Brittiläinen laatulehti The Times on kutsunut häntä Euroopan hauskimmaksi kirjoittajaksi. Saarivaltiossa Antti Tuomaisen tumma ja hieman vääntynyt huumori uppoaa lukijoihin. Suosiota riittää myös Saksassa.

Kirjailijanuransa alkutaipaleella Tuomainen kirjoitti tummasävyisiä rikosromaaneja, kunnes kuudennen kirjan kohdalla tapahtui muutos. Mies joka kuoli oli hänen ensimmäinen humoristinen kirjansa. Mustasta huumorista tuli sittemmin hänen koko kirjailijanuransa kantava teema. Kirjojen vino huumori vetoaa Suomen ohella myös muissa maissa.

Kontaktit ulkomaille ovat tärkeä osa kirjailijan päivittäistä työtä. Se tarkoittaa puheluita, haastatteluja sekä usein matkoja ulkomaisiin kirjallisuustapahtumiin, kirjallisuusfestivaaleille ja tapaamisiin. Ennen pandemiaa meno oli kova. Matkapäiviä kertyi vuodessa jopa sata.

– Minulle oli alusta saakka selvää, että jos minua pyydetään jonnekin, minä menen. Sommittelen sitten omat aikatauluni sen mukaisesti.

Ennen pandemiaa kirjailijaa oli jo pitkään viety pitkin maailmaa niin paljon, että hän oli jo alkanut ajatella matkustamisen vähentämistä. Pandemian myötä muutos tuli orgaanisesti. Monet kirjallisuustapahtumat katosivat.

– Suoraan sanottuna matkustustahtini on nyt ihan kivalla tasolla. Kesällä menen parille festivaalille, syksyllä niitä on muutama. Tykkään käydä niissä, se on mahtavaa. Olen saanut matkustaa kirjojeni tiimoilta vaikka minne, Meksikoon saakka.

Avun kolumnistina aloittava Antti Tuomainen on julkaissut jo yksitoista romaania. Syksyllä ilmestyy kahdestoista. Romaani Palavat kivet (Otava) kertoo keski-iästä, saunasta ja rakkaudesta.

Tuomainen ei ole ollut aina kirjailija. Hän elätti aikanaan itsensä mainostoimiston copywriterina kahdentoista vuoden ajan ja kirjoitti juttuja freelancetoimittajana Imageen. Silloin hän teki myös elokuva- ja tv-käsikirjoittajan töitä, jotka ovat kulkeneet miehen mukana näihin päiviin saakka. Todellisuudessa Tuomaisen sydämessä asui kuitenkin kaiken aikaa vahva tieto siitä, että hänestä tulee joku päivä kirjailija. Muut työt vain mahdollistivat sen, että hän saattoi kirjoittaa pöytälaatikkoon ja etsiä omaa ääntään.

– Nyt 51-vuotiaana voin tunnustaa, ettei minulla koskaan ollut muuta suunnitelmaa. Sellainen olisi varmaan ollut järkevää olla. Minulle oli päivänselvää, että haluan kirjailijaksi ja 18-vuotiaana tein päätöksen aikoa sellaiseksi. Se oli uhkarohkea päätös. Enää tässä iässä en uskaltaisi sellaista varmaan tehdä, Tuomainen naurahtaa.

Aluksi hän halusi runoilijaksi. Nykyään hän huvittuu ajatuksesta ja luulee, että unelma johtui siitä, että runot ovat lyhyempiä kuin romaanit. Ehkä hän nuorena kuvitteli, että niiden kirjoittaminen olisi siitä syystä helpompaa.

Matka kohti kirjailijuutta alkoi 31-vuotiaana, kun Antti Tuomainen raitistui. Vaikka pöytälaatikkoon oli aina kertynyt tekstinpätkiä, Tuomaisen tie kirjailijana alkoi vasta raitistumisen jälkeen. Sen jälkeen ura alkoi edetä nopeasti.

Antti Tuomaisen mielestä olisi aliarviointia kutsua hänen kaksikymmentä vuotta sitten tapahtunutta raitistumistaan käännekohdaksi. Se oli päätös, jonka vuoksi hänellä on tällä hetkellä kaikki se, mitä hänellä on. Se oli täysin uusi ja puhdas mahdollisuus.

Hän kertoo puhuneensa aina avoimesti raitistumisestaan myös julkisuudessa. Sen hän tekee siitä syystä, että jos jossain on ihminen, joka miettii raitistumiseen liittyvää elämänmuutosta, Tuomaisella on hänelle viesti.

– Se on elämäni paras ja tärkein asia. Ilman sitä en tekisi mitään järkevää. En istuisi tässä haastateltavana, en olisi kirjoittanut ainuttakaan kirjaa. Ja tärkeimpänä, en olisi yhdessä vaimoni Anun kanssa. Raitistumisesta voi seurata vain parempia asioita, Tuomainen sanoo.

Kosteina vuosinaan Tuomainen tiesi, että hänellä oli alkoholiongelma. Hän tiesi sen sisimmässään aivan yhtä selväsi kuin sen, että hänen todellinen unelmansa oli olla kirjailija.

– Senhän tietää itse, senhän vain oikeasti tietää. Loppu on omavalintaista teatteria, mitä kenelläkin.

