Apu

Arkkiatri Risto Pelkonen näkee pandemian hälytysmerkkinä: ”Jos kohtelemme luontoa yhtä huonosti kuin tähän saakka, huonosti käy”

Arkkiatri Risto Pelkonen näkee pandemian hälytysmerkkinä: ”Jos kohtelemme luontoa yhtä huonosti kuin tähän saakka, huonosti käy”
Arkkiatri Risto Pelkonen on huolissaan koronan aiheuttamista rajoituksista mutta luottaa lääketieteeseen taudin taltuttamisessa. Hän uskoo, että vastaisuudessa osaamme entistä paremmin suojata eri ikäisiä ihmisiä tartunnoilta pandemiassa – humaanilla tavalla.
Julkaistu: 23.2.2021
Lääkärikunnan vanhin eli arkkiatri Risto Pelkonen, 89, on kehittänyt itselleen terveellisen rutiinin. Hän on suunnitellut aamujumpan, jolla päivät kotikaupungissa Kauniaisissa tavallisesti alkavat. Jumpan jälkeen vuorossa on kävelylenkki lähimaastossa. Pelkosen aamuohjelmaan kuuluu myös lukea muutama runo. Arkkiatri kertoo voivansa hyvin.
– Nythän niitä vapaita aamuja on ollut, kun kaikki on suljettu. Viime aikoina olen saanut lisäliikuntaa lumitöistä, hän sanoo.
Sosiaalisissa kohtaamisissa arkkiatri pärjää hyvin, mutta linnunlaulua hän ei enää kuule. Mutta tänään ei ole tarkoitus puhua vaivoista vaan ikäihmisten asemasta yhteiskunnassa. Sen aihepiirin Pelkonen tuntee hyvin.
Risto Pelkonen, 89, on ollut Suomen lääkärikunnan vanhin eli arkkiatri jo vuodesta 1995 lähtien. Arvonimellä on kunniakkaat perinteet.

Pandemian opetukset

Itsenäisyyden ajan Suomessa arkkiatrin arvonimen on voinut saada vain yksi ihminen kerrallaan. Edeltäjistään Pelkonen tunsi Arvo Ylpön (1951–1992) ja Nils Oker-Blomin (1992–1995), mutta itsenäisyyden aikana arkkiatreja on ollut yhteensä viisi.
Risto Pelkonen sai arvonimen vuonna 1995. Vuotta aiemmin hän oli jäänyt eläkkeelle Hyksin endokrinologian osastonylilääkärin virasta.
Arkkiatri on paitsi lääkärikunnan vanhin myös yhteiskunnallisesti arvostettu asiantuntija. Siksi onkin kiinnostavaa kuulla, mitä Risto Pelkonen on ajatellut korona-ajasta.
– Se on vakava hälytysmerkki. Jos me kohtelemme luontoa yhtä huonosti kuin tähän saakka, huonosti käy. Koronatauti opettaa meille, että luontoa täytyy kunnioittaa eikä sitä saa riistää. Toinen opetus koronapandemiasta on tieteellisen tutkimuksen tärkeys. Vuosi sitten emme tunteneet koronatautia. Nyt tiedämme tarkasti viruksen rakenteen, biologian ja tarttumistavan. Ja nyt on valmistettu rokotekin.
"Koronataudin ongelmana ei ole pelkästään tauti sinänsä. Sairaus on vakava, mutta vakavia ovat myös taudin leviä­misen estämiseksi laaditut arkiseen elämään liittyvät rajoitukset. Ne ovat olleet tosi rankkoja."

