Voisiko Suomestakin tulla viinimaa? Ilmastonmuutos nostaa Euroopan viinirajaa kohti pohjoista

Ranskan Champagnessa ajatus suomalaisesta viinitilasta herätti hilpeyttä.

Se tulee sitten olemaan ensimmäinen sadonkorjuu suksilla, ranskalainen viininviljelijä murjaisi ahvenanmaalaiselle Fredrik Slottelle tilavierailun aikana.

”Vastasin, ei suinkaan, ratsastan jääkarhullani”, Slotte sanoo ja alkaa nauraa isoon ääneen.

Slotte, 42, kertoo tarinaa tupakeittiön pöydän ääressä Mattasin tilalla Ahvenanmaan Önningebyssä. Vieressä istuu hänen puolisonsa ja tilan toinen omistaja Katri Tammelin-Slotte, 37, ja hänen sylissään Arlan raejuustosta nimensä saanut Keso-kissa.

Noin seitsemän kilometriä Maarianhaminasta koilliseen sijaitseva Mattasin tila on Suomen suurimpia viinitiloja. Sen kahdella tarhalla kasvaa yhteensä noin 900 köynnöstä. Ikkunasta näkyy niistä toiselle, vuonna 2002 perustetulle Trädgårdslindanille.

Näin syyskuun alussa köynnösten alaosasta roikkuvat tummat rypäleet ovat ehtineet kutakuinkin oliivin kokoisiksi. Vielä noin kuukausi, niin ne poimitaan ja lajitellaan käsin ystävien ja sukulaisten avustuksella. Sitten järjestetään isot illalliset.

”British wine goes from sad to sparkling”, otsikoi The Guardian toukokuussa 2017.

Arvostettu ranskalainen samppanjatalo Taittinger oli aiemmin ilmoittanut istuttaneensa ensimmäiset köynnöksensä Englannin Kentiin. Ensimmäiset pullot huippulaatuista englantilaista Domaine Evremond -kuohuviiniä tulisivat kauppojen hyllyille 2023.

Maailman viinikartta on nyt muutoksessa. Lämpenevä ilmasto työntää pohjoisen pallonpuoliskon viinirajaa yhä pohjoisemmaksi ja eteläisen etelämmäksi.

”Ilmastonmuutos on ensimmäinen asia, josta tulee puhetta, meni sitten juttelemaan uusiseelantilaisten, kalifornialaisten tai italialaisten viininviljelijöiden kanssa”, Taina Vilkuna sanoo. Hän on Alkon tuoteviestintäpäällikkö, jolla on myös arvostettu Master of Wine -tutkinto.

Viinistä sanotaan, että se on yksi herkimmistä ympäristön muutoksiin reagoivista maataloustuotteista. Kanarialintu hiilikaivoksessa – jos haluaa käyttää fossiiliaikakauden vertausta.

Maailman arvostetuimmat viinit tulevat usein lämpimän ja kylmän rajalta. Tavallaan niin kylmästä kuin mahdollista, Vilkuna sanoo, kuten Ranskan pohjoisimmalta viinialueelta Champagnesta.

Nyt monet Euroopan perinteiset viiniseudut Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa ovat käymässä rypäleille liian kuumiksi. Satoja pilaavat myös heittelehtivä sää ja sen ääri-ilmiöt, kuten kuivuus, myöhäiset hallat ja raekuurot.

”Tänä syksynä Burgundissa jopa 80 prosenttia Chardonnaysta on menetetty keväthallojen, raekuurojen, kasvitautien ja homeen yhteisvaikutuksesta.”

Yhdysvaltojen arvokkaimpiin kuuluvaa viinialueella, Kalifornian Napassa, viljelijät ovat yrittäneet suojata rypäleitä auringonpoltteelta ruiskuttamalla niihin aurinkorasvaa. Satoa ovat tuhonneet kuivuuden lisäksi maastopalot. Ilmassa leijuva savun haju imeytyy rypäleisiin ja pilaa niiden maun.

Eri puolilla maailmaa viljelijät pyrkivät nyt kohti kylmempää. Tarhoja istutetaan yhä ylemmäs vuorille ja paahteisten etelärinteiden sijaan viileämmille pohjoisrinteille.

Kuivuudesta kärsivillä alueilla tullaan myös kysymykseen siitä, mitä jäljellä olevalla vedellä kastellaan, Vilkuna sanoo. Viiniköynnöksiä vai esimerkiksi ruokakasveja.

Euroopassa EU ja alueet säätelevät tarkkaan, mistä rypäleistä viiniä saa ylipäätään valmistaa. Esimerkiksi Ranskan Bordeaux’ssa on tähän asti ollut sallittua käyttää vain viiden lajikkeen rypäleitä, esimerkiksi Cabernet Sauvignonia ja Merlot’ta.

