Apu

Voisiko Itämerenkin saada uudelleen kirkkaaksi ja puhtaaksi simpukoiden avulla? Asiantuntijat kertovat

Voisiko Itämerenkin saada uudelleen kirkkaaksi ja puhtaaksi simpukoiden avulla? Asiantuntijat kertovat
Simpukkamassat voivat siivilöidä samean veden puhtaaksi hetkessä. Itämeren ongelmiin niistä tuskin on pika-apua.
Julkaistu: 8.7.2022

Muistikuva noin 25 vuoden takaa Yhdysvaltain Suurilta järviltä: Kaspianmereltä Amerikan mantereelle laivojen painolastivesien mukana kulkeutuneet vaeltajasimpukat peittävät massoina järvien pohjia, laitureita, rakenteita ja poijuja. Vaeltajasimpukoita oli niin paljon, että ne tukkivat kaupunkien vedenottamoita ja uhkasivat jopa ydinvoimaloita jäähdytysvesienputkien tukkeutuessa simpukkamassoista.

Samalla järvien näkösyvyys oli kasvanut paikoin vain muutamista kymmenistä senteistä metreihin. Simpukat olivat siivilöineet vedestä kaiken eloperäisen aineksen, ravinteet, ja samalla suuren määrän ympäristömyrkkyjä.

Eräissä lahdelmissa vesi oli niin kirkasta, että näky oli lähes epätodellinen, akvaariomainen.

Mieleen nousi tuolloin kerettiläinen ajatus: voisiko ravinteiden samentaman ja rehevöittämän Itämerenkin saada uudelleen kirkkaaksi ja puhtaaksi simpukoiden avulla?

Itämeressä on koko joukko omia simpukka­lajeja meren ekologialle tärkeästä sinisimpukasta lähtien, mutta sisämereemme on viime vuosikymmeninä tullut myös vieraslajisimpukoita, kuten esimerkiksi Suurten järvien vesillä järkyttänyt vaeltajasimpukka.

Joten ei muuta kuin soittamaan asiantuntijoille. Soittokierroksen aikana paljastuu, etten ole ainoa enkä edes ensimmäinen, joka pohtii voisiko simpukoiden vedensuodatuskyky parantaa meren.

– Ruotsalaiset innostuivat kokeilemaan simpukkapuhdistamoita 2015–2018. Puhdistamoita perustettiin pitkin Ruotsin rannikkoa ja Ahvenanmaallekin erilaisilla Euroopan unionin hankerahoilla, kertoo John Nurmisen Säätiön meriympäristöjohtaja Marjukka Porvari.

Porvari on parhaillaan siirtymässä säätiöstä ympäristöministeriöön hoitamaan Itämeren suojelua ja muuta kansainvälistä ympäristöyhteistyötä.

Simpukkapuhdistamo tarkoittaa yksinkertaisia rakenteita, esimerkiksi mereen laskettavia köysiä, joihin toukkavaiheessa kiinnittyvät sinisimpukat siivilöivät merivedestä siellä olevia ravinteita, myrkkyjä ja orgaanisia aineita.

Idea ei syntynyt foliohatussa, sillä on arvioitu, että pelkästään Itämeren sinisimpukat suodattavat vuodessa lävitseen koko meren vesimassan verran vettä.

Simpukkapuhdistamoiden tulokset eivät kuitenkaan vakuuttaneet.

– Suhteessa rahankäyttöön simpukkapuhdistamoilla saatiin ravinteita Itämerestä pois todella vähän. Simpukoiden myötä fosforikilon poistamisen hinnaksi tuli noin 3 000–4 000 euroa kilolta, kun esimerkiksi peltojen kipsikäsittelyllä fosforikuormituksen vähentäminen maksaa 70 euroa kilolta.

