Apu

Jari Sinkkonen on oppinut, että pitää uskaltaa olla myös epävarma



Jari Sinkkonen on oppinut, että pitää uskaltaa olla myös epävarma

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen tärkein oppi äidiltään oli, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella samanarvoisesti.
Teksti Apu-toimitus

Vartuin Kunnasniemen kylässä Kontiolahdella. Äitini oli kansakoulun opettaja, isä metsuri. Koulu oli pieni kulttuurikeskus. Siellä järjestettiin kaikki merkittävät tilaisuudet. Siihen nähden, että kylä oli pussinperä, se oli hyvin virikkeellinen.

Koulun yhteydessä oli kirjasto. Minulla oli rajaton mahdollisuus käyttää sitä. Olen siitä vieläkin iloinen. Opin lukemaan jo viisivuotiaana. Lapsuuteni koostui aineellisesti vaatimattomasta, mutta turvallisesta ympäristöstä.

Luin nuorena Freudin Johdatus psykoanalyysiin ja Unien tulkinnat. Olin jo silloin kiinnostunut ihmismielestä.

Tärkein oppini äidiltäni on, että kaikkia ihmisiä on kohdeltava samanarvoisesti. Raha ja omaisuus eivät ole tärkeitä.

Yksi suurimmista elämääni vaikuttavista asioista oli huilun soiton aloittaminen yksitoistavuotiaana. Se harrastus johti niin pitkälle, että harkitsin siitä vakavasti ammattia. Sain soittaa orkesterissa muun muassa kirkoissa ja 15-vuotiaana jopa solistina.

Oppikoulun kävin Joensuussa. Asuin koulukortteerissa viikot ja ikävöin tavattomasti vanhempiani. Koin jonkinlaisen depression ensimmäisenä kouluvuonna. Olin kotona vain lauantai-illasta maanantaiaamuun. Se kasvatti tulemaan toimeen omillaan.  

Koin myös koulukiusaamista, en kovin rajua. Sain kuitenkin tietää, miltä tuntuu olla koulukiusattuna. Siitä on joissakin tilanteissa ollut hyötyä ammatissani.

Minulla oli onni saada opiskella Sveitsissä. Valmistuin lääkäriksi Lausannessa. Olen kiitollinen loistavasta opetuksesta ja siitä, että opin sujuvan ranskan kielen.

Vaimoni Mirjan tapasin Joensuussa. Olemme olleet kolmekymmentäneljä vuotta yhdessä. Minulla on tunne, että se on taivaassa solmittuja liittoja. Hyvän avioliiton voima on, että molemmilla on omia juttuja ja paljon yhteistä. Meillä yhteisiä ovat muun muassa ammatilliset asiat ja musiikki. Vaimoni on psykologi.

Lapseni ovat opettaneet minulle, kuusitoistavuotiaana isäni menettäneelle, mitä isyys on, ja millaisia toiveita nuorilla on eri aloille. Kaikki lapseni ovat eri ammateissa. He ovat löytäneet oman tiensä.

Olen kiitollinen siitä, että viihdyn vaimoni kanssa ja että suhde lapsiini on hyvä. Minulla on tunne, että olen saa­vuttanut ammatissani sen, mitä olen halunnut.

Nykyisin lasten maailma on liian ohjelmoitua. Lapsen pitää saada myös olla, löhöillä, eikä juosta harrastuksesta toiseen. Jatkuva digisoituminen ja some-maailma ovat monelle vanhemmalle vieraita. Lapset menevät ohi ja jäävät yksin maailmaansa.

Ammatissani olen kirjoittanut ja puhunut paljon lasten turvallisuudesta, johon liittyy myös kiinnostus lapsen maailmaa kohtaan. Tärkeää on lapselle välittyvä rakkaus. Pelkästään vanhempien vilpitön kiinnostus on hyväksi lapselle.

En itsekään aina löydä oikeita vastauksia ongelmiin. Tärkeää on uskaltaa olla epävarma.

Teksti Juha Heiskanen, kuva Jarkko Virtanen / Otavamedia / Lehtikuva

Julkaistu: 15.7.2016