Miten Dientamoeba fragilis -suolistoloiset häädetään? Vatsa on jatkuvasti löysä ja vahinkoja sattuu

Minulla ollut ainakin vuoden Dientamoeba fragilis -loisia suolistossa. Vatsa on jatkuvasti löysällä, ja vahinkoja sattuu usein. Lääkärin mielestä minulla on ärtyvän suolen oireyhtymä. Ohjeeksi sain syödä Imodiumia. Mitä sinä suosittelet loisten häätämiseen? Elämänlaatuni on todella huono, koska minulla on myös nivelkipuja, joihin syön kipulääkkeitä.

Ripulioireiden taustalla on useimmiten virus tai bakteeri, mutta oireet voivat myös olla parasiitin eli loisen aiheuttamia. Suoliston parasiitti-infektiot ovat kuin salakavalia salaliittoja. Ne saattavat viettää kehossa aikaa, ennen kuin iskevät oikein kunnolla. Kun isku vihdoin tapahtuu, ripulin lisäksi voi tulla bonuksena vatsakipuja ja pahoinvointia pitkäksi aikaa.

Parasiitin kystamuoto tarkoittaa lepo- tai suojausmuotoa, joka auttaa sitä selviytymään vaikeissa oloissa. Kystamuotoja muodostuu usein parasiitin elinkaaren eri vaiheissa, ja ne voivat säilyä ympäristössä pitkiäkin aikoja. Kystamuodot suojaavat parasiitteja esimerkiksi kuivuudelta, lämpötilan vaihteluilta ja desinfiointiaineilta. Kun kystamuodot päätyvät ihmisen suolistoon, ne voivat avautua ja vapauttaa aktiivisen parasiitin, joka voi aiheuttaa infektion. Parasiittien kystamuodot ovat kuin supersankareita, jotka pystyvät selviytymään kaikesta. Ne säilyvät jopa ulosteessa. Jännityksen kruunaa se, että infektiot voivat yllättää milloin tahansa.

Kuten Kuumaa-bändin biisissä, suolistossakin on hyviksii ja pahiksii. Pahikset voivat aiheuttaa sairauksia, kun taas hyvikset viettävät rauhallista elämää ikään kuin vuokralaisina. Ihmisen suolistossa asuu monia kilttejä ja rauhallisia loiseliöitä, kuten siimaeläimiä, juurijalkaisia, itiöeläimiä ja ruskoleviä. Ne voivat olla apatogeenisiä eli elää symbioosissa isäntänsä kanssa ja esimerkiksi hyödyntää sen ravintoa ilman, että ne aiheuttavat haittaa. Tällaisia lajeja kuuluu ihmisen suoliston normaaliflooraan, ja ne voivat siis olla osa terveen suoliston bakteerikantaa.

Koska me ihmiset olemme kaikki erilaisia yksilöitä, toisille apatogeenisetkin loiset voivat aiheuttaa oireita, vaikka toisille ne eivät tuota mitään harmia. Peruskunto, sairaudet, lääkitykset, ravitsemustasapaino, ikä ja monet muut tekijät voivat vaikuttaa siihen, että jokin hyviksenä pidetty apatogeeni osoittautuu pahikseksi. D. fragilis on juuri tälläinen alkueläin. D. fragiliksen patogeenisuus on aiheuttanut kädenvääntöä myös tutkijoiden keskuudessa, sillä toisten asiantuntijoiden mielestä kyseessä on selkeästi taudinaiheuttaja ja toisten mukaan harmiton alivuokralainen. Nykykäsityksen mukaan D. fragilis kuuluu oireisilta potilailta hoidettaviin löydöksiin.

Koska vatsaoireet voivat johtua monesta eri syystä ja jopa suolistoloisen häätöhoito itsessään aiheuttaa vatsaongelmia, ei ole aina yksiselitteistä, johtuvatko ripuli ja muut oireet alkueläimestä vai jostakin muusta syystä. Ikäviä vaivat ovat joka tapauksessa. Sen voin sanoa kokemuksesta, sillä sairastuin kryptosporidium-nimisen alkueläimen aiheuttamaan suolistoloistautiin Georgian-matkalla. Ei paljon naurattanut – ja jos olisi, olisi kannattanut olla todella lähellä wc-istuinta.

D. fragilis -tartunta voi aiheuttaa moninaisempia oireita kuin muut suoliston alkueläinpatogeenit. D. fragilikselta ei ole toistaiseksi löydetty kystamuotoa, vaan ainoastaan trofotsoiittimuoto, joka on jakaantuva ja ikävä kyllä lisääntymiskykyinen siimaeliö. D. fragilis aiheuttaa laihtumista, väsymystä ja vaihtelevia suolisto-oireita, kuten ripulia, vatsakipuja, oksentelua ja ilmavaivoja. Joillakin potilailla saattaa esiintyä myös iho-oireita ja voimakasta peräaukon kutinaa.

Pitkittyneenä infektio voi johtaa jopa ärtyvän suolen oireyhtymään. IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä on toiminnallinen suolistosairaus, joka aiheuttaa erilaisia suolisto-oireita ilman, että niihin liittyy mitään havaittavia rakenteellisia tai biokemiallisia muutoksia. Tyypillisiä oireita ovat vatsakivut, epämukavuus, turvotus, ripuli ja ummetus sekä näiden vaihtelu. IBS voi vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun, mutta se ei yleensä aiheuta pysyvää vauriota suolistossa eikä lisää riskiä vakaviin sairauksiin, kuten syöpään.

D. fragiliksen esiintyvyys on kasvanut viime vuosina merkittävästi, osittain diagnostisten menetelmien kehittymisen ja tietoisuuden lisääntymisen takia. Taudin toteamista mutkistaa D. fragiliksen erittyminen ulosteeseen vain ajoittain. Diagnostiikkaherkkyys onkin parantunut, kun näytteiden määrää on nostettu yhdestä kolmeen.

D. fragilis leviää melko helposti perheissä ja laitoksissa, ja tartunta on mahdollinen myös Suomessa. Laboratoriotutkimuksissa on huomattu, että jos perheessä todetaan yhdellä D. fragilis -infektio, se löytyy helposti muiltakin perheenjäseniltä. Tästä nousee ajatus, että myös lähipiiriltäsi kannattaisi ottaa yksi tai useampi D. fragilis -näyte, jos niitä ei ole vielä otettu.

D. fragiliksen hoidossa ensisijainen lääke on paromomysiini ja tarvittaessa lisäksi doksisykliini ja metronidatsoli. Paromomysiiniä pidetään turvallisimpana vaihtoehtona raskaana oleville ja lapsille, sillä se on tehokas, mutta imeytyy heikosti suolistosta muualle elimistöön. Et mainitse lääkityksiäsi, mutta oletan, että olet saanut asianmukaiset kuurit loishäätöön. Toivottavasti tämä sepustus auttoi ymmärtämään paremmin kyseisen vihulaisen ominaisuuksia ja vaikutuksia suolistossa.