Tuulilasi

Tuulilasin koeajossa BMW X3



Tuulilasin koeajossa BMW X3

Uusi BMW X3 edustaa mallin kolmatta sukupolvea. Mikä on muuttunut?
Teksti Juuso Kallioinen
Kuvat Antti Vettenranta

BMW X3:n koeajo on alunperin julkaistu Tuulilasin numerossa 6/2018.

Kakkoskorinen X3 tuli myyntiin vuonna 2010. Mallivuodelle 2015 tehtiin facelift, eli BMW:n kielellä LCI (Life Cycle Impulse). Koodilla F25 tunnettu Bemu ehti siis vaivihkaa seitsemän vuoden ikään, mutta se ei ole oikeastaan missään vaiheessa tuntunut hirveän vanhentuneelta.

Uuden G01-korimallin ero edeltäjäänsä verrattuna on pienempi kuin kahden ensimmäisen X3:n välinen, niin mittojen kuin ulkonäönkin suhteen. Kasvua on tapahtunut kuitenkin joka suuntaan. Pituus (4 708 mm) on kasvanut 51 millimetriä. Akseliväliin (2 864 mm) on tullut 54 mm lisää. Leveys (1 891 mm) on kasvanut sentillä ja korkeus (1 676 mm) 15 millimetrillä.

Mallivalikoiman kasvattaminen mahdollistaa yksittäisten mallien paisumisen. BMW:n tapauksessa X1 ja uusi X2 ovat tulleet X3:n alapuolelle. Kannattaa huomata, että nykyinen X3 on korkeutta lukuunottamatta suurempi kuin ensimmäisen sukupolven X5.

X3 perustuu BMW:n skaalautuvaan CLAR-pohjalevyyn. Kyseessä on BMW:n pitkittäiskoneisten mallien yleissokkeli. Ensimmäinen tähän rakenteeseen pohjautunut auto oli uusin 7-sarjalainen. Sitä seurasi uusi viitonen. X3 on ensimmäinen katumaasturimalli, joka rakentuu tälle alustalle. Myös seuraava X5 perustunee CLAR-levylle. Tämä alusta tuntuisi siis venyvän aika monenmuotoisiin ja -kokoisiin autoihin.

CLAR-pohjalevyssä on otettu huomioon ladattavien hybridien ja sähköversioiden vaatimukset.Näitä Bemulta on tulossa vuoteen 2025 mennessä yhteensä ainakin 25 kappaletta.

Hybridiä odotellessa

X3:n tapauksessa ladattava hybridi on jätetty ikään kuin löysään hirteen. Sellainen saattaisi asiakaskunnalle kelvata, ainakin niin kauan kun 3- ja 5- sarjalaisista ei ole tarjolla kuin sedan-PHEV. Ja onhan kilpailijoillakin ladattavia hybrideitä tähän segmenttiin tarjolla. Faktana on kuitenkin ilmoitettu, että täyssähköversio mallista on tulossa. Se tottelee todennäköisesti nimeä iX3.

Uuden alustaratkaisun siivittämänä auton painojakauma on ihanteellinen 50:50. Uudistunut ulkokuori ja aktiivinen jäähdyttimen säleikkö ovat auttaneet tiputtamaan X3:n ilmanvastuskertoimen edeltäjän 0,33:sta lukemaan 0,29. Se on katumaasturille erittäin alhainen lukema.

Hinnastosta löytyy tällä hetkellä kolme bensiinimallia, 20i, 30i ja M40i. Dieseleitä on kaksi, 20d ja 30d. Kaikki Suomessa myytävät mallit ovat nelivetoisia ja automaattivaihteisia. Nelivetojärjestelmä on lähtökohtaisesti takavetopainotteinen, mutta monilevykytkin säätää voimanjakoa automaattisesti tilanteen mukaan. Steptronic-automaattivaihteisto on vanha tuttu ZF:n kahdeksanpykäläinen momentinmuunninaski.