Tiedeyhteisö ansaitsee kiitokset

Arkkiatri ja hänen puolisonsa Kristiina Taivainen ovat juuri saaneet koronarokotuksen. He kuuluvat ensin rokotettavien ryhmään korkean iän perusteella.
Pelkonen kiittelee kansainvälisen tiedeyhteisön toimintaa. Hän kuvaa, kuinka avoimesti se on toiminut todellisena verkostona. Tietoja ja tutkimus- tuloksia on vaihdettu yhteisen päämäärän hyväksi.
Pelkonen seuraa koronauutisia niin päivän lehdistä kuin kansainvälisistä tiedejulkaisuista internetistä.
– Tekisi mieli vielä sekin sanoa, että koronataudin ongelmana ei ole pelkästään tauti sinänsä. Sairaus on vakava, mutta vakavia ovat myös taudin leviä­misen estämiseksi laaditut arkiseen elämään liittyvät rajoitukset. Ne ovat olleet tosi rankkoja.
– Tuntuu jotenkin epähumaanilta, että seitsemänkymmentä plus -ihmiset määritellään iän perusteellä yhdeksi yhtenäiseksi joukoksi.

Eriarvoisuus korostuu

Pelkonen kantaa huolta siitä, että rajoitukset ovat osuneet rankimmin juuri niihin ihmisiin, joilla on jo valmiiksi vaikeaa.
– Se, jolla on vähiten, siltä otetaan eniten. Tämä lisää sosioekonomista eriarvoisuutta. Yhdet menettävät työpaikan, vanhukset siirretään toisten ulottumattomiin. Ne ovat isoja kysymyksiä.
Pitkän elämänkokemuksen vuoksi ikäihmiset ovat keskenään erilaisempia kuin nuoret. Pelkonen sanoo. Hän pitää ongelmallisena sitä, että kaikki yli 70- vuotiaat käsitellään yhtenäisenä riski­ryhmänä.
– Ymmärrän sen, että raja asetettiin, mutta kun ajatellaan vanhoja ihmisiä, 70 vuotta täyttäneidenkin kanssakulkijoiden joukossa on terveydeltään ja toiminta­kyvyltään hyvin erilaisia ihmisiä. Yhdet ovat vahvoja, toiset heikkoja. Nyt he ikään kuin kaikki leimautuvat riskiryhmäläisiksi.
Se tiedetään, että koronavirustauti on vaarallisempi vanhoille kuin nuoremmille. Ei Pelkonenkaan rajoituksia vastusta, päinvastoin toimenpiteitä tarvittiin.
– Tuntuu silti jotenkin epähumaanilta, että seitsemänkymmentä plus -ihmiset määritellään iän perusteellä yhdeksi yhtenäiseksi joukoksi. Kunhan koronapandemia on käyty läpi, opitaan paljon uutta. Osaamme varautua tilanteeseen ja pohtia, miten suojellaan eri-ikäiset kanssakulkijat tartunnalla – humaanilla tavalla.
– Yhdet menettävät työpaikan, vanhukset siirretään toisten ulottumattomiin. Ne ovat isoja kysymyksiä, arkkiatri Pelkonen pohtii.

Yhteisvastuukeräyksen teemana vanhusten ahdinko

Evankelis-luterilaisen kirkon vuosittaisen Yhteisvastuukeräyksen teemana on tänä vuonna vanhusten taloudellinen ahdinko. Arkkiatrikin on antanut keräykselle kasvonsa. Taloudellisella ahdingolla on monenlaisia seurauksia ihmisten hyvinvointiin. Yksinäisyys, köyhyys ja sairaudet kulkevat rinnakkain digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
Pelkosella on kuitenkin ratkaisuehdotus. Hänestä suomalaisissa kunnissa pitäisi olla vanhusvastaava, jonka erikoisalaa vanhusten asemasta huolehtiminen olisi.
Valtiovarainministeriön Digi arkeen -neuvottelukunnan julkaisussa vuodelta 2019 arvioidaan, että kolmasosa 75–89- vuotiaista ihmisistä Suomessa hyödyntää internetiä. Sen sijaan ikäryhmässä 65–74 vastaava osuus on kolme neljästä. Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomessa on noin puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta, jotka eivät käytä tietotekniikkaa lainkaan.
– Tietokone, älypuhelin ja internet ovat minun henkistä arkeani. Kaikki hyviä palvelijoita mutta huonoja isäntiä.
Pelkonen itse kuuluu internetin käyttäjiin. Hänellä on myös älypuhelin, jota hän käyttää pääasiassa puhelimena mutta myös Whatsappilla viestittelyyn ja internetin selailuun.
Digitaaliseen syrjäytymiseenkin Pelkonen tarjoaa lääkkeeksi kuntien vanhusvastaavaa. Häntä huolestuttaa, miten esimerkiksi pankkien ja virastojen katoaminen vaikuttaa ikääntyneisiin. Vanhusvastaavan vastuulla voisi olla myös syrjäytyneiden vanhusten tunnistaminen.
– He pitäisivät huolta siitä, että ihmiset oppivat käyttävät digitaalisia laitteita. Ja jos eivät opi, tiskiltä-palvelut pitää järjestää jollain toisella tavalla.
– Se syntyy siitä, että voi olla toisten kanssa, vaihtaa sanoja, oppia toiselta ja opettaa toista. Olla yhdessä.

