Aivokuvaus paljasti änkytyksen lähteen – Tuoko tämä vaivaan uudenlaista apua?

1. Mitä änkytys on?

Änkytys on tahdosta riippumaton puheen sujuvuuden häiriö. Änkyttävä henkilö tietää, mitä haluaa sanoa, muttei saa sanottua asiaansa sujuvasti. Puheen tuotto ei onnistu normaalisti tahattomien toistojen, pidennysten tai äänteiden pysähdysten takia.

Änkytystä on kahta muotoa, kehityksellistä ja hankinnaista. Kehityksellinen tarkoittaa, että änkytys ilmaantuu jo varhaisessa lapsuudessa, kun puheentuotto alkaa. Kehityksellinen änkytys on yleisin änkytyksen muoto.

Hankinnainen änkytys liittyy tiettyihin neurologisiin sairauksiin. Esimerkiksi aivoinfarktin jälkeen voi ilmaantua änkytystä. Änkytys voi kuulua myös Parkinsonin taudin oireisiin.

Kummassakaan muodossa puheen sujuvuuden ongelmat eivät ole koko ajan samanlaisia, vaan tilanne vaihtelee. Joskus puhe voi sujua hyvin ja olla jopa lähellä normaalia. Stressaantuneena ja voimakkaiden tunteiden vallassa änkytys saattaa pahentua huomattavasti. Puheen sujuvuus saattaa myös vaihdella äkillisesti.

2. Mitä uusimmat tutkimukset kertovat änkytyksen synnystä?

Ennen änkytystä pidettiin psyykkisenä häiriönä, mutta kertyneen tutkimustiedon ansiosta on ymmärretty, että kyseessä on puheen tuoton säätelyyn liittyvä aivotoiminnan häiriö. Ei kuitenkaan ole tiedetty, mistä aivojen osista änkytys kumpuaa. Aivokuvantamistutkimuksissa löydökset ovat olleet osin ristiriitaisia. Havaituista muutoksista on myös ollut mahdotonta päätellä, mitkä niistä ovat änkytyksen juurisyy ja mitkä vain liitännäisilmiöitä.

Arvoitus selvisi vasta vähän aikaa sitten, kun Turun yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalan tutkijoiden johtama kansainvälinen tutkijaryhmä teki uudenlaisen tutkimuksen, jossa hyödynnettiin paikallisia aivovaurioita. Sellaisia voivat aiheuttaa esimerkiksi aivoverisuonten tukkeumat eli aivoinfarktit. Tutkimukseen osallistui aivoinfarktipotilaita, joista osalle kehittyi infarktin seurauksena välittömästi änkytys. Vaikka änkytykseen johtaneet aivoinfarktit sijaitsivat eri puolilla aivoja, ne osuivat samaan aivoverkostoon – toisin kuin sellaiset aivoinfarktit, joista ei seurannut änkytystä.

Tutkijat kuvasivat myös kahdenkymmenen kehityksellisestä änkytyksestä kärsivän henkilön aivot magneettikuvauksella. Heillä oli rakenteellisia muutoksia samassa aivoverkostossa kuin niillä aivoinfarktin saaneilla, joille kehittyi änkytys. Mitä suurempia muutokset olivat, sitä vaikeampaa oli änkytys. Tämä havainto viittaa siihen, että änkytyksen taustalla on sen alkuperästä riippumatta sama aivoverkosto.

Tutkijoiden tunnistaman verkoston keskeisiä solmukohtia olivat syvällä aivoissa sijaitsevat aivokuorukka ja mantelitumake. Aivokuorukka on motorisen toiminnan säätelykeskus ja mantelitumake tunteiden säätelykeskus. Nämä löydökset selittävät änkytyksen hyvin tunnettuja piirteitä, kuten puheen tuoton motorista ongelmaa ja änkytyksen vaikeuden voimakasta vaihtelua eri tunnetilojen yhteydessä.

Ainutlaatuista tietoa änkytyksen neurobiologisesta taustasta tuonut tutkimus julkaistiin viime kesänä. Sen ansiosta uusia tutkimuksia osataan jatkossa kohdentaa juuri oikealle alueelle aivoissa.

3. Onko perimällä merkitystä?

Perintötekijöillä on oma roolinsa änkytyksen synnyssä, mutta änkytys ei ole yksittäisen tietyn geenivirheen aiheuttamaa eikä se esimerkiksi periydy 50 prosentille jälkeläisistä. Perimä kuitenkin lisää änkytyksen riskiä. Jos suvussa on änkytystapauksia, änkytystä kehittyy todennäköisesti myös seuraaville sukupolville, muttei suinkaan kaikille. Tätä ei voi ehkäistä eikä ole olemassa testejä, jotka riittävän hyödyllisesti ennustaisivat alttiutta änkytykselle.

4. Miten yleistä änkytys on?

Kehityksellisestä änkytyksestä kärsii noin viisi prosenttia väestöstä varhaisessa lapsuudessa. Noin viidennes heistä eli yksi prosentti änkyttää edelleen aikuisena.

Aivoinfarktin jälkeen änkytys kehittyy 2–5 prosentille. Parkinsonin tautia sairastavista jopa 20 prosentilla on jonkinasteista änkytystä. Änkytys on selvästi yleisempää pojilla ja miehillä, mutta syytä tähän ei tiedetä.

