Naapurit kutsuvat Puotilan enkeliksi – Pirjo-Liisan piti avioitua Tanskaan, mutta hänestä tulikin sijaisäiti veljensä lapsille ja lähiön yksinäisten auttaja
Helsinkiläinen Pirjo-Liisa Kangasniemi haluaa rakentaa kotilähiöstään Puotilasta kyläyhteisön, jossa ihmiset auttavat toisiaan. Nuorena Pirjo-Liisan piti avioitua Tanskaan, hänestä tulikin sijaisäiti veljensä lapsille: ”Työ lastenkodissa vaikutti siihen, että en ole halunnut omaa perhettä.”
Pirjo-Liisa Kangasniemelle, 75, on tärkeää, että Puotilan lähiön asukkaat eivät jää yksin. Kaakkois-Helsingin seniorien puheenjohtajana toimiva Pirjo-Liisa ja muut aktiivit pitävät yhteyttä yksinäisiin vanhuksiin ja järjestävät tilaisuuksia. Korona-aikana he kiinnittivät kerrostalojen rappuihin lappuja, joissa kerrottiin, kehen voi ottaa yhteyttä, jos tarvitsee apua vaikkapa kauppa-asioissa.
– Saimme yhteydenottoja noin kerran viikossa. Yllättävän moni naapurustomme vanhuksista ei päässyt hissittömässä talossa yksin rappusia alas, saati hoitamaan kauppa-asioitaan.
Pirjo-Liisaa surettaa, että Helsingissä asuu yksinäisiä vanhuksia, joihin omat lapsetkin pitävät yhteyttä vain harvoin. Siksi hänelle on tärkeää muovata asuinympäristöstään kyläyhteisöä, jossa kaikki viihtyvät. Myös rakentamisessa pitäisi ottaa huomioon asukkaiden viihtyvyys, kuten isot pihat, joita edelleen on vanhojen kerrostalojen ympärillä.
Vanhat rakennukset ovat Pirjo-Liisalle tärkeitä, ja hän on ajanut esimerkiksi Puotilan kartanon säilyttämistä kaikkien kohtaamispaikkana. Kotikulmiensa ongelmana hän pitää liikennesuunnittelua.
Töitä ei tarvinnut koskaan hakea
Pirjo-Liisa opiskeli nuorena Tampereen yliopistossa sekä kunnallishallinnon että sosiaalialan tutkinnon. Opiskeluaikanaan hän toimi nuorisolaitosten johtajien kokousten puheenjohtajana. Sitten Naulakallion lastenkodin johtaja soitti ja pyysi Pirjo-Liisaa töihin Helsinkiin.
Kymmenen työvuoden jälkeen Pirjo-Liisalle soitettiin, että tyttöjen nuorisokoti Jakomäessä tarvitsee johtajan. Hetken mietittyään hän otti paikan vastaan. Tuore johtaja joutui heti hankalaan tilanteeseen, kun työntekijät kieltäytyivät yötöistä.
– Sanoin heille, että teen yövuorot sitten itse, mutta teidän täytyy hoitaa minun tehtäväni päivällä. Lopulta tein vain muutaman yön, minkä jälkeen muut alkoivat ottaa yövuoroja.
Muutaman vuoden kuluttua Pirjo-Liisa sai puhelun kokoomuksen Helsingin-piiriltä. Häntä pyydettiin Kansallisen senioriliiton järjestösihteeriksi, ja hän suostui jälleen. Järjestösihteerinä hän kiersi Suomea kymmenen vuoden ajan, kunnes kyllästyi hotellielämään.
”Ajattelin, että Tanska on naisille edistyksellinen, mutta katin kontit. Nainen oli siellä hellan ääressä.”
Sen jälkeen hän työskenteli kahdeksan vuotta Helsingin kokoomuksen järjestösihteerinä. Työt päättyivät irtisanomiseen tuotannollis-taloudellisista syistä vuonna 1997, mutta sitten Pirjo-Liisa sai puhelun Helsingin opetusviraston johtajalta. Hänelle tarjottiin oppisopimuskoulutustarkastajan virkaa.
– Menin haastatteluun, ja esimies kysyi, milloin voi aloittaa. Vastasin, että kuukauden kuluttua.
Pirjo-Liisa pitää sitä parhaimpana työpaikkanaan. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2013.
– En ole koskaan hakenut yhtään työpaikkaa, vaan minua pyydettiin niihin kaikkiin, Pirjo-Liisa kertoo.
Ei vaimoksi Tanskaan
Pirjo-Liisa on asunut Helsingin Puotilassa sisarensa kanssa vuodesta 1987. Aikoinaan hänen piti kuitenkin avioitua ja muuttaa Tanskaan.
Kun Pirjo-Liisa työskenteli nuorena Naulakallion lastenkodissa, tanskalainen harjoittelija järjesti sen asukkaille ja työntekijöille leirin Kööpenhaminaan. Mukaan lähti 12 alaikäistä lasta ja kolme ohjaajaa.
Kööpenhaminassa seurue vieraili tivolissa ja paikallisella oluttehtaalla. Siellä oppaana toimi nuori Helmut, joka liittyi mukaan seurueeseen. Lapset järjestivät Pirjo-Liisalle ja Helmutille treffit.
– Jäimme Helmutin kanssa juttelemaan bussin edustalle, kun bussi yhtäkkiä jätti meidät. Muut menivät leirintäalueelle, mutta minä, Helmut ja suomalainen esimieheni jäimme pysäkille. Jatkoimme siitä yöelämään.
Siitä illasta alkoi Pirjo-Liisan ja Helmutin seurustelu. Välillä Helmut tuli Suomeen, muttei voinut jäädä, koska ei saanut töitä. Pirjo-Liisa puolestaan ei halunnut muuttaa Kööpenhaminaan.
– Ajattelin, että Tanska on naisille edistyksellinen, mutta katin kontit. Nainen oli siellä hellan ääressä. Minä en sellaista halunnut. Varmaankin siksi seurustelumme tyssäsi. Tapailimme kuitenkin kahden vuoden ajan.
Perheettömästä tuli sijaisäiti
Moni on kysynyt Pirjo-Liisalta, miksi tämä ei ole mennyt naimisiin. Hän on vastannut, että kukaan ei ole huolinut, mutta totuus on toinen.
– Haluan olla vapaa. Luulen, että työskentely Naulakallion lastenkodissa vaikutti siihen, että en ole milloinkaan halunnut omaa perhettä ja lapsia. En ole myöskään tykännyt, että elämääni rajoitetaan. Tosin en tiedä, haluanko olla loppuelämäni yksin, hän sanoo arvoituksellisesti.
”Veljeni kuoleman jälkeen hänen poikansa tyttäret ihmettelivät, ettei isän puolelta ole isovanhempia. He toivoivat, että voisivat kutsua papan siskoa mummiksi. ”
Pirjo-Liisa on aina pitänyt matkustamisesta, ja hän reissaa edelleen paljon. Hänellä on laaja ystäväpiiri, jonka kanssa hän on kiertänyt ympäri Eurooppaa.
Hän on myös toiminut sijaisäitinä veljensä lapsille – ja on edelleen mummo veljensä lapsenlapsille. Viime joulun Pirjo-Liisa vietti Vihdissä nuorimman veljensä vanhimman lapsen perheen luona.
– Veljeni kuoleman jälkeen hänen poikansa tyttäret Niina, 12, ja Viivi, 8, ihmettelivät, ettei isän puolelta ole isovanhempia. He toivoivat, että voisivat kutsua papan siskoa mummiksi. Siitä lähtien olen ollut heille mummi.
Takaisin lapsuuden maisemaan
Lapsuudenkoti Etelä-Pohjanmaan Kauhajoella on Pirjo-Liisalle yhä tärkeä tukikohta. Perheen viidellä sisaruksella oli tapana kokoontua tapaamaan toisiaan kotitaloon, mutta nyt jäljellä ovat enää siskokset.
– Kaksi veljistäni menehtyi syöpään ja kolmas koronaan, hän kertoo.
Aikoinaan talo oli suuri maatila, jolla oli kotieläimiä, peltoa ja metsää. Tila työllisti myös ulkopuolisia, esimerkiksi metsä- ja maatalousalaa opiskelevia nuoria. Pirjo-Liisan äiti oli ahkera kotipuutarhuri, joka voitti useita puutarhasuunnittelukilpailuita.
”Äiti sanoi aina, että älä murehdi. Hevosella on iso pää, anna sen murehtia.”
– Vapaa-aikoinani olen aina palannut lapsuuden maisemaan. Vietän siellä kesät ja käyn muulloinkin vähintään kerran kuukaudessa. Talossa on jouduttu tekemään remonttia, ja parhaillaan siellä korjataan kosteusvaurioita.
Pirjo-Liisa kuvailee itseään ihmiseksi, joka ei tyydy ensimmäiseen selvitykseen, vaan haluaa kuulla monia näkökantoja.
– Kaikkia tulee kohdella tasapuolisesti. Ei ole oikeaa ja väärää, vain kultainen keskitie. Äiti sanoi minulle aina, että älä sinä murehdi. Hevosella on iso pää, anna sen murehtia. Äitini myönteisyydestä olen oppinut, että osaan itsekin sulkea huonot asiat mielestäni.
Pirjo-Liisan talvinen viikko
Maanantai
Aamupäivällä olin Kampin palvelukeskuksessa eläkeläisten ja vanhusneuvoston tilaisuudessa. Kotimatkalla kompastuin metroasemalla. Makasin kuralätäkössä untuvatakki päällä. Eräs herra auttoi minut pystyyn ja varmisti vielä, että pääsin jatkamaan matkaa. Myöhemmin minulle soitti yksin asuva 93-vuotias rouva. Kun tarjouduin avuksi kauppareissulle, hän sanoi: ”Tiedätkö muuten, että olet meidän vanhuksien mielestä Puotilan enkeli?” Se oli ilo kuulla.
Tiistai
Osallistuin ekumeeniseen jumalanpalvelukseen tuomiokirkossa. Vein käsityökerholaisille villalankoja joulumyyjäisiin ja sain kahdet villasukat sekä onnitteluja valinnastani seurakuntaneuvostoon. Ostin hernesoppaa ja vein sitä naapuritalon asukkaalle. Hän oli onnellinen, koska ei pääse talvella liikkumaan ulkona. Illalla istuin silmälasieni päälle.
Keskiviikko
Sain heti aamusta ajan optikolle silmälasien uusimiseksi. Iltapäivällä oli vanhusneuvoston kokous kaupungintalolla. Jännitin, miten näen siellä vanhoilla laseilla. Tuttava tuli hakemaan puutarhalehtiä.Hänellä ei ole ollut hellaa käytössä keittiöremontin takia, joten kysyin, kelpaisiko silakkalaatikko ja salaatti. Hän oli onnellinen saatuaan lämmintä kotiruokaa.
Torstai
Aamulla olin Helsingin Kansallisen senioripiirin uuden ja vanhan hallituksen yhteiskokouksessa Karjalatalolla. Olin myös saanut kutsun tulla tutustumaan Säästöpankin omapankkiin Kluuviin. Siellä pankkipalveluita saa vielä paikan päällä. Näin sitä pitää! Iltapäivällä lähdin siskoni kanssa Kauhajoelle.
Perjantai
Osallistuin etäyhteydellä veljentyttäreni tohtorinväitöstilaisuuteen Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjä oli Edinburghin yliopistosta. Tilaisuutta oli kokoontunut seuraamaan iso joukko sukua, mutta emme saaneet ääntä kuulumaan. Onneksi saimme kuunnella nauhoituksen tilaisuudesta myöhemmin. Metsästysseuran jäsen ilahdutti meitä lahjoittamalla jokaiselle pussillisen hirvenjauhelihaa.
Lauantai
Suuntasimme autolla takaisin Helsinkiin. Tuttavat kyselivät väitöstilaisuudesta. Kerroin, että saimme hyvää ruokaa ja tunnelma oli hieno, vaikka etäyhteydet eivät toimineetkaan kunnolla. Sain puhuttua sukulaisen mukaani sytyttämään itsenäisyyspäivän kynttilät isäni, äitini ja nuorimman veljeni haudalle.
Sunnuntai
Aamuherätys oli aikainen, koska olin lupautunut kokoomuksen teltalle Hakaniemen maalaismarkkinoille keskustelemaan päivän politiikasta. Nukuin kuitenkin pommiin. Kaksi miestä soitti kello yhdeksän maissa ja kyseli, missä olen. Kun lopulta pääsin paikalle, oli kiinnostavaa keskustella hallituksen aikaansaannoksista.
Ilmianna ilomieli
Tunnetko yli 60-vuotiaan ihmisen, joka levittää ympärilleen iloa ja antaa muille energiaa? Ilmianna hänet meille! Esittelemme näitä ilomieliä Apu Terveyden juttusarjassa. Ilomielen ilmiantajalle annamme vinkkipalkkioksi Apu-lehden kolmen kuukauden lehtitilauksen. Ehdota ilomieltä.
