Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Koko Suomi katsoo

Jännittääkö uutisankkuria astua joka ilta suomalaisten olohuoneisiin? Petteri Löppösen ensimmäinen pesti televisiossa päättyi paniikkikohtaukseen

Petteri Löppösen työnä on astua puoli yhdeksältä suomalaisten olohuoneisiin ja tehdä selkoa maailman tapahtumista. Apu pääsi seuraamaan uutisankkurin työpäivää ja kurkistamaan, miten ”kansankunnan iltahartausta” valmistellaan.

12.10.2025 Apu
Kuuntele artikkeli · 22.28

Rentoon kauluspaitaan ja vaaleisiin housuihin pukeutunut Petteri Löppönen tepastelee alkuiltapäivästä työpaikkansa pihan poikki. Työvuoroa on useampi tunti takana. Vähän on jo kokoustettu, sitten istuttu koneella ja lounaskin jo syöty.

Tuhansien suomalaisten työpäivät kuulostavat aika lailla tältä, mutta sitten alkavat eroavaisuudet.

Olemme hakemassa pesussa olleita valkoisia kauluspaitoja, jotka Löppönen, 56, kiikuttaa työpistelleen. Vähän ajan päästä pitäisi valita sopiva puku ja solmio, joissa astua ensin maskeeraukseen ja sitten illasta koko kansan eteen.

Uutisankkuri Petteri Löppösen paidat ovat loman jäljiltä olleet pesussa.
Uutisankkuri Petteri Löppösen paidat ovat loman jäljiltä olleet pesussa.

Harvassa ovat ne ihmiset, joiden työvuoro huipentuu säännöllisesti siihen, että pitäisi esiintyä keskimäärin 675 000 suomalaisen edessä. Niin moni Löppösen työnjälkeä eli Yleisradion 20.30 tv-uutislähetystä iltaa kohden viime vuonna katseli.

Sellainen varmasti pakostikin jännittää, mutta Löppönen pyrkii uutisankkurina olemaan miettimättä kokonaisyleisöään. Hän omaksui jo radioajoiltaan opin, että ankkurin tehtävä on kertoa uutisia yhdelle ihmisille. Löppösellä on omalle katsojalleen nimi ja kasvotkin.

– Kummitätini on virtuaalikatsojani, jota mietin ennen lähetystä. No niin, nyt Mikkara saa uutispaketin, Löppönen kertoo ajattelevansa.

Petteri Löppösen ensimmäinen puoli yhdeksän uutislähetys purkitettiin kesällä 2021. Iltapäivällä ennen maskia Petteri Löppönen siistiytyy, jotta voi illan aikana astua neljässä eri lähetyksessä televisiokatsojien eteen.
Petteri Löppösen ensimmäinen puoli yhdeksän uutislähetys purkitettiin kesällä 2021. Iltapäivällä ennen maskia Petteri Löppönen siistiytyy, jotta voi illan aikana astua neljässä eri lähetyksessä televisiokatsojien eteen.

Yleisradion televisiouutisten historia yltää jo vuoteen 1959. Televisiouutisia tehdään jo eri kielillä, eri kellonaikoihin ja useammalla kanavalla, mutta juuri Yle Uutisten kello 20.30 lähetys on se Suomen pitkäaikaisin ja katsotuin uutisinstituutio.

– Se on sellainen kansakunnan iltahartaus, edelleen, Löppönen sanoo.

Hän muistaa jo pikkupoikana katsoneensa isänsä kainalossa Heimo Tauriaisen ja Heikki Kahilan juontamia uutislähetyksiä. Vähän myöhemmin hän ihaili muun muassa Arvi Lindin, Eva Polttilan ja Kari Toivosen työtä suurina suomalaisina uutisten kertojina.

– Minulle on hirveän iso asia päästä tekemään tuota lähetystä, Löppönen kertoo.

Se oli todella hurja ja jännittävä hetki. Ja samalla sellainen vau-fiilis.

Yleisradiolla 1990-luvun puolivälistä asti työskennellyt Löppönen eteni itse radion puolelta Ylen iltauutisten uutisankkureiden pieneen, seitsemän hengen valioporukkaan.