Vuonna 2003 ei ollut sober curious -kulttuuria, jossa kyseenalaistetaan humaltumisen ihanuus ja alkoholinkäytön tarpeellisuus. Tuomainen kertoo saaneensa tuolloin avun etsiytymällä sellaisten ihmisten seuraan, joilla oli samanlainen pyrkimys raitistumisesta. Tällöin asian kanssa ei tarvinnut olla yksin. Kävi ilmi, että alkoholiongelma oli yleisempi ilmiö kuin hän oli kuvitellut.

Kaikkein tärkeintä raitistumisessa on Tuomaisen mukaan se, että ihminen itse tekee päätöksen siitä, että hän on saanut alkoholista kyllikseen. Mainostoimistovuosina alkoholi oli ottanut hänestä aikamoisen otteen.

– Juomiseni oli yhtä aikaa päivittäistä ja jaksottaista sekä jatkuvaa ja ajoittaista. Sillä oli kaikki mahdolliset muodot. Ei ole merkitystä, oliko minulla jokin sellainen päivä, että otin vain yhden tuopin. Koko elämäni ohjautui alkoholin kautta.

Oli päiviä, jolloin häntä kadutti, että oli tullut juotua ja päiviä, jolloin hän odotti innoissaan, että pääsee pian juomaan. Alkoholi pyöritti hänen koko elämäänsä, eikä sellainen elämä ollut sitä, jota Tuomainen todella tahtoi elää.

– Se oli tyhmää, raskasta, turhaa. Alkoholi olisi ollut asia, jolle olisin lopulta antanut koko elämäni. Minä halusin tehdä jotakin muuta.

Raitistunut Antti Tuomainen tapasi tulevan vaimonsa Anun yhteisten ystävien kotibileissä. Ensimmäinen asunto hankittiin Helsingin Hakaniemestä. Nyt pariskunta on ollut yhdessä parikymmentä vuotta. He asuvat nykyään Ullanlinnassa, mutta Tuomaisella on Hakaniemessä edelleen työhuone, jossa hän on kirjoittanut kaikki humoristiset romaaninsa.

Kirjailija kävelee työmatkansa ja kokee, että 35 minuutin mittainen kävely on juuri sopiva siihen, että sen aikana voi tehdä samalla päänsisäisen matkan työmoodiin tai takaisin vapaalle. Kävelymatkan varrelle osuu paljon vehreyttä ja myös rauhoittavaa merimaisemaa.

– Lähtiessäni kotoa saatan olla vielä täysin kotimeiningeissä, en ole vielä orientoitunut työpäivään. Jotain tapahtuu kävelyn aikana ja työhuoneelle päästyäni olen oikeanlaisessa vireessä. Illalla matka toimii samalla tavalla. Ehdin palautua vapaalle kävelyn aikana.

Toinen rentouttava tekijä Tuomaisen arjessa on saunominen. Helsingissä on runsaasti julkisia saunoja. Kirjailija kertoo käyvänsä saunomassa Kallion uimahallissa, Kulttuurisaunassa, ystävien luona ja lisäksi pihasaunassaan Ullanlinnassa. Taloyhtiön pihasaunaan hänellä on vaimonsa kanssa vakituinen saunavuoro kaksi kertaa viikossa.

Vaikkei Tuomaisesta itsestään tullut runoilijaa, runous on edelleen hänen elämässään vahvasti läsnä. Kaikki suuret suomalaiset runoilijat ovat hänelle tärkeitä, kuten Sirkka Turkka, Pentti Saarikoski, Arto Melleri, Paavo Haavikko.

– Minulla on iso runokirjahylly. Otan sieltä jonkun runokirjan, luen sitä hetken ja panen takaisin. Runoja on kiva lukea sillä tavalla. Viimeksi taisin lukea Philip Larkinia tai Richard Hugoa.

Fyysinen kirja on Tuomaisen mielestä katoamassa elämästämme aivan turhaan. Hän rakastaa edelleen lukea kannellisia kirjoja ja tykkää viettää aikaansa kirjakaupoissa.

– Britanniassa on meneillään kiinnostava vastatrendi, sinne perustetaan tällä hetkellä kirjakauppoja enemmän kuin pitkään aikaan. Maassa myös myydään hyvin painettua kirjaa. Itse tykkään käydä siellä kirjakaupoissa, koska ne ovat valtavan hyvin varusteltuja. Nautin niistä.

Myös kirjailijuus on muuttunut hänen uransa aikana täysin. Digitaalinen murros tulee olemaan hänen arvionsa mukaan ehkä vieläkin suurempaa, kuin mitä tällä hetkellä osaamme aavistaa. Kirjailijan oletetaan itsestään selvästi olevan taitava sekä kirjailijankammiossaan taiteillessaan että esiintyjänä.

Tuomainen pitää itseään vahvasti sisäänpäin kääntyvänä introverttina, mutta kertoo ottaneensa kirjailijantyön sosiaaliset vaatimukset osana työ­rooliaan.

– Olen kaikkein mieluiten yksin huoneessa omien mielikuvitusasioitteni kanssa. Se on perusluonteeni, sitä teen kaikkein mieluiten. Olen vain totuttanut itseni siihen, että minun tulee myös olla esillä. Hyväksyin, että myös se on osa työtäni.