Samat lajikkeet eivät kenties tulevaisuudessa enää menesty.

”Bordeaux salli viime vuonna koeviljelyyn seitsemän uutta lajiketta vain sen takia, että pystyttäisiin vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteisiin”, Vilkuna sanoo.

”Jopa klassikot joutuvat pohtimaan, miten asema säilyy laatuviinin tuottajana.”

Kun rypäleet, olosuhteet ja viljelytavat vaihtuvat, myös viinien makuprofiilit muuttuvat. Osa nykyisistä viineistä voi hävitä hyllyistä kokonaan. Ranskan Burgundissa on esimerkiksi viljelty 700 vuoden ajan Pinot Noiria, joka viihtyy viileähkössä. Se saatetaan pahimmassa tapauksessa joutua Vilkunan mukaan korvaamaan kuumuutta kestävämmällä Syrahilla.

Taittinger ei ole ainoa, joka on loikannut kanaalin yli. Muutkin merkittävät samppanjatalot investoivat nyt Englantiin. Champagnessakin lämpeneminen on jo muuttanut viinien makua, Vilkuna sanoo. Kanaalin toisella puolella Englannissa on tarjolla saman kaltainen maaperä ja ilmasto.

”Voi olla, että se, mitä nyt ajattelemme samppanjaksi, tuleekin tulevaisuudessa Englannista.”

Tosin samppanjaksi näitä kuohuviinejä tuskin tullaan kutsumaan, Vilkuna sanoo, ainakaan hänen elinaikanaan. Etujärjestöt pitävät siitä huolen.

”Mutta kuluttajille asialla ei välttämättä ole niin suurta väliä.”

Vielä muutama vuosikymmen sitten englantilainen kuohuviini oli tuntematon käsite. Viime vuosina media on alkanut tehdä juttuja myös pohjoismaisista viinitiloista. Sekä Ruotsissa että Tanskassa viinintuotanto on kasvussa. Tanskassa on jo noin 90 kaupallista viinintuottajaa, Ruotsissa viitisenkymmentä. Systembolagetista voi ostaa ruotsalaista kuohu- ja valkoviiniä, ja ensimmäiset ravintolatkin ovat ottaneet niitä listoilleen. Norjassa on istutettu Rieslingiä.

Onko Suomestakin tulossa viinimaa?

Bianca, Guna, Hasanski Sladki, Jubilei Novgoroda, Summer Sweet, Swenson White…

Suomen viininkasvattajat ry:n sivuilla on listattu Suomessa menestyviä lajikkeita. Joukossa ei ole tuttuja rieslingejä, gewürztraminereita tai chardonnay’ta.

Suomen yleisimmät lajikkeet tulevat toistaiseksi puutarhaosastolta.

”Ne ovat näitä takapihapuutarhan kasveja, tyypillisesti Latvia–Venäjä-lajikkeita”, viininkasvattajat ry:n erikoisasiantuntija Esa Tervo sanoo.

Baltiassa ja Venäjällä jalostetut köynnökset, kuten Moskovassa kehitetty Skujins 675, eivät pienestä palele. ”Takapihojen legendaarinen klassikko”, 1960-luvulla Latviassa jalostettu Zilga selviää 30–40 asteen pakkasista.

”Se tuottaa joka vuosi satoa Vaasan korkeudelle asti”, Tervo sanoo.

”Mutta ei ole rypäleinä niitä kaikkein parhaimpia.”

Mutta on köynnöslistalla ammattilaislajikkeitakin. Esimerkiksi saksalaiset hybridit vaalea Solaris ja tumma Rondo. Kumpikin eu:ssa virallisesti viininvalmistukseen hyväksyttyjä rypäleitä ja Tanskan ja Ruotsinkin kaupallisen viinintuotannon ydinlajikkeet.

”Ne on aavistuksen verran herkähköjä tänne meille tänne Suomeen.”

Suomen viiniraja kulkee Tervon mukaan tällä hetkellä Kokkolan korkeudella, yksittäisiä tarhoja on pohjoisempanakin. Kasvattajien määrä on ollut Suomessakin kasvussa viimeiset kymmenen vuotta.

Muutaman köynnöksen ”takapihakasvattajia” on Tervon mukaan jo tuhansia. Kymmenien tai jopa yli sadan köynnöksen tarhoja ja jonkinlaisia viininvalmistuskokeiluita tekeviä muutama sata. Vakavampia harrastajia eli noin tuhannen köynnöksen tarhureita on arviolta joitain kymmeniä. Sellaisia kuin Mattasin tila Ahvenanmaalla.

