Apu

Umpisokeana eteenpäin – nuorena sokeutunut Päivi toteutti silti unelmansa


Päivi Vigg sokeutui parikymppisenä. Masennuksen ja kriisijuomisen jälkeen hän nousi pohjalta ylös, valmistui lähihoitajaksi, meni naimisiin ja sai kaksi poikaa.
Kuvat Jirina Alanko

Tomera ja innokas partiolainen ihmetteli Loisto-suurleirin jälkeen vuonna 1996 Hangossa, onko hänen silmissään hiekkaa. Miksi hänen päätään särkee koko ajan? Oliko heinäkuinen kuiva sää aiheuttanut jonkun allergian?

Ei ollut hiekkaa eikä allergiaa, vaan silmiin hiipinyt aggressiivinen glaukooma eli silmänpainetauti. Se tuhosi Päivi Viggin näköhermot vuodessa, ja silmäleikkaukseen mennessään hänen silmänpaineensa huitelivat lähes kahdeksassakymmenessä.

– Normaali paine on alle kaksikymmentä. Minut Hyksin silmäklinikalla leikannut lääkäri Ilkka Immonen sanoi, ettei hän ole koko urallaan nähnyt nuorella ihmisellä vastaavia paineita ja niin aggressiivista glaukoomaa kuin minun silmissäni.

Leiristä on kulunut aikaa nyt yli kaksikymmentä vuotta ja istumme Perniössä Päivi Viggin kodin keittiönpöydän ääressä.

– Kaada sinä kahvit, ettei mene pitkin pöytää, hän sanoo.

Pyyntö johtuu siitä, että Päivi Vigg on ollut sokea leikkauksesta lähtien. Viimeinen näky, minkä hän on nähnyt, olivat silmälääkärin pitkät, kauniit sormet.

Nopea sokeutuminen oli kova isku parikymppiselle

Leikkaus oli syyskuun alussa, ja lopullinen tuomio tuli kahdestoista syyskuuta vuonna 1997. Hän ei enää koskaan näkisi.

Vuotta aiemmin Päivi oli touhunnut partioleirillä ja harjoitellut ajokorttia varten autolla ajamista isänsä opettamana.

– Elokuussa, vain muutama viikko ennen leikkausta, silmieni tilanne todettiin todella pahaksi. Salakavala glaukooma, joka ei anna mitään oireita, oli tuhonnut silmähermoni.

Leikkauksesta herääminen oli sokki.

– Se oli minulle parikymppiselle, monista tulevaisuudensuunnitelmista haaveilevalle, kova juttu. Olin suunnitellut kuusivuotiaasta ryhtyväni terveydenhoitoalalle ja kirjoittanut kaverikirjaan, että minusta tulee ”verenkaivaja”. Olin varma, että menen naimisiin ja saan kaksi lasta. Leikkauksen jälkeen en nähnyt lukea tai mennä yksin vessaan. Jopa syöminen ja aterimien käyttö piti opetella uudestaan.

Räväkkä, mustaa huumoria viljelevä Päivi Vigg sanoo suoraan, että hän oli niin pohjamudissa, ettei aluksi huolehtinut itsestään.

– Jouduin leikkauksen jälkeen olemaan neljä kuukautta pää alaspäin asentohoidon takia. Se johti tietenkin siihen, että oli pakko muuttaa takaisin vanhempieni luokse.

Kriisi johti juomiseen

Kriisi johti välinpitämättömyyteen ja kriisijuomiseen.

– Kun on käynyt alhaalla, suunta voi olla vain ylöspäin. Löysin lopulta oman ytimeni, sen, joka minä olen. Olen aina sanonut, että jos jonkun meidän nelilapsisesta perheestä piti sokeutua, onneksi se olin minä. Muut olisivat tulleet pöljiksi! Minun päässäni ei ole mitään muuta vikaa kuin sokeat silmät.

Päivi Vigg ei tullut pöljäksi, ei jäänyt pohjalle eikä sortunut alkoholismiin. Hän alkoi sittenkin toteuttaa unelmiaan, ja luonteen äkkipikaisuutta ja pikkutarkkuutta oli pakko loiventaa. Mikään loivaliikkeinen hän ei tosin vieläkään ole.

– Kotona ei ole hapsumattoja sen takia, etten näkisi oikoa hapsuja. Oioin niitä aiemmin jatkuvasti.

