Vakava sairastuminen yllätti psykologi Pirkko Lahden: ”Vaihtoehtoina oli aloittaa lääkitys tai halvaantua”

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Tämän kysymyksen Pirkko Lahti esittää, kun hän käy puhumassa 70–80-vuotiaille eläkeläisille. Usein kuulijoiden suut loksahtavat auki hämmästyksestä.

– Kun ihminen jää eläkkeelle, häneltä kysytään, mitä hän aikoo tehdä. Seitsemänkymppisiltä sitä ei enää tiedustella. Minusta se on terveellinen kysymys, sillä tässäkin iässä voi tehdä tulevaisuudensuunnitelmia, sanoo Pirkko Lahti, joka täyttää elokuussa 83 vuotta.

Psykologi, psykoterapeutti, filosofian lisensiaatti ja Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti on ollut eläkkeellä reilut 15 vuotta, muttei ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Hän pitää yhä psykoterapeutin vastaanottoa muutamille asiakkaille, kiertää puhumassa ympäri maata ja kirjoittaa. Lisäksi hän harrastaa monipuolisesti kulttuuria, hiihtää ja tekee kävelyreissuja, matkustelee ja viettää aikaa mökillään Lohjalla.

Suunnitelmissa on muun muassa kirjoittaa Heli Pruukin kanssa Lohtu-nimistä kirjaa ja viettää enemmän aikaa siirtolapuutarhamökillä Helsingin Vallilassa. Suunnittelua eivät estä edes lukuisat sairaudet. Niitä Pirkko ei välittäisi listata, mutta kaikenlaista kuulemma on astmasta korkeaan verenpaineeseen.

Kaksi ja puoli vuotta sitten Pirkolla todettiin verikokeissa vakava sairaus, joka oli pysytellyt lähes oireettomana. Veren trombosyytit eli verihiutaleet olivat reilusti koholla, koska luuydin tuotti liikaa verihiutaleita geenivirheen vuoksi. Sairaus on suhteellinen harvinainen.

– Alku oli sokeeraava, ja laihduin aika paljon. Minulle kerrottiin, että vaihtoehtoina olisi aloittaa lääkitys tai halvaantua. Syön sytostaatteja joka päivä. Lääke pitää oloni hyvänä, mutta väsyttää.

Alkuvuodesta Pirkko liukastui ja löi päänsä katuun. Kun aivot kuvattiin sairaalassa, paljastui kaksi hyvänlaatuista kasvainta aivojen luukalvossa. Ne eivät ole vaivanneet Pirkkoa mitenkään. Hän suhtautuu kalkista muodostuneisiin kasvaimiin huumorilla

– Minut on nyt todettu kalkkikseksi. Kun tässä vanhenee, löytyy vaikka mitä kummallisuuksia. Sairauslistani on pitkä, mutta voin hyvin. Taudit ovat hoidossa, ja turhaan ei kannata narista. Tässä iässä on pakko hyväksyä krempat, sillä ne ovat osa elämää. Sairauksien vangiksi ei saa jäädä, hän sanoo.

Pirkko vauvana. 1940-luvulla lapset vietiin aina kuvattavaksi.

Punaisen pöytäliinan päälle on katettu avokado-uppomunaleivät ja laseihin luonnonjogurttia lakoilla kuorrutettuna. Niiden lisäksi Pirkko tarjoaa veriappelsiinimehua ja murukahvia, sillä se sopii hänen vatsalleen suodatinkahvia paremmin.

Hän harmittelee, etteivät avokadot ole kypsyneet maukkaiksi. Munatkin olisivat hänen mielestään voineet onnistua paremmin. Ruoka-asioissa Pirkko tunnustautuu hedonistiksi.

– Voin elää monta päivää voileivillä ja sitten syön hyvin hyvässä ravintolassa. Opiskeluaikoina saatoin syödä viikon kaalia, jotta pääsin joka ilta elokuviin. Pyrin kokeilemaan Helsingin uudet ravintolat, mutta suosikkini on vuodesta toiseen Savoy.

