Yrittäjä jää uupuessaan helposti omilleen. Turvaverkot ovat heikot ja vastassa on byrokratiaviidakko, joka voi hidastaa toipumista.

Minna Forsström ja Kati Muurikoski toteuttivat haaveensa omasta yrityksestä, mutta sitten voimat loppuivat.

Suomen Yrittäjät ry:n työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten tutustui heidän tarinoihinsa ja kertoo, mitä heidän kannattaisi tehdä.

”Ihmisillä on usein väärä käsitys yrittämisestä. Monet palkansaajat ajattelevat, että etenkin yksinyrittäminen tapahtuu kaiken päälle – että ihminen saa jostakin perustoimeentulon ja sitten se vielä vähän yrittelee. Toisaalta monet yrittäjät lähtevät tavoittelemaan vain unelmaansa, eivätkä mieti oman osaamisensa riittävyyttä. Useimmat ihmiset tekevät työkseen sitä, mitä osaavat, mutta yrittäjät sitä, mitä haluavat. Se ei ole välttämättä toimiva yhtälö.

Itse olen perustanut ja lopettanut monta yritystä.

Olin alkujaan kirjastonhoitaja ammatiltani. Koska en ollut varsinaisesti kirjallisuusihminen, päätin vaihtaa ammattia. Opiskelin aikuiskoulutustuella itseni kosmetologiksi työn ohella ja perustin kauneushoitolan. Ensimmäinen hoitolani sijaitsi Helsingin Forumissa ja sain sille mahtavan startin. Näyttelijä Heli Sutela teki eräälle naistenlehdelle juttusarjaa ja kävi minulla hoidossa. Kun lehti ilmestyi, kalenterini lehahtivat heti täyteen. Ajattelin, että tällaista se on: asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista.

Minna Forsström

Entinen kahvilayrittäjä

Mutta eihän se niin mene.

Pian jouduin muuttamaan Mikonkadulle, mutta se ei ollut tilana yhtä hyvä. Lisäksi paikkaan tuli ullakkoremontti, joten muutin hoitolani Aleksanterinkadulle. Sen tilan vuokralaiset puolestaan riitaantuivat omistajan kanssa ja jouduin jälleen muuttamaan, tällä kertaa Yrjönkadun uimahallin lähelle erääseen hyvinvointikeskukseen. Siellä päävuokralaiselta jäivät vuokrat maksamatta ja irtisanominen seurasi vain muutamassa viikossa. Muistan, kun tuhersin itkua ja raahasin kamojani mustassa jätesäkissä pitkin katua. Päätin, että nyt tämä saa luvan riittää.

Aloin keksiyrittäjäksi ja perustin oman tuotemerkin. Myin keksejäni Stockmannilla ja Ruohonjuuressa. Keksit kävivät kyllä vilkkaasti kaupaksi, mutta jokainen voi miettiä, kuinka paljon volyymia vaatii, jos tuote maksaa muutaman euron. Se oli aivan kuolleena syntynyt idea.

Sen jälkeen kirjoitin keittokirjan. Ei minulla kirjoittamisestakaan ollut suurta kokemusta.

Lopulta perustin pienen kahvilan. Olin saada jopa itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle suuren tilauksen, mutta tulin toiseksi. En tosin tiedä, miten olisin pystynyt hoitamaan yksin kaiken, jos olisin voittanut.

Kaikkia yrityksiäni yhdistää se, että niiden toimialoja on vaikea saada kannattamaan. En muutenkaan osannut aavistaa mitään siitä taloudellisesta epävarmuudesta, joka yrittämisestä seuraa. Se oikeasti murtaa perusturvallisuuden kokemuksen. Jatkuva stressi sai aikaan sen, että kahvilan aikoihin vuonna 2017 sain ensimmäisen aivoinfarktini. Se oli vielä suhteellisen lievä, ja yksi syy oli, että minulla on synnynnäinen sydänvika. Mutta eihän niitä hyytymiä tyhjästä tule. Nykykäsityksen mukaan stressillä on siinä selkeä osuus. Olin koko ajan kuormittunut.

