Sain päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä – Hämmästyin, sillä en ollut hakenut sitä
Sain vihdoin työkyvyttömyyseläkkeen. Tarkoittaako se, että saan vastedes lääkäristä muutakin kuin lausunnon? kysyy Auli Viitala.
Sain kuukausi sitten yllättäen kirjeen, että olen päässyt eläkkeelle. Hämmästykseni oli suuri, sillä en ollut hakenut sitä. Olin vasta täyttämässä hakemusta ja pohtimassa sen perusteluja, kun päätös oli jo tehty.
Se ei ole tavatonta. Minulle on ennenkin käynyt niin, että kun lääkäristä on lähetetty lausunto suoraan eläkevakuutusyhtiöön, siellä on tehty päätös kuntoutustuesta ennen kuin varsinainen hakemuspaperi ehtii perille. Eihän päätökseen tosiasiassa vaikuta muu kuin psykiatrin lausunto. Mutta aiemmin päätös on ollut lääkärin suosituksen mukainen. Tällä kertaa lääkäri oli suositellut kuntoutustuen jatkamista kaksi vuotta, mutta eläkevakuuttaja ei myöntänyt kuntoutustukea vaan toistaiseksi voimassa olevan työkyvyttömyyseläkkeen.
Uutinen oli kannaltani ainoastaan myönteinen, joten ihmetys muuttui nopeasti turvallisuudentunteeksi, joka on niin harvinainen tunne, että vielä totuttelen siihen. Onko tosiaan nyt niin, että ei tarvitse jännittää, miten käy, kun tukikausi päättyy? Saako ajan lääkäriltä? Saanko mentyä vastaanotolle; pitäisikö pyytää saattaja? Ehtiikö lääkäri hahmottaa tilanteeni riittävän hyvin ennen lausunnon kirjoittamista? Meneekö hakemus läpi, ja kuinka pitkäksi aikaa tuki myönnetään? Miten maksan vuokran, jos käsittely kestää odotettua kauemmin?
”Olen ollut psykiatrian potilaana samojen oireiden takia noin 15 vuotta. Ennen sitäkin työelämässä pärjäämiseni oli ohuen langan varassa.”
Seuraavalla kerralla kun menen lääkäriin, vastaanottoaikani ei kulukaan lausunnon väsäämiseen. Se on iso muutos, sillä vaikka olen vakavasti sairas, en ole juurikaan saanut sairauteeni hoitoa, kun olen käynyt lääkärissä. Jännä nähdä, mitä siellä vastedes tapahtuu, kun asialistalla ei olekaan vain se, kuinka kyvytön olen. Vai tapahtuuko mitään? Onko psykiatria lääketieteen alana olemassa vain siksi, että Kela ja yksityiset eläkeyhtiöt saavat lausuntoja?
Olen ollut psykiatrian potilaana samojen oireiden takia noin 15 vuotta. Ennen sitäkin työelämässä pärjäämiseni oli ohuen langan varassa. Olen vuosien mittaan yrittänyt ja kokeillut kaikenlaista, sillä tahtoisin kovasti olla yhteiskunnassa osallinen myös sillä tavalla, jonka palkkatyö mahdollistaa. Nykyään se onnistuu, vaikkakin hyvin pienessä mittakaavassa, koska eläkkeellä on mahdollista tehdä vähän työtä ja täysin omassa tahdissa. Se ei muistuta tavallista palkkatyötä kuin etäisesti, mutta siitä saa rahaa ja merkitystä elämään.
Minulle työ on ollut parasta kuntoutusta. Kun saa valmiiksi jotain, josta saa palkkaa, on melkein kuin normaali kansalainen. Työni on lisäksi sellaista, jota itse pidän merkityksellisenä: tunnen itseni vahvasti osalliseksi, kun yritän julkisesti kuvata pitkäaikaissairaan haasteita yhteiskunnassamme. Ja osallisuus ei ole pieni asia, kun roikkuu muutoin koko ajan syrjäytymisen reunalla. Minulle sopii huonosti vapaaehtoistyö, mutta moni muu eläkeläinen pystyy siihen ja saa siitä kokemuksen kyvykkyydestä.
”Sellaista lääkinnällistä kuntoutusta ei ole olemassa, että minusta tulisi tämän terveempi. Siksi eläkeyhtiön päätös on oikea.”
Virallinen “kuntoutus” ei auta minua, kun psykoterapiatkin on käyty vuosia sitten. En selviydy kuntoutuskursseista tai työkuntoutuksesta – eikä sellaisia minulle myönnetäkään hauraan terveyteni vuoksi. Sellaista lääkinnällistä kuntoutusta ei ole olemassa, että minusta tulisi tämän terveempi. Siksi eläkeyhtiön päätös on oikea – eikä se tietysti saa tehdäkään kuin laillisia päätöksiä. Jos kuntoutus ei ole mahdollista, kuntoutustukea ei voida myöntää. Silloin työkyvytön on pantava eläkkeelle – ei määräajaksi vaan toistaiseksi.
Eläkkeen voi keskeyttää, jos työnteko tulee mahdolliseksi. Joskus sairauden oireet voidaan saada hallintaan siinä määrin, että ihminen kykeneekin työhön. Esimerkiksi isäni palasi pitkän työkyvyttömyyden jälkeen takaisin työhönsä vielä muutamaksi vuodeksi, kunnes jäi eläkkeelle ikänsä vuoksi.
Hänen työnsä oli minusta uskomattoman haastavaa ja raskasta mutta hänestä sekä mukavaa että tärkeää ja vieläpä sellaista, jonka hän todella osasi. Hän opetti yläkoululaisille matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Isäni työ on hyvä esimerkki siitä, että ei ole järkevää luoda erikseen työpaikkoja “mielenterveyskuntoutujille”, koska me olemme kaikki erilaisia. Parempi on, jos ihmiset voivat tehdä sillä tavalla kuin on mahdollista jotain sellaista, jonka oikeasti osaavat.
