Olet oikeassa – tämmöistä se nyt on. Oikeudenmukaisuuden nimissä pitää muistaa, että valtakunnassa on toki paremmin toimivia yksiköitä ja tuskin missään toimitaan tahallaan huonosti. Kaiken takana on valtava pula psykiatrisen hoidon resursseista. Se koskee koko henkilökuntaa, niin psykiatreja, psykologeja kuin hoitajiakin, sekä myös fyysisiä tiloja.

Mielenterveyteen on liittynyt paljon pelkoja ja tabuja. Asiaa demonisoi aiheellisestikin skitsofrenia- ja muiden psykoosipotilaiden ankea laitospainotteinen hoito pitkälle 1900-luvun lopulle saakka. Hoitoon kuului suuria annoksia lääkkeitä, joilla on kiusallisia sivuvaikutuksia. Ne lamasivat ja passivoivat potilaita ja syrjäyttivät heidät elämästä.

Sitten seurasi vaihe, jossa sairaalapaikkoja alettiin purkaa rajusti ja liian nopeasti. Sattui surullisia tapauksia, joissa psykoosipotilas syyllistyi avohoidossa raakaan väkivaltaan. Tähän johti joskus sekin, että omaiset lopettivat lääkityksen ja siirtyivät vaihtoehtoisiin hoitoihin. Psykoosiin liittyvä mahdollinen turvallisuusriski potilaalle itselleen ja muille pitää ottaa aina huomioon niin ­sairaalassa kuin avohoidossakin. Potilas on mahdollista kotiuttaa vasta, kun hänen terveydentilansa on saatu tasapainoon usein pitkän, kuukausiakin kestävän ­hoitojakson aikana.

Psykoottinen potilas kuuluu useimmiten sairaalahoitoon, ja silloin voidaan soveltaa tahdonvastaista hoitoa. Prosessi on oikeusvaltiossamme tarkoin säädelty. Olen törmännyt tapauksiin, joissa potilasta ei ole hyväksytty hoitoon, vaikka ­kriteerit täyttyivät. Hoitoon pääsemättömyys on johtanut nopeasti vaaratilanteeseen itselle ja muille. Potilaan saattaminen uudelleen psykiatriseen päivystykseen on osoittautunut todella vaikeaksi. Sen vuoksi vastaanottavien lääkäreiden tulee ymmärtää, että tarkkailuun ottamisen perusteeksi riittää perusteltu epäily psykoosista. Tarkkailuun pääseminen ­vaihtelee eri sairaanhoitopiireissä, eikä resurssipula saisi ­vaikuttaa siihen.

Nykyaikaiseen ­psykiatriaan kuuluu uuden psykoosi­potilaan tapauksessa perusselvityspaketti: pään magneettitutkimus ja laboratoriokoepaketti, joilla pyritään sulkemaan pois elimelliset sairaudet. Toki myös päihdetaustan selvittäminen on tärkeää. Lääkityksen varalta suoritetaan geenitestaus, jonka avulla voidaan valita potilaalle yksilöllisesti sopiva lääke­annos. On turha kuvitella, että ankarassa psykoosissa selvittäisiin pelkällä psyko­terapialla. Nykyaikaisten psykoosilääkkeiden haittavaikutukset ovat vähäisempiä kuin vanhemmilla lääkkeillä. Keskeistä on löytää potilaalle sopiva lääkitys ja sen annostus.

Lääkehoito ei toimi silmänräpäyksessä, vaan tehon saavuttaminen kestää viikkoja. Erityisen tärkeää on tunnistaa ne potilaat, joilla on psykoosimaailmaansa liittyvää itsetuhoisuutta ja väkivalta­taipumusta. Usein kokonaisuuteen liittyy päihderiippuvuus, joka monimutkaistaa huomattavasti hoidon järjestämistä ja valvontaa. Potilaan ja henkilökunnan ­turvallisuus on taattava sairaalahoidossakin, mikä edellyttää tarkkaa hoitotilojen suunnittelua, hoitajamitoitusta ja rautalangan tarkkaa ohjeistusta erilaisten uhkatilanteiden varalta.

Psykoosipotilaan kotiuttaminen ja lomalle pääsy sairaalasta vaativat hoitavalta psykiatrilta perusteellista potilaan tuntemista. Kroonisessa paikkapulassa paine kotiuttaa potilaita todentuu painostavaksi ja ahdistavaksi. Käytäntö on osoittanut, että puutteellisesti hoidetut psy­koo­sipotilaat ovat turvallisuusriski itselleen ja muille ja heidän sairautensa uhkaa kroonistua. Luvattoman paljon itsemurhia tapahtuu hoitopolun saranakohdissa.

Resurssit on ensiarvoisen tärkeää saattaa sellaisiksi, ettei kenenkään tarvitse niiden puutteen vuosi ahdistua ja pelätä – ei kotona eikä hoitopaikoissa. Vaikka todella vaikeita ja hoitoon vastaamattomia tapauksia on aina, suurinta osaa ­psykoosipotilaista voidaan hoitaa yhä paremmin ja menestyksellisemmin.

Mielenterveysongelmissa, kuten monissa muissakin sairauksissa, hoidon kivi­jalkana on ennaltaehkäisy. Terveen elämän ytimen muodostavat lapsuuden aika, ystävät, parisuhde, yhteisön turvaverkot, elämisen tavat sekä säällisen vastuun kantaminen omista valinnoistaan ja ympäristöstään. Lisäksi tarvitaan toimivaa sosiaali- ja terveydenhoitoa, syrjäytymistä estävää politiikkaa ja heikompia tukevaa kansalaisyhteiskuntaa. Psyko­terapiaan pääsyn pitäisi olla mahdollista kaikille ikäryhmille, mutta erityisesti ­lapsille ja nuorille.

Edellä mainittu ei kuitenkaan auta nykyisessä psykoosipotilaiden hoidossa tai ratkaise liian vähäisten sairaalapaikkojen ongelmaa. Akuuttipsykiatriassa ­vallitsee maassamme hätä. Huudetaan tätä sanomaa ja yritetään yhdessä auttaa tuttaviasi. Lausuntoja antavilla ja päätöksiä tekevillä tulee olla realistinen käsitys nykytilanteesta. Asioista pitää puhua ­niiden oikeilla nimillä.