Terveys ja hyvinvointi
Kuinka nopeasti itse pakastetut marjat pilaantuvat? Voiko yli vuoden vanhoja pakastemarjoja syödä?
Julkaistu 1.9.2023
Apu Terveys

Kysymys:

Voiko yli vuoden vanhoja pakastemarjoja syödä?

Vastaus:

Marjat sietävät pakastamista hyvin muun muassa siksi, että niiden rasvapitoisuus on vähäinen. Suomenkielisissä lähteissä sanotaan yleisesti, että marjat säilyvät pakastusvarastoinnissa 8–12 kuukautta. Esimerkiksi kala säilyy noin 3–6 kuukautta ja leipä noin 3 kuukautta.

Pakastuksen aikana marjat eivät ole täydellisessä levossa, vaan niissä tapahtuu hidastunutta soluhengitystä eli tavallista kasvien elintoimintaa, jonka seurauksena marjojen luontainen sokeripitoisuus hiukan vähenee ja happamuus lisääntyy. Marjojen värissä voi tapahtua haalistumista tai muita muutoksia pitkän pakastamisen aikana.

Marjojen pakastamista koskevat tutkimukset ovat usein olleet noin puolen vuoden mittaisia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pienistä väri- ja makumuutoksista sekä vitamiinien menetyksistä huolimatta marjoja voi käyttää ravinnoksi jopa yli vuoden kuluttua niiden pakastamisesta. Kannattaa kuitenkin luottaa makuaistiin ja jättää mahdollisesti pahalta tai muutoin epämääräiseltä maistuvat marjat syömättä.

Ylivuotiset marjat sopinevat hyvin kiisseleihin, hilloiksi ja mehuksi. Menetettyä makeutta voi korvata lisäämällä hieman sokeria, jos se on tarpeen. Ulkomaisia pakastemarjoja pitää aina keittää kahden minuutin ajan ennen käyttöä, sillä niissä piilee pieni norovirus- ja hepatiitti A -tartunnan riski.

Ylivuotisten marjojen makuun vaikuttaa myös, se miten pakastaminen on alun perin tehty. Riittämätön pakastuslämpötila johtaa siihen, että marjoihin muodostuu isoja jääkiteitä. Kiteet taas rikkovat marjojen rakennetta ja vaikuttavat siten makuun ja ravinto­aineiden säilyvyyteen. Kannattaa siis pakastaa marjat ripeästi ja mahdollisimman kovassa pakkasessa tänäkin vuonna.

Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat

  • Reijo Laatikainen, ravitsemus
  • Pippa Laukka, hyvinvointi
  • Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
  • Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
  • Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.