Apu

Kysy Kiminkiseltä: Jalkapohjat ovat tunnottomat ja jalat ovat turvonneet iltaisin, mistä vaiva voi johtua?

Tapani Kiminkinen

KuvatFotolia

Kysymys:

Iltaisin nukkumaan mentäessä varpaita kuumottaa ja toisinaan on polttavaa ­kipua. Päivisin jalkeilla ei oireita ole. Jalkapohjat ­tuntuvat tunnottomilta, kuin olisi teipit jalkapohjissa.

Kaikki alkoi viime syksynä. Laittaessani salikuntoilukenkiä jalkaan ihmettelin, kuin sukka olisi ollut rutussa jalassa. Sen jälkeen tunne on ollut joka kerta. Nyt puolen vuoden jälkeen ensi kerran huomasin, että jalkaterät ovat nilkkoihin asti turvonneet.

Näytä vastaus

Vastaus:

Mikäli sinulla on kalsiuminkanavan salpaajaverenpaine­lääke, erityisesti amlodipiini, vaihda se. Tuon lääkkeen vaikutuksiin kuuluu toivotusti ­verisuonten laajeneminen, mikä johtaa lopulta melko usein liiallisuuteen: jalat turpoavat, kasvot punoittavat, kuumottavat ja voi huiputtaakin. Monet oireet liittyvät lääkityksen aloittamiseen, mutta turvotukset ovat ilmaantuessaan useimmiten jatkuva riesa. Sinänsä tämän ryhmän lääkkeet ovat erinomaisia, ellei liiallista turvotusta ilmaannu.

Tämä koski turvotusta – ­toki mikäli se on merkittävää, saattaa se ihotuntoonkin vaikuttaa (kun on nestettä tuntoa heikentämässä). Tapauksesi ei tuo mieleen levottomia jalkoja, sillä niihin liittyy levossa epämiellyttävä tuntemus (painon ja kiristyksen tunne, kihelmöivä pistely, repivä tunne), mikä pakottaa liikkumaan. Unen saanti on vaikeaa.

Valtimoverenkierron häiriö saattaisi oireita aiheuttaa, mutta koska liikkuminen ei oireita pahenna (pikemminkin helpottaa), tästä ei voine olla kysymys.

Todennäköisimmin kyse on viasta johdossa, mitä työntekijät mieluusti ensimmäiseksi valittavat. Toki näin voi ollakin, mutta puunattuun peiliin katsominen säästäisi meidät monelta ihmissuhdeongelmalta. Tässä tarkoitan johdolla hermoja. Oireesi saattaa olla merkki monihermosairaudesta (polyneuroptia), mikä liittyy kylkiäisinä moniin kroonisiin sairauksiin tai lääkkeiden ja päihteiden käyttöön. Yleisimmin taustalla paistattelee sokeritauti, munuaisten tai kilpirauhasen vajaatoiminta, syöpä, alkoholi tai B12-vitamiinin vaje, paljon on muitakin aiheuttajia.

Vaiva selviää ENMG-tutkimuksella (sähköhermotutkimus), mitä neurofysiologit ­tekevät. Vaivasi syy ei aina heti selviä. Minulla on potilas, jolla on samantyyppinen oirekuva. En häneltä mitään löytänyt – ENMG:ssäkään.

Julkaistu: 21.12.2018

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.