Veikeä vesikäärme: rantakäärme on iso mutta harmiton
Näinkö kyyn vai rantakäärmeen? Vastaus löytyy katsomalla silmiin: rantakäärmeellä silmäterä on pyöreä, kyyllä viiru. Rantakäärmeen vanha nimi tarhakäärme viittaa siihen, että entisaikaan käärmeitä pidettiin hyötyeläiminä.
On helteinen sydänkesän päivä, ja kävelen Kirkkonummen Porkkalanniemen sileillä kalliorannoilla.
Sosiaalisen median luontosivustot ovat aina täynnä käärmeiden kuvia, mutta itse en ole nähnyt mitään käärmettä vuosikausiin, vaikka retkeilen paljon.
Sadattelen mielessäni huonoa käärmeonneani ja juuri kun olen kiroamassa ääneen kaverilleni, havahdun jalkojeni juuressa liikahtavaan mustaan, pitkulaiseen olentoon.
Siinähän se on – rantakäärme, Suomen matelijoista suurin ja komein!
Jo pelkkä koko auttaa usein erottamaan rantakäärmeen kyystä: rantakäärme voi kasvaa jopa 130-senttiseksi. Etelä-Euroopassa on tavattu kaksimetrisiä rantakäärmeitä.
Paras rantakäärmeen tuntomerkki on niskassa oleva oranssi tai keltainen laikku, joskaan kaikilla rantakäärmeillä ei ole sellaista. Niskatäplien väri vaihtelee oranssista keltaiseen.
Rantakäärmeen päässä on isoja suomuja, kun taas kyyn päälakea peittävät pienet suomut.
Naaras on selvästi isompi kuin koiras, joka kasvaa noin 80-senttiseksi ja on myös naarasta ohuempi.
Koirailla ja nuorilla yksilöillä pää on solakka, munamainen, kun taas suurilla naarailla on kobran päätä muistuttava, kolmiomainen pää.
Käärmeiden väritys vaihtelee ruskeista, harmaista ja vihertävistä yksilöistä tummanmustiin.
Kyyn voi nähdä koko maassa, jopa napapiirin pohjoispuolella, kun taas kangaskäärme elää vain Ahvenanmaalla.
Rantakäärmekanta on tihein Etelä-Suomessa, etenkin rannikolla. Pohjoisimmat rantakäärmeet asustavat Oulun korkeudella.
Rantakäärmeen pupilli on pyöreä, kun taas kyyllä se on viirumainen. Ehkä tämän vuoksi rantakäärme näyttää jotenkin ystävällisemmältä ja veikeämmältä kuin kyy.
Käärme ui mereltä kohti rantaa. Ylhäältä kalliolta katsottuna se näyttää kuin veteen heitetyltä köydenpätkältä. Katson käärmettä kamerani teleobjektiivilla ja havaitsen, että sillä on suussa jotain.
Asetun asemiin kiven taakse, ja hetken päästä noin metrin pituinen, musta rantakäärme nousee kalliolle ja alkaa niellä suuhunsa simppua.
Kalansaalis on noin kaksi kertaa paksumpi kuin käärme, mutta matelijan leuka venyy kuin jättihampurilaista ahmivalla suursyömärillä.
Muutaman minuutin aikana kala katoaa hitaasti käärmeen kitaan, ja sen ruumis pullistuu saaliin edetessä ruuansulatukseen.
Käärmeen myrkkyrauhasista erittyy sylkeen nestettä, joka edistää ruuansulatusta. Saaliin sulattelu kestää jopa kymmeniä tunteja.
Rantakäärme syö muun muassa kaloja ja sammakoita, maalla liikkuessaan myös pikkunisäkkäitä. Itse se on puolestaan lokkien, varisten, haukkojen ja muiden lintujen sekä minkin ruokalistalla.
Uhattuna rantakäärme kiertyy kerälle ja tekee vihaisia valehyökkäyksiä. Kerran kuvatessani rantakäärmettä lähietäisyydeltä sen pää osui melkein kamerani linssiin.
Vaikka tiesin käärmeen olevan myrkytön, sen salamannopea, sihinän säestämä isku sai minut säikähtämään ja vetäytymään kauemmaksi.
Rantakäärmeen tieteellinen nimi Natrix natrix viittaa vesikäärmeeseen, ja rantakäärme elääkin paljolti veden äärellä. Se tekee merellä ja järvillä pitkiä, jopa kymmenen kilometrin saalistusmatkoja.
Suomessa elää kolme käärmelajia, joista ainoastaan kyy on myrkyllinen. Kangaskäärme ja rantakäärme ovat ihmiselle vaarattomia.
Matelijat ovat vaihtolämpöisiä, eli niiden on kaikessa toiminnassa otettava huomioon ympäristön lämpötila. Tasalämpöiset eliöt, kuten ihminen, kestävät selvästi suurempia lämpötilanvaihteluita.
Rantakäärme on rauhoitettu. Syytä viattoman luontokappaleen tappamiseen ei ole muutenkaan, ja sitä paitsi käärmeet ja muut matelijat pakenevat ihmistä aistiessaan tantereen tömähtelyn.
Kuten monet matelijat ja sammakkoeläimet, myös rantakäärme on harvinaistunut viime vuosikymmeninä.
Ihmisen toiminta, etenkin teiden rakentaminen ja liikenne, ovat niin läpitunkevia, että eläimille on jäänyt aiempaa vähemmän tilaa.
Toisaalta ennen vanhaan ihmisen muokkaama maatalousympäristö lisäsi luonnon monimuotoisuutta ja lajimäärää, mutta nykyisin perinteiset maalaismaisemat ovat käyneet vähiin.
Se näkyy muun muassa Euroopan laajuisena pikkulintukatona sekä rantakäärmeiden vähentymisenä.
Rantakäärmeen vanha nimi tarhakäärme viittaa siihen, että entisaikaan käärmeitä pidettiin hyötyeläiminä: ne asuivat navetoissa, munivat komposteihin ja karjanlantaan, saalistivat hiiriä ja myyriä sekä toivat hyvää mieltä ja onnea maatilojen väelle.
Rantakäärmeet kesyyntyivät, asuivat navetoissa ja muissa rakennuksissa, ja niille tarjottiin maitoa.
Käärmeet saatettiin jopa poimia käsin pois lantakasoista, etteivät ne olisi vahingoittuneet, kun lantaa ajettiin pelloille hevosvoimin.
Rantakäärme saattaa elää yli 20-vuotiaaksi.