Pirkon ruokavalio koostuu kalasta, kananmunista ja kasviksista. Lihaa hän ei ole syönyt sitten 1970-luvun. Kulinaristin heikkous on calvados, ranskalainen omenaviina.

– Kerran söin Pariisin-matkalla Michelin-ravintolassa ja join aterian jälkeen kaksi senttilitraa calvadosta vuodelta 1941. Paljastui, että juoma maksoi 800 markkaa. Lähden siitä, että jokaiseen matkaan kuuluu jokin kommellus. Tuo ilta oli ihana seikkailu, jonka muistan yhä.

Ihanien seikkailuiden lisäksi elämään on mahtunut synkempiä aikoja. Pirkko jäi leskeksi vuonna 2021, kun hänen puolisonsa Kauko Piipari kuoli sairastettuaan pitkään Alzheimerin tautia. Pari ehti elää yhdessä lähes puoli vuosisataa. Pirkko toimi miehensä omaishoitajana seitsemän vuoden ajan.

– Alku meni hyvin, mutta lopussa oli aivan kreisi vaihe. Omaishoitajana väsyy huomaamatta, ja muistisairaan jatkuva tarkkaileminen ajaa alitajuiseen hälytystilaan. Kauko sai onneksi lopulta hyvän hoitokotipaikan jopa yllättävän nopeasti, Pirkko kertoo.

Kun Kauko muutti hoitokotiin, Pirkko poti huonoa omaatuntoa ja mietti, saako hän nyt vain istua ja lukea kirjaa. Hän kertoo oppineensa omaishoitajavuosinaan hirveän paljon.

– Osaan käyttää pyörätuolia, rollaattoria ja vaihtaa vaipat. Tunnen muistilääkkeet ja muutkin. Tosin kaikki ehtii varmasti muuttua, ennen kuin tarvitsen niitä itse. Voin silti sanoa, että olen käynyt vanhuskoulutuksen.

Pirkon ja Kaukon suhde oli tasa-arvoinen ja joidenkin silmin jopa yllättävän moderni. Hämmästystä herätti esimerkiksi se, että mökillä Pirkko rakensi ja Kauko teki ruokaa.

Kaukon myötä Pirkko sai elämäänsä myös tämän pojan ja tyttären. Bonuslasten lisäksi hänellä on kuusi aikuista bonuslastenlasta. Perheen uusin tulokas on maaliskuussa syntynyt ensimmäinen bonuslapsenlapsenlapsi, jonka Pirkko on toistaiseksi nähnyt vasta valokuvasta.

– En koskaan pyrkinyt äidiksi Kaukon lapsille, sillä heillä oli ja on yhä oma äiti. Mutta ainakin minulla on mielikuva, että Kaukon lapset hyväksyivät minut. Emme tapaa kovin usein, mutta pidämme yhteyttä ja olemme hyvissä väleissä.

– Minun ei ole ollut helppo myöntää virheitäni, mutta pahus, niitä on! Iän myötä olen oppinut paremmaksi siinäkin, Pirkko sanoo.

Viime syksynä Pirkko menetti puolentoista kuukauden aikana viisi ystäväänsä, joista yksi oli kaikkien tuntema Aira Samulin. Surussa ja luopumisessa Pirkkoa on auttanut puhuminen. Varsinkin hänen paras ystävänsä Eila saa kuulla paljon.

Toinen hyväksi havaittu keino on tilanteen jäsentäminen. Kun mielen päällä on paljon, Pirkko kirjaa ajatuksiaan myös paperille.

– Luotan alitajuntaan ja siihen, että asiat ratkeavat. Eivät välttämättä heti, mutta jossain vaiheessa. Asioiden paneminen ylös on jopa keino saada unta, jos päässä pyörii niitä paljon.

Pirkko asuu yksin, mutta ei ole yksinäinen. Ystäväverkosto huolehtii toisistaan päivittäin ainakin puhelimitse. Joka aamu Pirkko lähettää viestin neljälle ystävälleen. Aamuin illoin hän soittaa puhelut sisarelleen ja parhaalle ystävälleen.