Fredrik Slotte hankki ensimmäiset kaksi köynnöstään sattumalta vuonna 1998. Tuolloin hän oli 18-vuotias ja puutarhaliikkeessä ostamassa kirsikantaimia.

Suvussa 1600-luvulta olleella Mattasin tilalla oli perinteisesti viljelty viljaa ja sipulia, mutta Slotten isoisä ryhtyi kasvattamaan omenoita, ja hedelmät kiinnostivat myös Slottea.

Kaupassa hän huomasi viiniköynnökset.

”Ajattelin, että niiden kokeileminen voisi olla kiinnostavaa ja niistä voisi tulla maatilalle jotain uutta.”

Ja tulihan niistä. Samat kaksi Pinot Noir -kloonia kasvavat edelleen Mattasin tilan pihapiirin punaisen saunarakennuksen edustalla. Nykyisin sauna toimii tilan viinitupana, jossa on seitsemän terästankkia ja kaksi tammitynnyriä.

Kun puutarhaliikkeestä hankitut köynnökset näyttivät selviytyvän ongelmitta, Slotte alkoi ottaa selvää viininkasvatuksesta. Hän luki artikkeleita ja otti yhteyttä ruotsalaisiin ja tanskalaisiin kasvattajiin.

”Selvitin, mitkä viinilajikkeet kasvavat Tanskan huonoimmilla paikoilla”, Slotte sanoo ja nauraa perään.

Lopulta kokeiluun valikoitui noin 25 lajiketta. Yrityksen ja erehdyksen kautta niistä siivilöityivät lopulta nykyiset pää­rypäleet, Solaris ja Rondo.

”Solariksesta oli helppo nähdä nopeasti, että se on todella hyvä rypäle, tähti, jolla kannattaa jatkaa. Rondo on hyvin vakaa, hyvä perusviini.”

Slotte kokeili kyllä myös esimerkiksi viininkasvattaja­yhdistyksenkin listalta löytyvää moskovalaista Skujins 675:tä, mutta se ei täyttänyt hänen laatuvaatimuksiaan.

”Rypäleet maistuivat pahoilta. Ne sopivat hilloksi. Me emme tarvitse sellaista ultra-kylmänkestävää lajiketta täällä.”

Leudon meri-ilmaston ympäröimä Ahvenanmaa on Suomen eteläisintä kasvuvyöhykettä, suotuisan suven aluetta 1 a. Manner-Suomen sijaan sen ilmasto vertautuu pikemminkin Gotlantiin, yhteen Ruotsin viinialueista.

Mattasin tilan puutarhaa kierrellessä Savon tai Kainuun sijaan mieleen nouseekin eteläisempi Eurooppa. Pinot Noirien vieressä kasvaa persikkapuu, joka näin alkusyksystä kantaa samettikuorista, punaposkista hedelmää. Toisaalla pihapiirissä kypsyvät päärynät, kirsikat, saksanpähkinät, mantelit sekä makeat, tummanpunaiset ja monelle myös Aku Ankoista tutut mulperinmarjat. Jopa viikuna tekee hedelmiä, joskin muovilla päällystetyssä minikasvihuoneessa. Pihatietä reunustaa omenatarha.

Suurimmat haasteet viininkasvatukselle Ahvenanmaalla aiheuttavatkin Slottejen mukaan keväthallat sekä syksyjen kosteus. Sateet ja sumut tuovat silloin mukanaan hometta. Kiusana ovat myös ampiaiset. Nytkin tarhaa kierrellessä monista rypäleistä puuttuu silmin nähtäviä lohkaisuja. Ampiaisen­puremiin iskee home.

Siitä, näkyykö ilmastonmuutos jotenkin jo tarhoilla, Slotte ei osaa sanoa. Hän viljelee edelleen samoja lajikkeita kuin aloittaessaan noin 20 vuotta sitten.

”Jokainen vuosi on niin erilainen”, hän sanoo.

”Joinakin vuosina pakkaset tulevat vasta joulukuussa, mutta köynnökset pudottavat joka tapauksessa lehtensä marraskuussa, koska valoa on niin vähän.”

Tulevasta ei tiedä, Slotte sanoo. Asiat voivat mennä parempaan – tai huonompaan. Voi tulla lisää sadetta tai kuivuutta tai tuulta. Tai kasvitauteja. Ampiaiset voivat lisääntyä entisestään.

Viljelijän kannalta pahinta ei lopulta välttämättä ole itse muutos – jos se on tiedossa, siihen voi yrittää sopeutua – vaan ennakoimattomuus. Ettei tiedä, miten sää minäkin vuonna käyttäytyy.

