Uudenvuodenyönä Islannissa riittää säpinää myös piilokansalla eli menninkäisillä – silloin ihmisten on parempi olla varuillaan
Kun menninkäiset säilyvät hyväntuulisina, ne suojaavat kodin onnea koko seuraavan vuoden. Menninkäisille ei saa uudenvuodenyönä puhua, sillä ne saattavat houkutella ihmisen mukaansa, eikä siltä matkalta ole paluuta, kirjoittaa Satu Rämö.
Uudenvuodenaattona Islannissa nauretaan poliitikoille, jätetään leipäpala eteiseen ja toivotaan parasta.
Uudenvuodenjuhlissa toistuu aina sama kaava. Ensin pukeudutaan ykkösiin ja nautitaan juhlapäivällinen perheen kanssa. Sitten katsotaan televisiosta poliittinen satiiri, jossa vitsaillaan kuluneen vuoden kotimaanpolitiikan tapahtumilla. Ohjelman katsomisen jälkeen väitellään, ketä poliitikkoa suolattiin liikaa tai liian vähän.
Television äärestä siirrytään ulos ampumaan raketteja. En ole missään muualla maailmassa nähnyt yhtä järjetöntä ilotulitusta kuin Reykjavíkissa. Taivas paukkuu väreissä yhtä soittoa yli tunnin.
”Jos vaikka autonavain katoaa, on tapana sanoa, että menninkäinen vei sen. Kun avain löytyy, kuuluu kiittää ääneen.”
Uudenvuodenyönä riittää säpinää myös piilokansalla. Piilokansa eli menninkäiset ovat ihmisenkaltaisia olentoja mutta näkymättömiä. Ne elävät omaa elämäänsä kivikasoissa ja kumpareissa, mutta aina välillä ne ilmestyvät ihmisille ja tekevät jekkujaan.
Jokainen islantilainen tuntee jonkun menninkäistarinan. Islannin kielessä on paljon sanontoja piilokansasta. Jos vaikka autonavain katoaa, on tapana sanoa, että menninkäinen vei sen. Kun avain löytyy, kuuluu kiittää ääneen. Kukaan ei halua riitautua piilokansan kanssa. Jos menninkäinen tulistuu, ihmisparka saa tuntea raivon nahoissaan. Menninkäinen voi järjestää kostoksi esimerkiksi onnettomuuden.
Islannin yliopistossa selviteltiin reilu vuosikymmen sitten uskoa menninkäisiin. Erlendur Haraldssonin vetämän tutkimuksen mukaan neljä viidestä islantilaisista pitää piilokansan olemassaoloa todennäköisenä tai hieman mahdollisena. Vain 10 prosenttia vastaajista tuomitsi ajatuksen järjettömänä. En ole varma, onko kyse uskosta menninkäisiin vai tarinoiden voimaan, muttei sillä oikeastaan ole väliä.
Ihminen kaipaa aina jotain, mihin uskoa. Ihmeelliset tarinat pitävät sielun ravittuna.
”Jos juhlahumussa seuraan ilmestyy tavallista hurmaavampi mies tai nainen, kannattaa olla kohtelias mutta säilyttää tietty etäisyys.”
Uudenvuodenaattona menninkäiset ottavat ihmisistä mittaa. Vuodenvaihde on hiljaisen kansanosan virallinen muuttopäivä. Uudenvuodenyönä menninkäiset vaihtavat kotia. Muuttomatkallaan ne vierailevat reitin varrelle osuvien ihmisten kodeissa.
Siksi talot siivotaan perusteellisesti ennen uutta vuotta. Jokaisessa huoneessa on valot päällä.
Kun menninkäiset säilyvät hyväntuulisina, ne suojaavat kodin onnea koko seuraavan vuoden. Menninkäisille ei saa uudenvuodenyönä puhua, sillä ne saattavat houkutella ihmisen mukaansa, eikä siltä matkalta ole paluuta. Eteiseen jätetään leipäpala tai kinkkusiivu nälkäisiä menninkäisiä varten ja lausutaan ääneen vanha kansanruno:
Tulkoot ne, jotka haluaa tulla. Jääkööt ne, jotka haluaa jäädä. Lähtekööt ne, jotka haluaa lähteä. Ilman että minulle ja läheisille haittaa koituu.
Vanha kansanviisaus pätee edelleen. Jos juhlahumussa seuraan ilmestyy tavallista hurmaavampi mies tai nainen, kannattaa olla kohtelias mutta säilyttää tietty etäisyys. Voi antaa leipää ja lihaa, mutta kaikkia juttuja ei kannata uskoa, ettei juuri alkanut vuosi pääty kivikasaan.