Minun piti lopettaa kahvilanpito vain puoli vuotta sen avaamisen jälkeen.

Sen jälkeen alkoi pitkällinen vääntö Kelan kanssa.

Sain ensin sairauspäivärahaa, sitten kuntoutustukea ja opiskelin samalla uuden ammatin, valmistuin tradenomiksi. Olin maksanut yrittäjänä itselleni vaihtelevasti YEL:iä eli yrittäjien eläkevakuutusta. Välillä en lainkaan, koska tuloni olivat niin pienet. Tässä vaiheessa etuuteni tulivatkin Kelalta, ei työeläkeyhtiöltä.

Ensimmäisen infarktin ja kuntoutustuen jälkeen tavoite oli päästä takaisin työelämään ja hankkia osa-aikainen työ, jota voisin tehdä omien voimavarojen puitteissa. Kela ei kuitenkaan tuntenut käsitettä osatyökyvyttömyyseläke. Oikea ratkaisu minulle olisi ollut nimenomaan osatyökyvyttömyyseläke, mutta koska vaihtoehdot olivat vain täysi työkyky tai työkyvytön, minulle haettiin täyttä eläkettä.

Kela kuitenkin hylkäsi hakemuksen ja ilmoitti että minun tulee hakeutua työttömäksi työnhakijaksi.

Oli kesä ja useimmat neurologian erikoislääkärit lomilla, enkä saanut toimitettua Kelaan lisää lausuntoja sairaudestani. Vihdoin se kuitenkin onnistui, mutta siihen mennessä olin taas niin stressaantunut, että muutaman kerran vain itkin ja huusin autossa.

Kun kuntosalilla ponnistin painoja nostaessani, sain toisen aivoinfarktini. Olin monta viikkoa sairaalassa ja sen jälkeen kuntoutuksessa. Sain Kelan myönteiset päätökset vasta sairaalassa ollessani. Infarktin jälkeen olisin tarvinnut puheterapiaa ja siitäkin sain tapella niin kauan, että tein lopulta valituksen eduskunnan oikeusasiamiehelle. Vasta nyt olen saanut työkyvyttömyyseläkettä, koska en pysty enää lukemaan.

Aivoinfarkti on jotakin sellaista, jota on vaikea kuvata. On ihan eri juttu, jos menee jalka poikki, silloin voi tsempata itseään, mutta kun sielu rampautuu, se on jotakin, jota ei toivoisi kenellekään.

Kaiken kaikkiaan yrittäjänä pitäisi olla taloudellisesti niin vakaalla pohjalla, ettei kyse ole pelkästä yhteiskunnan toimeliaisuuden ylläpidosta. Toisin sanoen että yhteiskunta hyötyy, mutta yrittäjän viivan alle ei jää mitään. Suomi on täynnä yrityksiä, jotka elävät kädestä suuhun. Jos ne lakkautettaisiin, mitä yhteiskunnassa tapahtuisi?

Kaikesta huolimatta olen taas perustanut pienen kauneushoitolan. Ihminen ei kai koskaan opi.”

Työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten:

”Minnan tarinassa päällimmäiseksi huomioksi nousee rohkeus. Vielä rankkojen kokemustenkin jälkeen hän on lähtenyt uudelleen yrittäjäksi.

Toinen juttu on se, minkä hän itsekin toteaa: ehkei osaaminen ole aina ollut riittävää. Pelkkä unelma ei riitä, on järkevää suunnitella toimintaa ja hankkia osaamista ennen yrityksen perustamista.

Etenkin alkuvaiheessa pitää myös pystyä tulemaan toimeen taloudellisen epävarmuuden kanssa. Yrittämiseen kuuluu olennaisesti riskinotto. Voi kestää pitkäänkin, ennen kuin yritys muuttuu kannattavaksi. Epävarmuutta helpottamaan on luotu starttiraha ja myös työttömyyskorvauksella voi harjoittaa vähän aikaa yritystoimintaa.