”Viljelijänä sitä haluaa niin paljon varmuutta kuin mahdollista, koska joka tapauksessa tämä on alusta alkaen epävarmuuksien bisnestä.”

Suomen ilmaston arvioidaan lämpenevän 1,5–2 kertaa niin nopeasti kuin maapallolla keskimäärin. Hedelmien, kuten viinirypäleiden, kasvatuksen kannalta siitä seuraa kaksi merkittävää muutosta: kasvukausi pitenee ja lämpösumma – eli kasvukauden aikana kertynyt yhteenlaskettu lämpömäärä – kasvaa.

Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopiston fysiikan laitos ovat laskeneet ilmastomallien pohjalta erilaisia skenaarioita sille, miten ilmastonmuutos vaikuttaa viljelyyn Suomessa. Tällä hetkellä todennäköisimmältä näyttää vaihtoehto, jossa kasvukausi Suomessa pitenee noin kymmenellä päivällä lähivuosikymmeninä. Rannikolla ja pohjoisimmassa Lapissa enemmänkin. Edellytyksenä on, että päästöjen maailmanlaajuinen kasvu taittuu ennen vuosisadan puoliväliä.

Tyypillisenä keväänä kasvukausi käynnistyisi Etelä-Suomessa siis jo ennen huhtikuun puoliväliä, kun se 1900-luvun lopulla alkoi huhtikuun lopussa. Tämän vuosisadan lopulla kasvukausi saattaa olla jo runsaan kuukauden pidempi, jos päästöjä ei saada kunnolla taittumaan. Kevät aikaistuisi, syksy pitenisi.

Suomen eteläosien lämpösummat saattaisivat olla samaa tasoa kuin nykyisessä Puolassa tai itäisessä Saksassa, jos päästöt pysyvät suurin piirtein nykytasolla. Lämpömäärän kasvu näkyy jo tilastoissa. Vuoden 2000 jälkeen lämpösummat ovat Suomessa olleet melkein joka vuosi jakson 1971–2000 keskiarvojen yläpuolella.

”Voidaan ajatella, että koko ajan siirrytään pikkuhiljaa kohti Keski-Euroopan ilmastoa”, tutkimuksen tekijöihin kuuluva Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Ruosteenoja kertoo.

Lämpenemisen myötä Suomessakin aletaan viljellä uusia lajikkeita vanhoista lajeista sekä kokonaan meillä uusia lajeja.

Helsingin yliopiston Maataloustieteiden maisteriohjelman johtajan, dosentti Pauliina Palosen mukaan ilmastonmuutos näkyy jo kauppojen omenalaareilla.

”Ennen oli vain joku puna- ja keltakaneli. Nyt kaupoissa on myynnissä esimerkiksi July Rediä, Discoverya ja Santanaa. Nämä olivat aiemmin keskieurooppalaisia lajikkeita.”

Kotimaisia omenoita sai kaupoista ennen vain syksyisin, nyt niitä saa maaliskuulle saakka.

”On pystytty ottamaan viljelyyn lajikkeita, joilla on parempi säilyvyys ja varastonkestävyys. Se on hyvä muutos”, Palonen sanoo.

Tulevaisuudessa hedelmäosastoilta saa todennäköisesti yhä useammin myös kotimaisia päärynöitä, ehkä kotimaisia pensasmustikoita ja aprikoosejakin.

”Mutta sitten on tämä kolikon toinen puoli”, Palonen jatkaa.

Ilmastonmuutos tuo uusia kasvitauteja ja tuholaisia, kun leudontuneiden talvien pakkaset eivät enää pidä niitä kurissa. Puhtaalla ruualla ylpeilevässä Suomessa saatetaan joutua käyttämään enemmän torjunta-aineita.

Lämpeneminen ei myöskään ole suoraviivaista. Asteiden sahaaminen talvisin on kasveille hankalaa, talvivaurioita tulee herkästi. Kovia pakkasia ja myöhäisiä keväthalloja voi edelleen tulla joinain vuosina. Jos kasvien kukinta aikaistuu kevään aikaistumisen myötä, riski hallatuhoille voi kasvaa.

Sään ääri-ilmiöt näkyvät Suomessakin esimerkiksi kuivina jaksoina. Ja vaikka syksyt leutonevat ja pitenevät, loka–marraskuun pimeys saapuu kuten aina ennenkin. Missään maailmassa ei tällä hetkellä ole vielä ilmastoa, jossa yhdistyisivät pitkät valoisat päivät ja korkeat lämpötilat kasvukaudella. Myös kokonaan uusia lajikkeita pitää jalostaa, eivätkä vanhat välttämättä enää menesty.

