kuivasjärven lähiön metsikköön. Iso mies innostuu löytäessään tutun leikkikiven – ja hajonneen lätkämailan jäänteet.

– Melkein liiankin symbolista. Täällä tuli touhuttua, mailan kanssa ja ilman. Kotona ei oikein tykätty, kun löydettiin tuolta metsurien eväät ja syötiin ne, Hannes Hyvönen virnistää.

Ollaan Hyvösen lapsuudenmaisemissa, josta nyt 45-vuotiaan ex-kiekkoilijan hurja tarina alkoi. Vähältä piti, ettei se päättynyt ruotsalaisen unelmakodin kattohirsiin ja itsemurhaan.

Toimittaja Marika Lehdon kirjoittama elämäkerta Häkissä (WSOY) ilmestyi viime viikolla. Hyvönen vaihtoi urallaan joukkuetta useasti, ja neuvottelijana toimi kokenut ja arvostettu agentti Markus Lehto, mutta tämän tarinan hän halusi kertoa itse.

Tärkeitä ennakkoehtoja oli kaksi.

– Halusin olla rehellinen ja kertoa oman kokemukseni kaunistelematta. En halunnut jääkiekkokirjaa, jossa käydään läpi vain peliasioita. Se, mitä tapahtuu ihmisen päässä urheilu-uran aikana ja varsinkin sen jälkeen, on oleellisempaa.

Ongelmapelaajanakin tunnettu ex-huippukiekkoilija Hannes Hyvönen toivoo, että jo urheilu-uran aikana valmistettaisiin paremmin sen jälkeiseen elämään. – Nykynuorilla tilanne on kyllä parempi, ja he ovat muutenkin fiksumpia, hän sanoo.

Pojat eivät näytä tunteitaan

Hyvösen lapsuudesta välittyy kuva 1970–80-luvun Suomesta, jossa oli kaksi tv-kanavaa, tehtiin duunarityötä ja lapset rymysivät pihoilla.

Elämä oli aineellisesti joskus niukkaa, mutta mutkatonta.

– Aina oli ruokaa pöydässä, puhtaat vaatteet ja kavereita. Olen siitä kiitollinen, Hyvönen vahvistaa.

Pinnan alla taas oli asioita, joista ei puhuttu. Isän liiallinen alkoholinkäyttö, isovanhempien sotakokemukset, mykkäkoulu, kova kuri ja oppi siitä, että etenkään pojat eivät saa näyttää tunteitaan, kuuluivat kuvaan siinä kuin onnelliset hetketkin.

– Olen oppinut puhumisen merkityksen kovimman kautta ja vasta keski-ikäisenä. Se, että vanhemmat mököttivät toisilleen ja meille lapsille ei kerrottu juuri mitään, kuului ajan kulttuuriin, mutta siitä on pitänyt opetella pois.

Myös sukupuoliroolit olivat niin sanotusti perinteiset, mutta ei Hanneksen äiti vailla tahtoa ollut.

– Isä oli perheen pää, mutta kun äiti löi jalan lattiaan, silloin tehtiin niin kuin hän sanoi, Hyvönen hymähtää.

"Olihan se pilleriralli helevetin tyhmää, kuten viinan kanssa läträäminenkin. Mutta useimmiten asiaan liittyi ahdistuksen turruttamista, väärää seuraa ja vääriä syitä."

Aikuiset valmentajat pilkkasivat epäonnistumisia

Jääkiekosta tuli vilkkaalle pojalle maailman tärkein asia jo viisivuotiaana. Kasvuympäristönä se oli takavuosina luku sinänsä.

Pelaajapolulla 1980- ja 1990-luvulla oli paitsi rankkaa treeniä, ystävyyssuhteita, voittojen ja tappioiden oppimista ja hurttia huumoria myös asioita, joita tänä päivänä ei yksinkertaisesti sallittaisi.

Hyvösen kirjastakin löytyy esimerkkejä siitä, miten aikuiset valmentajat pilkkasivat epäonnistumisia, vähättelivät onnistumisia ja johtivat pelolla, ja miten vanhempien ja nuorempien pelaajien välillä vallitsi viidakon laki.

Kärppien C-nuoria nyt luotsaava Hyvönen vakuuttaa, että nykyisin arvot eivät ole sanahelinää. Murrosikäisten kanssa täytyy välillä olla tiukka ja vaatia, mutta vanhan ajan otteita ei käytetä.