Jos on YEL-työtulo on ollut matala, jäävät etuudetkin tietenkin hyvin pieniksi. Pienistä tuloista on toki ymmärrettävästi vaikeaa maksaa korkeita maksuja. Elämme paraikaa vuoden 2023 YEL-uudistuksen siirtymäaikaa, jolloin YEL-työtulon nostamista eläkeyhtiön toimesta on osin rajoitettu. Siirtymäaika päättyy vuoden 2028 lopussa. Jos muutoksia ei sitä ennen tapahdu on olemassa riski, että yrityksiä tulee kaatumaan eläkemaksuihin.”

Kati Muurikoski

entinen kukka-alan yrittäjä

”Yhteiskunnan näkökulmasta elän paraikaa pyhällä hengellä. Mistään ei ole tullut rahaa sen jälkeen, kun panin viime syksynä kukka-alan yritykseni jäihin. Tuolloin pystyin vielä siirtämään hiukan rahaa toiminimen tililtä omalleni. Laskujen annoin tuossa vaiheessa mennä jo jonon jatkoksi. Koska mistään ei ollut tulossa lisää rahaa.

Olen nyt ollut viime lokakuusta lähtien ilman tuloja, neljä kuukautta. No, avopuoliso on, mutta yhden ihmisen tuloilla on raskasta maksaa minun, koirien ja hänen kahden lapsensa elinkustannuksia.

Ostin yritykseni kesällä 2023. Olin vakaassa uskossa, että kauppa oli kannattava ja yritys hyvä, ainakin näin minulle myynnin yhteydessä vakuuteltiin. Totuus selvisi myöhemmin. Seuraava toukokuu oli vilkas, sitten myynti tyssäsi lähes täysin, taantuma alkoi. Markkinoinnin puutteesta minua ei voi moittia. Keksin kaikenmoista somekampanjaa ja yritin mainostaa tuotteitani. Mutta ovi ei vain käynyt, ei millään.

Olen aina ollut hirvittävän työteliäs ihminen, työ on ollut keskeinen osa identiteettiäni. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen pitänyt yhtä paljon lomaa kuin tavallinen palkansaaja vuodessa. Yrittäjänä ei kuitenkaan ole muuta mahdollisuutta kuin painaa duunia niska limassa. Tyypillinen työpäivä meni niin, että aamulla tarkastin somen, oliko tullut kyselyitä. Sitten ajoin fyysisesti työpaikalle, sillä myymäläni aukioloaika oli kymmenestä viiteen tai kuuteen illalla. Sen jälkeen ajoin jonkun kukkalähetyksen perille. Ja viimein kotiin, jossa kävin sähköpostit ja muut yritysasiat läpi. Päivät kestivät kasista kasiin.

Sitten nukkumaan ja aamulla sama uudelleen.

Ensin menivät yöunet. Loppukesästä 2023 unet muuttuivat katkonaiseksi tai sitten heräsin painajaiseen. Narskuttelin hampaita. Lopulta olin väsynyt ihan koko ajan. Lähdin koiria ulkoiluttamaan ja kävelin muutaman sata metriä, puuh, happi oli loppua.

Aamuisin ajattelin, ajanko kallioon vai duunipaikalle. Ja illalla sama, kallioon vai kotiin.

Minulla oli myös järjettömän huono tuuri. Keväällä vedet hulahtivat myymälään, yhtenä aamuna lattialla oli kolme senttiä vettä. Sähköt oli vedetty niin, että sulake kärähti, jos käytti väärää pistorasiaa. Seinissä oli hometäpliä hengityksessäni on edelleen jotakin häikkää. Sähköyhtiön mokan vuoksi sähköt pantiin yhteensä neljä kertaa poikki. On aikamoinen tunne, kun menet joulukuussa avaamaan myymälää, joka on tupaten täynnä joulukukkia ja myymälässä on neljä astetta pakkasta. Tai kun sähköt katkaistaan, kun ulkona on 29 asteen helle. Voit kuvitella, miten maljakkokukille käy.