Uutislähetysten tähti on Löppösen mukaan itse asia ja juontaja vain sen nöyrä välittäjä, mutta uudet uutiskasvot kiinnostavat aina sen verran paljon, että heistä tehdään iltapäivälehtiinkin juttuja.

Löppönen juonsi oman ensimmäisen puoli yhdeksän uutislähetyksensä kesäkuussa 2021.

– Siinä kyllä sydän läpätti ihan täysillä. Se oli todella hurja ja jännittävä hetki. Ja samalla sellainen vau-fiilis. Nyt ollaan tekemässä sitä mitä haluan tehdä, Löppönen muistelee.

Haluan arvostaa katsojaa, kun saan luvan astua heidän olohuoneisiinsa.

Uutisillan hektisyys alkaa jo lähestyä, kun Löppönen käy ennen kolmea vaihtamassa puvun päälleen. Pukuhuoneessa on jokaisen uutisjuontajan oma vaatevarasto. Vaatteet kuuluvat työnantajalle, mutta solmioista värikkäimmät ovat Löppösen omia.

Tämän päivän valinta on tummansininen puku – Löppösen suosikki. Kaapissa roikkuva valkoinen puku on ennen kaikkea viikonloppuiltojen valinta.

– Mutta jos on tosi ikäviä asioita tapahtunut, niin ei voi lähteä valkoisessa, Löppönen sanoo.

Jokaisella uutisankkurilla on pukuhuoneessa oma vaatevarasto. Puvut kuuluvat Yleisradiolle.
Jokaisella uutisankkurilla on pukuhuoneessa oma vaatevarasto. Puvut kuuluvat Yleisradiolle.
Osa Petteri Löppösen värikkäämmistä solmioista ovat hänen omiaan. Hänen mielestään suomalaismiehet saisivatkin pitää rohkeasti värikkäämpää vaatetta.
Osa Petteri Löppösen värikkäämmistä solmioista ovat hänen omiaan. Hänen mielestään suomalaismiehet saisivatkin pitää rohkeasti värikkäämpää vaatetta.

Pukeutumisesta ei ole tiukkoja ohjeita. Kukaan ankkureista ei edes lähtisi testaamaan rajoja liian räväköillä asuvalinnoilla.

– Haluan arvostaa katsojaa, kun saan luvan astua heidän olohuoneisiinsa. Ja muutenkin pitää arvostaa omaa viestiään, hän kertoo.

Maskeeraus on uutisankkurin rentoutumishetki. Nyt maskin aikana juteltiin muun muassa Löppösen taannoisesta Kreikan reissusta.
Maskeeraus on uutisankkurin rentoutumishetki. Nyt maskin aikana juteltiin muun muassa Löppösen taannoisesta Kreikan reissusta.

Vaatteiden vaihdon jälkeen on edessä maskeeraus. Se on uutisankkureille lyhyt rentoutumishetki. Löppösen työvuoro uutisjuontajana alkoi jo kello 11 kokouksesta, jossa rakennetaan illan uutislähetyksille raameja.

Työpäivillä on selkeä rakenne, jota uutislähetykset rytmittävät. Päivä sisältää neljä uutislähetystä: kello 17, 18, 20.30 ja 21.45. Löppönen juontaa niistä tässä uutisillassa jokaisen.

Noin 45 minuuttia ennen illan ensimmäistä uutislähetystä, Löppönen käy vielä pujottamassa mikrofonin päälleen. Arvi Lindillä oli Löppösen mukaan osuva tapa kuvata sitä hetkeä.

– Nyt on vaari kytkettynä valtakunnan verkkoon, hän siteeraa yhtä esikuvistaan.

Ylen suomenkielisiä uutislähetyksiä suunnitellaan ja kasataan samassa isossa toimitustilassa Ylen muun uutistoimituksen kanssa.
Ylen suomenkielisiä uutislähetyksiä suunnitellaan ja kasataan samassa isossa toimitustilassa Ylen muun uutistoimituksen kanssa.

