Kuopion Asemakadulla Hannu Väisänen lohkaisee palan kakkua ja pari vitsiä kaveriensa kanssa. On päihdekuntoutujia tukevan Kuppikunta A-Killan kaksivuotissyntymäpäivät.

Väisänen on yksi perustajajäsenistä, mutta viinan kutsulta sekään ei ole pelastanut. Viime vuonna Väisänen retkahti ja meni puolessa vuodessa huonoon kuntoon. Käänne parempaan tuli, kun yhdistyksestä tutut kaverit ilmestyivät eräänä iltana oven taakse.

– He tulivat käymään ja sovimme, että seuraavana aamuna lähden katkolle. Aamulla he tulivat uudestaan ja veivät minut, Väisänen muistelee.

Väisänen tietää, missä olisi, jos niin ei olisi tehty.

– Kolme metriä maan alla.

Kuppikunta A-Killan toiminta ja siellä luodut ihmissuhteet voivat pelastaa jopa hengen. Yhdistyksen vertaistukitapaamiset tarjoavat vähintään tukea päihteettömässä elämässä ja iloa arkeen.

Suomen Valkonauhaliitolta vuokratuissa tiloissa kokoonnutaan kaksi kertaa viikossa vakavasta syystä, mutta ei vakavalla mielellä.

– Ei täällä tarvitse puhua selvinpäin pysymisestä. On meillä muitakin ongelmia, ja aina ei ole ongelmia ollenkaan, Teija Vesanen nauraa.

Kuppikunta A-Killan toiminta sai alkunsa yksittäisten päihdekuntoutujien tarpeesta. Yksi perustajista on yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Pekka Kinnunen. Kuopiossa syntynyttä Kinnusta juominen alkoi poltella jo 11-vuotiaana.

– Se alkoi vanhempien veljien perässä. Olin ujo poika. Humalassa tuntui, että voin tehdä, mitä haluan.

Nuori poika ei arvannut, että alkoholi määrittelisi hänen elämäänsä yli 35 vuotta ja ettei sen ikeestä pääsisi ensimmäisellä eikä toisellakaan yrityksellä.

Useaan eri ammattiin kouluttautunut, helsinkiläistynyt Kinnunen kertoo menettäneensä juomisensa takia kaksi perhettä, kaksi työpaikkaa ja omaisuutensa. Myös terveys petti. Kinnuselle on tehty kaksi ohitusleik­kausta, ja hänen haimansa on huonossa kunnossa.

Hän joutui osa-aikaeläkkeelle lähihoitajan työstään 45-vuotiaana ja lopulta kokonaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Siinä vaiheessa juomisen hallinta katosi lopullisesti.

– Se oli puistojuomista. Aamulla puistoon kavereiden kanssa, ja pitkin päivää kävimme ostamassa puolukkavodkaa. Se oli hinta–laatu-suhteeltaan parasta. Välillä joimme kiljuakin, Kinnunen muistelee.

Kinnunen oli yrittänyt raitistua aiemminkin, mutta onnistui vasta sitten, kun jo “koputteli ruumisarkkua”. Hän antoi itselleen kaksi vaihtoehtoa: joko hän raitistuu tai kuolee. Isä ja veli olivat kokeneet jälkimmäisen kohtalon.

Kinnunen pääsi katkolle ja sitä kautta kuntoutukseen. Hän raitistui runsaat viisi vuotta sitten 51-vuotiaana ja päätti muuttaa takaisin lapsuutensa maisemiin Kuopioon. Paikkakunnan vaihto ja tuen hakeminen oli tärkeää, sillä vaikka raitistumista toivoo, se on raskasta.

– On helvetin yksinäistä, kun ei ole yhtään raitista kaveria. Siinä ei pysty selvin päin olemaan, vaan helpompaa olisi vetää kännit, Kinnunen kuvailee.

Tarvittava apu uuteen elämäntilanteeseen löytyi vertaistuesta. Kinnunen osallistui erään kuopiolaisen A-Killan tapaamisiin. Kaikkien A-Kiltojen toiminta on päihteetöntä, vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja monipuolista vertaistukitoimintaa päihdeongelmaisille ja päihdekuntoutujille.

Kinnunen sai yhdistyksestä uusia ystäviä, joiden kanssa alettiin viettää aikaa porukalla. Yhdessä mökkeiltiin ja käytiin reissuilla. Keskinäiset, epäviralliset tapaamiset tuntuivat tärkeiltä, sillä olemassaolevan yhdistyksen osallistujat olivat pääasiassa iäkkäitä.

Kaveriporukka nimesi itsensä Kuppikunnaksi. Kun kyselyitä mukaan pääsemisestä kertyi, porukka perusti yhdistyksen ja haki sille A-Kiltojen Liiton jäsenyyttä. Perustaja- jäsenet halusivat, että virallisesta asemasta huolimatta jotakin ystäväporukan alkuperäisestä hengestä säilyisi.

– Halusimme säilyttää kaveruuden. Toverillinen on se sana, joka kuvaa toimintamme ilmapiiriä, Kinnunen sanoo.

Kuppikunta A-Killalla on Asemakadun tiloissaan kaksi kertaa viikossa avoimet ovet. Yhdessä tehdään myös muuta. Kesäisin pelataan esimerkiksi säännöllisesti petankkia, ja ilman koronaa talvella olisi kuntosalivuoro.

