Pistelyä, kihelmöintiä ja puutumista jaloissa: Pippa Laukka kertoo, miten diabeettinen neuropatia etenee ja kuinka hermoston oireilua voi ehkäistä ja hoitaa

Sairastan tyypin 2 diabetesta, mutta verensokeri ja verenpaine ovat normaaliarvoissa. Puolitoista kuukautta sitten minulla todettiin jalkaterien neuropatia. Muutin ruokavalioni täysin, ja veri­arvot ovat nyt todella hyvät. Jalka­terissä on kuitenkin jatkuvaa pistelyn ja kihelmöinnin tunnetta. Myös turvotuksen tunnetta on, vaikka turvotusta ei ole. Minkä erikoisalan lääkäri olisi paras hoitamaan lievää neuropatiaa? Lääkitystä ei vielä ole, ja haluaisin tietää vaihtoehdoista.

Neuropatia voi alkaa, vaikka verensokerin hoitotasapaino on hyvä – hermo reagoi viiveellä

Tyypin 2 diabetekseen liittyvä hermoston oireilu, neuropatia, on usein hiljaista ja salakavalaa. Se voi alkaa juuri niin kuin kuvaat eli pistelystä, kihelmöinnistä ja oudosta turvotuksen tunteesta ilman näkyvää turvotusta. On myös hyvin tyypillistä, että verensokeri on jo hoitotasapainossa silloin, kun hermo alkaa oireilla. Hermo nimittäin muistaa menneen ja tuppaa reagoimaan viiveellä.

Neuropatian kehittymisen taustalla vaikuttaa ennen kaikkea pitkään koholla ollut verensokeri, joka vaurioittaa hermoja monella tavalla. Hermo­kudokseen kertyy sokeria, hermojen pienet verisuonet kärsivät, ja niiden rakenteet muuttuvat hiljalleen.

Arviolta joka toisella diabeetikolla todetaan elämänsä aikana jonkin­asteinen neuropatia. Se on yleisempää tyypin 2 kuin tyypin 1 diabeteksessa. Koska tyypin 2 diabetesta voi sairastaa vuosia piilevänä, hermovaurioita löytyy toisinaan jo diagnoosivaiheessa. Kymmenen vuoden sairastamisen jälkeen neuropatiaa on noin puolella potilaista. Iän myötä riski kasvaa entisestään.

Oireet alkavat jaloista, mutta voivat näkyä myös autonomisessa hermostossa

Useimmiten neuropatia alkaa alaraajoista ja etenkin jalkateristä. Aluksi oireet voivat tuntua harmittomilta: kihelmöintiä, pistelyä, puutumista tai outoa epämääräistä särkyä. Joillakin kosketus alkaa tuntua epämiellyttävän voimakkaalta, kuin iho olisi yli­virittynyt. Ajan myötä tunto voi heikentyä, jolloin jalat eivät enää varoita hiertymistä, haavoista tai huonosti istuvista kengistä. Tämä altistaa jalat huomaamatta syntyville vaurioille ja tulehduksille. Kun neuropatia etenee, oireet voivat nousta sääriin ja reisien alueelle. Myös lihasten toiminta voi heiketä: liikkeet kömpelöityvät, ja esimerkiksi ylös nousu kyykystä voi muuttua entistä raskaammaksi.

Neuropatia ei koske vain tuntohermoja. Se voi vaivata myös yksittäisiä hermoja eri puolilla kehoa tai auto­nomista hermostoa, joka säätelee tahdosta riippumattomia toimintoja. Oireita voi ilmetä sydämensykkeessä ja verenpaineen säätelyssä, ruoansulatuksessa, virtsaamisessa, erektiossa ja hikoilussa. Sydän voi esimerkiksi menettää kykyään varoittaa kivulla, jolloin vaarana on vähäoireinen sydänkohtaus. Verenpaine saattaa laskea ylös noustessa ja hikoilu muuttua arvaamattomaksi. Vatsa voi tyhjentyä hitaasti, mikä voi aiheuttaa pahoinvointia. Oireet vaihtelevat suuresti,ja siksi kokonaisuus hämmentää usein sekä potilasta että hoitavaa lääkäriä.

Tärkein hoito on pitkäaikainen sokeritasapaino

Ratkaisevin tekijä neuropatian hoidossa ja sen etenemisen pysäyttämisessä on hyvä verensokeritasapaino. Kun sokeriarvot saadaan pysymään pitkään tavoitteissa, hermovaurion eteneminen hidastuu aina. Aivan lievissä muutoksissa hermosto voi myös osittain toipua. Syntyneitä vaurioita ei kuitenkaan valitettavasti pystytä korjaamaan. Tämän vuoksi tärkeintä on ennaltaehkäisy.

Hermokipuun ja kihelmöintiin ei ole juurikaan tehokkaita itsehoito­keinoja, mutta kevyt liikunta, jalkojen hieronta ja huolellinen ihonhoito voivat joskus lievittää oireita. B-vitamiinivalmisteita käytetään paljon, mutta riittävää tutkimusnäyttöä niistä ei oikein vielä löydy. Neuropatian ehkäisyssä on erityisen tärkeää välttää runsasta alkoholinkäyttöä ja tupakointia, koska ne nopeuttavat hermovaurioiden syntyä ja pahentavat oireita. Hienoa, että olet tarttunut ruoka­valioonja elintapoihin päättäväisesti.

Lievän neuropatian ensisijainen hoitaja ei useimmiten ole neurologi, vaan sisätautilääkäri tai diabeteksen hoitoon perehtynyt yleislääkäri. He osaavat nähdä hermojen terveyden ja aineenvaihdunnan yhteyden. Neurologi tulee mukaan, jos oire muuttuu voimakkaaksi ja häiritseväksi.