Työvuoron kiireisin väli on aina viiden ja kuuden välissä. Kuuden lähetys on jo 20 minuuttia pitkä ja sen materiaali valmistuu usein viime tingassa – kuten tälläkin kertaa. Kuuden uutisten jälkeen Löppönen saa pitää pienen tauon.

– Sanon tätä usein rahkatauoksi, kun siinä saa vähän syödäkseen, hän kertoo, rahkapurkki kädessään totta kai.

Työpäivän aikana juontaja ei varsinaisesti laadi uutisia lähetykseen, mutta työstää omia juonto-osuuksiaan omaan suuhunsa sopiviksi.

Löppönen tutustuu aina ehtiessään päivän uutistarjontaan ja muokkaa juonto-osuuksiaan.
Löppönen tutustuu aina ehtiessään päivän uutistarjontaan ja muokkaa juonto-osuuksiaan.

Suomenkielisten iltauutisten journalistisesta työstä vastaa iso toimitus, jonka uutistyö kasataan pienemmällä porukalla television uutislähetykseksi. Löppösen työkalenterissa on sekä juontajan että tuottajan vuoroja. Uutisillan kokoonpanossa on vuorokierron kautta aina vähintään yksi varahenkilö, jos uutisjuontajaa pitää äkillisesti vaihtaa.

Uutislähetys antaa tietoa ja ymmärrystä, mutta se tarjoaa myös tunnetta, mitä televisio pystyy välittämään hirvittävän hyvin.

Löppönen näkee oman juontajan roolinsa asemoituvan uutistoimituksen ja katsojan väliin. Tehtävänä on toimituksen uutistyön hyvä esillepano – ja tehdä samalla viestin vastaanottamisesta mahdollisimman helppoa katsojalle.

Uutisten lukijaksi ei Löppönen suostu itseään kuvaamaan.

– Se on uutisten kertomista, mihin kuuluvat äänenpainot, tauotukset, sävyt, eleet ja ilmeet. Puhetavasta syntyy vuorovaikutussuhde yleisöön, Löppönen avaa.

Löppönen uskoo Ylen pääuutislähetyksen vahvan aseman kumpuavan luotettavuudesta ja kyvystä selittää maailman tapahtumia laatujournalistisilla periaatteilla.

Eikä verkkojournalismi vielä kykene niputtamaan uutispäivää yhtä tiiviin kiinnostavaksi paketiksi kuin tv-uutiset.

– Uutislähetys antaa tietoa ja ymmärrystä, mutta se tarjoaa myös tunnetta, mitä televisio pystyy välittämään hirvittävän hyvin.

Uutislähetyksen tekeminen on tarkkaa sekuntihommaa.
Uutislähetyksen tekeminen on tarkkaa sekuntihommaa.

Ylen uusi uutisstudio on vain vähän ennen puoli ysin lähetystä tyhjä ja hiljainen – laitteiden vaimea humina pois lukien. Värikkäine valoruutuineen ja laitteineen studio näyttää kuin scifi-leffan lavastuksilta.

Noin viisi minuuttia ennen lähetystä omalle paikalleen saapuva uutistenkertoja on studiossa tätä nykyä yksin, sillä robottikamerat ovat korvanneet ihmisten ohjaamat kamerat.

– Studio vaikuttaa pysähtyneeltä ja kuolleelta, mutta lähetyksen aikana se on ihan muuta. Yhtäkkiä hiljaisuus rikkoutuu, kun 3–4 kameraa lähtee liikkumaan, Löppönen sanoo.

Löppösellä on myös koko ajan yhteys ohjaamoon eli uutislähetyksen hermokeskukseen. Korvanappiin tulee tieto, milloin lähetys ja hänen juonto-osuutensa alkavat.

Robottikameroita on ohjelmoitu eri ankkureiden pituuksia mukaillen. Pahvihahmossa on ankkuri Jussi-Pekka Rantanen.
Robottikameroita on ohjelmoitu eri ankkureiden pituuksia mukaillen. Pahvihahmossa on ankkuri Jussi-Pekka Rantanen.
Säätiedotukset tehdään samasta studiotilasta uutislähetysten kanssa, kuten myös Urheiluruutu ja A-studio.
Säätiedotukset tehdään samasta studiotilasta uutislähetysten kanssa, kuten myös Urheiluruutu ja A-studio.
Kesken lyhyen uutislähetyksen Löppönen koki, että hänen sydämensä hyppäsi yhtäkkiä tuhanteen ja sataan.

