Tuulilasi

Minne autot menevät kuolemaan? Tällainen on autojen hautausmaa Yhdysvaltojen Georgiassa

Minne autot menevät kuolemaan? Tällainen on autojen hautausmaa Yhdysvaltojen Georgiassa
Georgian metsien keskeltä USA:ssa löytyy yllättävä ja luultavasti maailman hienoin vanhojen autojen hautausmaa, jonne on kertynyt yhteensä lähes 4 500 autovanhusta. Luonto ottaa vähitellen omansa.
Julkaistu: 6.9.2022

Ray Charles ei saanut sitä mielestään. Gladys Knight otti yöjunan sinne. Lynyrd Skynyrd tykkää sen persikoista. Keith Urban on kokenut taianomaisia hetkiä sen mäntymetsissä. Jopa Elton John on laulanut siitä. Ja Coca-Cola on keksitty siellä.

Georgia on osavaltio syvällä etelässä, ja sen pääkaupunki Atlanta on ollut aina tärkeä liikenteellinen solmukohta. Siksi on vain luonnollista, että sen metsistä löytyy yksi maailman suurimmista vanhojen autojen hautausmaista.

Lewisin perheen vuodesta 1931 asti omistama vanha sekatavara/autokauppa toimii sisäänkäyntinä vajaan 14 hehtaarin kokoiselle metsittyneelle tontille, jonka siimeksessä lepää lähes 4500 autovanhusta.

Sekatavarakaupasta romutarhaksi

White, Georgia. Tämä on sellaista syrjäseutua USA:ssa, jonne moni ei vahingossa eksy – ei vaikka Atlanta onkin vain kolmen vartin ajomatkan päässä. Pieni maaseututie on mitäänsanomaton, kunnes yhtäkkiä tienvartta koristavat isot kyltit: Old Car City USA. Aidan takaa pilkottaa vanhoja jenkkirautoja ruosteen eri asteissa. Metsä peittää näkyvyyden, mutta autoja on metsän siimeksessä selvästikin valtavat määrät. On pakko pysähtyä ottamaan selvää, mistä on kyse.

Sisäänkäynti luonnontilassa olevaan romutarhaan tapahtuu vanhan – ja myös parempia päiviä nähneen – rakennuksen kautta. Talo on ollut Lewisin perhe omistuksessa vuodesta 1931 asti. Perhe perusti siihen sekatavara- ja autokaupan, mutta jossain vaiheessa kauppa ei enää käynyt ja kannattanut. 1930-luku ei tunnetusti ollut vahvaa taloudellista aikaa USA:ssa. Samoihin aikoihin kaupan alasajon kanssa alkoi kaupan takana olevalle tontille kerääntyä vanhoja autoja. Sekatavarakauppa muuttui vähitellen autojen varaosien myyntitilaksi, kun romuista riisuttiin kaikki myytäväksi kelpaava.

Autot eivät ole metsän keskellä missään erityisessä järjestyksessä.

Toisen romu on toisen aarre

Tänä päivänä autojen määrä vajaan 14 hehtaarin tontilla on 4000 plus jotain. Lukema lienee ”noin” 4 400. Näin arvelee ainakin tontin omistava 88-vuotias Dean Lewis. Paikka on siis yhä Lewisin perheen omistuksessa, ja reilut 30 vuotta sitten Dean – lempinimeltään Deano – päätti tehdä romutarhastaan installaation. Tämän kertoo myös kyltti pää­sisäänkäynnin luona: toisen romu on toisen aarre.

Ja onhan näky melkoinen. Vanhimmat täällä lepäävät autot ovat 1920-luvulta. Ne ovat siis seisseet paikoillaan jo lähes 100 vuotta. Siinä ajassa luonto ottaa väkisinkin vähitellen omansa. Puita kasvaa autojen moottoritilojen ja tuulilasien läpi. Autojen kattoja koristaa paikoitellen tuhti ja pehmeä sammalkerros. Osa autoista on kuin isoja kukkavaaseja. Osa on jo niin vahvasti luonnon takaisin valtaamia, ettei niitä meinaa enää erottaa metsän keskeltä.

