Raakku jäi jäljelle vanhasta suomalaisesta luonnosta – se muistuttaa ajasta, jolloin metsä sai kasvaa teini-iän ohi
Menneessä maailmassa raakku eli joessa, jonka rannalla kohisivat satojen vuosien ikäiset petäjät, kirjoittaa tuottaja Sammeli Heikkinen.
Kiinnostuimme raakuista, kun metsäkone ajoi niiden yli. Niin paljon, että kokonaiskuva jäi näkemättä.
Hukkajoki on pieni virta Suomussalmen kunnassa Kainuussa. Hukkajoen raakkutuhosta on jo tähän mennessä kirjoitettu valtavasti ja syystä.
Vähemmän on puhuttu siitä, millainen on jokihelmisimpukoiden maisema. Miksi jopa yli 200 vuotta vanhoiksi elävät raakut ovat nykyään suuri poikkeus suomalaisessa luonnossa?
Ihminen on rajannut, kaatanut ja murskannut Suomen luontoa niin rajusti, että alkuperäisestä jäljelle on jäänyt vain virta ja jokihelmisimpukat sen pohjalla.
”Lapsuuteni ja nuoruuteni metsistä ovat pystyssä ne, jotka ovat suojelualueella. Kaikki muu on hakattu.”
Hukkajoen raakkujen kohtaloksi koitui metsätyömaa. Joen toisella rannalla tehtiin avohakkuuta, josta korjattu puutavara kasattiin virran toiselle puolen.
Hakkuuaukolta varastointipaikalle oli kätevä kulkea metsäkoneella suoraan raakkujoen yli.
Hukkajoen rannalta avohakattu metsä oli lehtitietojen perusteella noin 60-vuotiasta, siis teini-iässä.
Mänty elää pohjoisessa Suomessa satoja vuosia, ja voi seistä monenmoisille eliöille turvaa antavana kelona vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kunnes kaatuu sammalen ja jäkälän sekaan ja turvaa siellä maatuessaan luonnon monimuotoisuutta.
Olen asunut puolet elämästäni Kainuussa ja viettänyt luvuttomia viikonloppuja ja lomapäiviä Kuhmon itärajalla, perukassa. Lapsuuteni ja nuoruuteni metsistä ovat pystyssä ne, jotka ovat suojelualueella. Kaikki muu on hakattu.
Suomessa on metsänomistajia, jotka haluavat jättää tilaa luonnolle myös hakkuissa. Puheissa ja kirjoituksissa metsäteollisuuskin kertoo nykyään välittävänsä luonnon monimuotoisuudesta.
”Puut kaadetaan heti, kun ne jonkinlaiseksi tukkipuuksi kelpaavat ja metsää jätetään pystyyn mahdollisimman vähän.”
Kun perukassa kulkee, niin näkee, että paljon, ehkä enemmän on niitä, jotka toimivat kuin Hukkajoen rannassa: puut kaadetaan heti, kun ne jonkinlaiseksi tukkipuuksi kelpaavat ja metsää jätetään pystyyn mahdollisimman vähän.
Hukkajoen tapauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon, eikä ihme. Keväällä Luonnonvarakeskus kertoi, että metsiä on hakattu monessa osassa maata yli kestävän tason. Ja kestävä taso tarkoittaa taloudellisesti kestävää tasoa, sellaista, joka turvaa hakkuumahdollisuudet tulevaisuudessakin.
Aivan viime päivinä on uutisoitu muun muassa tunnetun kuukkelireviirin hakkuista ja Sallassa vielä jäljellä olevien metsien hakkuista kaukolämpökattiloiden täytteeksi.
Pitkän työuran tehnyt raakkututkija Pirkko-Liisa Luhta muotoilee asian jutussamme näin:
”Kaikki, mikä ei ole suojeltua, on pian hakattu ja ojitettu. Luontoa ei kohdella kunnioittaen, jos siitä ei makseta korvauksia.”
Kainuun Ely-keskus lähetti toukokuussa Hukkajoen hakkuut tilanneelle Stora Ensolle ja metsänomistajalle ohjeet, joissa kiellettiin raakkuesiintymän yli ajaminen ja suositeltiin jättämään hakkuuaukon ja joen välille 45 metrin levyinen suojavyöhyke.
Helsingin Sanomat sai selville, että hakkuusuunnitelmassa monitoimikoneen kuljettaja ohjattiin ajamaan raakkujen yli. Suunnitelman lisätietoihin oli myös kirjattu: ”Jokeen 10 m suojakaista, johon keskitetään leimikon säästöpuut.”
Säästöpuilla viitataan siihen, että niiden avulla hakkuista saatava puutavara saatiin PEFC-sertifikaatin alle. Näin pystyyn jätetyistäkin puista on sentään jotain hyötyä.
”Suomussalmi on poronhoitoaluetta. Jos susi kulkeutuu sinne, se jäljitetään ja ammutaan hyvin ripeästi poikkeusluvan nojalla.”
Hukkajoen tienoilla ihminen muokkaa myös eläinkuntaa.
Vanhojen metsien katoamisen vuoksi metsätiaisten määrä vähenee, kaikkialla selviytyvä talitiainen runsastuu. Suomussalmi on poronhoitoaluetta. Jos susi kulkeutuu sinne, se jäljitetään ja ammutaan hyvin ripeästi poikkeusluvan nojalla. Myöskään metsäpeurat eivät pääse Suomussalmelle eteläisemmästä Kainuusta.
Poronhoitoalueen sulkee aita, joka estää poroja risteytymästä peurojen kanssa. Peurojen muinaisissa kotimaisemissa kuljeskelee kovasti niitä muistuttavan, ihmisen paikalle tuoman tuntureille kuuluvan lajin edustajia.
Suomussalmen raakku on harvinainen jäänne entisestä Suomesta, maasta, jossa metsillä oli ikää, eikä rajoja vetänyt vain ihminen.
