Pieni poika juoksee nakupellenä ympäri kerrostalon pihaa ja huutaa iloisena: ”Musta tulee pankkirosvo”. Hän on Sakari Markkanen, pankkiryöstäjä Matti ”Volvo” Markkasen poika, ja perhe asuu Roihuvuoren lähiössä Helsingissä.

Sakari Markkanen ja toimittaja Kimmo Laakso kertovat Sakarin tarinan kirjassa Rikolliseksi kasvatettu. Se on pienen pojan matka ryöstäjäksi, huumerikolliseksi, väkivallan tekijäksi ja vangiksi.

Entiset naapurit muistavat hyvin pikku Saken, jolla oli kuivaa räkää poskilla, sotkuiset vaatteet ja kova nälkä. Poika saattoi olla kuriton mutta myös lempeä ja ihana.

Sakarin isä Matti Markkanen on unohtumaton hahmo. Hän sai lisänimen Volvo, koska hän käytti pankkiryöstöissään Ruotsissa aina samanmerkkistä autoa.

Markkanen oli rikollisena aktiivisimmillaan 1970-luvulla. Hän tehtaili rikoksia ympäri Pohjoismaita. Markkasen oveluus ja pako vankilasta kattojen yli kiehtoivat ihmisiä.

Sakari syntyi 1988, kun isä oli viisikymppinen ja päässyt hiljattain vankilasta. Isälle Sakari oli Sakke ja Sakelle isä oli isi.

Sakari Markkanen sanoo nyt, ettei isä oikeastaan lopettanut rikollista uraansa koskaan, mutta vähitellen asiat jäivät ja terveys alkoi reistailla.

Media haastatteli ikääntynyttä Volvoa tuon tuostakin. Elokuvaohjaaja Taavi Kassila teki hänestä kaksi kirjaa. Markkasta pidettiin jopa niin mainiona miehenä, että hän oli vuonna 1995 ehdolla eduskuntavaaleissa.

Hän viehätti trendikästä Maria Veitolaakin ja esiintyi tämän show’ssa viimeisinä vuosinaan.

Kun Sakari oli lapsi, naapurusto sekä piti hänen isästään että pelkäsi tätä. Volvo vietti aikaa pihalla ja jutteli mielellään lasten kanssa. Hän oli hauska ja viisas setä.

Naapurintyttö kertoo kirjassa, että pojassa oli samanlaista empatiakykyä kuin isä Markkasessa.

– Olen aina ollut isän poika. Isä oli suurin vaikuttaja siihen, miksi minusta tuli rikollinen. Oli siinä varmasti ympäristötekijöitäkin. Tietysti vastaan itse teoistani, Sakari Markkanen sanoo.

Kun isä istui vankilassa Katajanokalla ja Suomenlinnassa, perhe kävi tapaamassa häntä kerran viikossa. Katajanokalla oli pleksitapaamisia. Isä ja perhe istuivat eri puolilla matalaa muovisermiä. Kolmivuotias Sakari tepsutteli pöydällä pleksin edustalla. Levoton lapsi.

– Ei pieni lapsi voi ymmärtää sitä, miksi ei saa mennä toiselle puolelle ja koskettaa.

Perhehuoneessa ja myöhemmin Suomenlinnan avovankilassa tapaamiset olivat mukavampia.

– Ajattelin, että sitten kun mä olen iso, mäkin joudun vankilaan. Se oli minulle normaalia. Näin tätä elämää kuuluu elää.

Isän viimeisimpiä näyttäviä rikoksia oli jalokiviryöstö pääkaupunkiseudulla. Isi ei siis ollut mikään tavallisen tylsä lääkäri tai palomies vaan peräti jalokiviryöstäjä!

Perheessä työnjako oli perinteinen. Äiti hoiti talouden ja arjen. Isä toi rahat. Ennen kaikkea hän oli läsnä ja piti poikaa sylissä. Kasvatus oli vapaata ja äidillä oli välillä henkisiä ongelmia.

Isä ja poika kävelivät käsi kädessä kouluun ensimmäisenä koulupäivänä. Isä asetteli tyynyjä kuljettajan penkille, kun ekaluokkalainen kipusi rattiin ja opetteli ajamaan autoa.

Isä oli koulun alkuaikoina vankilassa. Hän pyysi Helvetin enkeleitä suojelemaan pientä Sakkea. Välillä enkelit istuivat kahvilla Markkasten keittiössä.

Isä paljasti Sakelle kikkansa. Hän opetti ampumaan ja avasi teini-ikäiselle pojalleen pyrotekniikan salat. Näin räjäytetään kassakaappi auki tuhoamatta sen sisältöä.

– Isä opetti moraalia ja suoraselkäisyyttä. Ystäviä ei petetä eikä kytille puhuta, Sakari kertoo.

Tietynlainen rehtiys oli rosvolle ihanne. Markkaset eivät ole petosmiehiä.

– Suoraselkäisyys on sitä, ettei kuseta. Jos menet kauppaan ja ”ostat” television mutta et ikinä aio maksaa sitä, se on kusetusta. Jos menet kauppaan aseen kanssa ja varastat television, se on suoraselkäistä, Sakari Markkanen kuvailee.

Markkasten kolmioon Roihuvuoreen virtasi sisään isän tuttuja. Vankilasta juuri vapautuneilla kavereilla ei ollut muuta paikkaa, mihin mennä.

Kun linnakundit turisivat keskenään, Sakke nukkui parvisängyssä omassa huoneessaan, leikki Turtles-ukoilla ja kuunteli Smurffi-musiikkia.

Perhe muutti useiksi vuosiksi Espanjaan. Sakari seilasi maksullisen yksityiskoulun ja tavallisen koulun väliä.