Menetelmän ongelma on, ettei merestä poistetuille simpukoille ole taloudellista hyötykäyttöä. Simpukka nimittäin imaisee vedestä siivilöimiään epäpuhtauksia ja myrkkyjä kudoksiinsa eikä sovi ihmisravinnoksi. On tosin kehitetty tekniikoita simpukoissa olevien haitta-aineiden poistamiseen.

Simpukkapuhdistusta ei ole saatu taloudellisesti kannattavaksi, kertoo Marjukka Porvari. (Kuva: Ilkka Vuorinen)

Simpukoita oli ajateltu eläinten ja kalanviljelyssä olevien kalojen rehuksi. Markkinaehtoisesti tämä ei ole kuitenkaan toiminut.

– Simpukkapuhdistamoiden ongelma on siis sama, kuin järvien hoitokalastuksessa saatujen särkikalasaaliiden kanssa. Ellei pyydetylle kalalle ole hyötykäyttöä, toiminta sammuu projektirahojen loppuessa, Porvari sanoo

Hän toteaakin ykskantaan, etteivät simpukkapuhdistamot pelasta Itämerta. Meren pelastaminen vaatii muutoksia maa- ja metsätaloudessa sekä ihmisten ruokailutottumuksissa.

Vaeltajasimpukka löytyy pahimpien vieraslajien listalta

Entäpä Itämereen tulevat uudet simpukkalajit? Voisiko joku niistä puhdistaa meren ja vieläpä niin, ettei se aiheuttaisi haittoja paikalliselle luonnolle?

Suomen ympäristökeskuksen Syken tutkimusprofessorin Maiju Lehtiniemen erikoisalaa ovat merenhoito ja Itämeren vieraslajit.

Lehtiniemi kertoo Itämerestä löytyvän nykyisin useita vieraslajisimpukoita kotoisten simpukoittemme lisäksi.

Tällaisia ovat Amerikan järvissä tuhoa aiheuttanut vaeltajasimpukka ja Meksikonlahdelta tullut valesinisimpukka sekä viime vuoden suurikokoinen yllätystulokas, myös Meksikonlahdelta peräisin oleva rangiasimpukka.

Vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha) on listattu maailman sadan pahimman vieraslajin luetteloon, ja se on yleinen Itäisellä Suomenlahdelta aina Porkkalanniemeen asti.

Simpukan nopea lisääntyminen on aiheuttanut huolta ydinvoimaloiden jäähdytysvesiputkien lähellä, myös Loviisassa.

Teräväreunaista ja helposti murskaantuvaa vaeltajasimpukkaa tavataan massoittain etenkin Itämeren eteläosissa Kuurinlahdella ja Viron Peipsi­järvellä.

Kukaan ei tiedä, onko vaeltajasimpukka päässyt lisääntymiskykyisenä myös Saimaaseen Saimaan kanavaa pitkin, sillä asiaa ei ole tutkittu.

Vähäkalkkisuus ja muut luonnonolot voivat estää vaeltajasimpukan lisääntymisen ja suojata Saimaata, mutta tästä ei ole takeita.

Toinen vieraslaji, valesinisimpukka (Mytilopsis leucophaeata) viihtyy myös Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloiden välisellä alueella, erityisesti voimaloiden lauhdevesialtaissa.

Sen haitat ovat samantapaisia kuin vaeltajasimpukalla, mutta se vaatii melko lämmintä vettä, mikä saattaa rajoittaa sen massalisääntymistä ydinvoimaloiden lauhdevesialtaiden ulkopuolella.

Ovatko rangiasimpukat uhka Itämeren ekosysteemille?

Viime vuoden yllätystulokas, rangiasimpukka (Rangia cuneata), kasvaa sen sijaan suurikokoiseksi, jopa kymmensenttiseksi, joten sitä käytetään Meksikonlahdella ruokana. Myös linnut ja kalat syövät rangiasimpukoita niiden alkuperäisalueilla. Itämerenkin alueella näistä simpukoista kaavaillaan uutta ravinnonlähdettä ihmisille.

