Moni vanhempi huomaa omat ADHD-oireensa, kun lapsi saa diagnoosin – Osa oireilevista ei kuitenkaan mene tutkimuksiin

ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka syntyyn vaikuttavat perimä ja ympäristötekijät. Sen riskiä lisäävät myös muun muassa sikiöaikainen hapenpuute ja sikiön altistuminen äidin voimakkaalle stressille tai päihteiden käytölle. Osin ADHD:ta saattavat selittää synnynnäiset rakenteelliset ominaisuudet ja psykososiaaliset tekijät.

Häiriö alkaa aina lapsuudessa, mutta ei ole harvinaista, että se havaitaan vasta aikuisena. Valtaosa yli 30-vuotiaista suomalaisista lienee saanut diagnoosin vasta myöhemmin. Tähän on monia syitä, päällimmäisenä se, että ennen 2000-lukua häiriö tunnistettiin huonosti. Se yhdistettiin lähinnä vain ylivilkkaisiin poikiin.

– Jos lapsen oireilu ei ollut huomattavan poikkeavaa, ADHD:tä ei ole välttämättä huomattu. Vaikeatkin oireet on saatettu tulkita esimerkiksi tunne-elämän säätelyn kehittymättömyydeksi, käytöshäiriöksi tai perheen sisäisistä ongelmista johtuviksi, sanoo psykiatrian erikoislääkäri Anniina Koski Helsingin yliopistollisesta sairaalasta.

Joskus oireet ovat alkaneet haitata elämää enemmän vasta aikuisena, joten tutkimuksiin on lähdetty vasta silloin. Joillakin oireilu voi korostua siinä vaiheessa, kun pitäisi itse ottaa vastuuta arjesta ja opiskelusta.

– Aikuisena puhkeavasta ADHD:sta ei ole toistaiseksi riittävästi näyttöä. Diagnoosia ei voi tehdä, jos tyypillisiä oireita ei ole ollut ennen 12 vuoden ikää.

Häiriön ydinoireita ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus, mutta kaikkia ei tarvitse esiintyä yhtä aikaa. ADHD:stä tunnistetaan eri muotoja sen mukaan, mitä ydinoireita siinä esiintyy. Tarkkaamattomasta muodosta puhuttiin ennen ADD:nä, mutta termin käyttö on vähentynyt.

– Oireyhdistelmiä on monia, mutta oma mielikuva voi olla tietynlainen. Silloin ei tule edes ajatelleeksi ADHD:n mahdollisuutta, Anniina Koski sanoo.

Iän myötä oireet saattavat muuttaa muotoaan. Osalla ne lievittyvät, mutta osalla ne voivat pahentua. Tutkimusten mukaan aikuisilla pysyvimpiä oireita ovat tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeudet. Eniten haittaa aiheuttaa usein impulsiivisuus.

– Yksittäisinä ADHD-piirteet ovat yleisiä etenkin tilanteissa, joissa on paljon kuormitustekijöitä, kuten unen puutetta, kiirettä ja työpaineita.

Pitkäaikainen aivojen ylikuormittuminen voi johtaa hankinnaiseen keskittymisvaikeuteen. Siitä käytetään lyhennettä ADT eli Attention Deficit Trait. Sen oireet muistuttavat ADHD:n oireita, mutta kyseessä ei ole lääketieteellinen diagnoosi. ADT häipyy, kun aivot saavat rauhassa palautua.

– ADHD:n kynnys ylittyy lääketieteellisesti vasta, kun oireita ilmenee niin paljon ja niin vaikea-asteisina, että niistä on selkeää, toistuvaa haittaa toimintakyvylle.

Diagnoosin saaminen on aikuisella pitkä prosessi. Ensin on suljettava muut sairaudet pois. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnassa, uniapneassa ja päihde- ja ahdistuneisuushäiriöissä voi olla samankaltaisia oireita kuin ADHD:ssä.

– Vasta sitten edetään ADHD-kartoitukseen. Diagnostisessa ”palapelissä” etsitään paloja lapsuudesta asti. Siinä auttavat vanhempien haastattelut ja kouluterveyden asiakirjamerkinnät.

