Tuulilasi

Volvo julkisti uuden sähköautokonseptin – erikoiset ovet kiinnittävät huomion

Volvo julkisti uuden sähköautokonseptin – erikoiset ovet kiinnittävät huomion
Volvo on julkistanut uuden Concept Recharge -auton, joka yhtiön mukaan ennakoi Volvon tulevaisuuden suunnittelulinjauksia. Volvo on ilmoittanut, että vuonna 2030 se tulee tekemään ainoastaan täyssähköautoja.
Julkaistu: 2.7.2021

Auton ulkoasu on virtaviivainen, sisätilat melko pelkistetyt. Sisätilat tuovat mieleen jossain määrin Teslan uusimmat autot.

Etuvalot on uudistettu versio Volvon tavaramerkiksi muodostuneista ajovaloista. Myös logoa keulalla on hieman fiksattu. Takavalot ovat kookkaan L-kirjaimen muotoiset. Autossa on lasikatto. Ovet ovat hyvin mielenkiintoiset, sekä etu että takaovet aukeavat keskeltä. Samanlaisia ratkaisuja on nähty ennenkin erilaisissa konseptiautoissa, jotka eivät kuitenkaan ole juuri tuotantoon menneet. Tällaiset ovet ovat monen autonvalmistajan mielestä epäergonomiset ja myös niiden turvallisuus huolettaa.

Konseptiauto julkistettiin virtuaalisesti Volvon teknologiatapahtuman yhteydessä. Volvon johtajat kuvailivat auton suunnittelua termillä vähemmän, mutta paremmin.

“Concept Recharge on manifesti Volvon tulevaisuuden täyssähköautoista. Lisäksi se on erilainen auto. Se esittelee uusia ja moderneja mittasuhteita, jotka kulkevat käsi kädessä lisääntyneen monipuolisuuden kanssa. Tämä konsepti kertoo, mihin teknologialla voi kyetä suunnittelun näkökulmasta”, maalaili Volvon suunnittelujohtaja Robin Page.

Autossa on Luminarin sisäänrakennettu optinen tutkajärjestelmä. Volvon mukaan se havaitsee auton ulkopuolisia asioita todella paljon nykyistä enemmän, mikä lisää selkeästi turvallisuutta. Järjestelmä tulee Volvon mukaan vakiona kaikkiin Volvon tulevaisuuden sukupolvien sähköautoihin.

Volvon odotetaan julkistavan ensimmäisen seuraavan sukupolven täyssähköautonsa ensi vuonna, se on nykyisen XC90 SUV:n seuraaja.

1 kommentti