Ikääntymisen teesit

Vuonna 2015 Pelkonen oli mukana sosiaali- ja terveysministeriön kokeneet ja viisaat -asiantuntijaryhmässä. Asiantuntijaryhmän oli tuottaa tietoa vanhuspalvelulain muutoksia varten.
Pelkonen ja hänen kirjoittajakollegansa – vanhoja kaikki, Pelkonen hymyilee – julkaisivat raportissa 11 teesiä ikääntymisestä.
Yksi julkaisun viesti oli, että kun tehdään vanhuksia koskevia päätöksiä, vanhukset pitää ottaa mukaan suunnitteluvaiheessa. Toisin sanoen heitä pitäisi kuulla.
Hän huomauttaa, että jos ikäihmiset eivät voi liikkua esteiden vuoksi, he jäävät yksin koteihinsa. Siksi asunnot, pihat, kadut, kujat ja julkiset liikennepalvelut olisi suunniteltava niin, että ikäihmiset voivat liikkua turvallisesti paikasta toiseen.
"Vanhuksista puhutaan taloudellisena taakkana, mutta he ovat kyllä suuri rikkaus ja tärkeä voimavara. Sananlaskun sanoin, vanhassa vara parempi."

Ihminen tarvitsee elääkseen rakkautta

Pelkonen haluaa korostaa, että ihminen tarvitsee toista ihmistä. Hänestä keskeistä on mahdollisuus tavata toisia ihmisiä, sukulaisia, entisiä ja uusia ihmisiä, osallistua yhteisiin rientoihin – tarkoitti se sitten seurakuntaa, kirjastoa, ompeluseuroja, kuorolaulua tai mitä tahansa kulttuuritapahtumaa.
– Tätä sanotaan sosiaaliseksi pääomaksi. Se syntyy siitä, että voi olla toisten kanssa, vaihtaa sanoja, oppia toiselta ja opettaa toista. Olla yhdessä. Tässä on suuria alueellisia eroja. Syrjä­kylien suuri ongelma on se, että nuoret ovat lähteneet pois. Silloin vanhukset jäävät yksin.
Pelkonen muistuttaa, että suuri osa yli 60-vuotiaista ihmisistä osallistuu vapaaehtoistyöhön.
– Vanhuksista puhutaan taloudellisena taakkana, mutta he ovat kyllä suuri rikkaus ja tärkeä voimavara. Sananlaskun sanoin, vanhassa vara parempi.
Arkkiatri siteeraa lopuksi sosiologi Erik Allardtia hyvän elämän reseptistä. Pitää olla ai­neellista hyvää: vaatteita, ruokaa ja asunto. Sen lisäksi tarvitaan rakkautta: ihminen elää toisen ihmisen kautta, ja hänellä täytyy olla joku, jota rakastaa ja joku, joka rakastaa.
Kolmas asia on kokemus elämän merkityksellisyydestä.
– Se syntyy siitä, että tuntee itsensä, hän sanoo.

Risto Pelkonen

  • Arkkiatri Suomessa.
  • Jäänyt eläkkeelle Hyksin endokrinologian osaston­ylilääkärin virasta vuonna 1994.
  • Täyttää tänä vuonna 90 vuotta.
  • Tunnetaan myös kansantaiteestaan, pienistä kilpi­kaarnasta veistetyistä figuureista, joita hän tekee kesäisin savonlinnalaisella kesämökillään.
Kommentoi »