Minulla on fibromyalgia ja kipuja eniten jaloissa. Olen käyttänyt duloksetiinia, mutta nyt ummetus on alkanut kiusata viikoittain. Tiesin, että sitä voi tulla lääkkeen sivuvaikutuksena. On kovin hankalaa, kun suoli ei tyhjene ilman ummetuslääkkeitä. Rahaakin palaa apteekkiin. Muuten tuntuu, että duloksetiinista on ollut jonkin verran hyötyä. Olen 75-vuotias nainen.

Fibromyalgian tarina alkaa 1800-luvulta
Fibromyalgian tarina on pitkä ja monivaiheinen. Jo 1800-luvulla lääkärit kuvasivat potilaita, joilla oli laaja-alaista kipua ja arkuutta, mutta mitään kudosvauriota ei löytynyt. Sairautta kutsuttiin muun muassa fibrosiitiksi, koska sen ajateltiin liittyvän lihasten ja sidekudoksen tulehdukseen.
Nykyisen fibromyalgia-käsitteen muotoutuminen alkoi 1970-luvulla, ja varsinaiseksi diagnoosiksi se vakiintui 1990-luvulla. Aiemmin fibromyalgiassa painotettiin laaja-alaista kipua ja herkkyyttä tietyissä kipupisteissä, mutta kriteerejä on uudistettu. Diagnoosi ei perustu enää pelkkiin kipupisteisiin vaan myös muihin oireisiin, kuten uupumukseen, unihäiriöihin ja kognitiivisiin vaikeuksiin.
Kun kipu ei näy missään, mutta tuntuu kaikkialla
Fibromyalgiassa aivot ja hermosto käsittelevät kipuviestejä poikkeavasti. Fibromyalgiaa sairastavalla kivuksi voi muuttua ärsyke, jonka terve hermosto suodattaa lähes huomaamatta. Tätä ilmiötä kutsutaan hermoston herkistymiseksi. Tutkimuksissa on todettu, että aivojen kipua vaimentavat järjestelmät toimivat normaalia heikommin ja kipua voimistavat alueet aktivoituvat tavallista herkemmin. Fibromyalgia luokitellaan pitkäaikaiseksi kipuoireyhtymäksi, ja sen taustalla on keskushermoston kipusäätelyn häiriö. Fibromyalgia ei näy verikokeissa eikä röntgenkuvissa.
Lääkitys voi helpottaa – mutta myös kuormittaa
Duloksetiini on tavallisimpia lääkkeitä fibromyalgian hoidossa. Se voi tasapainottaa hermoston kipusäätelyä ja tuoda helpotusta arkeen, mutta se aiheuttaa usein haittavaikutuksia, joista ummetus on hyvin yleinen. Kun suoli ei toimi ilman lääkkeitä, tilanne ymmärrettävästi kuormittaa elimistöä, mieltä ja kukkaroakin.
Ummetus heijastuu koko kehoon ja mieleen
Ummetuksen hoito kannattaa aloittaa yksinkertaisista keinoista. Suolen toimintaa tukevat riittävä nesteen saanti sekä kuitupitoiset ruoat, marjat, kasvikset ja täysjyväviljat. Pienikin lisäys liikettä voi helpottaa kipua ja suolen toimintaa. Jos nämä konstit eivät riitä, lääkäri voi valita useista ummetuslääkkeistä sopivimman.
Liike on tehokkain yksittäinen hoitomuoto fibromyalgiaan
Fibromyalgian hoito on aina kokonaisuus. Viime vuosien tutkimus on osoittanut, että liikunta on tehokkain yksittäinen hoitomuoto. Aerobinen liike ja lihaskuntoharjoittelu vähentävät kipua ja parantavat unen laatua, mikä puolestaan lievittää muita oireita. Fibromyalgiaa ei voida kokonaan poistaa, mutta sen hallinta on mahdollista. Usein jo pienet muutokset helpottavat oloa merkittävästi ja avaavat elämään tilaa, jossa sairaus ei määritä kaikkea toimintakykyä.
Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat
- Ravitsemus: Reijo Laatikainen, Laillistettu ravitsemusterapeutti, THM, MBA, Filosofian tohtori
- Yleislääketiede, terveys ja hyvinvointi: Pippa Laukka, Lääketieteen lisensiaatti ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri
- Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
- Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse Apu-klinikka, Apu, 00081 A-lehdet.

