Miten auto pestään itse? Näin onnistut ja vältät yleisimmät virheet – Tuulilasin 10 vinkkiä
Auton pesuohjeet
Miten auto pestään itse? Näin onnistut ja vältät yleisimmät virheet – Tuulilasin 10 vinkkiä
Kaikki mitä olet aina halunnut tietää auton pesemisestä, mutta et ole ymmärtänyt kysyä.
Julkaistu 7.5.2023
Tuulilasi

Kevät koittaa, kura ja vesi lentävät maanteillä ja autot näyttävät liikenteessä sen mukaisilta – eli usein erittäin likaisilta. Lisääntynyt auringonvalo saa monen autonomistajan huomaamaan, että esimerkiksi tuulilasin sisäpuolta ei ole tullut ihan hiljattain pestyä. Kevät on muutenkin erinomainen aika tehdä omalle kulkupelille hyvää; pitämällä autosi puhtaana, se säilyttää arvonsa paremmin.

Tutkimusten mukaan suomalainen pesee tai pesettää autonsa neljä kertaa vuodessa. Se on todella vähän. Moni perustelee pesemättä jättämistä sillä, että auto kuitenkin likaantuu pian uudestaan. Moniko jättäisi samalla perusteella pesemättä esimerkiksi sukkansa?

Pese auto usein

Autoa kannattaa pestä usein. Ja mitä huolellisemmin esimerkiksi kevätpesun tekee, sitä helpompi urakka on pitää auto puhtaana koko kesän.

– Lika tarttuu likaan ja pinttyy auton pintaan entisestään. Siksi autoa kannattaa pestä, vaikka luvassa olisikin huonoa keliä, joka likaannuttaa auton uudelleen. Kyllähän tuolla liikenteessä näkee aika rivon näköisiä autoja, osa pesee autonsa kerran vuodessa. Kun maksat esimerkiksi bensasta hirveät summat, niin autonpesu vaikkapa joka toinen kuukausi ei ole kovin suuri raha, sanoo Bernerin tuotekehityskemisti Kim Lindqvist, joka on toiminut tehtävässään jo vuodesta 1987 saakka.

Auton peseminen on vuosien saatossa muuttunut muutenkin merkittävästi

– 35 vuoden kokemuksella voin sanoa, että autonpesu on muuttunut. Suurin muutos on tapahtunut siinä, että linjapesu- ja kuluttajatuotteet ovat muuttuneet selvästi vähemmän luontoa rasittaviksi. Esimerkiksi 1990-luvulla pesulinjoilla ja pihoilla käytettiin vielä runsaasti noin 97-prosenttista liuotinta sisältäviä esipesuaineita, joita käytettiin sellaisenaan. Nykyisin pesulinjoilla käytetään enintään vähän liuottimia sisältäviä esipesuainetiivisteitä, jotka vielä laimennetaan. Käytetyt liuottimet ovat myös usein bioliuottimia. Uuden sukupolven pesuaineita ei enää juuri luokitella vaarallisiksi ympäristölle.

Lisäksi autonhoitoon on tullut kokonaan uusia tuotteita kuten keraamiset pinnoitteet. Autonhoidon nopeus ja vaivattomuus ovat haluttuja ominaisuuksia useimmille autonomistajille.

– Vahat ovat ehkä hieman pois muodista, koska suihkutettavat pinnoitteet ovat niin helppokäyttöisiä. On toki olemassa edelleen sellaisia heavyusereita, jotka nimenomaan haluavat vahata perinteisillä menetelmillä ja maksavat myös vahoista aika paljon, jopa satoja euroja, Lindqvist naurahtaa.

Ennen auto pestiin kotioloissa omalla pihalla

Takavuosina auton peseminen itse kuului ihmisen arkiaskareisiin. Vuonna 1946 esiteltiin ensimmäinen puoliautomaattinen autopesula, jossa oli vesisuihkut, kolme manuaalisesti ohjattavaa harjaparia, 50 hevosvoiman puhallin auton kuivatukseen ja auton liikuttamista varten puskuriin kiinnitetty kuljetinhihna. Kovin yleistä automaattipesulassa käynti ei ollut vielä pitkään aikaan. Tapa yleistyi vasta 1970-1980-luvuilla. Silti perinteinen ”itsepesu” on edelleen voimissaan.

– Pihoilla peseminen on vähentynyt suhteessa ammattipesuihin jo säätelyn vuoksi. Itsepesuja tehdään pihojen lisäksi myös pesuihin tarkoitetuissa pesutiloissa ja -paikoissa. Useissa kaupungeissa satunnainen pesu omalla pihalla on sallittua. Myös taloyhtiöissä voi olla omia määräyksiä. Pesuvesi pitää aina imeyttää maaperään. Se ei saa valua suoraan vesistöihin, ojaan tai sadevesiviemäriin. Liuotinpesuaineita ei yleensä pihoilla saa käyttää, vaikka pesuvesi imeytyisi maahan. Pohjavesialueilla voi olla pesukieltoja useissakin kaupungeissa. Puistoissa, rannoilla ja kaduilla pesu on yleensä aina kielletty, Lindqvist ohjeistaa.