Tämäkin simpukkalaji havaittiin ensimmäisen kerran viime toukokuussa Loviisan edustan merialueelta ja lajin vapaasti vedessä uivat, planktiset toukkamuodot Olkiluodon edustalta.

Lajin arvellaan kilpailevan Itämeren alkuperäisten simpukkalajien kanssa, mutta asiasta ei ole tutkimustuloksia.

Toistaiseksi näiden uusien simpukkalajien ei ole havaittu muuttaneen merkittävästi Itämeren ekologiaa, puhumattakaan veden laadun muutoksista suuntaan tai toiseen, mutta tästä ei Maiju Lehtiniemen mukaan ole takeita tulevaisuudessa.

– Suolaisuuden muutokset ja meriveden lämpeneminen ilmastomuutoksen myötä voivat lisätä vieraslajien elintilaa.

Simpukoista siis tuskin on Itämeren pelastajiksi, niin tärkeitä kuin etenkin alkuperäislajit ovatkin meren ekologialle.

Ei ainakaan, jos simpukkapuhdistamoiden nilviäisille ei keksitä taloudellisesti kannattavaa jatkokäyttöä.

Vaellussimpukoita itäiseltä Suomenlahdelta Haminan edustalta. (Kuva: Seppo Knuuttila)

Vieraslajitkin vaikuttavat olevan enemmän uhka kuin mahdollisuus. Tosin ainakin toistaiseksi uhkakin vaikuttaa vielä rajalliselta.

Ehkä paras tapa parantaa meren tilaa onkin vaihtaa liha-aterioita vaikkapa simpukoihin. Tai kalaan ja kasviksiin.

Maatalouden päästöt kuormittavat merta, ja 80 prosenttia Suomenkin pelloista on valjastettu rehun tuottamiseen, joten lihan ja maidon käytön vähentäminen vähentäisi myös päästöjä.

Meri puhdistuu, mutta parannettavaa on

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Seppo Knuuttilalla on hyviäkin uutisia Itämerestä.

– Kaupunkien jätevedenpuhdistamoiden ja viimeksi Venäjän Laukaanjoen fosforilannoitetehtaan päästöjen vähentämisen ansiosta Itämeren fosforipäästöt ovat laskeneet selvästi. Fosforikuormitus on laskenut koko Itämerellä jopa 60 prosenttia ja typen kuormitus noin 30 prosenttia maksimipäästöistä.

– Tämä ei kuitenkaan vielä näy veden ravinnepitoisuuksien laskuna muualla kuin päästölähteiden lähialueilla, sillä meren pohjaan sitoutunutta fosforia vapautuu Itämeren laajoilta hapettomilta alueilta uudelleen kiertoon.

Itämeren veden puhdistuminen ja kirkastuminen on hyvin hidas prosessi, ja se kestää nykytahdissa ainakin 30–50 vuotta. Tätä voisi Knuuttilan mukaan nopeuttaa puuttumalla tiukemmin maa- ja metsätalouden aiheuttamaan hajakuormitukseen.

Knuuttila muistuttaa, että Varsinais-Suomen alueella jopa 73 prosentilla peltolohkoista fosforilla lannoittaminen ei enää lisää satoa, sillä maaperä on kyllästetty aiemmalla lannoituksella.

Kuormitusta voitaisiin nopeasti vähentää peltojen kipsi- ja kalkkikäsittelyllä. Pidemmällä aikavälillä pitäisi pienentä peltojen fosforivarantoa. Helppoliukoiset keinolannoitteet voitaisiin vaihtaa eläinperäisiin, jos lannassa oleva fosfori saataisiin sinne, missä sillä on tarvetta.

Metsätalouden avohakkuiden, metsäojitusten ja muun maan pinnan käsittelyn vaikutukset vesiin lähestyvät maatalouden vaikutuksia. Ojittamattomuus, suoluonnon ennallistaminen, jatkuvapeitteinen metsänkasvatus voisivat auttaa.

Kommentoi »