Kreikan Hydra sulattaa kaiken kiireen. Autottomalla saarella nautitaan uimisesta ja pitkistä, laiskoista päivistä. Ehkä siksi Leonard Cohenkin osti täältä aikanaan asunnon.
Valot syttyvät vastapäiselle Peloponnesoksen niemimaalle. Tänne salmen yli ne erottuvat vain pieninä pisteinä. Ympärille laskeutuva pimeys erottelee ilmasta havupuun tuoksua.
Kävelemme kylläisinä illallisravintolasta takaisin Hydran kylään kärrytietä pitkin. Ohitamme viikunapuita, sypressejä, purppuraisina ryöppyäviä bougainvilleoita eli ihmeköynnöksiä ja vanhan tuulimyllyn. Sekä tietenkin päivisin turkoosina hohtavan Egeanmeren, jonka katselemiseen on vaikea kyllästyä.
Vartin paluumatkan aikana vastaan tulee vain muutama ihminen. Ilta on lempeä, eikä meillä ole suunnitelmia. Ja juuri se onkin täällä parasta.
Laita idea muistiin: jos haluat saada Kreikan-lomalta sekä Akropoliin ihmeet että huoletonta oleskelua kirjojen ja meren äärellä, Hydra on juuri sopiva saarikohde. Se sijaitsee vain puolentoista tunnin lauttamatkan päässä Pireuksen satamakaupungista, jonne puolestaan pääsee metrolla Ateenan keskustasta.
Kun Ateenan vyöryvä liikenne alkaa ahdistaa, Hydra tarjoaa sille täydellisen vastakohdan. Parintuhannen asukkaan saarella elämä kulkee kävelyvauhtia, kirjaimellisesti. Ainoat kulkuvälineet ovat aaseja ja muuleja, autot ja pyörät on saarella kielletty. Tai no, tarkkaan ottaen Hydralla on kolme autoa: ambulanssi, poliisiauto ja roska-auto.
Saaren ainoan kylän, Hydran, hevosenkengänmuotoisesta satamasta nousevat kapeat mukulakivikujat ylös vuorille. Rinteille levittäytyviltä taloilta avautuvat maisemat merelle.
Kun asutus päättyy, patikkapolut jatkavat kulkuaan luostareille sekä rannikkoa pitkin. Iso osa parikymmentä kilometriä pitkästä saaresta on karua ja kuivaa kalliomaastoa.
Hydra on ateenalaisten viikonloppukohde. Sillä on myös maine boheemina taidesaarena, vaikka nyt ensimmäisenä tuleekin mieleen tyyli. Hyvä maku näkyy saarella kaikkialla: palveluissa ja arkkitehtuurissa, mutta myös hinnoissa.
”Hydra on boutiquekohde. Kaikki on tip top mutta pienessä mittakaavassa”, Maria Kladaki määrittelee. Maria pyörittää saarella tyylikästä hotelli Orloffia ja on lupautunut oppaaksemme kyläkierrokselle. Ensimmäisenä suuntaamme tietenkin satamaan, kylän keskustaan.
”Tämä on olohuoneemme”, Maria sanoo. Sataman pienelle aukiolle on katettu ravintolapöytiä ja niitä valmistellaan jo pian alkavaa lounasaikaa varten. Pöytien edustalla satama-altaassa kelluu pieniä kalastaja-aluksia ja taksiveneitä.
Ravintoloiden lisäksi talojen kivijalassa on pieniä puoteja. Ne myyvät rantakohteista tutun tavaran, kuten uimalelujen, pikkutuhmien t-paitojen ja flipflopien, sijaan liehuvia, tyylikkäitä kesävaatteita, koruja, hattuja ja huiveja.
Ohi kulkevilla turisteillakin näyttää olevan hyvä maku. Missään ei näy punaisiksi palaneita ihonriekaleita, äänekkäitä seurueita tai humalaisia bilettäjiä. Syitä on varmasti monia, kuten se, että sesonki ei vielä ole vauhdissa.
