Tuulilasi

Vertailussa pikku-Volvot 343 ja V40



Vertailussa pikku-Volvot 343 ja V40

Franz Beckenbauer ei ollut väärässä sanoessaan, että ”ruotsalaiset eivät ole hollantilaisia”. Volvo 343:n ja V40:n tarina osoittaa puolestaan, että hollantilaisista on hankala saada ruotsalaisia.
Teksti AMS, Sebastian Renz
Kuvat Achim Hartmann

Volvo 343:n käyttöohjekirjassa on sata sivua. Koska itse auton käyttö on tullut selväksi jo 45 sivun jälkeen, loppulehdillä kuvaillaan hoitotoimenpiteitä, kuten silloin tällöin tehtävää vaihteistoöljyn vaihtoa. Ajamisesta puhutaan vain sivulla 38: ”Ajaminen: painakaa kaasupoljinta niin syvälle, että haluttu nopeus saavutetaan”. Tämän jälkeen seuraa kaksi sivua asuntovaunun vetämisestä. Pitihän se arvata. Ai että meilläkö olisi ennakkoluuloja?

Meillä ei ole niitä, mutta 343 ei ollut koskaan kunnianhimoisille automiehille tehty auto. He olivat muutenkin vain harvoin kiinnostuneita DAF Corporationin valmistamasta tuotteesta, eli 66:sta, jonka ainoa ja tähän päivään asti muistoissa säilynyt kohokohta oli auton hihnavetoinen automaatti. Se mahdollisti yhtä kovaa ajamisen eteen- ja taaksepäin. Hollantilaiskonserni DAF halusi joka tapauksessa tarjota kaikille uskollisille asiakkailleen mahdollisuuden vaihtaa autonsa isompaan malliin, ja siksi firma kehitti 77-mallin. Siitä tuli valmista samaan aikaan kuin koko yrityksestä. Volvo otti molemmat haltuunsa keväällä 1975.

Muutamaa kuukautta ja paria muutosta myöhemmin ensimmäinen 343 rullasi keväällä 1976 ulos Alankomaiden Bornissa sijaitsevan tehtaan linjalta ja täydensi Volvon mallivalikoimaa, joka koostui muuten vain heti Volvoksi muutetusta DAF 66:sta ja 240/260-malleista. Myyjille tehdyssä kirjasessa kerrottiin, että uusi kompaktiluokan malli olisi ihanteellinen ”nuorille, trenditietoisille kuskeille, korkeakouluista valmistuville sekä vastanaineille aviopareille”.

Kohderyhmä on edelleen sama melkein 40 vuotta myöhemmin (vaikka naimisiinmenon ajankohdalla ei ole ehkä enää niin suurta merkitystä), mutta V40 on ollut vuodesta 2012 lähtien ensimmäinen kompaktiluokan Volvo, joka tavoittaa kohderyhmänsä näiden mallien monia käänteitä täynnä olevan historian aikana.

Kaikki kompakti-Volvot ovat sellaisen äidin lapsia, jonka elämä ei ole ollut kovin vakaata. DAF: n valmistaman 343:n jälkeen ruotsalaiset tekivät yhteistyötä 400-mallisarjan osalta (1988-1996) Renaultin kanssa, ja tämän jälkeen he yhdistivät voimansa Mitsubishin kanssa vuosina 1996-2004 valmistettua S40/V40:ää varten. Nykyisen V40:n suorat edeltäjät, eli C30, S40 ja V50 syntyivät Volvon lyhyestä ja täynnä väärinkäsityksiä olleesta avioliitosta Fordin kanssa.

Ford Focuksen elämä jatkuu V40:ssä

Myös V40 käyttää edelleen Focus II:n tekniikkaa, kuten esimerkiksi alustaa ja 1,6-litraista turbodieseliä. Kuitenkin juuri nyt, kun Volvo kuuluu Geely-konserniin, V40:stä on tullut aito Volvo. Tätä arvostusta ei suotu merkin aiemmille kompaktiluokan malleille.

Volvous syntyy tukevuuden ja ruotsalaisen kansanperinteen yhdistelmästä. Tällöin raekuuronkin sattuessa kohdalle olonsa tuntee yhtä mukavaksi kuin Melukylän heinäkasassa kesäsateen sattuessa. Myös turvallisuudella on tärkeä osansa Volvo-fiiliksen luomisessa. Volvo saa hirvet kimpoamaan pois itsestään, ja V40 tarjoaa turvalaitteiden koko arsenaalin. Siinä on jalankulkijoiden turvatyyny, kaupungissa toimiva hätäjarrutusjärjestelmä, kaistallapysymis- ja kaistanvaihtoavustin sekä poikittaissuuntaisesta liikenteestä varoittava toiminto parkkiruudusta ulos peruutettaessa. Voitaisiin siis todeta hieman liioitellusti, että V40 hankaloittaa huomattavasti onnettomuuteen joutumista.

Tämä sujuu 343:ltakin, jossa passiivinen turvallisuus muodostuu muhkeista puskureista, törmäysvyöhykkeistä, auton rakenteeseen integroidusta turvakaaresta, laminoidusta tuulilasista ja sivutörmäyssuojan vuoksi oviin hitsatuista teräsputkista. Aktiivisesta turvallisuudesta vastaavat puolestaan McPherson-joustintuilla edessä ja DeDion-taka-akselilla varustettu alusta sekä auton moottori. Se on niin laiska, että oikeastaan koskaan ei ole ajoissa siellä, missä tarjoutuisi mahdollisuus joutua onnettomuuteen.