Helsingin yliopiston Pauliina Palosen mukaan voidaan silti varovaisesti sanoa, että suomalainen hedelmän- ja marjanviljely kuuluu ilmastonmuutoksen voittajiin. Euroopan ruuantuotannon painopiste on ilmastonmuutoksen myötä siirtymässä nykyisiltä alueilta kohti koillista, lähemmäs Suomen rajaa. Sadot voivat kasvaa ja niiden mukana Suomen merkitys ruuantuottajana.

”Aika vaan näyttää, mitä tulee tapahtumaan. Vaikka yritetään ennustaa ja laskea kaikkia malleja, todellisuus voi olla myös muuta. Mutta ilman muuta se tuo paljon mahdollisuuksia hedelmän- ja marjanviljelylle.”

Voisiko Suomesta Palosen näkemyksen mukaan joskus tulla samanlainen viininviljelyseutu kuin vaikka Pohjois-Saksasta?

”Kyllä se varmaan ennusteiden mukaan on toteutumassa jollain aikavälillä.”

Kesä 2017 oli Ahvenanmaalla kylmä.

”Tyypillinen kuohuviinivuosi”, Fredrik Slotte sanoo.

Niinpä koko Mattasin tilan sadosta tehtiin kuplivaa. Seuraava kesä 2018 puolestaan oli hyvin kuuma ja kuiva. Sinä vuonna ei tehty kuohuviiniä lainkaan, vain valkoviiniä ja jopa punaviiniä. Sen valmistaminen näin pohjoisessa on tavallisesti hankalaa, sillä täällä menestyvissä lajikkeissa punaviinin hapot jäävät helposti liian korkeiksi ja tanniinisuus kevyeksi.

Mattasin tila tuottaa parisataa pulloa viiniä vuodessa. Tavallisena vuonna siitä on noin kolmasosa valkoista ja kaksi kolmasosaa kuohuvaa.

Kun Fredrik Slotte aloitti viljelyn, hänen tavoitteenaan oli näyttää, että viiniä voi kasvattaa Ahvenanmaallakin. Nyt maali on siirtynyt siihen, että ahvenanmaalaisistakin rypäleistä voidaan valmistaa huippuviinejä.

”Haluan luoda uuden tuotteen, jotain odottamatonta.”

Joka vuosi köynnöksistä karsitaan osa rypäleistä pois. Viiniä tulee silloin vähemmän, mutta se on parempilaatuista.

”Suomessa ei kannata ruveta tuottamaan tonkkaviinejä. Pitää olla jotain erityistä.”

Viinintekijänä Fredrik Slotte on itse oppinut. Päivätyönään hän on kardiologi Maarianhaminan sairaalassa. Katri Tammelin-Slotte on ensihoitaja ja lentää useita kertoja viikossa potilas­kuljetusten mukana helikopterilla sairaaloihin Uppsalaan ja Turkuun. Korona-aikana hän on käynyt pandemia-apuna myös tukholmalaisessa sairaalassa.

Fredrik Slotte on opiskellut viininvalmistusta kirjoista sekä vierailemalla tiloilla Keski-Euroopassa. Hän on Tanskan viininkasvattajayhdistyksen jäsen ja saanut apua ja tukea myös ruotsalaisilta kollegoiltaan, muun muassa tunnetulta kasvattajalta Murat Sofrakisilta. Tuotteitaan Slottet ovat lähettäneet analysoitaviksi tanskalaisen kollegansa viinilaboratorioon.

Laadun mittauttamisessa tärkeässä rooli on kansainvälisillä kilpailuilla. Mattasin kuohuviinit ovat voittaneet palkintoja Indy International -viinikilpailussa Yhdysvalloissa.

”Sanotaan, että vie noin kymmenen vuotta, että oppii valmistamaan tietynlaista viiniä tietystä rypäleestä,” Fredrik Slotte sanoo.

Lisäksi pitää pystyä onnistumaan vuosi toisensa jälkeen, ei vain yhtenä vuonna, Katri Tammelin-Slotte lisää.

Viininkasvattajien Esa Tervo ei näe mitään estettä sille, etteikö Suomesta voisi tulla viinimaa. Mutta Espanjaa tai Italiaa Suomesta ei saa millään. Niiden massatuotantomääriin ei täällä päästä.

Vertailukohtaa löytyy Ruotsista, jonka on kaupallisessa tuotannossa kenties pisimmällä Pohjoismaista. Se tuotti viime vuonna viiniä noin 350 000 litraa. Euroopan – ja koko maailman – kolme suurinta viinintuottajaa, Italia, Espanja ja Ranska, tuottavat kukin vuodessa miljardeja litroja viiniä. Italia yli viisi, Espanja yli neljä ja Ranska yli kolme miljardia litraa.

