Ah, pallokeula. Volkswagen T2a vuosikertaa 1971 ja vielä Westfalia-malli, eli varustettu nostettavalla katolla! Saimme tämän upean, aikoinaan USA:han viedyn ja sittemmin sieltä takaisin Saksaan palanneen, yksilön lainaan Hannoverissa sijaitsevasta VW:n hyötyajoneuvojen klassikkokeskuksesta. Sieltä sen saa halutessaan vuokralle kuka vain. Erilaisia autoyksilöitä eri sukupolvista on tarjolla joka lähtöön.

Uudella ilmeellä

Ensimmäinen Transporter, eli T1, esiteltiin vuonna 1950; proto oli valmistunut jo muutama vuosi sodan päättymisen jälkeen vuonna 1948. Kun tuo ensimmäinen sukupolvi – eli junakeula – jäi eläkkeelle, sen seuraaja T2 sai pyöreämmän naaman.

Pallokeula esiteltiin vuonna 1967 ja niitä valmistettiin Hannoverissa aina vuoteen 1979 asti. Eikä kyseessä ollut mitään näpertelyä, T2:ta valmistettiin yhteensä yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Viimeinen yksilö rullasi ulos kokoonpanolinjalta 31. lokakuuta vuonna 1979.

Sukupolvenvaihdoksessa Transporterin akseliväli säilyi samana (2 400 mm), mutta T2:n pituus kasvoi noin kahdellakymmenellä sentillä. Sillä oli jo merkitystä sisätiloihin. Myös liukuovi auton oikealla kyljellä tuli vakiovarusteeksi.

Ja vaikka bussin leveys ei juuri kasvanut, ohjaamoon saatiin silti järjestettyä avarammat oltavat. Myös auton korkeus kasvoi muutamalla sentillä. Näkyvyys uloskin parani, koska T1:ssä oli ollut kaksiosainen tuulilasi.

Retkeilyelämään T2 istui hieman aiempaa huonommin, sillä sen maavara pieneni huomattavasti T1:een verrattuna. Ei T2:lla tarvitse toki pelätä, että sen pohja raapii ihan heti maata; maavaraa on kiitettävät 18,5 senttiä. T1:n 24 sentin maavarahan oli jo sellainen, että edes harva maasturi pystyi siihen vastaamaan.

Suloinen säkättäjä

Koeajon ensimetreillä tulee mieleen heti lapsuus. Transporterista ei allekirjoittaneella ole nuoruudesta muistoja, mutta auton perässä persoonallisesti kurnuttava moottori tuo mieleen Kuplan höpinät. 1,6-litraisen bokserin soinnussa on suloinen sävel.

Saksalaisilla maanteillä saa ajaa usein satasta, ja T2 yltää tuohon nopeuteen kohtalaisen helposti. Meno on kuitenkin aavistuksen väkinäistä. Autoa kuunnellen sen ihannenopeus tuntuu olevan noin 70 km/h hujakoilla. Meno on silloin lupsakan leppoisaa. Auton teoreettinen huippunopeus on 110 km/h. Hevosvoimia ilmajäähdytteisessä nelisylinterissä bokserissa on 37 kilowattia, eli tasan 50 hevosvoimaa.

Vaihteita on neljä, ja ne on synkronisoitu. Tämä tekee ajamisesta vaivatonta. Pitkää vaihdekeppiä kannattaa silti ohjailla oikeaan silmään rauhallisin liikkein. Vaihteiston kanssa pääsee onneksi helpolla, sillä nelosen voi lykätä sisään jo taajamanopeudessa. Voiman tunnetta moottorissa on selvästi enemmän kuin numeroarvoja katsoessa odottaisi.

Klassikolla ajettaessa on myös hyvä muistaa, että jarrutusmatkat eroavat nykyautoista. Ensimmäisissä T2-versioissa oli rumpujarrut joka nurkassa, levyt eteen tulivat vasta myöhemmin.

Ohjaustuntuma on sellainen asia, josta autotoimittajat tykkäävät aina kirjoittaa. Tässä T2:ssa se on yhdellä sanalla kuvaillen jännä. Tuntoa ei ole liikaa, eikä kulku ole kovin suoraviivaista. Ohjausta saa paimentaa, tämä yksilö on selkeästi vaeltelijasielu. No, ainakin kuski pysyy hereillä. Ohjauksessa ei luonnollisestikaan ole tehostusta, joten pysäköinti vaatii käsivoimia.

Tunnelma katossa

Hippibussi – kuten monet aikalaisensa – ei ole järin korkea, ja kun lattia on vielä melko kaukana maasta, sisäkorkeutta ei ole yllin kyllin. Siksi retkeilymuunnos nostettavalla katolla ajaa asiansa. Westfalia on tehnyt erilaisia retkeilymuunnoksia ja -varusteita yhteistyössä Volkswagenin kanssa heti alusta alkaen, eli vuodesta 1950 lähtien. Nostettavat katot yleistyivät etenkin T2:n kohdalla.

Westfalian nostokatto on tehty hyvin. Se nostaa alhaalla ollessaan auton korkeutta vain vajaalla kymmenellä sentillä. Jatkuvassa retkeilykäytössä ilahduttaa sen käytön yksinkertaisuus. Katto nousee nopeasti ylös; kolme salpaa ja työntö. Sisällä mahtuu seisomaan pidempikin reissulainen. Kätevää – etenkin sadepäivien varalle.

Ajossa – etenkin tuulisemmalla säällä tai vauhdin kasvaessa – katto narahtelee muutaman kerran. Muuten nostettavaa kattoa ei edes huomaa.

Jos matkaa tehdään perheen kanssa, kattoteltan sivulta löytyy levitettävä lisävuode. Avattavien läppien takaa avautuu vielä näkymä ympäröivään maisemaan. Tunnelma on kuin teltassa.

Tämä lisäpeti on vain lapsille, aikuiset nukkuvat alhaalla. Takaistuimen selkänoja kippautuu nopeasti parilla käden liikkeellä nurin; ainakin kun sitä on pari kertaa harjoitellut. Fiksuinta on pitää mukana jonkinlaista retkeily- tai ainakin petauspatjaa, jonka saa levitettyä istuinten päälle vuoteen pohjaksi.

Kiitettävän kokoinen, eli hieman yli 1,5 metrin levyinen ja noin 1,9 metrin pituinen, vuode riittää mainiosti kahdelle normaalikokoiselle aikuiselle. Varapyörä syö jonkin verran tilan leveydestä, mutta sitä kannattaa kantaa mukana.

Retkikokkaajille

Retkeilyä varten perusedellytykset ovat tässä versiossa periaatteessa ihan kunnossa. Vettä sekä lämpöä on tarjolla ja jääkaappikin löytyy. Kokkaaminen on sen sijaan suoritettava retkikeittimellä. Keittolieden puuttumisen syyllinen on USA:n lainsäädäntö. Se ei sallinut kaasuliesiä. Lieden tilalla on pieni esiin taitettava pöytä.

Sisällä on vaatimaton sohvaryhmä, jonka ympärillä mahtuu pieni perhe ruokailemaan. “Olohuoneen” seinästä esiin taitettavan pöydän molemmin puolin mahtuu istumaan kolme ihmistä. Neljäs voi istua sitten erillisellä jakkaralla. Tuo jakkara toimii myös kivasti ulkotiloissa.

Retkeilyyn ja etenkin majoittumiseen tuo lisäulottuvuutta 12 voltin vapaa-ajan akku, mikä riittää hyvin jääkaappiin ja sisävaloihin. Pidempään leiriytyessä virtaa saa pistokkeesta. Retkeilykäytössä, eli majapaikkaa usein vaihdettaessa, akku latautuu riittävästi ajon aikana.

Koeajon aikana T2a:ssa viehättää erityisesti kaiken yksinkertaisuus. Nykyihminenkin huomaa nopeasti, miten vähällä sitä tulee oikeastaan toimeen. Totta kai nykyinen T7 California on mukavuudessaan ihan eri maata, mutta klassikoissa on vain oma tunnelmansa.