Raksilan jäähalli on lapsesta asti ollut Hyvöselle tärkeä paikka. Nyt hän luotsaa Kärppien C-nuoria, ja tavoitteet ovat ammattivalmentajan urassa. – Tiedän, mikä omissa joukkueissani toimi ja mikä ei, mutta ne opit on siirrettävä valmennukseen ja tämän ajan pelaajille.

– Mitään kiusaamista, nolaamista tai nälvimistä ei Kärppien joukkueissa sallita, ei valmentajilta eikä pelaajilta. Tiedän, mitä se on, koska olen ollut sekä tekijänä että kohteena.

Hyvönen tosiaan tietää. Hän myöntää olleensa etenkin nuorempana joukkueissaan häiritsevä ja jopa uhkaava hahmo, jonka törttöilyyn puuttuivat myös kanssapelaajat Teemu Selänteestä lähtien.

– Olin vaikea pelaaja, mutta toisaalta raivokohtaukseni liittyivät lähes aina omaan pahaan oloon, epäonnistumisiin ja turhautumiseen. Muiden pelisuorituksia en haukkunut.

"NHL:ssä peli on kivikovaa niin jäällä kuin kabineteissa. KHL:stä nautin sen uskomattoman taidon takia, jota pelaajilla löytyy, mutta elämä kaukalon ulkopuolella oli kaoottista ja hallikuplan ulkopuolella jopa vaarallista."

Nuorin jätkä sheivattiin väkisin

Hyvönen sanoo, että hän olisi kaivannut sivuun vetämistä ja rakentavaa puuttumista. Takavuosikymmeninä ongelmakäytökseen puututtiin karjumalla, fyysisilläkin rangaistuksilla tai ulossulkemisella. Tai ei puututtu ollenkaan, jos pelaaja oli tarpeeksi hyvä.

– Juuri silloin, kun vaatimustaso lajissa kovenee, myös kasvu kiihtyy ja testosteronitasot nousevat. Nuoret ovat usein ylikierroksilla ja ihan pihalla: ei itsekään tajua, että mitä helvettiä minulle tapahtuu. Häröilyn taustalla on aina epävarmuus. Toisaalta pitää ottaa huomioon, että joukkueessa on parikymmentä muutakin jäsentä, joilla täytyy olla rauha.

Hyvösen mukaan ennen valmennettiin ”pitkälti uhkailemalla ja vittuilemalla”.

– Kun vanhemmat pelaajat saattoivat käyttäytyä samoin, ei tiedetty paremmasta. Jäynät olivat hauskojakin, mutta vaikka se, että nuorin jätkä sheivattiin väkisin, on kyllä jälkikäteen aika pimeää.

Sheivausrituaalissa vanhemmat pelaajat pitelivät tulokasta kiinni ja tältä ajeltiin ihokarvat – kaikkialta.

– Nyt on helppo sanoa, että Turussa treenattiin liikaa. Jursi ei mennyt henkilökohtaisuuksiin, mutta piti selvänä, että rajat pitää ylittää. En silti vaihtaisi mitään siitä ajasta pois.

Peliä nivelsiteet revenneinä

Jääkiekkoilijana Hyvönen on paitsi Oulun myös 1990-luvun TPS:n ja ”Jursin koulun” kasvatti. Kaikki lajin kanssa tekemisissä olleet tietävät Vladimir Jursinov seniorin neuvostometodit, jotka ajoivat liigapelaajat täysin piippuun niin fyysisesti kuin henkisesti.

Rääkin kestäneistä tuli sitten maajoukkue- ja NHL-miehiä, huippu-urheilijoita millä tahansa mittarilla.

– Nyt on helppo sanoa, että Turussa treenattiin liikaa. Jursi ei mennyt henkilökohtaisuuksiin, mutta piti selvänä, että rajat pitää ylittää. En silti vaihtaisi mitään siitä ajasta pois, Hyvönen sanoo.

Jursinoviin tiivistyy paljon ajan kiekkomaailmasta muutenkin.

Kun Hyvönen pelasi molempien peukaloiden nivelsiteet revenneinä ja otti niihin puudutuspiikin, valmentaja tuli rutistamaan parikymppisen körilään kainaloonsa: hjuva poika, niin sitä pitää, sinulla on iso sydän.

– Tavallaan jääkiekko pelasti minut ja oli minulle rakkain paikka maailmassa, tavallaan muutuin siellä toiseksi ihmiseksi, kun kilpailuvietti ja aggressio ottivat vallan. En tiijjä... sitä on vaikea selittää.

