
Ford Capri RWD Extended Range 77 kWh – Caprin comeback olisi ollut Fordille hieno tilaisuus, joka nyt hukattiin
Ford Capri tekee paluun, mutta vain mallinimenä. Nykypätevä sähköauto on nimittäin omaa sukuaan Volkswagen.
Ford julkisti henkilösähköautostrategisen suunnitelmansa perustuvan VW-yhteistyön ympärille jo muutamia vuosia sitten. Perussyynä yhteistyölle olivat Euroopan Fordin vuosia jatkuneet kaupalliset haasteet, ja niistä syntynyt sähköistymisen takamatka tärkeimpiin Euroopassa operoiviin kilpailijoihin nähden. Ja kuten tiedämme, vanhalla mantereella ei tänä päivänä voi menestyä ilman nolla- ja matalapäästöautoja, tai muuten valmistajalla on Euroopassa edessään massiiviset, miljardiluokan päästösanktiot. Niihin ei yhdelläkään ole varaa.
Jos oma sähköautosortimentti on vielä kapea, on Fordin ja Volkswagenin kaltaisessa yhteistyössä paljonkin järkeä. Tuotekehityskustannuksia saadaan alemmiksi ja tuote – eli uusi malli – nopeammassa tahdissa markkinoille. Miinuspuolena on sitten huomattavasti haasteellisempaa luoda toisen merkin aikaisemmin suunnitteleman mallin pohjalle oman brändin mukainen uutuus. Markkinointiosastolla tehdään oletettavasti pitkää päivää, jotta oma uusi sähköauto saataisiin mahdollisimman houkuttavaksi, kun samaan aikaan sähköautomarkkinat osoittavat kokonaisuutena jo hieman hiipumista.
Koeajo Ford Capri RWD Extended Range 77 kWh
- Mittarilukema: 4 176 km
- Testimatka: 1 191 km
- Renkaat: 255/50/R19
- Mittauspäivä: 10.2.2025
- Sää: Pilvipouta, lumisade
- Lämpötila: - 7°C
- Tien pinta: Lumi, jää, sohjo
Faktat
- Mallin perushinta 50 550 euroa
Testiauton lisävarusteet
- Driver Assistance Pack (1 200 euroa)
- Lämpöpumppu (1 100 euroa)
- Vetokoukku (980 euroa)
- AGR-istuimet (600 euroa)
- Premium-metalliväri (1 000 euroa)
- Testiauton hinta 55 430 euroa
- Takuu 5 vuotta / 100 000 km
- Akkutakuu 8 vuotta / 160 000 km
- Maahantuoja Oy Ford Ab
- Valmistaja Ford-Werke GmbH
- Valmistuspaikka Köln, Saksa
Tiedämme jo, mitä Ford teki Mustangille Mach-E -sähkömallillaan. Lopputulos on ollut ihan kelvollinen täyssähköauto, mutta eihän se esikuvansa kaltainen sykkeenkohottaja ole missään vaiheessa ollut. Vaikka nykyaikaisessa ja trendikkäässä SUV-korissa on omat vahvuutensa, kaksiovisen aidon coupén karismaa siinä ei kuitenkaan yksinkertaisesti ole.
Entäpä nyt, kun markkinoille tarvitaan myös yhä pienempiä ja edullisempia sähkömalleja? Monet varmasti muistavat klassisen Ford Caprin. Lähes 60 vuotta sitten Ford toi Eurooppaan oman, pienemmän sporttiversion huippusuositusta Mustangista. Resepti oli erinomainen: Capri muotoiltiin vetävästi (sekä Mustangin että Caprin muotojen taustalla vaikutti nuori Philip T. Clark, 1935–1968), tekniikka oli mutkatonta ja ennen kaikkea auto edullinen. Capria myös markkinoitiin onnistuneesti ”Autona, jonka olet aina luvannut itsellesi”. Caprista kasvoikin automaailman legenda, jota valmistettiin kaikkiaan lähes 1,9 miljoonaa kappaletta aina vuoden 1986 lopulle saakka. Ja pari vuotta sitten Ford vihjaili, että Capri olisi tekemässä comebackin.

Ja niin on myös tapahtunut. Caprin mallinimi on jälleen herätetty henkiin, nyt siis sähköisenä. Uutuus saa kuitenkin varsin isot saappaat täytettäväkseen. Tärkein kysymys lienee, onko uusi Capri yhtä sykähdyttävä ja yltääkö se samankaltaiseen menestykseen kuin esikuvansa? Näistä lähtökohdista hyppäsimme uuden ajan Caprilla Suomen talvisille teille.
Valitettavasti vanhan Caprin svengaavan korikonseptin saa saman tien unohtaa. Uutuus perustuu nimittäin VW-yhteistyön myötä saksalaisyhtiön MEB-perusrakenteelle, jolle valmistetaan muun muassa VW:n ID.4- ja ID.5-malleja, mutta myös Cupra Tavascania, Skoda Enyaqia, Ford Exploreria ja montaa muuta. Se tarkoittaa samalla, että Caprissa on nyt neljä ovea, eikä se ole aito coupé, vaan korkea valtavirta-crossover tai SUV, ihan miten kukin haluaa. Kompromisseja on siis tehty, ja se näkyy. Esikuvansa kaltainen sensaatio uusi Capri ei ole. Se seuraa Fordin aiemmin esittelemää täyssähkö-Exploreria, ja autoissa on etenkin keulan osalta paljon samaa, jopa yhteisiä korinosia. Capri on kuitenkin lähes 17 senttiä Exploreria pidempi, johtuen lähinnä korin takaosan erilaisesta muotoilusta.
Klassisen Caprin muotojen jonkin tason elämänlangan säilyttäminen on ollut tietenkin suuri haaste Fordille, jonka mukaan tavoitteena ei kuitenkaan ollut luoda suoraviivaista retromallia, vaan uuden ajan tuote nykyaikaisin viittein. Fordin muotoilujohtaja Amko Leenartsin (Peugeot 508 ja 208, uuden Ford GT:n sisustus) vetämä, lähes 300 hengen muotoilutiimi on siis halunnut luoda nykyaikaisen tuotteen, eikä retroilla. Mutta miksi sitten Caprin nimi on kaivettu lähes 40 vuoden naftaliinista? Paremmin kookkaan neliovisen mallin nimeksi olisi istunut Granada, tuttu ja arvostettu mallinimi Euroopan markkinoilta. Ehkä Caprissa vain oli markkinointigurujen mielestä enemmän imua?


Lähtökohdista huolimatta autossa on kuitenkin nähtävissä muutama klassiselle Caprillekin tuttu piirre, kuten takasivulasin U-muoto, ajovalojen välinen musta paneeli ja etukannen pokkaukset. Nämä huomatakseen täytyy toki tietää tarkkaan, mihin kyseisiä pieniä muotoiluvinkkejä verrata. Sukulaismalli ID.5:een verrattuna Caprin tuulilasi on taaempana ja alusta parisen senttiä matalampi kuin Volkswagenissa. Capri on myös ulkomitoiltaan hieman ID.5:sta kookkaampi. Lopputulos on Explorerin isoveli, jonka ulkomuoto on viiteryhmässään ihan mukiinmenevä, muttei lopulta mitään sen enempää. Se on hieman sääli, sillä Fordilla olisi Caprissa ollut tilaisuus luoda sähköajan sensaatio esimerkiksi voitokkaan Renault R5:n tapaan. Tuo tilaisuus on nyt hukattu tuotantopaineiden ristiaallokossa.
Pinnan alta Capri on Volkswagen ID.5 aivan ytimiään myöden. Esimerkiksi tärkeä akseliväli on Caprissa käytännössä sama, vain 2 mm pidempi, ja niin tärkeät akkupaketit kuin moottoritkin tulevat Volkswagenilta. Etukannen eli ns. konepellin alle kurkistaessa saa huomata, että hyvin monessa komponentissa lukee VW AG ja Fordin logo näkyy harvemmassa. Tämä on sitä merkkiyhteistyötä.