5. Voiko änkytys kadota itsestään?

Kyllä voi, ja näin tapahtuukin valtaosalla lapsuusiän änkytyksestä kärsineistä. Tämä liittyy todennäköisesti siihen, että aivot kehittyvät verrattain hitaasti. Lapsuusiän änkytyksessä aivot ovat vielä kehittymättömät. Sen vuoksi puheen säätelyn toiminnoissa on joillakin vajaavuutta, joka korjaantuu iän myötä.

Mitä pitempään änkytys jatkuu, sitä epätodennäköisempää on, että se katoaisi itsestään. Jos on änkyttänyt lapsuudesta aikuisuuteen, änkytys tuskin häviää koskaan täysin. Ihminen voi kuitenkin oppia kontrolloimaan änkytystä, jolloin se aiheuttaa vähemmän haittaa.

6. Kuinka haittaavaa änkytys voi olla?

Änkytyksen vaikeusaste vaihtelee suuresti. Kaikille siitä ei ole merkittävää haittaa, mutta osalle se on hyvin häiritsevää. Tosin on veteen piirretty viiva, mitä kutsutaan haittaavaksi änkytykseksi. Siihen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin se, miten sujumatonta puhe on yksittäisellä hetkellä. Vaikeusastetta mitataan sillä, millaista sosiaalista ja ammatillista haittaa änkytyksestä koituu.

7. Voiko änkytys johtaa muihin haittoihin?

Änkytys itsessään ei ennakoi neurologisia sairauksia. Vaikea änkytys voi kuitenkin aiheuttaa ahdistusta, masennusta ja muita liitännäisongelmia. Etenkin sosiaalinen haitta voi olla suuri. Toki asiat saadaan aina lopulta sanottua, mutta se, ettei pysty osallistumaan nopeasti keskusteluun ja kommunikoimaan muiden mukana, saattaa johtaa piilotteluun tai sosiaalisten tilanteiden välttelyyn.

Monet kokevat änkytyksen vuoksi häpeää, pelkoa, ärsyyntymistä tai turhautumista. Ympäristön suhtautumisella on suuri vaikutus siihen, tuleeko änkytyksestä ongelma vai ei.

8. Miten ja milloin änkytystä voidaan hoitaa?

Tällä hetkellä puheterapia on pitkälti änkytyksen ainut hoitomuoto. Sen tiedetään olevan hyödyllistä, etenkin kun se aloitetaan lapsena. Puheterapialla voidaan todennäköisesti edistää änkytyksen häviämistä. On kuitenkin vaikea tutkia, miten suuri hyöty on, koska änkytys voi parantua myös itsestään.

Myöhemmin, kun änkytys on kroonistunut, puheterapia ei ole enää yhtä oleellista. Toki siitä on usein hyötyä edelleen. Hoidon arvio on paikallaan aina, kun änkytyksestä on ihmiselle haittaa. Myös änkytyksen liitännäisongelmiin kannattaa hakea apua, koska niitä voidaan hoitaa tehokkaasti erilaisilla keinoilla. Tarjolla on myös vertaistukea esimerkiksi Suomen Änkytysyhdistyksen kautta.

9. Miten hoito voisi kehittyä?

Yksi mahdollisuus on aivostimulaatiohoito, joka on neurologisten liikehäiriösairauksien, kuten Parkinsonin taudin ja vapinasairauksien, tehokkain käytössä oleva hoito. Koska änkytystä aiheuttava vauriokohta aivoissa on nyt paikannettu, mahdollisuuksia testata aivostimulaatiohoitoa avautuu myös siihen. Stimulaatiolla änkytyksen taustalla olevan aivoverkoston toimintaa voitaisiin yrittää hillitä tai aktivoida.

Tarvitaan kuitenkin paljon testaamista ja suuri joukko tutkijoita selvittämään, mikä olisi hoidossa paras tapa. Parhaimmillaankin edessä on vuosikausien kehitystyö, ennen kuin ollaan valmiita kliiniseen hoitoon. Ei edes ole takeita takeita, johtaako prosessi koskaan siihen. Joka tapauksessa asiassa on otettu iso askel, sillä ennen niin sanotusti ammuttiin umpimähkää pimeään.

10. Miten änkyttävä ihminen pitäisi kohdata?

Keskeinen asia on ymmärtää, että kyse on neurologisesta oireistosta. Änkytys ei tarkoita, että ihminen ei yrittäisi tarpeeksi puhua tai olisi liian hermostunut tai jännittynyt puhuakseen sujuvasti. Änkytys ei liioin ole kasvatuksellinen ongelma, eikä viesti psykiatrisesta häiriöstä.

Ymmärrystä änkytyksestä hankaloittaa se, että välillä puhe sujuu, mutta välillä ei. Tämä on omiaan ruokkimaan väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja. Niiden poistamisessa oleellisinta on tiedon lisääminen. Samalla vähennetään änkytyksen aiheuttamaa sosiaalista haittaa.

Parhaiten autat ja tuet änkyttävää ihmistä, kun annat hänen puhua rauhassa. Älä täydennä hänen lauseitaan, hyppää väliin tai puhu hänen puolestaan, vaan anna hänen puheelleen tilaisuus muodostua mahdollisimman normaalisti. Puheeseen puuttuminen vain pahentaa tilannetta.

Asiantuntija: neurologian professori ja ylilääkäri, LT Juho Joutsa, Turun yliopisto ja Turun yliopistollinen keskussairaala.