Suomessa ei tulla myöskään viljelemään etelän rypäleitä. Suomen viinitoivo on uusissa hybridilajikkeisissa, joiden jalostusta ilmastonmuutos on Tervon mukaan kiihdyttänyt. Hybridit ovat taudinkestäviksi jalostettuja moderneja viinilajikkeita, joita kutsutaan myös nimellä piwi. Ne on risteytetty kahdesta tai useammasta Vitis-suvun lajista, eurooppalaisesta aitoviiniköynnöksestä, Vitis viniferasta, sekä joko esimerkiksi amerikkalaisesta Vitis ripariasta tai aasialaisesta Vitis amurensista.

Tautien lisäksi hybridit kestävät myös kylmää paremmin kuin perinteiset köynnökset, ja niille riittää lyhyempi kasvukausi ja pienempi lämpösumma.

”Näiden lajikkeiden osalta tulevaisuus on suorastaan äärettömän potentiaalinen”, Tervo sanoo.

”Pohjois-Amerikassahan ne ovat jo miljardibisnes.”

Tervonkin oma mielenkiinto kohdistuu testaamiseen ja jalostukseen. Hänellä on 700 köynnöksen ja yli 100 eri lajikkeen tarhat Lounais-Suomessa ja uusia rakenteilla.

Lisäksi Tervo kuuluu Minnesota Grape Growers Associationiin ja on Grapebreeders-jalostajafoorumin jäsen. Jokin aika sitten hän sai nimetä ensimmäisen hybridinsä. Vuonna 2007 Kanadan Saskatchewanissa jalostettu köynnös tunnetaan nyt nimellä St. Marie Precoce Tervon vaimon mukaan.

”Meitä on Suomessa muutamia, jotka teemme pitkäjänteistä lajiketestausta, koska niitä mahdollisia lajikkeita, jotka saattavat meille Suomeen soveltua, on kuitenkin satoja.”

Tällä hetkellä suurin este viininkasvatukselle Suomessa eivät Tervon mukaan ole pakkaset. Kylmänkestäviä cold hardy -lajikkeita kyllä löytyy.

Ongelmana on, että isolle osalle lajikkeista kasvukausi on nykyisellään liian lyhyt ja sen lämpösumma liian matala. Talvi tulee Suomessa syksyisin niin nopeasti, että vaikka köynnös olisi pakkasenkestävä, se ei välttämättä ehdi talveentua. Jos vihreät varret eivät ennätä muuttua puuvartisiksi, ne eivät selviä talven yli.

”Olisi suotavaa, että ensimmäiset pakkasyöt tulisivat vasta lokakuun puolivälin jälkeen. Se lisäisi potentiaalisia lajikevaihtoehtoja olennaisesti. Eli puhutaan muutaman viikon kasvukauden pitenemisestä nykyisestä Etelä-Suomessa.”

Kaupallisesti kannattavana jotain lajiketta voi Tervon mukaan pitää, jos se tuottaa satoa hyvin kolmena tai neljänä vuotena viidestä.

”Eli tällaista on se balanssin hakeminen, ja se on tällä hetkellä meidän tutkimuksen tärkein osa-alue. Haetaan lajikkeita, jotka parhaiten soveltuvat tällaiseen haarukkaan, ja jotka silloin ovat ne potentiaalisimmat laajamittaiseen kasvatukseen Suomessa.”

Suomen tie viinimaaksi ei ole kiinni vain ilmastosta. Kyse on myös politiikasta.

Tällä hetkellä Suomessa rypäleistä valmistettua viiniä ei saa kutsua viiniksi. Sitä tulee kutsua nimellä rypäleistä käymisteitse valmistettu mieto alkoholijuoma. Jos tuote on Alkon valikoimissa, osastona on ”muut viinit”.

Syynä on, ettei Suomi ole viinintuottajamaa. EU:ssa vain viinintuottajiksi rekisteröityneet jäsenvaltiot saavat tuottaa viiniä kaupallisiin tarkoituksiin.

Viinimaaksi on puolestaan vaikea kehittyä ilman kaupallista viinintuotantoa. Esa Tervon mukaan suurin este ei kuitenkaan ole EU, vaan Suomen vuonna 2018 uudistettu alkoholilaki. Siinä kielletään rypäleistä valmistetun viinin myynti tiloilta suoraan asiakkaille. Marjoja tai vaikkapa kerkkiä kielto ei koske.

”Se oli meille viininkasvattajille ja -jalostajille aikamoinen sokki, kun uusi laki tuli voimaan, ja siinä oli tällainen kielto. Meillähän viinitilat saivat aiemmin myydä ulos tilaviiniä. Muun muassa Teiskon viini teki Zilgasta roseekuoharia ja muutamia muitakin virityksiä oli.”