Akkukokoja on kolme, 52, 77 tai 79 kWh. Akustot käyttävät tavanomaista NMC-kemiaa, ja niissä on yleinen 400 voltin arkkitehtuuri. Tarvittaessa akuston esilämmitys on kytkettävissä päälle. Ilahduttavaa on, että auton voi valita joko taka- tai nelivetoisena. Koeajossamme ollut edullisempi takaveto on uskollinen vanhalle Caprille, eikä suorituskyvyn puutteesta tarvitse huolehtia. Autossa käytettävä Volkswagenin APP 550 kestomagnetoitu tahtimoottori edustaa alan nykyistä huippuosaamista. Voimaa ja varsinkin vääntöä on tarjolla roimasti; lisäksi moottori on erittäin energiataloudellinen.
Sisälle istuutuessa tulee selväksi, kuinka lähellä Capri on Explorer-mallia, sillä veljesten ohjaamot ovat käytännössä identtiset. Myös VW-maailma nostaa päätään monissa yksityiskohdissa, esimerkiksi ohjauspyörän viiksien, mittaristonäytön, ajovalopaneelin ja ikkunakytkinten muodossa – ne ovat suoraan Volkkarin osavalikoimasta. Jos voi painaa merkkipreferenssit mielensä sopukoissa taka-alalle, tämä ei ole lainkaan huono asia, sillä komponentit on ainakin toimiviksi testattu. No, lasikytkimien kaksoiskäyttö etu- ja takaovien välillä on kyllä hieman kömpelö ratkaisu, jossa on ehkä yritetty säästää jo liikaa.

Ohjaamossa Fordin oma juttu on pystysuuntaisesti liukuva 15-tuumainen keskinäyttö. Liukumisen idea on, että näytön saa itselleen mieluiseen kulmaan, ja lisäksi sen taakse jäävään lokeroon tarvittaessa tavaraa lukittuun jemmaan auton ollessa pysäköity. Käyttöliittymäohjelmisto kantaa Fordin Sync-nimeä, mutta sekin on omaa sukuaan Volkswagen. Tämäkään ei ole huono juttu, sillä järjestelmän käytettävyys on miellyttävän helppoa.
Miinuspuolelle voi merkitä sen faktan, että fyysisiä käyttimiä ei ole säästetty edes ilmastoinnille, vaan kaikkia toimintoja ohjataan näytön kautta. Onneksi käyttökuvakkeet ovat kuitenkin kunnollisen kokoisia ja liukusäätimiä on vain yksi.
Capriin on sen korkeudesta johtuen helppo käydä sisään ja ulos. Korkeasta keulasta johtuen näkyvyys eteen ei ole erityisen hyvä; lisäksi A-pilarit ja sivupeilit ovat suhteellisen kookkaat, joten sivu-etusuuntiin täytyy hieman tähyillä. Etumatkustajan istuimen asemoinnista riippuen myös B-pilarin ja niskatuen muodostama näköeste on huomattava, sillä Caprin ikkunapinnat eivät ole kovin suuret. Kaiken kaikkiaan näkyvyys ulos on jonkin verran rajoittunut. Muutoin kuljettajan paikalla viihtyy hienosti, sillä istuin ja ohjauspyörä säätyvät mainiosti. Hyvän ajoasennon löytäminen onnistuu ongelmitta. Ohjaamossa käytetyt materiaalit ovat perustasoisia, paikoin jopa hieman kovahkoa muovia.
Varustetasoja on vain kaksi. Perusauton lisäksi valittavissa on Capri Premium, jonka myötä autoon tulevat muun muassa 20-tuumaiset pyörät, parempi audiojärjestelmä, matriisiajovalot ja ohjaamon tunnelmavalaistus. Lisähinta tästä on aina maltillinen tasan 2000 euroa. Molemmista varustetasoista voi valita joko pienempi- (170 hv) tai isompiakkuisen (286 hv) Extended Range -takavetoversion sekä nelivedon, jossa on aina 79 kWh:n akusto sekä 340 pollen potkut.
Yksityiskohdat
Paremmin tämän kookkaan ja neliovisen mallin nimeksi olisi istunut vaikka Granada; sekin tuttu ja arvostettu mallinimi Euroopan markkinoilta. Ehkä Caprissa oli markkinointigurujen mielestä sittenkin enemmän imua?