Päivi Vigg hallitsee hyvin kotityöt, ja koti on äärimmäisen siisti. – Hapsumattoja meillä ei enää ole, koska en näe oikoa hapsuja!

Toiveammattiin valmistautuminen

Viisi vuotta leikkauksen jälkeen Päivi Vigg valmistui toiveammattiinsa. Hän opiskeli perusopinnot näkövammaisten ammattikoulussa Arlassa ja valmistui mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelmasta lähihoitajaksi Salon kaupan ja terveyden ammattiopistosta. Vuosi oli 2002, ja hän oli ensimmäinen lähihoitajaksi valmistunut sokea.

– Nyt meitä on jo kaksi. Kelassa oltiin kuitenkin sitä mieltä, ettei sokea lähihoitaja kelpaa työelämään. Olen kampittanut vastaan – erilainen työntekijä olisi työyhteisön voimavara.

Jos yhteiskuntaamme joku ongelma vaivaa, se on asenneongelma.
Päivi Vigg

Vigg ei kuvitellut, että hän voisi sokeana tehdä kaikkia lähihoitajan töitä kuten ”verenkaivajan” eli näytteiden ottajan hommia.

– Eikä umpisokea kykene työskentelemään sairaalan osastolla, kiireessä ja vaativissa tehtävissä. Kaikkea muuta voin tehdä ja valmistumiseni jälkeen olen opiskellut vielä vanhustyön koulutusohjelmassa.

Se vei hänet töihin Perniön kupeessa olevan Särkisalon vanhainkotiin.

– Autoin vanhusten vuodepesuissa ja kylpyhuoneessa suihkutuksissa ja puin heitä. Huomasin, miten vanhukset aktivoituivat, kun he yrittivät auttaa minua työssäni. He alkoivat viedä itse astioitaan tiskiin.

Nyt Päivi Vigg tekee täyttä työviikkoa Salon Sytyssä eli Salon seudun potilas- ja vammaisyhdistysten yhteistyöyhdistyksessä. Isona apuna hänellä on ollut jo seitsemän vuoden ajan henkilökohtainen avustajansa Suvi Jantunen.

– Syty on nimihirviö, mutta työni on kiinnostavaa. Olen yhdistysassistentti ja tekemisessä eri vammaisyhdistysten kanssa. Käyn paljon myös luennoimassa kokemuskouluttajana.

Hän on vaikuttanut Perniön kunnanvaltuustossa ja Salon seurakunnan kirkkovaltuustossa. Enää hän ei ole suostunut houkutteluista huolimatta mukaan kunnallisvaaleihin, vaikka päätettävissä on sote-uudistuksen kaltaisia isoja asioita.

– Olen edelleen Salon kaupungin vammaisneuvoston puheenjohtaja, ja minua kutsutaan yhdistyksissä tarkkuuteni vuoksi Pykälä-Päiviksi.

Pykälä-Päivi panostaa nyt yhdistystoimintaan ja toiseen toteutuneeseen unelmaansa. Se on vaimon ja perheenäidin rooli, jossa hän kutsuu itseään ”natsimutsiksi”.

Kohtalo iski nakkikioskilla

Nakkikioskilta tarttui mukaan muutakin kuin makkaraperunat. Päivi – silloin vielä sukunimeltään Nummi – tapasi kioskilla tulevan puolisonsa Pasi Viggin. Päivi oli ollut jo pitkään valmis lyömään hanskat tiskiin, mutta kohtalo vei toiseen suuntaan.

Häitä vietettiin puolenyön aikaan lähes kahdensadan vieraan voimin Särkisalon Meripirtin pihamaalla helmikuussa 2005.

– Halusin, että muillakin on pimeää kuin vain minulla. Pihaa valaisivat kyllä kynttilät ja jouluvalot, joita minä en tosin nähnyt.

Puolisot ovat erilaisia kuin yö ja päivä. Päivi Vigg on puhelias ja hengästyttävän aktiivinen yhdistysihminen, Pasi Vigg kuulemma kotona viihtyvä rauhallinen kotikissa, joka rakastaa kotipihan hoitoa.

– Pasilla on nykyään Salossa puhelimien ja tablettien huoltoliike Puhelin Pate, ja minä olen firman sosiaalinen osapuoli.

