Kun katsoo alas Akropoliilta, Ateenan erityisyyden huomaa nopeasti. Suoraan kukkulan juurella ovat Dionysoksen teatterin jäänteet. Antiikin aikaan sen amfiteatterin muotoisessa katsomossa istuttiin niin Sofokleen kuin Euripideenkin näytelmien ensi-illoissa. Kreikkalaisen tragedian syntypaikkana pidettyyn teatteriin mahtui jopa yli 15 000 katsojaa.
Kauempana, autoteiden takana, siintää nurmialue, jolla seisovat aikansa suurimpiin pyhättöihin kuuluvan Olympoksen Zeuksen temppelin rauniot. Jäljellä olevat viitisentoista marmoripylvästä näyttävät vaikuttavilta näin kaukaakin.
Akropoliin toiselta laidalta voi katsella alas antiikin ajan keskukseen, Agoralle. Sen kaduilla Sokrates kuljeskeli, keskusteli ja opetti.
Kaiken muinaisen lomassa rämisee ja pauhaa 2010-luvun loppupuolen Ateena. Sen torvea soittavat autot, lounastajista pursuavat terassit, gettoblasteria huudattavat nuoret, graffitien peittämät seinät, hotellit wifi-yhteyksineen, viinibaarit, basaarikojut, starbucksit. Akropoliilta avautuvat 360 asteen näkymät yli koko kolmen miljoonan asukkaan Ateenan.
Kukkulan kruunu on Parthenonin temppeli ja sen norsunluunvalkoinen pylväikkö. Se seisoo aamukahdeksalta vielä hetken hiljaisuudessa. Mutta matkailijoiden ryhmät taivaltavat jo sitä kohti Akropoliin porttina toimivan Propylonin pylväikön läpi. Oppaat puhuvat kuulokkeisiin kiinaa, ranskaa, venäjää, espanjaa.
Jokaisella kaupungilla on toki historiansa. Mutta Ateenassa sitä voi nähdä yhdellä silmäyksellä 2500 vuoden verran.
Akropolis on tietenkin Ateenan suurin nähtävyys. Ei ole liioittelua sanoa, että se on koko länsimaisen historian merkittävimpiä kohteita. Parthenon rakennettiin ensimmäisen kerran jo 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua, mutta runsaan parintuhannen vuoden aikana se on tietysti ehditty tuhota ja pystyttää moneen kertaan.
Eri aikakausina sen tunnukseksi on noussut milloin minareetti, milloin risti, riippuen siitä, kuka Ateenaa on kulloinkin hallinnut. Nykyinenkin Parthenon on muokattu versio. Restauroijien raunioihin liittämät osaset erottuvat alkuperäisestä marmorista.
Mielikuvissamme antiikin rakennukset ovat valkoisia, mutta Parthenonia, kuten kaikkia Akropoliin temppeleitä, ovat aikoinaan peittäneet kirkkaat värit: syvä yönsininen, hehkuva okra, kirkas punainen, kulta… Voi vain kuvitella, miten saavuttamattomalta Akropoliin loisto on tuntunut alhaalla kaupungissa asuvasta tavallisesta kansasta, kun näky on vaikuttava näin väreistä riisuttunakin.
Vielä nykyäänkin Akropolis toimii Ateenan maamerkkinä, sillä se näkyy lähes kaikkialle kukkulan ympärille kietoutuneessa kompaktissa keskustassa.
Heti kukkulan juurelta alkavat Plakan alueen pittoreskit kadut, matkamuistomyymälät sekä turistiravintolat sisäänheittäjineen. Kävelyä voi jatkaa vaikkapa keskustan pääostoskatu Ermoulle, joka päättyy viime vuosien uutiskuvista tuttuun Syntagma-aukioon. Shoppailusta kiinnostuneen kannattaa jatkaa matkaa Syntagman ohi vauraaseen, merkkipuotien Kolonakiin. Arkipäivinä alueen ravintolat täyttyvät bisneslounailla istuvista ateenalaisista ja tunnelma on historiallista keskustaa paikallisempi, kun turistiryhmät eivät tunnu vaivautuvan tänne saakka.
Arkeologiset nähtävyydet ovat Ateenan suurin vetonaula, ja niiden määrä on hämmästyttävä. Antiikin raunioita on kaivettu esiin eri puolilta kaupunkia niin paljon, että osalla niistä ei ole kävijöille edes opasteita, lipunmyynnistä puhumattakaan.
Mutta myös moderni Ateena tarjoaa omat houkutuksensa. Kaupungista löytyy esimerkiksi kiinnostavaa uutta kulttuuria.
