Tuulilasi

Katso video: Volvolta uutta luksusta – autoon voi valita teeman, äänen ja jopa hajun

Volvon Pekingissä tällä viikolla esiteltävä S90 Ambience nojaa vahvasti ihmisten aistikokemuksiin, mikä lisää entisestään luksusauton luksusta.

Älypuhelinapplikaatiolla voi kontrolloida seitsemää eri visuaalista teemaa, jotka ilmestyvät auton sisäkattoon, samalla voi valita myös teemaan sopivan äänen sekä jopa tuoksun.

Valittavia teemoja ovat mm. revontulet, ruotsalainen metsä, joutsenlampi, sade ja saaristo. Tuoksuvaihtoehtoja on puolestaan neljä.

Ääni tulee Bowers and Wilkinsin audiojärjestelmässä, myös niskatukeen on integroitu pienet kaiuttimet.

”Olemme tunnettuja ihmiskeskeisestä suunnittelusta ja johtavana uusimman turvateknologian merkkinä. Ambience vahvistaa tätä mielikuvaa ja tuo konkreettisesti esille ihmisistä välittämisen, joka alkaa turvallisuudesta, mutta jatkuu myös yleiseen hyvinvointiin”, maalailee Volvon suunnittelujohtaja Robin Page.

Kyseessä on vasta konsepti, mutta Volvo haluaa sen tuotantoon nopeasti, ensiksi Kiinan markkinoille. Volvo julkisti S90 Excellencen vuonna 2016, siinä on kaksi takapenkkiä, mutta edessä vain kuljettajan istuin, että takamatkustaja saa jalkansa suoraksi ja voi rentoutua.

Volvo on panostanut kovasti Kiinan markkinoille – siellä moni ei halua ajaa itse autoa vaan tulla kyydityksi. Saa nähdä, tavoittaako Ambience koskaan eurooppalaisia markkinoita.

Julkaistu: 24.4.2018