Ajo-ominaisuuksiltaan sähkö-Capri on taattua eurolaatua. Caprin ajotilat ovat eco, normal, sport sekä yksilöllisesti muokattava individual, jossa voi valita myös ohjausvasteeksi hieman tukevamman asetuksen.
Joku saattaisi arastella takavedon ja jäisten teiden yhdistelmää, mutta huoli pois. Capri on miellyttävä ohjastettava, jolla pitkäkin matka taittuu kevyesti. Pitkillä siivuilla auto kaipaa vain hitusen aktiivista ohjaamista, ja kaupungissa auto on takavedon ansiosta yllättävän ketterä. Renkaina koeajoyksilössä olivat Nokian Hakkapeliitta R5 EV:t, joista kuuluu karkeilla ajopinnoilla vain hieman rengashuminaa sisälle. Muutoin ohjaamo on miellyttävän hiljainen kaikissa nopeuksissa, mitään ylimääräisiä suhinoita tai kohinoita ei sisälle kuulu.
Normiajoissa Capri on varsin hyvätapainen auto. Volkswagenin kehittämät lukuisat ajoavustimet toimivat sivistyneen mallikkaasti, ja esimerkiksi risteysajoa ajatellen jopa ennakoiden. Fordin itse säätämä alusta ja jousitus toimivat erinomaisesti. Ajomukavuus on hyvää, vaikka jousitus on topakka eikä juuri kallistele, ja vain tien poikittaissaumat tuntuvat selkeinä sisälle. Toisaalta nimismiehenkiharoista auto ei pidä lainkaan, ja kori alkaa resonoida nypyttävillä hiekkateillä helposti.
Kun alkuperäinen Capri esiteltiin, oli se rohkea sensaatio, jollaista kovin monella kilpailijalla ei ollut edes tarjota. Nyt samaa nimeä kantava tuote on varman päälle pelaava tusinatuote. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta se ei myöskään ole erityisen sykähdyttävä, suorituskykyinen, inspiroiva tai edes edullinen. Näitä alkaa olla jo 13 tusinassa.
Mitat
- Pituus: 4 634 mm
- Leveys: 1 872 mm
- Korkeus: 1 626 mm
- Akseliväli: 2 767 mm
- Raideleveys – edessä: 1 581 mm – takana: 1 571 mm
- Maavara: 187 mm
- Tavaratila: 572 l (VDA)
Massat
- Painonjakautuma – edessä: 1 180 kg – takana: 1 560 kg
- Virallinen omamassa: 2 098 kg
Suurimmat sallitut massat
- Kokonaismassa: 2 685 kg
- Kattokuorma: 75 kg
- Perävaunu – jarruin: 1 000 kg – jarruitta: 750 kg



Ford Capri RWD Extended Range 77 kWh 286 hv
- Moottori Sähkömoottori taka-akselilla
- Teho/vääntö 210 kW (286 hv)/545 Nm Voimansiirto Takaveto,automaatti
- 0−100 km/h 6,4 s
- Huippunopeus 180 km/h
- Akkukapasiteetti 77,0 kWh (netto)
- Lataus ac/dc 11 kW/135 kW
- Yhd. EU-kulutus 13,8 kWh/100 km
- WlTP-toimintamatka 627 km
- Mitat Pituus 4 634 mm, leveys 1 872 mm, korkeus 1 626 mm, akseliväli 2 767 mm, tavaratila 572 l
- Omamassa 2 098 kg
- Hinta: Koeajettu auto vakiovarustein 50 550 €, Mallisto alkaen 45 650 €
Kenelle?
Kevyttä nostalgiakulmaa etsivälle perheelliselle, joka on jaksanut odottaa Fordin edukkaamman sähköauton markkinoille saapumista.

Mitattu kulutus

Kommentti
Kuulun siihen ikäryhmään, joka muistaa alkuperäisen Caprin hyvin. Caprin comeback on siksi sykähdyttävä tapaus, mutta valitettavasti uutuus ei herätä samanlaisia tunteita kuin esikuvansa. Pelkästään perimällä legendan nimen ei vielä sellaisen kaltaiseksi muutu.
Harry Kuurio