Hämärällä kujalla on hiljaista. Kauppojen rapistuneita ulkoseiniä ja alas vedettyjä metalliovia peittävät graffitit. Mielessä käy epäilys: voiko osoite tosiaan olla oikea?
Mutta niin vain yksi ovista aukeaa sisäpihalle, josta paljastuu viehättävä puiden ja valaisimien somistama ulkoterassi. Pöydissä istuskelee kaikenikäisten ateenalaisten seurueita.
Monastirakin kuuluisalla kirpputorialueella sijaitseva Taf on yksi Ateenaan viime vuosina avautuneista kulttuurikeskuksista. Terassia ympäröivissä vanhoissa rakennuksissa on näyttelytiloja nykytaiteelle, performansseille ja videoteoksille. Toinen vastaava paikka, Six d.o.g.s., löytyy viereisestä iltaelämän kaupunginosasta Psyrristä.
Kulttuurikeskusten lisäksi Ateena on loistava museoiden kaupunki. Tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu vuonna 2009 avautunut upea Akropolis-museo, joka on suositeltavaa yhdistää vierailuun Akropoliilla. Museon esineistö, tarinat ja videot kertovat kiinnostavasti ajasta, jolloin Ateena oli taiteiden, tieteiden, filosofian ja demokratian keskus.
Muita merkittäviä museoita ovat esimerkiksi antiikin Kreikan löytöihin keskittynyt kansallinen arkeologinen museo sekä Benaki-museo, jonka eri osat esittelevät niin kreikkalaista kulttuuria ja historiaa kuin islamilaista taidettakin. Uutta kulttuuria etsivän kannattaa poiketa Technopoliksen vanhalla kaasuvoimala-alueella, joka on kuin kopio Helsingin Suvilahdesta. Valaistun kaasukellon kupeessa on kahviloita, näyttelyitä sekä kokoustiloja, ja alueella järjestetään festivaaleja. Yöelämän uusia keskuksia ovat viereiset Gazin ja Kerameikoksen alueet.
Maria Dari lukitsee pyöränsä kadulle ravintola Sabirin ikkunan alle ja kääntyy jo kohti ovea, mutta viime hetkellä hän muistaa jotakin. ”Ai niin ja tämä…”, hän sanoo ja nappaa mukaansa irrotettavan pyöränvalon.
”Muuten se varastetaan. Ensimmäisestä lampusta ei niin väliä, mutta kun sinulta on varastettu näitä neljä tai viisi, se alkaa olla jo vähän plaah…”
37-vuotias Dari työskentelee Ateenassa englannin ja espanjan sijaisopettajana. Sabir on hänen stekinsä, kantapaikkansa.
Ravintolan tunnelmallisella sisäpihalla tulee tuttuja vastaan heti. Sisko Victoria työskentelee täällä tarjoilijana, ja pian sisäpihalle pujahtavat myös Marian vanhemmat ja serkku. Halauksia ja huudahduksia vaihdetaan.
Ulkoterassilla istuu paikallisia syömässä ja juomassa. Tarjolla on herkullisia pieniä kreikkalaisia annoksia, kuten munakoisoa valkosipulin kera.
Kerameikos on Ateenan nousevia alueita, josta löytyy Sabirin kaltaisia mukavia ja rennon trendikkäitä pikkupaikkoja. Vielä alue ei kuitenkaan ole yhtä suuressa suosiossa kuin läheinen Gazi. Siellä cocktaileja nautitaan klubimusiikin tahdissa, ja sen nimiset paikat kuin Hipster, Soho, Hoxton ja Why Sleep muodostavat koko kadun mittaisia baari ketjuja.
Kerameikoksessa paikat pitää vielä löytää, sillä välissä on tyhjiä, iltaisin pimeitäkin kadunpätkiä. Hauska paikka on esimerkiksi Leonidou- ja Mikalis-katujen kulmassa sijaitseva rento jazzbaari Louis, jossa on livemusiikin iltoja. Alueella sijaitsee myös suositeltava ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen, Bib Gourmand -luokituksen saanut ravintola Athiri. Plateon- ja Keramikou-katujen kulmassa on useampia kivoja ravintoloita, joista yksi on juuri Sabir.
