Saksalainen Möckmühlin kaupunki on mainittu virallisissa asiakirjoissa ensimmäistä kertaa noin vuonna 750. Nyt tärkeää on kuitenkin se, kuinka kaupungista pääsee pois, koska juhlimme täällä Mazda MX-5:n 25-vuotissynttäreitä.
Oscar Wilde erehtyi joskus väittämään, että jokainen maalainen osaa käyttäytyä kunnolla, koska siellä ei ole houkutuksia. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa, koska maaseudulla on hienojen maisemien lisäksi mutkia. Jagst-joen varrella sijaitsevasta Möckmühlistä johtaa mutkainen tie peltojen, metsien ja niittyjen läpi korkealla Neckar-joen yläpuolella sijaitsevalle Hornbergin linnalle. Tie on täynnä loivia kurveja, lyhyitä suoria, tiukkoja käännöksiä sekä eriasteisia mäkiä.
MX-5 on kuitenkin auto, joka on nyt tietä tärkeämpi. Se muuttaa nimittäin tylsänkin reitin sateisena päivänä auringon täyttämäksi Pacific Coast HIghwayksi. Valitsimme kuitenkin auton 25-vuotisjuhlan kunniaksi sellaisen pätkän, jossa se voi osoittaa 25 kilometrin matkalla, miksi MX-5 on täysin oikeutetusti noin 940 000 valmistetun yksilön myötä historian menestyksekkäin roadster.
Katto on ollut auki aamusta alkaen. Menomatkalla näimme Jaguar E-Type Roadsterin, joka pörisi katto kiinni metsän läpi, ja tuulen tuiverruksen valtaama MX-5 seurasi perässä. Ehkäpä roadster ei olekaan autoluokka, vaan mielentila. Silloin MX-5 ei tarvitse kangaskattoaan kuin pesuhallissa. Tarvitsee vain napsauttaa auki tuulilasinkarmin kaksi kahvaa, avata muovisen takalasin vetoketju ja taittaa lasi ruttaamatta alas. Sitten rätin voi tönäistä alas, ja pelkkä taivas on kattona noin kahdeksan sekunnin jälkeen.
Hommassa kestää hiukan pidempään, jos mukana on poliisi tai valokuvaaja, joka kertoo katon suojapeitteen tieliikennelainsäädännöllisestä tai esteettisestä merkityksestä. Nykymallisessa MX-5:ssä ei enää onneksi tarvita katon suojapussia. Autoa on tehty vuodesta 2007 lähtien myös sähköisesti taittuvalla peltikatolla, mikä on outoa.
Brittiläinen vain periaatteessa
Peltikatossa ei ole kyse 20 kilon lisäpainosta, vaan jostakin tärkeämmästä, eli periaatteesta. Jo ensimmäinen MX-5 oli auto, jossa yksinkertaisia ideoita oli kehitetty täydellisiksi. Tämän myötä se ei se siis seuraa 60- ja 70-lukujen brittiroadsterien perinteitä. Lotus Elanissa tai Triumph Spitfiressä käytettiin vikaherkkiä ja monimutkaisia ratkaisuja, ja ne eivät olleet koskaan yhtä luotettavia kuin MX-5.
Brittiroadstereita käytettiin vain esikuvina, kun Mazdalla alettiin vuonna 1979 pohtia ensimmäistä kertaa avokattoisen kaksipaikkaisen auton mahdollisuutta. Konsepti oli valmis vuonna 1984, jolloin juuri kukaan ei uskonut roadsterin tulevaisuuteen. Moottori oli edessä ja vetävät pyörät takana, ja niiden välissä oli kahdelle tehty ohjaamo. Vain 955 kilon painoinen ja 3,98 metrin pituinen Miata esiteltiin vuonna 1989.