Autonpesuaineiden ekologisuus

Kun pesuaineista puhutaan, niin nykyisin ekologisuus nousee aina esiin. Riittäkö ekopesuaineissa teho ja ohjaako ekologisuus kuluttajien valintoja autonpesuaineissa?

– Kaikkien autonpesuaineissa nykyisin käytettävien tensidien, eli pesevien ainesosien, tulee olla aina biologisesti helposti hajoavia. Tämä on jo pesuaineasetuksen vaatimus. Aina kun suunnittelen uusia tuotteita, on ekologisuus vahvasti mukana tuotekehityksessä. Vaikka Korrek-sarjassa on tuotteita, jotka ovat olleet samannimisiä jo silloin, kun tulin 1980-luvun lopussa tuotekehittäjäksi Berner Oy:hyn, saattaa tuotteen resepti olla muuttunut vuosien aikana useampaan kertaan vaatimusten muuttuessa ja tiedon lisääntyessä. Esimerkiksi autonpesuaineiden joutsenmerkkikriteereissä on aina vaatimus pesutehotestistä. Joutsenmerkityn pesuaineen tulee aina olla testeissä vähintään yhtä tehokas kuin yleisesti saatavilla oleva samantyyppinen pesuaine. Yleensä pesuteho siis riittää vaativiinkin pesuihin.

Kim Lindqvistin mukaan ekologisuus ohjaa kuluttajakäyttäytymistä vielä melko vähän.

– Se ohjaako vihreys ostovalintoja autonhoitotuotteissa, on vielä ehkä aikeen asteella, eikä aina ostettaessa toteudu. Mutta kyllä ekologisten tuotteiden osuus autonhoitotuotteita valittaessa on kasvussa. Ja kuten kerroin, ympäristötietoisuus vaikuttaa nykyisin aina, kun uusia tuotteita kehitellään.

Auton hankalimmat paikat

Moni kokee auton pesemisen itse rasittavaksi. Tiettyjä osia autosta onkin hyvin hankala saada puhtaaksi. Puhdas jälki kuitenkin palkitsee tekijänsä.

– Auton kylkien liasta pinttyneet alakolmannekset ovat usein hankalimpia paikkoja. Myös vanteiden pesu on aika haasteellista, ne voivat vaatia eri pesuaineen kuin normaalin autoshampoon. Niihin kertyy helposti metallihiukkasia, mitkä eivät tavallisella aineella lähde. Autonlinjapesulaitteet ovat kehittyneet huimasti, mutta edelleen käsinpesu on hellävaraisempi maalipinnalle verrattuna linjapesuihin. Eräs asiakkaani on myös sanonut, että autonpesu ja -hoito ovat hyvää ajanvietettä. Autoa itse pestessä voi käyttää autonhoitoaineita, joita itse on valinnut. Pestessä tulee samalla tutkittua auton pintojen kunto.

Moni saattaa ajatella niinkin, ettei osaa pestä autoaan riittävän hyvin. Tämä pitää vain harvoin paikkansa.

– Ei tarvitse olla ammattilainen, jotta saa hyvän pesutuloksen. Ainakin kotimaisilta toimijoilta saa lisävinkkejä autonhoitoon. Pesuvaiheet ovat yleensä samat: esipesu tarvittaessa, shampoopesu ja kuivaus. Pesuvaiheiden jälkeen riittävä huuhtelu vedellä. Pesu aloitetaan likaisemmasta puhtaampaan esim. helmoista ylöspäin. Yksinkertaisimmillaan tarvitaan vain pesuainetta, pesuvälineeksi harja tai pesusieni (mikrokuitu tai normaali) ja vesiämpäri. Lisäksi pesuaineen valinnalla voi helpottaa auton hoitoa: mm. pinnoitteita tai vahoja sisältävät pesuaineet ovat helppoja käyttää ja jättävät pesujen yhteydessä suojaavan kalvon pintoihin, Lindqvist rohkaisee.

Tiesuola ja hiekoitushiekka haasteena

Kun talvi ja kevät ovat rouhineet auton pintoihin esimerkiksi tiesuolaa ja hiekoitushiekkaa, on auton peseminen huolellisesti tärkeää etenkin keväällä. Lindqvist muistuttaa kuitenkin ympärivuotisen pesemisen tärkeydestä.