Usein tutkimuksiin hakeudutaan omien lasten perässä, kun vanhempi ymmärtää kärsineensä itse lapsena samanlaisista haasteista. Joskus terveydenhuollon ammattilaiset huomaavat lapsen tutkimuksissa, että myös vanhemman käytös viittaa ADHD:hen.

– Yhä useammin ihmiset myös tunnistavat oireensa lukemansa pohjalta. Lisäksi tutkimuksiin hakeudutaan, koska läheinen on alkanut vihjailla ADHD:sta, Anniina Koski kertoo.

Pääsääntöisesti diagnoosin aikuisena saavat ovat nuoria aikuisia, mutta joukossa on keski-ikäisiäkin. Monelle diagnoosi on helpotus, mutta siihen liittyy myös surutyötä. Mieleen nousee kysymyksiä: olisiko elämä mennyt eri tavoin, jos häiriö olisi todettu lapsena?

– Ottaa aikansa sopeutua diagnoosiin, käsitellä sen herättämät tunteet ja ymmärtää, että ADHD ei määritä ihmistä kokonaan.

Eläkeiän ylittäneillä tutkimuksia pidetään harvoin tarpeellisina, vaikka epäily häiriöstä olisi vahva. Tämä johtuu muun muassa siitä, ettei heitä tarvitse kuntouttaa työelämään.

– Ikäihmiset ovat usein mukautuneet oireiluunsa. Toki tutkimusten tarvetta tulisi arvioida tapauskohtaisesti. Myös jotkut seniorit voivat hyötyä ADHD:n lääkehoidosta.

Lääkityksellä pyritään vaikuttamaan ADHD:n ydinoireisiin, jolloin ihminen pystyy esimerkiksi suunnittelemaan asioita paremmin ja viemään toimintansa loppuun. Useinhan ongelma on, että asiat jäävät kesken.

– Lääkehoito ei yleensä poista oireita kokonaan, mutta voi lievittää niitä merkitsevästi. Se voi myös parantaa muiden kuntoutusmuotojen toimivuutta. Kaikki eivät silti tarvitse lääkkeitä.

Hoitamaton ADHD tekee arjesta haastavaa. Nuorella aikuisella opintoihin sitoutuminen ja keskittyminen on usein vaikeaa. Siksi opinnot voivat jäädä kesken.

– Usein ADHD-aikuisen koulutus ja tulot ovat heikommat kuin ikätovereilla, ja työsuhteet lyhyitä. Perhe-elämässä voi olla haasteita.

Päihteiden käyttöön on suurentunut riski, ja tapaturmia sattuu tavallista enemmän. Vakavan liikenneonnettomuuden vaara on noin 1,5-kertainen muihin verrattuna. Vankiloissa ADHD-ihmisten osuus on korostunut.

– ADHD voi pahimmillaan aiheuttaa suurta kärsimystä, mutta silti kaikki eivät mene tutkimuksiin. Yksi syy voi olla se, että etenkin naiset yrittävät kompensoida oireitaan ja peittää niiden seurauksia, koska ne herättävät nolouden tunteita.

Läheisten olisi tärkeää ymmärtää ADHD-aikuisen käytöksen syytä.

– Arvostelemisen ja moittimisen sijaan kannattaa kannustaa. Lisäksi voi kysyä, millaista tukea toinen toivoo.

Toisaalta kolikolla on kaksi puolta, ja ADHD:stä voi olla myös paljon hyötyä. Jotkut kokevat sen jopa voimavaraksi.

– Monet ADHD-aikuiset ovat energisiä ja luovia. He kokeilevat rohkeasti uutta ja keksivät poikkeavia ratkaisuja. Usein he myös pystyvät uppoutumaan tuntikausiksi itseään kiinnostaviin asioihin, vaikka keskittyminen muuhun on vaikeaa, Anniina Koski muistuttaa.

Asiantuntija: psykiatrian erikoislääkäri, apulaislääkäri Anniina Koski, HUS Neuropsykiatrian poliklinikka.