Luonto ottaa vähitellen omansa, puut kurkottavat autojen konehuoneiden ja tuulilasien läpi kohti taivasta.

Sehän on vain luonnollista

Tunnustaudun klassikkojen ja vanhojen autojen rakastajaksi. Siksi päässä käy melkoinen myllerrys. On tavallaan surullista, millaisessa tilassa nämä autovanhukset ovat. Toisaalta niitä ei ole romuttamolla paalattu, ja nyt ne ovat osa jotain suurempaa kokonaisuutta.

Ja jotenkin näiden – vielä rakkaudella muotoiltujen – autojen ja luonnon vuorovaikutus on erityisen kaunista katsottavaa. Old Car Cityä voi siis pitää luonnonmukaisena taideteoksena, sillä autot ja niitä ympäröivä luonto ovat elävässä ja jatkuvasti muuttuvassa symbioosissa.

Toivottavasti tänne ei koskaan eksy liian uusia autoja. Nykyisistä katumaastureista ei oikein saa kauniita, vaikka niiden antaisi kuinka nätisti sammaloitua…

Kaiken tavaran arvoa ei voi mitata pelkässä rahassa.

Kilometreittäin polkuja

Tontin koko on vajaat 14 hehtaaria. Autoihin tutustumista helpottaa noin 10 kilometriä polkuja, jotka kiertävät autojen seassa luonnollisessa tilassa olevalla tontilla. Dean Lewis on ostanut vuosien varrella aina vain lisää ja lisää maata alkuperäisen tontin ympäriltä, jotta autoille on riittävästi tilaa. Dean jakaa jokaiselle paikan päälle vaivaantuneelle pienen kartan, jonka avulla suunnistaminen helpottuu huomattavasti.

Alue on sen verran laaja, että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Autoja on sikin sokin, paikoitellen useampi päällekkäin. Puiden läpi siivilöityvät auringonsäteet luovat ruosteisille pinnoille jännän valon ja varjojen leikin. Tämä on autovalokuvaajan paratiisi.

Monen auton päällä lepäävä sammalmatto on paksumpi kuin autojen koripellit.

Valtaosa autoista on entisiä Detroitin ylpeyksiä, mutta sekaan mahtuu myös riittävästi yllätyksiä. Autojen ”arkistoinnissa” tontille ei ole selvästikään käytetty mitään erityistä järjestelmää. Yleissilmäyksellä valtaosa autoista on 1950-, 60- ja 70-luvuilta. Ne edustavat amerikanrautojen kulta-aikaa. Tuoreimmat tapaukset ovat 80-lukulaisia.

Omasta innostuksesta riippuen autojen välissä voi kierrellä muutaman tunnin – tai jopa muutaman päivän. Jos jokaista autoa ihailee vain 10 sekuntia, koko hautausmaan kaluston katsastamiseen kuluu aikaa yli 12 tuntia. Samassa voi harrastaa autojen tunnistamista.

Tämä on sitä kuuluisaa ajan patinaa.

Joku voi laskea brändejä, mikä on suosituin? Entä mikä on yleisin malli? Ja mikä ruostunein. Joku voi tehdä havaintoja materiaaleista. Nahka kestää paremmin aikaa kuin kangasverhoilu.

Sisäänpääsymaksu on 20 dollaria, mutta jos autoista haluaa ottaa kuvia, silloin pitää maksaa vielä 10 dollaria ekstraa. Ja vain käteinen kelpaa. Deano uskoo yhä sen voimaan.

Vanhimmat täällä lepäävät autot ovat 1920-luvulta. Ne ovat siis seisseet paikoillaan jo lähes 100 vuotta. Siinä ajassa luonto ottaa väkisinkin vähitellen omansa.

Hautausmaalla voi kisata myös autojen tunnistamisessa.

Kommentoi »