Lähi-ihmiskäsitys on nyt murroksessa: ystävät ja perhe sekoittuvat. Pirkon mukaan ystävät ovat jo ottaneet sisarusten paikan monen elämänpiirissä.

Hän on puhunut aiemminkin siitä, miten jokaisella pitäisi olla arkunkantajien verran erilaisia ystäviä. Nyt hän suosittelee kaikille yhtä nelivetoystävää. Kuten ojaan suistunut auto, myös kriisiin ajautunut ihminen voi tarvita vetoapua.

– Jokaisella olisi hyvä olla lähellään järkevä, toimintakykyinen ihminen. Nelivetoystävällä on jalat kantavalla maalla, ja hän kiskaisee pois kriisistä, kun itse ojentaa kätensä. Se on mielen ensiapua.

Pirkko viettää yksin elävien ystäviensä kanssa yhteisiä juhlapyhiä, kuten juhannusta, joulua ja vappua joko kotonaan Helsingissä tai mökillään Lohjalla. ”Riehakkaisiin” juhliin kuuluu keskustelua, hyvää ruokaa ja esimerkiksi jouluna myös päiväunet kesken juhlinnan.

– Juttelemme ja murehdimme. Mietin aina etukäteen jonkin teeman keskustelulle. Saatan myös laulattaa ihmisiä, sillä laulu tekee ihmisille hyvää. Musiikki hoitaa mieltä parhaiten. Samoin tanssi, koska siihen kuuluu vielä läheisyyskin.

Kulttuurielämykset ovat Pirkolle tärkeitä. Hän käy teatterissa, näyttelyissä ja konserteissa. Kulttuuri ruokkii tunteita, mahdollistaa niiden jakamisen ja tuo elämään suunnitelmallisuutta. Lisäksi se hoitaa mieltä.

– Ahdistunut voi paeta tauluun, jossa kaikki on paikoillaan. Kun hyvin kipuisa ihminen menee teatteriin tai konserttiin ja eläytyy, hän on hetken lomalla sairaudestaan.

Pirkon nuoruuteen kuului moottoripyöräkausi. Yleensä hän istui kyydissä, mutta kokeili kyllä ajamistakin.

Vihreän sohvan selkänojalla kiemurtelee jono koriste-elefantteja. Pirkko on tuonut ne tuliaisina matkoiltaan, joita hän teki ympäri maailmaa Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean jäsenenä sekä mielenterveyden maailmanliiton presidenttinä.

Kirjoja on joka huoneessa. Pirkko kertoo, että puoliso Kauko hankki asunnon ja hoiti muuton parikymmentä vuotta sitten, kun Pirkko oli Kyproksella työmatkalla. Aiempaa pienempään asuntoon mahdutettiin kaikki samat tavarat kuin edelliseen, melkein kaikki kirjatkin.

– Tavaraa kertyy, kun kaksi ihmistä kerää sitä vuosikaudet. Olen ollut todellinen tavarankerääjä. Jonkun pitäisi vähentää tavaroita täältä ja mökiltä. Toisaalta minulla on kiusaus jättää kaikki läheisten hoidettavaksi, Pirkko sanoo ja virnistää.

Kirjallisuutta Pirkko on rakastanut aina. Hän lukee joka aamu ja ilta, vuodessa lähes sata teosta. Hän päivittelee hyväntuulisesti, miten vaarallista on asua kahden suuren kirjakaupan välissä. Toisaalta se on helppoa: Pirkko voi vain astua kauppaan ja kysyä myyjältä, mitä ei ole vielä lukenut.

– En osaa aloittaa päivää enkä mennä nukkumaan lukematta vähän. Luen sillä silmällä, saanko jonkin uuden ajatuksen asioiden välittämiseen.

Lukutuokion jälkeen Pirkko menee nukkumaan puoli yhdeltä tai yhdeltä yöllä ja herää puoli kahdeksalta aamulla. Enempää unta hän ei koe tarvitsevansa.