Yhdessä on käyty niin Vuokatissa kuin Valamossa. Ystävänpäivänä retkeiltiin laavulle.

Monille Kuppikunnan yhteiset puuhat voivat olla ensimmäinen mahdollisuus pitkään aikaan tehdä jotakin yhdessä toisten ihmisen kanssa selvinpäin. Kinnunen kuvailee sellaisen tuntuvan oman taustan takia riemukkaalta. Porukan nuorin Markku Turunen taas sanoo, että on kuin sumuverho lähtisi pois.

– Kun käytin bentsoja aikamoisia määriä, ne sumensivat tunteita ja ajattelua.

Yhdessä tekemisen lomassa voi aina tarvittaessa puhua siitä ratkaisevasta hetkestä, jonka jokainen addiktiota vastaan kamppaileva tietää. Vaikka olisi ollut selvä jo vuosia, aina voi tulla mieleen, että ehkä sittenkin voisi ottaa vielä vähän.

– Minulle on tärkeää käydä täällä, sillä itselleni voi tulla tunne, että kaikki on hyvin, vaaraa ole, mutta täällä muistan, että minulla on yhä ongelma. Jos otan yhdenkin, juominen jatkuu siitä, mihin se on jäänyt, sanoo Timo Sormunen.

Vaikka Sormunen ei ole raitistunut, hän iloitsee siitä, että pystyy nykyään pysymään raittiina useita kuukausia kerrallaan ja on avun ja tuen piirissä. Aiemmin Sormunen joi itsensä usein sairaalakuntoon, mutta ei silti suostunut lähtemään katkolle. Kun hän lopulta lähti, hän kieltäytyi ehdottomasti kuntoutuksesta.

– Minulla oli negatiivisia mielikuvia myös A-Kiltojen toiminnasta, Sormunen myöntää.

Kinnunen komppaa, että niin oli hänelläkin.

– Kolmikymppisenä rakensin itselleni tarinaa, jonka mukaan siellä vain haukutaan toisia ja mennään lopuksi yhdessä kaljalle.

Molemmat miehet arvelevat, että negatiiviset ennakkoasenteet ja avun karttelu kielivät häpeästä. On vaikea myöntää, että itsellä on ongelma ja että joku toinen on toipumisessa pidemmällä.

Kuppikunta A-Killan toimintaan osallistuvat toivovat, että kynnys tulla mukaan madaltuisi. He korostavat, että tapaamiset on tarkoitettu kaikille, myös läheisille ja naisille. Tällä hetkellä mukana ei ole aktiivisesti muita naisia kuin Vesanen. Hän ei tiedä, mistä se johtuu.

– Kyllähän naisetkin juovat, Vesanen sanoo.

– Ehkä he pelkäävät meitä poikamiehiä, joku porukasta lohkaisee, ja taas nauretaan.

Naisten lisäksi Kuppikunta A-Kilta toivoisi tavoittavansa nuoria. Porukan ”nettineroksi” tituleerattu Vesanen on auttanut tekemään yhdistyksen netti- ja Facebook-sivut, mutta nuoret lipeävät somessakin sellaisiin palveluihin, joissa keski-ikäiset eivät vielä ole.

Kuppikunta A-Killalla on tällä hetkellä kolmisenkymmentä jäsentä. Kaikki eivät ole aktiivisia, satunnaisiakin kävijöitä on. Yhdistyksellä on paljon toiveita. Suurin unelma olisi saada toimitiloiksi oma talo.

– Sitten voisimme kokoontua joka päivä, Kinnunen sanoo.

Sitä odotellessa tuki on tarpeen. Kuppikuntaa tukevat Kuopion kaupunki ja A-Kiltojen Liitto. Rahaa on käytössä vähän, ja siksi yhdistys otti tyytyväisenä vastaan Apu-lehden lahjoittaman Apu-tonnin. Raha aiotaan käyttää mökkeilyyn ja muihin pieniin aktiviteetteihin.

– Haluamme tutustua yhdessä erilaisiin harrastuksiin ja muihin toimintoihin, jotta halukkailla olisi sitten matalampi kynnys jatkaa sellaista myös itse, kertoo Kinnunen.

Huoli päihdekuntoutujien saamasta avusta on suuri etenkin koronan aikaan. Vuosi sitten Kinnusta otti päähän rankasti, kun toiminta piti väliaikaisesti lopettaa.

– Ei juuri katkolta päässyt ihminen saa apua netistä. Jos hän ei saa vertaistuesta turvaa, sitä haetaan pullosta.

Koronatilanteen haltuun saamisen lisäksi Kuppikunta A-Killan jäsenet toivovat poliitikoilta toimia katko- ja kuntoutuspalveluiden kuntoon saamiseksi. Tällä hetkellä apua on vaikea saada, etenkin jos kärsii sekä päihde- että mielenterveysongelmasta.

– Apua pitäisi saada helposti ja ajoissa. On karu tilanne, kun ihminen hakee apua viimeisillä voimillaan, ja sitten ovi laitetaan nenän edestä kiinni, kaksi vuotta sitten raitistunut Vesanen sanoo.

Silti kuppikuntalaiset kannustavat jokaista addiktia läheisineen hakemaan sinnikkäästi tukea.

– Kannattaa rohkeasti kokeilla eri ryhmiä, jotta löytää itselle sopivan, sanoo Kinnunen.

– Ja muistaa, ettei täällä ole pakko puhua mitään, jos ei halua, jatkaa Vesanen.