– Ensimmäiset rikokseni teini-ikäisenä olivat pienimuotoista kaman myymistä koulukavereille. Ei se ollut organisoitua.

Hän lopetti koulunkäynnin kokonaan 14-vuotiaana ja palasi 17-vuotiaana yksin Suomeen.  Hän oli mielestään valmis itsenäistymään. Armeija sujui niin hyvin, että Volvo ehdotti pojalle uraa kapiaisena. Idea ei ottanut tulta.

Volvo valjasti Risto Kolarin poikansa oppimestariksi. Kolaria kutsutaan Ruoveden huumekeisariksi.

Pian Sakari ja Kolari tekivät pankkiryöstön Ruotsin Levhovanissa. Kun miehet palasivat pohjoisen kautta Helsinkiin, reissu tyssäsi huoltoasemalle. Sakari oli 20 ja sai käsiraudat ranteisiinsa ensi kertaa.

Sakari Markkanen, 31, on ollut vankilassa kuusi vuotta elämästään. Viimeksi neljä vuotta Helsingin vankilassa, jolla on paha kaiku toisella nimellä: Sörkan linna. 

On paljon vankeja, joita ei käy kukaan tapaamassa. Perhe hylkää. Äiti ja pikkusisko kävivät Sakarin luona kerran kuukaudessa. Isäkin kävi.

– Se oli riittävän usein. Ei minulle kuulunut mitään uutta. Mieluummin kuuntelin, mitä äidin ja siskon elämässä oli tapahtunut.

Markkanen kertoo, että vankiloissa on myös vakavasti mielenterveysongelmaisia ihmisiä. Hän itse piti pintansa mutta sanoo laitostuneensa aika nopeasti.

– Lamaannuin. Mikään ei enää tuntunut miltään. Oli aivan sama, onko jokin tapahtunut kaksi päivää vai kaksi viikkoa sitten. Ajantaju alkoi kadota.

Isä Markkanen opetti poikaa loppuun saakka. Tosin isän taidot edustivat vanhaa aikaa. Maailma muuttui, teknologia kehittyi ja kassakaapit varustettiin aikaviivelukoilla. Sakarista tuntui vähän hassulta kuunnella isän neuvoja, mutta hän käyttäytyi kunnioittavasti.

Isä asui viimeiset vuotensa yksin Itä-Helsingissä. Hän haurastui. Kun isä sairastui vakavammin ja tarvitsi apua, Sakari istui tuomiotaan Sörnäisissä. Hän olisi halunnut hoivata isää.

Loppulaskenta alkoi vuoden 2016 tammikuussa. Isällä oli diabetes ja monia vakavia vanhuusiän sairauksia.

Poika pääsi vankilasta vierailemaan sairaalassa. Silloin otettiin yhteiskuva. Matti Markkanen katsoo sairaalavuoteella kameraan happiviikset nenällään ja hymyilee. Sakari on kuvassa hyvin vakava. Hän sanoo tänäkin päivänä, että hymyily ei ole hänen juttunsa.

Kun Sakari palasi sairaalasta vankilaan, hän joutui paskakoppiin. Se on neljän neliön eristysselli vangeille, joiden epäillään kantavan kehossaan huumepaketteja.

–  Yleensä vanki viedään röntgeniin. Olisin päässyt sen jälkeen heti pois, mutta minua ei haluttu viedä vaan pidettiin eristyksissä monta päivää. Eristäminen oli tahallista kiusantekoa.

Isä heikkeni päivä päivältä. Lopulta Sakarin oli määrä päästä jättämään viimeiset jäähyväiset äidin ja sisaren kanssa. Kun hän pääsi ulos Sörkan porteista, edessä oli pettymys. Isä oli ehtinyt kuolla edellisenä iltana.

Poika jätti hyvästit ruumiin äärellä patologian laitoksella. Vuosien turtumuksen jälkeen hän tunsi jotakin: surua. 

Markkanen vapautui vankeudesta kolme vuotta sitten. Hän on päättänyt jättää rikollisen elämäntavan. Hän sanoo, että vankilassa ollessaan hän kasvoi henkisesti.

– Aloin miettiä, että elämässä voi tehdä jotakin muutakin. Sitä paitsi alamaailma on muuttunut paljon, ja poliisi seuraisi tekemisiäni koko ajan.

Sakari Markkasen ja Kimmo Laakson kirjassa on isänrakkautta ja raakaa väkivaltaa. Vapauduttuaan Sakari osallistui väkivaltarikollisille suunnatun Aggredin ohjelmaan, jossa tarkoitus on oppia pois väkivaltaisista toimintamalleista.

Nyt Sakari tekee töitä kirvesmiehenä rakennusalalla. Sen tarkemmin hän ei halua arkeaan avata.

Entinen elämä oli jännittävää ja täynnä toimintaa. Entä nyt?

– Välillä haikailen niitä aikoja, mutta ei elämäni ole tylsää. Olen kehittänyt muita kiinnostavia asioita.

Isä Markkanen luki kirjoja, ja hänen huhuttiin osanneen kahdeksaa kieltä. Tanskaa hän äänsi kuulemma paremmin kuin tanskalaiset. Poika Markkanen sanoo, ettei pysty keskittymään lukemiseen.

Lapsena hänellä epäiltiin aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä ADHD:ta. Häiriö on monen rikollisen taustaongelma. Nykypäivänä sitä voitaisiin hoitaa. Pikku Saken tutkimukset jäivät kesken.

– Kirjan tekeminen on ollut terapeuttinen kokemus. Asioiden ääneen sanominen konkretisoi asiat minulle paremmin.

Päivitetty 25.10. – Ilmestynyt 18.3.2020