Palataan ajatukseen jännityksestä. Totta kai lähetykset, joista 20.30 uutislähetys on pisin ja seuratuin, Löppösen mukaan jännittävät. Esiintymistyön kuuluukin jännittää. Sisuskalujen pohjassa täytyy olla pientä vipinää ja virittyneisyyttä.

– Jos sitä ei ole, niin saattaa suhtautua liian rennosti lähetykseen, hän avaa.

Löppösen ensimmäinen urapolku televisiossa päättyi 2000-luvun alussa paniikkikohtaukseen. Hän työskenteli silloin Yle24-uutis- ja ajankohtaiskanavalla.

– Olin nuori mies. Luulen, että käsitin sen työn ehkä liian suurena asiana elämässä. Paineistin siitä itseäni liikaa, hän miettii.

Kesken lyhyen uutislähetyksen Löppönen koki, että hänen sydämensä hyppäsi yhtäkkiä tuhanteen ja sataan. Hän luuli pyörtyvänsä.

Löppönen ei päässyt paniikkikohtauksesta yli ja palasi vielä radioon, kunnes oli sopiva aika palata taas kameroiden eteen – vanhempana ja kokeneempana.

Jos Löppöstä tätä nykyä yhtäkkiä jännittää juuri alkava lähetys liikaa, hän katselee ympärilleen studiossa ja havainnoi eri värejä.

– Se rauhoittaa.

Kun lähetys käynnistyy on Löppönen isossa uudessa studiossa yksin.
Kun lähetys käynnistyy on Löppönen isossa uudessa studiossa yksin.
Uutislähetyksen tuottaja Mikko Pesonen (vas.), ohjaaja Ilmari Kovanen ja mediaoperaattori Sari Maljanen työstävät lähetystä ohjaamosta käsin.
Uutislähetyksen tuottaja Mikko Pesonen (vas.), ohjaaja Ilmari Kovanen ja mediaoperaattori Sari Maljanen työstävät lähetystä ohjaamosta käsin.

Tämä maanantainen pääuutislähetys sujuu hyvin. Uutislähetyksen jälkeen Löppönen astuu ulos studiosta ja hengähtää. Hänen studiotyöskentelystään välittyy rauhallinen kuva, vaikka suoran uutislähetyksen tekeminen on Löppösen mukaan hyvin intensiivistä.

– Kun lähetys on ohi, ilmat pihisevät ulos, hän sanoo.

Tämänkertainen uutislähetys sisälsi muutamia jännittäviä hetkiä. Robottikamera lähti kertaalleen väärään asentoon, ja kesken Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäen suoran haastattelun, pärähti taustalla New Yorkissa varashälytin soimaan. Ääni kuitenkin taukosi ennen kuin Löppösen olisi pitänyt lennosta reagoida yllättävään taustameteliin.

Lähetysten jälkeen tulee Löppöselle pieni ulospuhallus. Työvuoro päättyy viimeisen uutislähetyksen jälkeen kello 22.
Lähetysten jälkeen tulee Löppöselle pieni ulospuhallus. Työvuoro päättyy viimeisen uutislähetyksen jälkeen kello 22.

Uutispäivä oli Löppösen mielestä runsas. Hän iloitsee, että mukaan saatiin positiivisiakin aiheita. Niiden tärkeys kuulemma korostuu tässä raskaassa maailmanajassa.

Löppösen mielestä uutislähetyksen tehtävä ei ole vain kertoa, mitä, miksi ja miten maailmassa tapahtuu asioita, vaan se voi olla kansakunnan iltahartauksena myös arjen myötäeläjä.

– Tarkoituksena on kertoa myös siitä, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Marjat kypsyvät, ja aurinko nousee ja laskee, Löppönen miettii.

Koko Suomi katsoo -juttusarjassa etsitään vastauksia suomalaisten tv-suosikkiohjelmien takaa. Yle Uutisia esitetään joka ilta Ylen kanavilla.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt