
Renault toi lasikattoihin uutta tekniikkaa – Solarbay-panoraamalasikatto himmenee napin painalluksella
Panoraamakatot yleistyivät jokunen vuosi sitten, ja katon pinta-alasta käytiin jopa jonkinlaista kisaa. Nyt Renault on tuonut lasikattoihin uuden ominaisuuden: lasi himmenee maitomaiseksi napin painalluksesta.
Okei, ihan uusi keksintö ei himmenevä lasikatto ole, Maybachiin sellaisen sai jo yli 20 vuotta sitten. Silloin se tosin maksoi sen verran, että puhuttiin todellisesta ylellisyysvarusteesta. Nyt Renault on tuonut samanlaisen ratkaisun tarjolle ihan tavalliseen perheautoon: Solarbay nimeä kantava lasikatto on saatavilla jo Rafaleen, Sceniciin sekä uusimpana vaihtoehtona myös Symbioziin.
Solarbay-katon kehittivät yhteistyössä Renault ja Saint-Gobain Sekurit niminen yritys. Ihan pikkupajasta ei ole kyse, sillä se toimii 20 maassa pyörittäen niissä yhteensä 31 tehdasta. Tuotekehityskeskuksiakin on kahdeksan kappaletta – jokaisen niistä keskittyessä omaan teollisuudenalaansa. Työntekijöitä firman leivissä on yhteensä komeat 14 000.
Autoalalta ei löydy itse asiassa kovin montaa merkkiä, joiden kanssa Saint-Gobain Sekurit ei olisi tekemisissä. He ovat autolasien johtava valmistaja Euroopassa, ja globaalistikin kakkonen. Ja Sekurit on vain pieni osa globaalia ja jo vuonna 1665 perustettua Saint-Gobain teollisuusjättiä.


Kuten autoalalla yleensäkin, myös autojen laseissa on tapahtunut huimaa kehitystä parin viime vuosikymmenen aikana. Lasit lämpiävät, ne heijastavat UV-säteilyä, ne vaimentavat ulkopuolista melua... uusia sovelluksia tulee jatkuvasti. Uusimpana esimerkkinä siis Solarbay-lasi.
Solarbay-lasikatossa käytetään PDLC-tekniikkaa (Polymer Dispersed Liquid Crystal eli polymeerihajotettu nestekide). Tätä sumentamistekniikka on käytetty jo aiemmin mm. rakennusteollisuudessa; esimerkiksi konttorissa, jossa vaikkapa kokoustilan lasiseinät pitää saada aina välillä sumennettua. Asuinrakennuksissa teknologiaa on käytetty puolestaan vaikkapa kylpyhuoneiden ikkunoissa. Myös lentokoneissa on käytössä vastaavaa teknologiaa. Autoteollisuudessa vain premium-brändit ovat toistaiseksi käyttäneet PDLC-tekniikkaa.
Solarbay-lasikatto lisää matkustusmukavuutta, koska se eristää matkustajat entistä paremmin lämpötilojen vaihteluilta.
Periaatteessa kyseessä on varsin yksinkertainen teknologia. Sitä käyttävissä sovelluksissa nestekiteet liuotetaan nestemäiseen polymeeriin – siis eräänlaiseen kalvoon. Taikatemppu tämän PDLC-kalvon sumentamiseen onnistuu nestekidemolekyylien sähköisen luonteen ansiosta. Kiteillä on negatiivinen ja positiivinen napavaraus eli toinen pää on negatiivinen ja toinen positiivinen.
Kun kalvossa ei ole sähköjännitettä, kiteet lepäävät kalvossa pääosin vaaka-asennossa, eikä valo pääse kulkemaan vapaasti kalvon läpi. Valo taittuu kiteistä toisiin, joten kalvo on maitolasimainen. Kun kalvoon kytketään sitten 48V jännite, sähkökenttä saa kiteet asettumaan samansuuntaisesti pystyyn kuin tinasotilaat. Näin valo pääsee kulkemaan kiteiden läpi hyvin vähäisellä sironnalla eli katto on läpinäkyvä.


Edistyksellistä tekniikkaa ja matkustajien mukavuutta parantavan teknologian lisäksi Solarbay-lasit on valmistettu lähes 50-prosenttisesti kierrätetystä lasista. Tällä hetkellä Solarbay on siis käytössä kolmessa Renaultin mallissa.
Solarbaysta on ehkä hieman yllättäen etua myös auton kulutuslukemiin. Normaalisti panoraamakaton ja matkustamon välissä pitäisi olla avattava/suljettava väliverho. Nyt sellaista ei tarvita, joten katon rakenteissa säästyy tilaa noin kolmen sentin verran. Tämä tarkoittaa sitä, että katto voi olla sen verran matalampi. Se vähentää luonnollisesti ilmanvastusta. Solarbay on myös automallista riippuen 6–8 kiloa kevyempi kuin tavallinen lasinen panoraamakatto, jossa on sähköisesti ohjattu väliverho.