Pariskunta osti vajaat viisitoista vuotta sitten omakotitalon Perniön kirkon läheltä. Nyt heillä on kaksi lasta, 11-vuotias Onni ja 7-vuotias Oiva.

– Ostimme kotitalomme ­ennen poikien syntymää, ja ­vähitellen naapurustoon on muuttanut muitakin lapsi­perheitä, Päivi Vigg kertoo ­kotipihallaan Perniössä.

Elokuun alussa perheessä valmistauduttiin Oivan koulunaloitukseen.

– Tosin hän totesi, että koko paskan voisi peruuttaa, eikö riitä, että Onni on jo koulussa, Päivi Vigg nauraa. Vaikuttaa siltä, että perheen kuopus on perinyt jotain äitinsä huumorintajusta.

Orcam-laite mullisti Päivin elämän

Päivi ei ole sokeana koskaan nähnyt lapsiaan, mutta tilanteeseen tuli erikoinen muutos viime keväänä.

Silmälasien sangassa on pieni kamera. Päivi Vigg laittaa lasit silmilleen ja kytkee kameran päälle.

– Nainen, ääni sanoo, kun hän suuntaa kameran minuun, vastapäätä istuvaan.

Sitten Päivi Vigg ottaa lempirunoilijansa Eino Leinon kirjan. Etsimme sieltä Nocturne-runon, ja kamera suunnataan kirjan aukeamalle ja kuulemme runon laitteen lukemana.

– Rakastan runoja, ja lempi­runoilijoitani ovat muun ­muassa Eino Leino ja Heli Laaksonen, Vigg sanoo.

Laite on nimeltään OrCam, ja sen avulla Päivi Vigg voi tunnistaa läheisensä, tutkia rakastamiaan ruokareseptejä ja lukea ensimmäistä kertaa satuja yhdessä poikiensa kanssa. Lukeminen tarkoittaa siis sitä, että laite lukee hänelle ääneen esillä olevan tekstin.

– Laite ei tietenkään korvaa näköä, eikä sokkotaitoja voi sen myötä heittää romukoppaan. Toivon, että laitetta kehitetään tulevaisuudessa niin, että se kuvailee enemmän kuvaamaansa kohdetta kuin nyt tekee. Tosin voisi säikähtää, jos saisin tarkan kuvailun aviomiehestäni!

Toinen hänen elämäänsä helpottava laite on Libre-verensokerimittari. Päivi Viggillä jo puolitoistavuotiaana todettu diabetes vaatii jokapäiväistä säännöllistä hoitoa.

– Käsivarteen asetetaan anturi, joka mittaa sokeritasoa minuutin välein. Asetinlaite vie ohuen langan ihon alle, ja anturialusta kiinnittyy ihoon teipillä. Mittaus onnistuu siis ilman verinäytteen ottamista, joka minulle olisikin vaikeaa.

Vilkkaana naisena Päivi Vigg on onnistunut toheloimaan sensorin kanssa pari kertaa, ja se on irronnut, mutta muuten Libre on oiva väline.

– Muutenhan minä olen harvinaisen terve, mitä nyt diabeteksen myötä kolesteroli ja verenpaine ovat koholla ja munuaisissa on vajaatoimintaa! Käyn kaksi kertaa viikossa Perniössä kuntosalilla ja koitan hoitaa kuntoani niin hyvin kuin jaksan.

Päivi Vigg vakuuttaa, ettei hän enää kaipaa näkökykyä. Uskottava se on.

– Minua ei kiinnosta tippaakaan, miltä muut näyttävät tai miten he ilmeilevät kuunnellessaan ja katsellessaan minua. Aistin heidät äänestä ja tuoksusta. On helpompaa elää niin, että kaikki näkösaaste kuten sotauutiset tai nälkää näkevät lapset jäävät näkemättä.

Näkökyvyn menettämisen myötä muut aistit ovat terävöityneet, ja ne korvaavat nyt osan Päivi Viggin silmistä. Umpisokeaksi hänellä on valoa täynnä oleva elämänasenne.

Päivi Vigg (o.s. Nummi)

  • Syntynyt: 14.9.1977 Perniössä.
  • Ammatti: lähihoitaja, yhdistysassistentti.
  • Perhe: puoliso Pasi Vigg, pojat Onni ja Oiva.
  • Motto: ”Eksyä on tapa löytää.”

Julkaistu: 28.9.2019