Molemmilla kerroilla laskut oli maksettu ajallaan, ja vika oli sähköyhtiön laskutuksessa. Korvauksia ei tippunut.

Kamelin selkä katkesi viime syksynä, kun en pystynyt enää lopettamaan itkemistä. Puoliso vei minut terveyskeskukseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että minut voisi viedä suoraan suljetulle osastolle, olin niin huonossa kantimissa. Mutta en halunnut. En kerta kaikkiaan olisi pystynyt olemaan niin montaa päivää erossa koirista. Se vasta olisi minut tappanut.

Sain sairauspäivärahan muutamassa päivässä.

Ongelmat alkoivat, kun kävin myöhemmin HUS:issa lääkärillä, joka ei osannut kunnolla suomea. Hän kysyi, käytänkö alkoholia ja vastasin, että silloin tällöin, niin kuin suurin osa suomalaisista. Lääkäri kirjoitti lausuntoonsa, että minulla on alkoholiongelma. Olin viikon täysin lamaantunut saadessani lausunnon. Minut laitettiin päihdetesteihin ja ilmeisesti niissä näkyi, että olin juhlissa ottanut vähän normaalia enemmän. Mitään alkoholiongelmaa minulla ei ole koskaan ollut. Seuraava tapaamani lääkäri kirjoitti, että oireeni johtuivat uupumuksesta ja hän oli järkyttynyt edellisen lausunnosta. Lääkäri kehotti minua tekemään valituksen potilasasiamiehelle.

Nyt tammikuussa sain vihdoin Kelalta päätöksen sairauspäivärahasta. Käsittely kesti yli kuukauden ja lopputulos oli, että olen Kelan lääkärin mukaan täysin työkykyinen. Työttömyyskorvauskin on poissuljettu, koska TE-toimistossa olet yrittäjä, jolla on edelleen pystyssä oleva yritys. Minun pitäisi kerätä jotenkin voimia siihen, että saisin varastossa olevat taimet myytyä kollegalle, mutta en ole pystynyt mihinkään. Riittäisi, että saisin pakolliset laskut maksettua, mutta tällä hetkellä näyttää, ettei sekään onnistu.

En ole koskaan osannut vetää jaksamiseni rajoja. Olen ollut haluttu työntekijä, koska olen suostunut kaikkeen, aina joustanut, aina tullut hätiin. On pitkä tie opetella sanomaan ei, jos on kaksikymmentä vuotta rakentanut minuutensa työn ympärille.

Nyt kun kroppa pani stopin, ymmärrän, etten voi ajatellakaan mitään työtä ennen kuin olen oppinut läksyni.”

Työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten:

“Onpa hurja tarina. Yksi asia, mikä Katin kannattaisi hetimiten tehdä, on lopettaa yrityksensä. Se käy helposti. Niin kauan kun yritys on verottajan rekisterissä, TE-toimisto tulkitsee yrittäjän yrittäjäksi. Toki jos yrityksellä on velkaa, lopettaminen vaikeutuu. Velkojat haluavat osansa.

Sairauspäivärahan kieltämistä en ymmärrä. Usein ongelmana ei kuitenkaan ole vakuutuslääkäri, vaan hoitavan lääkärin kyvykkyys kirjoittaa oikeanlainen lausunto potilaan tilasta.

Vaikeassa toimeentulotilanteessa kannattaa hakea Kelalta viimesijaisia etuuksia eli toimeentulotukea asumistukea. Hakemalla ei häviä mitään ja saa perustellun, valituskelpoisen päätöksen.

Uupumistarinoita paljon kuunnelleena pohdin usein, että tarvitsisimme lisää tietoa yrittäjän tiestä työkyvyttömyyseläkkeelle, jotta voisimme löytää kohdat, joissa ottaa koppia. Nyt vastuu kaatuu liian usein yrittäjän läheisille.”