Tilojen liikevaihdosta merkittävä osa tulee Tervon mukaan juuri tilaviineistä. Jos myynti on kielletty, viljely jää harrastamiseksi.

”Eiväthän viinitilat nyt rupea investoimaan viininkasvatukseen, kun koulutusta ja ammattitaitoakin on Suomessa hyvin vähän saatavilla, jos laki kieltää viinin myymisen.”

Tervo uskoo, että jos kielto kumottaisiin, moni lähtisi Suomessakin tekemään rypäleistä jalostettuja juomia.

Halutessaan Suomikin voisi hakea eu:n viinintuottajamaaksi. Sille ei ole estettä. Viimeisimpänä viinimaan statusta ovat hakeneet Viro ja Liettua. Niiden jälkeen EU:ssa olisi enää kaksi jäsenvaltiota, jotka eivät vielä ole viinintuottajia: Suomi ja Latvia.

Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Leena Seppä kertoo, ettei Suomella ole tähän mennessä ollut tarvetta hakea viinintuottajaksi. Asiasta on viimeksi käyty keskusteluja EU:n viinijärjestelmän uudistuksen yhteydessä vuonna 2007. Tuolloin pohdittiin muun muassa sitä, miltä mahtaisi näyttää ulospäin, jos epäsuotuisten maanviljelysalueiden tukea saava valtio hakisi viinintuottajaksi.

Asiaan ei Sepän mukaan enää liity samanlaisia poliittisia paineita, mutta näköpiirissä ei myöskään ole, että Suomi olisi hakemassa viinimaaksi.

Sepän mukaan siihen vaadittaisiin, että Suomessa olisi merkittävä määrä kaupallista viinintuotantoa.

”Ja niille pitäisi olla markkinat ja se laatu kunnossa, ja sitten pitäisi tarkistaa, että kaikki eu:n säädökset pystytään täyttämään.”

Arviota siitä, mitä viinimaaksi ryhtyminen maksaisi Suomen valtiolle, ei Sepän mukaan ole tehty. Mutta lisää byrokratiaa se toisi sekä valtiolle että viljelijöille, esimerkiksi erilaisia tarkastus- ja raportointivelvoitteita.

Seppä epäilee, että Suomessa tuotettu viini saattaisi jäädä paikallisten markkinoiden erikoistuotteeksi, jota myyvät lähinnä matkailuyritykset. Hänen mukaansa Ruotsissakin, missä suurin osa tarhoista sijaitsee Suomea etelämpänä Skoonessa, viinintuotannon kannattavuus on heikkoa.

”Ja ehkä kannattaa vähän aikaa katsoa, että miten Virossa edetään, että saa vähän vertailukohtaa.”

Ranskan Burgundissa on säilytetty tiedot joka ainoasta viinivuodesta 1300-luvulta lähtien. Sitä voi kutsua selkänojaksi.

”Jos ensimmäinen vuosikerta on 2021, eikä ole siitä mitään taaksepäin, on siinä tietysti pieni ero kokemuksessa”, Alkon Taina Vilkuna sanoo.

Viinin laatu syntyy hänen mukaansa ”tuhansista yksityiskohdista”. Jos köynnökset istuttaa tänä vuonna, vuonna 2024 saa tietää, osuiko köynnösvalinta oikeaan. Ensimmäiseen satoon menee yleensä kolme vuotta. Pelkästään pellolla on lukematon määrä valintoja, jotka vaikuttavat viinin makuun: maaperä, tarhan sijainti, viljelymetodi, sadonkorjuun ajankohta… Kun sato on korjattu, pitää vielä tietää, minkä tyylistä viiniä sen vuoden sadosta kannattaa valmistaa.

Ruotsissa on jo palkattu avuksi viinintekijöitä muun muassa Saksasta. Toki itseoppineitakin viinintekijöitä on ollut maailman sivu, Vilkuna sanoo.

Alkon valikoimiin riittää, että viini on teknisesti virheetöntä. Vilkuna ei usko, että se olisi suomalaisille viinintekijöille minkäänlainen ongelma. Nytkin tilausvalikoimissa on jo Keski-Euroopasta ostetuista rypäleistä Suomessa valmistettuja fiskarslaisen Noita Wineryn viinejä.

Viime kädessä oikean maun ja hinnan määrittävät kuitenkin asiakkaat.

Suomen viinikulttuuri on nelisenkymmentä vuotta vanha. Sen synnyn voi Vilkunan mukaan ajoittaa 1980- ja -90-luvuille, jolloin viini tuli ruokapöytiin ja alettiin käydä lasillisella. Vuosisataisten viiniperinteiden kahlitsemiin mannereurooppalaisiin verrattuna suomalaiset ovatkin hänen mukaansa ”mahtavan” joustavia ja avoimia uusille tuotteille.