Maria Darin pöydässä Sabir-ravintolassa keskustelu kääntyy myös talouskriisiin ja Euroopasta turvaa etsiviin siirtolaisiin. Hämmästyttävää on, kuinka vähän ne näkyvät matkailijoille Ateenan keskustassa – ainakaan jos kaupunki ei ole ennestään tuttu eikä jälkiä osaa etsiä. Mutta kreikkalaisten elämään vaikutukset ovat olleet tietysti suuret. Arvioiden mukaan Kreikan vastaanottokeskuksissa odotti alkusyksystä päätöstä kohtalostaan yli 57 000 siirtolaista. Ateenassa väliaikaismajoituksena toimii muun muassa vallattu entinen City Plaza -hotelli.
Taloudessa pudotus on ollut nopeaa. Vielä vuonna 2004 Ateena eli olympiahuumaa. Viisi vuotta myöhemmin Kreikka oli syvissä vaikeuksissa.
”Ravintola-ala on niitä harvoja, joista Ateenassa voi vielä löytää työtä”, Maria sanoo. ”Yliopistosta valmistuneille voi olla tarjolla vain mainostenjakajan hommia.”
Ravintoloissa asiakkaita riittää vielä, sillä ne ovat laskeneet hintojaan talouskriisin myötä. Sabirissakin saa vain yhdeksällä eurolla kala- ja munakoisoannokset sekä pari olutta. Valitettavasti halvat hinnat tuntuvat myös palkoissa.
”Osa-aikainen ravintolatyöntekijä saattaa tienata vain 300 euroa kuussa. Sillä on tultava toimeen, jos muuta ei ole”, Maria sanoo.
Tiukka talouskuri, työttömyys ja poliitikkojen toimet eivät anna ainakaan vielä toivoa paremmasta.
”Tulevaisuus on hyvin, hyvin huono. Meillä ei ole näköaloja”, Maria toteaa. ”Ihmettelen, ettei Ateena ole muuttunut getoksi.”
Ateena ei tietenkään ole ensimmäistä kertaa muutoksessa. Siitä muistuttavat joka puolella keskustaa esiin kaivetut antiikin monumentit. Ja juuri muutos on tehnyt Ateenasta kiinnostavan.
Kaupunki ei kuulu niihin vanhoihin eurooppalaisiin metropoleihin, joihin kannattaisi matkustaa hurmaavan miljöön vuoksi. Toisin kuin vaikkapa Pariisi, Ateena ei viekoittele kuljeksimaan kauneuden perässä. Päinvastoin, moderni Ateena on arkkitehtuuriltaan jopa ruma, betonitalojen ja tupruttavan pakokaasun kaupunki.
Mutta juuri historian näyttämönä Ateena on ainutlaatuinen: tuskin missään muualla Euroopassa menneet vuosituhannet ja nykypäivä elävät yhtä mutkattomasti rinnakkain. Yli kaksituhatta vuotta sitten eläneiden ihmisten jäljet eivät ole täällä suljettuna vitriineihin, vaan ne tuntuvat osalta katkeamatonta kudelmaa, jota tämän päivän ateenalaiset punovat nyt.
Akropoliin kupeessa Agoralla on keskipäivän varjoton hetki, ja aurinko iskee kovan valonsa marmoriin. Roomalaisen valtiomiehen ja sotapäällikön Agrippan aikoinaan tänne rakennuttaman odeionin eli musiikkiteatterin edustalla seisovat jalustoillaan koristepylväiden murentuneet hahmot. Edempänä Kolonosin kukkulalla kohoaa Hefaistoksen temppelin komea pääty doorilaisine pylväineen.
Jossain näillä kujilla Platonkin on kävellyt. Hänkin on varmasti hakeutunut puiden viilentäviin varjoihin, kuten me nyt alueella kiertelevät matkailijat.
Agora oli antiikin keskus, jossa käytiin oikeutta, tehtiin kauppaa ja seurusteltiin. Nyt noista ajoista muistuttavat pääasiassa enää rakennusten perustusten ääriviivat sekä satunnaiset, hajallaan lepäävät marmorilohkareet. Niiden järjestys ja merkitys ovat jo aikaa sitten kadonneet, ja niiden sileiksi hioutuneet pinnat jäävät katsojille arvoitukseksi, mutta ne ovat edelleen olemassa.
Vaikka vuodet ovat järsineet suurimman osan Agorasta olemattomiin, paikka jättää kävijäänsä jäljen. Se nostaa pintaan ajatuksen, joka tuntuu lähes sietämättömän haikealta: jos antiikin ihmiset jättivät jälkeensä jotain näin kaunista ja pysyvää, mitä meidän muovin ja digitaalisen tiedon maailmastamme mahtaa säilyä 2 500 vuoden päähän?
Juttu on julkaistu Mondossa 10/2016.
Lue lisää:
