Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Terveys ja hyvinvointi

Minulla oli korvan takana patti, voiko se olla vakava teratooma? Apu-klinikka vastaa

Kuvat Adobe Stock
18.4.2020 Apu
Kysymys

Minulla oli korvan takana patti, jonka kävin poistattamassa. Aluksi tuli nestepallo, ja sen takaa paljastui patti, jossa oli hiuksia sun muuta solukkoa. Kirurgin mukaan näytti siltä, että siinä olisi ollut kaikkea sekaisin. Hän veikkasi teratoomaa. Se laitettiin eteenpäin tutkittavaksi.

Patti on ollut minulla syntymästäni asti, eikä kukaan osannut sille silloin tehdä mitään. Voiko se todella olla teratooma? Onko se vakavaa?

Vastaus
Vastaaja Tapani Kiminkinen

Kaulapattisi on kulkenut mukanasi syntymästäsi saakka, joten se on varmuudella synnynnäinen. Teratooma on itusoluista alkunsa saava kasvain. Mikä ihmeen itusolu? Löysin määritelmäksi: monisoluisen yksilön lisääntymissolu.

Annan itselleni hyvin laajakatseisesti luvan ymmärtää, että raskauden alussa siittiön ja munasolun tumat yhtyvät, mistä alkaa sikiönkehitys. Alkuvaiheen soluissa on niin paljon geneettistä materiaalia, että niistä kaikista voisi syntyä kokonainen yksilö.

Kun solunjakautuminen etenee, syntyy pidemmälle erilaistuneita solulinjoja, joista voi muodostua vain tiettyjä kudoksia. Arvelen, että itusoluilla tarkoitetaan näitä.

Jos tapahtuu pieni häiriö tai väärinkäsitys, itusolut alkavat jakautua ilman koordinaatiota. Tällöin saattaa syntyä kasvain, joka pitää sisällään monimuotoista solukkoa, josta kehittyy vaikkapa hiuksia, talia, rustoa tai kalvo-, hermosto- ja ruoansulatuskanavan rakenteita.

Tyypillisimmin teratooma sijaitsee munasarjassa tai kiveksessä. Jopa 25 prosenttia kaikista ja 60 prosenttia alle 40-vuotiaiden naisten munasarjakasvaimista on hyvänlaatuisia teratoomia.

Teratooma voi tosi harvoin olla pahanlaatuinen niin vastasyntyneen kuin varttuneemman naisen munasarjassa.

Kyllä pattisi voi olla teratooma. Se on lähes varmuudella hyvänlaatuinen ja tuskin kaipaa puukon lisäksi muuta lähestymistä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt