Vuoden matkakirja 2015
Matkailu
Vuoden matkakirja 2015
Mondo on valinnut Vuoden matkakirjan. Palkinto myönnetään tänä vuonna Satu Rämön teokselle Islantilainen voittaa aina. Islantilaista elämää suomalaisen maahanmuuttajan näkökulmasta kuvaava kirja avaa Islantia pintaa syvemmältä.
Julkaistu 22.10.2015
Mondo

Mondo on valinnut vuoden 2015 matkakirjaksi Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina (WSOY). Kirja kuvaa islantilaista elämää suomalaisen maahanmuuttajan näkökulmasta.

”Islantilainen voittaa aina on mukaansatempaava, konstailematon ja oivaltava kuvaus islantilaisuudesta. Se auttaa ymmärtämään maata ja sen asukkaita pintaa syvemmältä, ja juuri tätä hyvältä matkakirjallisuudelta on lupa odottaa”, Mondon raati perustelee.

Salamatkustaja-blogistaan tunnettu Rämö on asunut Islannissa vuodesta 2007. Hän on kirjoittanut maasta useita artikkeleita sekä oppaan Mondolle. 

”Raati kävi pitkää keskustelun siitä, voimmeko valita Vuoden matkakirjaksi Mondollekin opaskirjan tehneen kirjailijan teoksen. Päädyimme siihen, että teemme valinnan yksinkertaisesti sisällöllisin perustein, kuten tähänkin asti”, Mondon päätoimittaja Kati Kelola perustelee.

”Kaiken kaikkiaan kisa oli tiukka, ja siksi halusimme antaa kunniamaininnat tänä vuonna poikkeuksellisesti peräti kahdelle teokselle”, Kelola sanoo.

Vuoden matkakirja -kunniamaininnat saavat Ville Hytösen ja Ville-Juhani Sutisen matkatarinakokoelma Ismailiitti ja lännenmies (Savukeidas) sekä ranskalaisfilosofi Frédéric Gros’n Kävelyn filosofiaa (Basam Books).

Kunniamaininnan saaneita teoksia raati perustelee seuraavasti:  

”Eri puolilla maailmaa reppureissanneiden Hytösen ja Sutisen teoksessa on hurmaavaa, vanhanajan seikkailijamatkailijaotetta ja omaperäistä ajattelua."

”Gros’n kävelykirja tiivistää älykkäästi ja viehättävästi olennaisen kävelystä. Lukuelämyksen jälkeen tekee mieli tehdä seuraava reissu jalan.”

Vuoden matkakirja -palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla lauantaina 24.10. klo 17.30 (Wine Corner -lava). Voittajat ovat tavattavissa palkintojenjaon yhteydessä.

Vuoden matkakirja on Mondon jakama vuosittainen matkakirjapalkinto, joka myönnetään ansioituneelle matkailuaiheiselle teokselle. 

Kommentoi »