Huippuaikaan heinä–elokuussa pikkusaari täyttyy ateenalaisten lisäksi Ranskasta ja muualta tulleista lomailijoista, ja silloin ihmisiä voi olla ruuhkaksi asti. Mutta touko–kesäkuussa ja taas syksyllä pääsee nauttimaan omasta rauhasta.
Boutiquetunnelma näkyy myös hinnoissa. Hydra on esimerkiksi Ateenaa kalliimpi, ravintola-annoksista saa helposti maksaa melkein saman kuin Suomessa.
Satama-aukion kellotorni kumauttaa merkin, kuten se tekee aina puolen tunnin välein. Ilmassa käy miellyttävä tuulenvire. Se säilyy kesäkuumallakin, Maria kertoo, sillä satama aukeaa pohjoiseen. Hyvin ilmastoitu olohuone siis.
Rinteessä vasemmalla kohoaa Ateenan taideakatemian rakennus. Se pitää yllä saaren taiteilijamainetta, jonka nimekkäin tähti on äskettäin edesmennyt Leonard Cohen. Kanadalainen muusikko osti Hydralta asunnon 1960-luvulla ja vietti saarella paljon aikaa. Täällä sai alkunsa myös Cohenin ja hänen muusansa, norjalaisen Marianne Ihlenin rakkaustarina. Hydra on ikuistettu Cohenin lyriikoihinkin.
Maria kertoo, että sama talo on edelleen Coheneiden omistuksessa ja Leonard Cohenin poika Adam käy saarella yhä.
Ravintolapöydissä liinat ovat nyt paikoillaan ja kaikki on valmista lounastajia varten. Mitä kannattaa tilata?
”Teemme erinomaisen hyvää kreikkalaista salaattia, koska laitamme siihen kritamoa, merifenkolia”, Maria kehuu. ”Keräämme vuorilta myös sieniä ja yrttejä, joita käytämme ruuanlaittoon – ja meillä on kaikkein makeinta kalmaria.”
Hydra on omiaan hiljaisuudesta ja kauneudesta pitävälle, mutta jos etsii pehmeitä, pitkiä hiekkarantoja ja matalaa rantavettä, on valittava jokin toinen saari.
Herkullisen mustekalalounaan jälkeen Maria johdattaa meidät pois satamasta kohti kylän uimapaikkoja.
Naps, naps, naps… Naps, naps, naps… Tien mutkassa istuu mies penkillä laskemassa rukousnauhan helmiä. Täällä Hydran hiljaisuudessa jopa sen voi kuulla. Kuten voi kuulla kattojen yllä syöksyvien pääskysten laulun tai aasien kavioiden kopseen, kun moottorien ääni ei peitä sitä missään. Äänet sulautuvat osaksi maisemaa.
Saavumme näköalapaikalle. Sen laella on ravintola ja rinteillä kaksi pientä baaria. Kummankin terassilta johtavat portaat alas mereen.
Vesi niiden päässä on kirkasta kuin uima-altaassa. Pulahtaminenkin tapahtuu tikkailta.
Tällaisia Hydran kylän rannat ovat. Ne ovat täydellisiä sille, joka ei välitä kaikkialle kulkeutuvasta hienosta hiekasta tai erityisesti rakasta rannalla loikoilua. Mutta pienille lapsille ne eivät oikein sovi.
Saarella on kyllä muunkinlaisia rantoja. Niille pääsee päiväretkille venekuljetuksilla, joita lähtee satamasta sesongin aikaan päivittäin. Taksiveneelläkin pääsee, jos haluaa maksaa siitä, ettei sitoudu kuljetusten aikatauluihin.
Hieno ranta on esimerkiksi metsän rajaama, simpukanmuotoinen Bisti saaren länsikärjessä. Tai siitä niemen takana sijaitseva Agios Nickolaos. Kummassakin on pikkukiviranta ja sesongin aikaan pientä palveluakin.