– Suosittelen auton pesemistä säännöllisesti. Kunnon syväpesu vähintään talven jälkeen keväällä. Sen jälkeen tarpeen mukaan. Kannattaa myös miettiä auton pesua, vaikka edessä olisi pidempi sateinen jakso, jotta lika ei pinttyisi pinnoille. Pinttynyt lika vaikuttaa huonontavasti maalipintaan ja samalla lian pois peseminen vaatii voimakkaampia pesuaineita ja enemmän aikaa. Vahat ja pinnoitteet auttavat pitämään lian vaikutukset poissa maalipinnalta, mutta lika syö myös niitä vähentäen niiden antamaa suojaa. Talven jälkeinen yleensä vaikeamman lian ensipesu kannattaa tehdä, kun ilma on päivisin jo säännöllisemmin plussan puolella. Talven jälkeisessä pesussa tarvitaan aina esipesua ja esipesuainetta. Vaikka ”ensipesun” jälkeen tulisikin lyhyt takatalvi, on pinttynein lika saatu pinnoilta pois ja seuraava pesu on helpompi.

Mitkä ovat yleisimmät virheet?

Keväällä monelle paljastuu myös hyvin yleinen ilmiö – kun aurinko alkaa helottaa, moni tajuaa, että tuulilasi sisäpuolelta on erittäin likainen. Hämärämmällä säällä tätä ei samalla tavalla huomaa.

– Sisäpesussa on ikkunoiden sisäpuolinen pesu erittäin tärkeää jo turvallisuuden vuoksi. Pesuaineita tulee käyttää pintojen ehdoilla. Herkimmät pinnat voivat vaatia omia aineita.

Lindqvist tietää senkin, millaisia ovat yleisimmät virheet, kun omaa autoaan lähtee itse pesemään.

– Ensiksikin, jos käyttämäsi tuote ei ole tuttu, lue aina käyttöohjeet. Pesuaineetkin voivat olla erilaisia ainakin annostelun suhteen. Toinen mieleen tuleva asia on se, että pesun jälkeen ei huuhdella autoa riittävästi. Pinnalle kuivuva pesuaine on myös likaa.

– Lisäksi kannattaa ottaa huomioon auton pinnan lämpötila. Jos pestävä pinta on liian lämmin, voi pestessä liansekainen pesuaine kuivua pintaan ennen kuin se ehditään huuhtoa. Pesuun kuuluu myös se, että pesuaineen pitäisi antaa vaikuttaa likaan. Joskus kannattaakin pestä auto osissa esimerkiksi paneeli kerrallaan, jos muuten ei ole mahdollista välttää kokonaan lämpöä.

Alan ammattilainen pesee autoaan luonnollisesti keskivertoa useammin.

– Pakko silti myöntää, että kyllä minunkin autoni joskus on likainen. Pesen sitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Käytän myös linjapesuja käsinpesun ohella jo ammatin vuoksi. Ammattilaisen käsipesuja harvoin. Tämä johtuu siitä, että tuotekehitystä varten meillä on käytössä käsinpesupaikka, joten vähintään semiammattilaispesuja tulee luonnostaan, Lindqvist kuvailee omia pesutottumuksiaan.

Jos auton puhtaana pitäminen ei tunnu muuten nappaavan, heittää Kim Lindqvist vastapalloksi melkoisen vahvan kannustimen.

– Peseminen on halvimpia tapoja, jos ei kaikkein halvin, pitää huolta autostaan ja sen arvosta.

Näin onnistut: 10 tärkeää askelta

  1. Huuhtele ensin autosta pahimmat liat pois. Painepesuri auttaa pesussa, mutta ei ole pakollinen.
  2. Lue käyttämiesi autonhoitoaineiden käyttöohjeet ennen kuin aloitat.
  3. Levitä esipesuaine ja anna sen vaikuttaa ennen huuhtelua. Muista, että pesuaine ei saa kuivua pinnalle. Vältä siis liian lämpimien pintojen pesua.
  4. Pinttynyt lika voi vaatia toisen esipesukerran. Tämä poistaa eri partikkelit auton pinnalta, jolloin peseminen ei naarmuta autoa.
  5. Levitä autoshampoo pinnalle alueelle, jonka pystyt pesemään pesuaineen kuivumatta. Käytä pesussa autonpesuun tarkoitettuja pesimiä. Lika pahimmissa paikoissa vaatii usein mekaniikkaa irrotakseen.
  6. Muista huuhdella välillä pesuväline ja tarvittaessa vaihda likaantunut pesuaine/vesi ämpärissä, jotta et hiero irronnutta likaa uudelleen pestävälle pinnalle (naarmut). Niin sanottu kahden ämpärin taktiikka on hyvä. Toisessa ämpärissä on pesuaine ja toisessa pesuvälineen huuhteluvettä. Kun kohta on pesty, pesuväline huuhdellaan ensin vedessä ja sitten vasta kastetaan pesuaineeseen.
  7. Vanteet ja helmapellit voivat vaatia erilaista pesua ja eri aineita, koska myös lika on erilaista.
  8. Huuhtele auto kunnolla. Kuivaa.
  9. Jos vahaat tai pinnoitat pesun jälkeen, tarkista käyttöohjeesta toimiiko käyttämäsi aine myös kostealla pinnalla. Jos toimii, säästyt välikuivaukselta.
  10. Ihaile lopputulosta ja hymyile kevätauringon kanssa kilpaa.

Kommentoi »