
Kysymys:
Kyynärpäässäni on ollut golfpallon kokoinen pahkura jo puoli vuotta. Siitä on poistettu neste kaksi kertaa ja laitettu kortisonia. Käsi on ollut vähän aikaa hyvä operaation jälkeen. Käyn aktiivisesti kuntosalilla, joten olisikohan tuolla vaikutusta? Millainen leikkaus tulisi kyseeseen?

Vastaus:
Ilman sarvia ja kulmahampaita: ei paljon minkäänlainen. Tukirankamme liikkuvuutta tukemaan on suunniteltu voitelujärjestelmä. Kyseessä on samanlainen välttämättömyys kuin se, minkä avulla pidän moottoroidun autotallin ovemme nivelpinnat vetreinä (öljysuihkepullo).
Kosteus ja liukkaus avittaa seksissäkin, vaikka se hoidetaan etenkin nuorempana hellyyden, oikeista kohdin rapsuttelun ja mielikuvien provosoiman limakalvojen kostumisen kautta. Aikamoista kitkaa syntyisi pölisevien limakalvojen hangatessa toisiaan vasten. Näin seniorina kannattaa muistaa rasvapurkin elvyttävä vaikutus.
Tukirankamme, etupäässä nivelien ja jänneluuliitosten, voiteluun on pyhitetty varsinainen limapussien armeija. Pelkästään polvinivelen alueella niitä on lukuisia.
Klassinen sellainen sijaitsee kyynärpäässä – juuri siellä, missä koukistettu kyynärnivel kopsahtaa kiusallisen usein johonkin ympäristön teräväsärmäiseen pintaan. Samainen kyynärpään kulma nojaa helposti alustaan erilaisissa työtehtävissä. Lisäksi sarana saa melkoista kyytiä vipuvarren osana vesuri tai vasara kädessä.
Vamman, liikamitoitetun äkkinäisen rasituksen tai paineen vaikutuksesta kyynärpään limapussi äityy erittämään rapsakasti voidetta (olecranon bursiitti). Joskus, etenkin mätäkuun kuhjassa (iltahämärissä), siihen voi iskeä bakteeritulehdus, jonka merkkinä iho punoittuu, kuumenee ja turpoaa laajalti. Kuumekin voi nousta. Hoito vaatii pitkän ja tehokkaan antibioottikuurin.
Tavallisen bursan nesteilyn parantaa aika yhdessä rasituksen vähentämisen kanssa. Kyllä itsekin pussukan päivystyksessä tyhjennän ja tökkään kortisonin tilalle. Vaiva uusiutuu yleensä heti, joten en koske bursaan enää. Pyydän potilasta elämään normaalisti. Neste ei yleensä juuri vaivaa ja bursa kuivahtaa tavallisesti ennemmin tai myöhemmin.
Vastaan ei ole tullut tilannetta, jossa puukkoa olisi tarvittu.
Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat:
Reijo Laatikainen, ravitsemus
Katja Murtoniemi, naistentaudit
Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse
”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet.
Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.