”Ai jaa, tämä tulee Chilestä! Otetaan se!” Vilkuna sanoo.

”Otetaan [hyllystä] se, mikä on hyvän näköisessä pakkauksessa ja jonka hinta ja maku ovat sopivat.”

Tai missä oltiin juuri lomalla. Kaikki viinityypit lukien Chile on Suomen suosituin viinimaa.

Kaupallisesti merkittävien viinien pohjoisraja kulkee Vilkunan mukaan tällä hetkellä Pohjois-Saksassa ja Englannissa, molemmat kuohu- ja valkoviiniseutuja.

”Sama tyyli olisi varmasti täälläkin, jos ilmasto menisi samaan suuntaan kuin näissä maissa on mennyt”, Vilkuna sanoo.

Viininkasvattajien Esa Tervonkin mielestä Suomessa voitaisiin valmistaa erinomaisia kuohuviinejä ja pirskahtelevia valkoviinejä. Niiden lisäksi Suomi voisi olla jääviinin maa.

”Tällainen spesialiteetti olisi mahdollinen. Kanada on tällä hetkellä maailman suurin jääviinintuottaja.”

Jääviiniä varten rypäleet kerätään jäätyneinä. Viinin synnyinseudulla Saksassa sen valmistukseen tarvittavia pakkasia ei välttämättä enää saada joka vuosi.

Muutenkin Tervon mielestä suomalaisten kannattaa tehdä viinejä omista lähtökohdistaan ja vahvuuksistaan. Yrittämällä kopioida Saksan Moselin tai Rheingaun viinejä suomalainen viini jää niille aina kakkoseksi.

Sen sijaan hänestä kannattaisi hyödyntää Suomen imagoa pohjoisen puhtaan luonnon, veden ja ilman maana. Tervo on alkanut käyttää sosiaalisen median kanavissaan termiä ”arctic vineyard”. Suomi voisi olla arktisten viinien maa.

Kun Fredrik Slotte ja Katri Tammelin-Slotte menivät naimisiin 2019, häiden menu rakentui oman tilan viinien ympärille

Tavallisena vuonna tilan koko tuotanto menee omaan sekä ystävien ja sukulaisten käyttöön. Kaupallista viinituotantoa Slottet eivät ole harkinneet vakavasti. Siihen ryhtyminen vaatisi vähintään lisää aikaa, ja kumpikin käy kokopäivätöissä.

”Realistisesti ajatellen on vaikeaa yrittää mahduttaa [päiviin] vielä lisää”, Fredrik Slotte sanoo.

”Mutta joskus mietin, että voisi olla hauska myydä vähän, koska nyt moni kysyy meiltä, voisivatko he ostaa, ja me vastaamme aina kieltävästi. Ja on pikkuisen surullista sanoa aina ei.”

Joka tapauksessa kyse olisi silloinkin Slotten mukaan vain joidenkin satojen pullojen pientuotannosta, ei tuhansien.

Viiniseuduille on tyypillistä, että niiden viineillä on tunnistettava tyyli. Sekin kuuluu viinikulttuuriin, Slotte sanoo. Jotta joku voisi maistellessaan sanoa, että tämä viini on tyypillinen ahvenanmaalainen tai suomalainen viini, viiniä on pitänyt viljellä pitkään ja tiloja on oltava tarpeeksi monta.

”Jos Ahvenanmaalla olisi 20 viinitilaa ja niiden viinejä maisteltaisiin rinnakkain, voitaisiin alkaa erottaa yhtäläisyyksiä, joista tyyli muodostuu.”

Jotta Suomesta voisi tulla viinimaa, Slotten mukaan tärkeintä saattavat olla juuri verokostot.

”Viinikulttuuria ei synny ilman, että on paljon viljelyä. Viiniviljelyyn liittyy suuri määrä kokeilun kautta saatua tietoa, jonka jakaminen on tärkeää.”

Mattasin tarhoilla maaperässä on kalkkikiveä, graniittia ja hiekkaa. Paljon pientä kiveä. Tuulet puhaltavat pääasiassa lounaasta. Ne tuovat mukanaan hivenen suolaisuutta.

Tarhan olosuhteista muodostuu viinin terroir, sille tyypillinen luonne, joka sisältää kasvupaikan ainutlaatuiset ominaisuudet.

”Päämääränämme on tietenkin olla niin hyviä kuin mahdollista. Että saa tämän terroirin vangittua pulloon. Se on se päämäärä.”