343:ssa insinöörit yhdistivät Renaultilta peräisin olevan 1,4-litraisen moottorin DAF:n Variomatic-vaihteistoon. Moottori sekä kytkin ovat edessä ja vaihdelaatikko puolestaan taka-akselilla. Vaihteiston hihnat kulkevat siellä kahden kartiomaisen hihnapyörän kautta, joiden etäisyys toisiinsa nähden muuttuu niin, että välityssuhde vaihtelee jatkuvasti 14,22:n ja 3,86:n välillä suhteessa yhteen. Näin moottorin pitäisi aina työskennellä optimaalisella kierrosluvulla ja tämän myötä erityisen taloudellisesti, eli nyt puhutaan siis konditionaalissa.

Tämä ei kuitenkaan todellisuudessa onnistu jo sen vuoksi, että hihnojen hankauskitka johtaa suuriin tehohäviöihin. Mutta astukaamme autoon sisään. Ovi sulkeutuu hämmästyttävän massiivisen äänen saattelemana. Olonsa tuntee pian kotoisaksi 343:ssa, jos tykkää vanhojen Volvojen kojelaudoista, jotka muistuttavat aina käytännöllisessä massiivisuudessaan neuvostoliittolaisten voimaloiden komentokeskuksia. Autosta näkee myös erinomaisesti ulos. Vaikka kaikki lasit olisivat jäässä vasenta takasivuikkunaa lukuun ottamatta, 343:sta näkee paremmin ulos kuin täysin sulasta V40:stä.

Sytytys päälle, ja koneen starttaus. ”Ouououou”, moottori ulisee, joten ryyppyä pitää vetää vähän ulospäin. Toisella yrittämällä starttimoottori käynnistää 1400-kuutioisen koneen, joka siirtyy rohisevalle tyhjäkäynnille. Vaihdekeppi vedetään aivan taakse D-asentoon ja jalka nostetaan jarrulta. Mitään ei kuitenkaan tapahdu.

Tämä johtuu keskipakoiskytkimestä, joka alkaa tuottaa vetoa vasta 1050 kierroksesta alkaen. Tämä prosessi päättyy 2350 kierroksen kohdalla. 2350 kierrosta on hengettömälle moottorille aika paljon, minkä vuoksi automaatti pitää koneen mielellään näiden kierrosten välisellä alueella. Tällöin auto kiihtyy rauhallisesti sekä hidastuu, ja koneen äänekkään huutamisen kasvaminen ja vähentyminen muuttuu kaupungin ulkopuolella. Silloin huuto ei nimittäin enää pienene.

Fiilistason hitaan ajon vaihde

343 etenee rauhallista tahtia, ja auto huutaa. Rajoittunut temperamentti säästää Volvon jarruja. Useimmiten hidastuvuuteen riittää kaasun nosto ja hihnojen hankauskitka. Lisäksi moottorijarrutuksesta tulee voimakkaampi hitaan ajon asennolla. Myös kuskin fiilis siirtyy pian hitaan ajon vaihteelle. Tasapainoisesta painonjakaumasta, transaxle-konseptista ja takavedosta huolimatta 343 tuntuu mutkissa raskaalta, ja sen ohjaus vaatii käännettäessä hämmästyttävän paljon voimaa. Auto onkin enemmän suoraviivainen tyyppi, mutta sen jousitusmukavuus on yllättävän hyvä, vaikka takana on lehtijouset.

Jäykällä alustalla varustettu V40 ei juuri tarjoa jousitusmukavuutta. Se haluaa itseään pidettävän dynaamisena kompaktiluokan autona, mikä kertoo hieman vääristyneestä minäkuvasta, koska V40:n käsiteltävyys on aika rauhallista esimerkiksi BMW 1-sarjaan verrattuna. V40 on kuitenkin kolme vuosikymmentä vaivattomampi, nopeampi ja taloudellisempi ajaa kuin 343. V40:n moottori on edessä poikittain, kuten kaikissa vuoden 1987 480 S:n jälkeen kehitetyissä uusissa Volvoissa, ja auto on etuvetoinen (sitä saa tietysti myös nelivetoisena). V40:n erikoisuus on viisisylinterinen diesel, jossa on ponteva vääntö ja muriseva ääni.  Moottorin tavoin myös sisustassa on luovuttu karuudesta. Kun 343:ssa on mittarit bensan määrälle, nopeudelle ja veden lämpötilalle, V40 esittää vaihtovinkkejä tai etäisyysdiagrammeja näytöllä, jonka voi ohjelmoida kolmeen grafiikkamoodiin.

343 kuuluu 1 139 689 valmistetun yksilön myötä menestyksekkäisiin Volvoihin. Menestys johtui myös siitä, että autoa tehtiin 15 vuoden ajan, ja sitä sai neliovisena ja porrasperämallina sekä manuaalivaihteistolla ja tehokkaammilla moottoreilla varustettuna. 343 pysyi aina järkevänä ja pitkäikäisenä. V40 yhdistää puolestaan lyhytaikaisen lifestylen ruotsalaisesta teräksestä luotuun Volvon imagoon. Auto yhdistää myös kansoja 343:n tavoin, koska se valmistetaan Belgian Gentissä. V40:n myötä ruotsalaisista on tullut belgialaisia.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 21.3.2014