Mutta letkeään iltapäivänviettoon kylänkin ranta on ihanteellinen: istahda terassille meren äärelle, tilaa raikas juoma, ota kirja käteen ja kun tulee liian kuuma, laskeudu vilvoittavaan mereen. Helpompaa rantalomailu ei oikeastaan voi olla.
Aurinko vetää jo jyrkkää varjoaan vanhan kivitalon seinään. Toisin kuin Kreikan postikorteissa, Hydralla ei juuri näe niitä kuuluisia valkoisiksi kalkittuja taloja syvänsinisine ikkunakarmeineen. Rakennukset ovat enimmäkseen ruskeaa kiveä, mutta ikkunapuut ovat kyllä söpön vaaleansiniset.
Saarelta puuttuvat kokonaan myös monista muista Välimeren kohteista tutut kerrostalot, hotellikompleksit ja keskeneräisten rakennusten luurangot. Koko rakennuskanta on vanhaa ja matalaa, sillä Hydralle ei saa rakentaa uutta.
Palaamme takaisin satamaan. Kujalla vastaan tulee ylös vuorille kulkevia aaseja selässään vesimeloneja, juomakoreja, ruokakoreja… Voi olla, että osa niistä on viemässä ruokalähetystä jollekin kylän vanhuksista, joka ei pysty enää itse kantamaan ostoksiaan ylämäkeen.
Saamme hyvästellessä Marialta vielä viimeisiä vinkkejä seuraavan päivän patikoinnille. Niistä tärkein kuuluu: olkaa liikkeellä varhain.
Hydralla ei ole mitään pakollista nähtävää, ei museoita, muistomerkkejä tai nähtävyyksiä, joita ei voi jättää käymättä. Suurin ajanviete uimisen, syömisen ja loikoilun lisäksi on kävely. Saarella on useita patikointireittejä.
Valitsemme sataman opastekartan reittivaihtoehdoista sen, jonka varrella sijaitsee suosittu käyntikohde, Profitis Iliasin ortodoksiluostari. Paluumatkoineen patikointi vie noin viisi tuntia, jos sen tekee alusta loppuun.
Lähdemme seuraamaan reitille johtavaa kujaa, mutta opasteet loppuvat melkein heti. Pian olemme jo eksyksissä. Suunta on kuitenkin oikea, ylös vuorille, joten jatkamme ja lähdemme nousemaan ensimmäiselle korkealle kukkulalle pienten kanatarhojen ja viljelypalstojen vierestä.
Kukot kiekuvat ja vuohet huutavat. Asutus loppuu, kun alamme nousta serpentiininä kipuavaa tietä. Kävellä voi koko tien leveydeltä, kun autoliikennettä ei tarvitse varoa.
Tie päättyy kukkulan laella seisovalle hautausmaalle, jonka puiden viileydessä kaksi vanhusta siivoaa hautakumpuja. Porttien ulkopuolella huomaamme opastekyltin patikoijille, mutta reittinumero on väärä. Paarmat löytävät meidät, ja aurinko tuntuu jo yllättävän kuumalta, vaikka kello lähenee vasta kymmentä. Olemme sittenkin liikkeellä liian myöhään.
Oikean patikkapolun arpominen ja paahteessa kiipeäminen alkaa tuntua huonolta idealta. Sitä paitsi, jos suljemme silmät, voisimme jo olla luostarissa. Hiljaisuutta ei täällä tarvitse erikseen etsiä. Teemme päätöksen: patikoinnin pitäisi olla nautinto, ei via dolorosa. Palaamme takaisin kylään. Laiskottelu meren äärellä kelpaa sekin.
Terassituolien vaaleansinisiin tyynyihin on jäänyt uimapuvuista märkiä jälkiä. Ambient-musiikki soi miellyttävällä voimakkuudella, pöydällä on lasissa kaunis cocktail.
Alhaalla portaat laskeutuvat tasanteelle, jossa tikkaat odottavat mereen pulahtajaa. Edessä lahdella näkyy muutama kivinen, asumaton saari. Oikealla on Peloponnesos, vasemmalla kiemurtelee Hydran rantaviiva poukamineen. Aika on ihanan hidas.