Muita tärkeitä valmentajia kiekkokiertolaisen uralla olivat Curt Lindström ja hieman yllättäen kontrollifriikkiyteen asti pedanttina pidetty Kari Jalonen. Hänen valmennuksessaan jo kehäraakkina pidetty Hyvönen nousi uuteen kukoistukseen ja oli tärkeä osa Kärppien vuosien 2007 ja 2008 mestariryhmää.

– Kojo puhui kanssani, samoin Ilkka Mikkola ja muut pelaajat. Aina kun aloin sekoilla, he totesivat, että Hannes hei, ei ole mittään hättää, me ollaan samaa perhettä. Silloin putosivat kaikki haarniskat ja sisällä kulki lämmin aalto: minä kuulun tänne, ei ole hätää, Hyvönen muistelee.

Hyvösestä puhuttaessa saattaa joskus unohtua, kuinka kovasta pelaajasta oli kyse. Parhaiksi urallaan hän nostaa tutut liigat: NHL:n ja KHL:n.

– NHL:ssä peli on kivikovaa niin jäällä kuin kabineteissa. KHL:stä nautin sen uskomattoman taidon takia, jota pelaajilla löytyy, mutta elämä kaukalon ulkopuolella oli kaoottista ja hallikuplan ulkopuolella jopa vaarallista.

Hannes Hyvösen ja avopuoliso Netta Suikkasen elämässä tärkeintä on rauhallinen perusarki.

Vahvoja kipulääkkeitä saa helposti

Hyvösellä oli ongelmia päihteiden kanssa jo peliuralla: juhlia riitti ja rahaa paloi, kerralla enimmillään 20 000 euroa kokaiininhuuruisella Lontoon-reissulla. Jere Karalahti neuvoi puhelimessa Hyvöstä juomaan puoli litraa vodkaa, että paniikkikohtaus laukeaisi.

Ahdistus iski täydellä voimalla, kun ura päättyi vuonna 2012. Lisää viinaa, pillereitä, huumeita, väärää seuraa.

Vahvoja kipulääkkeitä saa jääkiekon kaltaisessa lajissa helposti, etenkin Hyvösen vammahistorialla. Hyvönen alkoi käyttää niitä viinin kanssa nukahtamiseen ja ahdistuksen helpottamiseen.

Huippu-urheilijan fysiikka mahdollistaa päihdeongelman peittelyn pitkään.

– Olihan se pilleriralli helevetin tyhmää, kuten viinan kanssa läträäminenkin. Mutta useimmiten asiaan liittyi ahdistuksen turruttamista, väärää seuraa ja vääriä syitä, Hyvönen sanoo.

– Teron Pubissa pyörittiin lapsena pelaamassa pajatsoa. Uskomatonta, että se on yhä tässä ja Aino-omistaja töissä.

Kun pelaajastatus ja rahat katosivat, katosivat myös niin sanotut kaverit ja niin arjen kuin juhlan seura.

Lopulta oltiin tilanteessa, jossa kaikki muukin oli mennyt: miljoonaomaisuus, kaksi avioliittoa ja pohja elämältä. Hyvönen oli päättänyt hirttäytyä asuntonsa kattohirsiin Karlstadissa, mutta päätyi sairaalan psykiatriselle osastolle.

Siitä alkoi hidas toipuminen päihderiippuvuudesta ja matka omaan itseen, joka oli ehkä koko ajan jäänyt tekemättä.

– Ajattelin, että miten tämä on voinut mennä näin, etten jaksa ja osaa enää edes elää. Muutos on ollut pitkä ja hidas, mutta halusin olla isä lapsilleni ja nähdä heidän kasvavan.

– En kiellä pelaajien omaa vastuuta, mutta muutos on niin suuri, että sitä on vaikea ymmärtää ulkopuolelta. Yhteiskunnan arki pitää tavallaan opetella. Ihan tavallisten asioiden hoitamisesta voi tulla pelkotiloja, kun on niin pihalla ja ei ymmärrä, kuka on ilman sitä urheilua ja yhteisöä.

Rakkaus lapsiin

Hannes Hyvösellä on neljä lasta. Tyttäret ovat jo aikuisia, Ruotsissa asuvat pojat toisesta avioliitosta 16- ja 11-vuotiaita.

Kun Hyvösen esikoinen syntyi, hän oli 23-vuotias ja ”pihalla kuin lumiukko”. Toisin kuin moni aikalainen, nuori kiekkoisä hoiti silti lapsiaan, minkä ehti ja pystyi.

Rakkaus lapsiin on selkeästi yksi asia, joka Hyvösen maailmassa on kaiken kaaoksen ja reuhtomisen aikanakin ollut paikoillaan.

– Olen aina halunnut ison perheen enkä kadu, että tulin isäksi niin nuorena. Olin tietysti paljon poissa ja oli vaikeita aikoja, mutta minulla on hyvät välit kaikkiin lapsiini. Odottelen jo, että tulisin isoisäksi. Olisiko vähän siistiä olla pappa viisikymppisenä!

Kirjassa ruoditaan paljon kaksinaisuutta. Se oli Hyvösessä jo peliaikoina. Kaikkea liikkuvaa – myös harjoituksissa – pommittava, rääväsuinen ja kovaotteinen voimahyökkääjä ja baarihirmu oli ja on lastensa kanssa rauhallinen ja kiltti mies.

– Olen tehnyt virheitä ja oppinut niistä. Siksi nykyisessä suhteessa on niin tärkeää, että jaetaan perusarki ja puhutaan ihan kaikista asioista.

– Tavallaan jääkiekko pelasti minut ja oli minulle rakkain paikka maailmassa, tavallaan muutuin siellä toiseksi ihmiseksi, kun kilpailuvietti ja aggressio ottivat vallan. En tiijjä... sitä on vaikea selittää.

Kirjassa ei kaunistella naissuhteitakaan, joihin Hyvönen sanoo nuorempana menneensä ”aika pinnalliset syyt edellä”.

– Ei silloin ajatellut, miten luonteenpiirteet käyvät yksiin tai onko oikeasti paljoa yhteistä. Olen tehnyt virheitä ja oppinut niistä. Siksi nykyisessä suhteessa on niin tärkeää, että jaetaan perusarki ja puhutaan ihan kaikista asioista.

Hyvösen avovaimo ja kihlattu Netta Suikkanen on fitnessurheilija ja itsekin isosta uusioperheestä. Hänen isänsä on Hyvösen ja monen Kärppä-juniorin lapsuudenidoli, valmentaja Kai Suikkanen.

– Olen aina halunnut ison perheen enkä kadu, että tulin isäksi niin nuorena. Odottelen jo, että tulisin isoisäksi. Olisiko vähän siistiä olla pappa viisikymppisenä!

Moni kiekkoilija ja urheilija ajautuu uran jälkeen tyhjiöön, jonka täyttävät väärät asiat.

Hyvönen muistuttaa, että ammattipelaajat elävät vuosikaudet yhteisössä, jossa on aikataulut kaikelle.

Pahemmin kärjistämättä: joku muu kertoo, miten ja milloin treenataan, syödään, nukutaan, matkustetaan ja mitä tehdään seuraavaksi. Jos ainoa identiteetti, arvot, ystävät ja yhteisö löytyvät jäähallilta, voi olla vaikeaa ymmärtää, että sen säännöt lakkaavat pätemästä, kun pukukopin ovi sulkeutuu viimeisen kerran.

– En kiellä pelaajien omaa vastuuta, mutta muutos on niin suuri, että sitä on vaikea ymmärtää ulkopuolelta. Yhteiskunnan arki pitää tavallaan opetella. Ihan tavallisten asioiden hoitamisesta voi tulla pelkotiloja, kun on niin pihalla ja ei ymmärrä, kuka on ilman sitä urheilua ja yhteisöä.

Ilman haarniskaa?

– No niin. Mutta ei se päällä voi kukaan loppuelämäänsä viettää. Toivon, että tämä kirja auttaa nuoria ymmärtämään, mitä kaikkea ei ainakaan kannata tehdä.

Hannes Hyvönen

  • Syntynyt: 29.8.1975 Oulussa.
  • Ammattilaisura jääkiekossa: 1994–2012. Nykyisin Kärppien C-juniorien valmentaja.
  • Saavutuksia: MM-pronssia (2008). 3 Suomen mestaruutta ja 2 SM-hopeaa. KHL:n mestaruus, 2 hopeaa Ruotsin mestaruussarjasta. 42 NHL-ottelua.
  • Perhesuhteet: Kihlattu Netta Suikkanen. Kahdesta aiemmasta liitosta kaksi aikuista tytärtä ja vuonna 2004 ja 2009 syntyneet pojat.
  • Muuta: Marika Lehdon kirjoittama elämäkerta Häkissä (WSOY) ilmestyi viime viikolla.
Julkaistu: 23.9.2020
Kommentoi »