– Olen aina nukkunut vähän. Saatan kyllä ottaa päivällä torkut, sillä kymmenen minuutin päiväunet virkistävät kehoa.

Liikuntaa hän voisi mielestään lisätä. Arjessa olisi hyvä kävellä enemmän, mutta oma auto on niin helppo kulkupeli. Askelia kertyy kyllä vaellusmatkoilla, joita Pirkko tekee parikymmenen hengen porukassa. Vaikka sytostaatit verottavat nykyään voimia, päivässä taittuu yhä viitisen kilometriä. Seuraava reissu on suunnitteilla Kuurinkynnäkselle Liettuaan.

Pirkon mukaan mielen hoidon tärkeimmät lääkkeet ovat nimenomaan uni, liikunta, sosiaaliset suhteet, kulttuurielämykset ja oma tapa asennoitua. Voivatko ihmiset nykyään merkittävästi huonommin kuin aiemmin vai puhutaanko aiheesta vain enemmän?

– Sekä että. Mielenterveydestä on tullut sallittu puheenaihe. Ammattitermit ADHD, depressio ja narsismi ovat karanneet arkikäyttöön. Ihmiset jopa kilpailevat siitä, kuka on sairain ja uupunein. Matala olo ei kuitenkaan ole vielä masennusta vaan terveyttä ja osa elämää.

Pirkko Lahti kuvattiin elokuvateatteri Rivierassa Helsingin Punavuoressa. Kulttuurin suurkuluttaja sanoo, että taiteella on parhaimmillaan puhdistava ja terapeuttinen vaikutus.

Ihmisten henkistä pahoinvointia selittää Pirkon mukaan osaltaan se, että ihmisen arvostus työelämässä on laskenut.

– Ihmisestä on tullut koneen osa ja tehokkain tuottaja. Raha ja menestys ovat keskeisiä kaikessa työelämäajattelussa. Tehokkuusvaatimus alkaa jo päiväkotien kehityskeskusteluista. Se on tuoteajattelua pahimmillaan, eikä sitä edes huomata.

Yhteiskuntaamme vaivaa Pirkon mielestä myös liiallinen tilastojen arvostus ja mittaaminen. Henkilökohtaista kokemusta ei arvosteta, vaan kaikesta pitää esittää lukuja.

– Yhteiskuntamme on myös hyvin draamanhakuinen. Ajatellaan, että elämässä täytyy olla kohokohtia eikä arki tunnu miltään.

Arkea pitäisi hänestä osata arvostaa enemmän. Elämän ei tarvitse olla ihmeellistä ollakseen hyvää, mutta omalla asenteella on suuri merkitys. Pirkko suosittelee katsomaan Wim Wendersin viime vuonna ilmestyneen Perfect days -elokuvan. Se kertoo yleisiä vessoja siivoavasta japanilaismiehestä, jonka arjessa ja viikonlopuissa toistuu sama kaava. Mies on tyytyväinen elämäänsä.

– Tarina viehättää minua, koska kukaan meistä ei osaa arvostaa arkea. Niin tylsältä kuin tavallinen päivä voi tuntua, juuri rutiini tekee siitä turvallista. Arjen merkitystä kannattaa nostaa juuri siksi.

Ihminen tarvitsee rakkautta ja rajoja, joita aikuisena kannattaa muistaa annostella myös itselleen.

– Koskaan ei pitäisi väheksyä itseään. Kenelläkään muulla ei ole samanlaista kokemuskenttää, vaan se on kaikilla ainutlaatuinen.

Isän haudalla ylioppilaspäivänä. Pirkko ei koskaan tavannut isäänsä, sillä tämä kuoli jatkosodassa, kun hän oli vasta kaksiviikkoinen.

– Rakastan uusien asioiden oppimista. Puhematkoillani yleisön hyvät kysymykset laittavat ajatuksia liikkeelle, Pirkko Lahti sanoo.