Nissah X-Trail vm. 2016 – Vähän ajettu katumaasturi dieselkoneella, hintaa vain reilut 15 000 euroa
Tässä on edullinen ja käyttökuluiltaan kohtuullinen, mutta varsin järeä katumaasturi, joka pitäisi ostaa pois kuljeksimasta.
Nythän pitäisi ajaa lataushybridillä tai vielä mieluummin täyssähköautolla. Hyviähän nuo ovat, varsinkin lataushybridit – mutta pirun kalliita. Kun ei ole riittävästi rahaa päällä, tyypillinen vastarannan kiiski kääntää katseensa dieseleiden suuntaan. Halusimme kohtalaisen kookkaan nakuttimen 15 000 eurolla.
Katselimme SAKAn valikoimia, ja iskimme pian silmämme siistin oloiseen Nissan X-Trail -katumaasturiin. Nissan Qashqai on ollut suomalaisten suursuosikki jo vuosikaudet, mutta sen isoveli X-Trail on vähän tuntemattomampi malli. Ensimmäinen X-Trail esiteltiin vuonna 2000, ja nyt myynnissä on jo neljännen sukupolven versio.
Meidän haavimme jäi kolmatta sukupolvea edustanut X-Trail vuodelta 2016. Tämä yksilö näytti niin houkuttelevalta, että annoimme ennakolta asetetun hintakaton paukahtaa säpäleiksi, sillä valkoisesta X-Trailista pyydettiin 16 400 euroa. Summa tuntui todella kohtuulliselta, sillä kahdeksan vuoden iästään huolimatta autolla oli ajettu vain 121 000 kilometriä.
Koska Äksä on tavallista henkilöautoa korkeampi, sen ohjaimiin on helppo kavuta. Toimin kuten yleensä, eli säädin istuimen taaimmaiseen asentoonsa. 190-senttisen setämiehen kädet ja polvet jäivät silti ikävästi koukkuun, joten oli ihan pakko nousta autosta, ja tarkistaa, että istuin on todellakin niin takana kuin olla ja voi. Kyllä se oli. Jotta ajoasennon saa edes jotenkuten kohdilleen, on selkänojaa kallistettava reippaasti. Liian lyhyt kuljettajan istuimen säätövara oli japanilaisautoissa ennen todella yleinen ongelma, mutta enpä ole vähään aikaan tähän pulmaan törmännyt. Testi-istunto takapenkillä sai sen sijaan hymyn huulille. Tilaa oli vaikka muille jakaa – X-Trailissa pitkä kuljettaja saa kärsiä, mutta matkustajilla on toisaalta kissan päivät.
Äksän keulalla nakutti 1,6-litrainen turbodiesel. Moottorista lähtee 130 hevosvoimaa, mutta olennaisempaa on se, että mojova 320 newtonmetrin huippuvääntö on käytössä jo kierrosluvulla 1 750 r/min. Äksässä oli automaattiloota, mutta ei mikään normiaski, vaan portaaton variaattorivaihteisto. Tuo tekniikka ei sovi ylävireisen bensiinimoottorin pariksi – kone vain huutaa, eikä auto tunnu kiihtyvän oikein millään. Hyvin vääntävän dieselin parina CVT toimii sen sijaan paljon juohevammin.
Pitkä kuuma kesä 1984
Nissanit ja muinaiset Datsunit ovat olleet suomalaisten suosikkeja jo yli 50 vuoden ajan. Minä pääsin tutustumaan Datsunin maailmaan ensi kerran keväällä 1984. Kaverini sai tuolloin ajokortin. Auto tuli ikään kuin kaupan päälle, sillä ystäväni isä lahjoitti pojalleen Datsun 1000 -merkkisen auton. Punainen Datsun taisi olla jostain 1960-luvun lopulta, mutta sillä oli ajettu vain kesäisin, joten auto oli kaikin puolin priimakunnossa.
Datsun 1000 edusti 1950-luvun autonrakennusperinteitä. Vaikka auto oli taskukokoinen, siinä oli perinteiseen tyyliin moottori edessä ja veto takapyörillä. Jos muistan oikein, niin taka-akseli oli jäykkä ja lehtijousitettu. Ajelimme Datsunilla koko kesän lähes yötä päivää – tai siis minä olin kyydissä ja ystäväni Kari ajoi. Kyyti taisi olla liian kovaa, sillä syyspuolella Datsunin kone alkoi välillä keittää, ja lopulta mylly leikkasi kiinni. Olisi tietenkin pitänyt vaihdattaa se kannen tiiviste ajoissa!
– Lauri Larmela –