Auto tuli Saksan markkinoille vuonna 1990, ja yhden vuoden kiintiö myytiin kolmessa päivässä. Monet autosta kiinnostuneet maksoivat enemmän kuin mitä sen listahinta oli, eli 35 500 Saksan markkaa. Muutamat varakkaat autofanit jättivät Porsche 993:nsa tai Ferrari 355:nsä talliin pölyttymään ja hyppäsivät sen sijaan ensimmäisen sukupolven MX-5:n rattiin. Nykyään tällaisen MX-5:n saa Saksassa 3000 eurolla. Roadsterista tuli bestseller myös siksi, koska se kieltäytyi hajoamasta monien kesien ja satojentuhansien kilometrienkään jälkeen. Ruoste vain pesiytyy usein sen kynnyskoteloihin.
Nyt ajamamme vuoden 1997 NA-malli käynnistyy ensimmäisellä virta-avaimen käännöllä, vaikka auto on seissyt puolitoista vuotta. MX-5 jättää päättäväisesti pöristen kaupungin rajan taakseen. Tie alkaa mutkitella jo 800 metrin jälkeen. Ensin kurvit ovat loivia, mutta sitten tie muuttuu serpentiiniksi. Jarrutus, vaihto takaisin kakkoselle, ratin voimakas tempaisu vasemmalle, auton heilautus, ja MX-5:n perä irtoaa. Tämä onnistuu niin helposti, että Gertrud-tätikin voisi driftailla MX-5:llä kirkon kuoroharjoituksiin.
Juuri tämä on Mazdan salaisuus. Se imartelee ja lumoaa kuskinsa siitä, kuinka hyvä ajaja tämä on. Nopeusmittarin voi unohtaa, koska se näyttää vain nopeutta, mutta ei ainoastaan 90-heppaisen roadsterin vauhtia. Kun metsän viileys ja kevään väreily tuivertavat vuorotellen autoon, 50 km/h:n nopeus tuntuu vauhdikkaammalta, aidommalta ja välittömämmältä kuin tuplasti suurempi lukema muissa roadstereissa (kyllä vain, tarkoitamme tässä Mercedes SLK:ta).
Vain mutkat ovat tärkeitä
MX-5 murisee alakierroksilla asuinalueen läpi, ja sen rajasta kertovan kyltin kohdalla vaihdamme pienemmälle. Pelkästään auton viisivaihteinen manuaalilaatikko on hyvä syy ostaa MX-5. Pienen vaihdekepin liikkeet ovat lyhyet sekä tarkat, ja pykälät napsahtelevat paikoilleen hienomekaanisen täsmällisesti. Vaihtamiseen tarvitaan optimaalinen, ei liian pieni määrä voimaa. MX-5:een on saanut myös automaatin vuodesta 2001 alkaen, mutta siitä olemme mieluummin ihan hiljaa.
Kiidämme tuivertavan tuulen läpi, joka puhaltaa ohjaamoon vielä intensiivisemmin, kun luukkulamput ovat ylhäällä. MX-5 pujottelee mutkien läpi, ja sen perä tuntuu vähän irtonaiselta. Tehostettu ohjaus on veitsenterävä. Tie kulkee kahden kylän läpi, ja sitten se jatkuu kapeana katuna, jonka vasemmalla puolella on metsää. Jäljellä on vielä neljä kilometriä.
Noiden kilometrien aikana kahdella nokka-akselilla varustettu moottori kiertää jälleen innokkaasti 6000 kierroksen tietämille. Tiessä on notkokohta, pieni kukkula ja neljä tiukkaa sekä pölyistä mutkaa. MX-5 suihkii niiden läpi ja katoaa viime metreillä jälleen metsän siimekseen. Sitten olemmekin jo linnalla ja vilkaisemme jokea, joka virtaa hiljaa Reiniin. Ajatukset väreilevät konepellin päällä olevan kuuman ilman tavoin, kun ei tarvitse enää keskittyä ajamiseen.
MX-5 imee kuskistaan kaikki mehut. Viimeisten 25 kilometrin aikana olen vain ajanut, ohjannut, painanut kytkinpoljinta, vaihtanut, painanut kaasua, jarruttanut ja ajatellut koko ajan vain mutkasta seuraavaan. Ajamisen hauskuus tarkoittaa oikeastaan vain ajoelämyksen intensiivisyyttä. Mazda MX-5:ssä ei ole tilaa millekään muulle, ja juuri tämä tekee siitä aidon urheiluauton.
Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.