Kaksilitrainen diesel on sama B47D20, joka nakutti myös edeltäjässä. Padasta irtoaa 140 kW (190 hv) ja 400 Nm. Pakoputkistoon on uudessa mallissa löytänyt tiensä SCR -katalysaattori, hiukkasloukun ja hapetuskatalysaattorin lisäksi.

Vaikka kuutoskone on aina kuutoskone, lienee tämä 20d -malli se ns. järkivalinta. Nelosdieselin äänet on uudessa mallissa vaimennettu aiempaa paremmin. Melutaso vaikuttaa muutenkin matalalta. Tuulilasi on akustista lasia ja koeajoautossa oli lisävarusteena myös akustiset etusivulasit. Akustiikkalaminoitujen sivulasien hinta on 160 euroa ilman autoveroa.

Hienosti viimeistelty

Koeajoauto oli Business M Sport -varusteinen, mikä tarkoittaa mm. urheiluistuimia, M-Sport ohjauspyörää ja lukuisia muita sporttisia varusteita. Istuimien säätövarat ovat laajat, samoin ohjauspyörän. Ajoasennosta saa ryhdikkään ja halutunlaisen. Myös istuimien tuki on kauttaaltaan hyvällä tolalla. Hallintalaitteet ovat fiksusti käsillä, ja jos BMW:t ovat tuttuja, mitään kovin yllättävää tuskin tulee vastaan.

Kojelautailme on sekoitus edellistä X3:a ja uutta viitossarjaa. Viimeistely on korkeatasoista, niin kuin tässä luokassa kuuluu. Vaihdekepin etupuolella oleva tila on aiempaa suurempi, mikä on oikein positiivista. Tilaa on muutoinkin riittävästi joka suuntaan.

Multimediajärjestelmästä on tarjolla viimeisin kehitysversio, jossa kojelaudan 10,25" näyttö tottelee kosketusta ja liikkeitä. Mukana on tietysti myös iDrive -ohjauspylpyrä keskikonsolissa.

X3 on ollut luokkansa maukkaimpia ajettavia, eikä uusi malli tee tähän poikkeusta. Koeajoautossa oli M Sport -paketin mukana tuleva mukautuva Sport-ohjaustehostus ja lisävarusteena saatava säätyvä iskunvaimennus. Rengastus oli kokoa 245/50 R19. Uuden mallin perusrengastuskin on jo 18" vanteella. Halutessa lisävarustelistalta voi ruksia jopa 21-tuumaiset renkaat.

Uusi X3 tuntuu kulkevan edeltäjäänsä paremmin suoraan. Ohjaus myös keskittää erittäin hyvin. Comfort-asetuksella alustan mukavuus on maantiellä riittävällä tolalla. Erityisen pehmeästi keinahtelevaa kulkinetta ei X3:sta saa oikein millään asetuksella, mutta tämä lienee harkittua. Kokonaisuutta voisi kuvailla tukevan mukavaksi – hyvin saksalaistyyppistä siis. Kelirikkoteillä alusta suodattaa kolot ja töyssyt ilman jousituksen läpilyöntejä tai ylimääräisiä muljahduksia. Mukavuuspuoli ja alustan sivistyneisyys tuntuvat kokonaisuutena parantuneen.

Ei kun mutkatielle

Jos auton liipaisee sport -asetukselle maantiellä, ryhtyvät poikittaissaumat ja muut epätasaisuuden tuntumaan. Tällöin kannattaa valita syheröisempi reitti. Ja siellä X3 ei petä. Auto on erittäin tasapainoinen ajaa, vaikka kanttailisi kovempaakin. Kallistelu on autotyyppi huomioiden vähäistä ja luotto autoon syntyy nopeasti.

Ohjaus säilyy tilanteen tasalla ja tarjoilee asiallisen tarkkuuden ja hyvän vasteen jopa talvirenkailla. Toteutus on suhteessa paljon parempi kuin uudessa viitossarjassa. Alustan toiminta ja ohjaus ovat samaa maata. X3 ei tunnu raskaalta vaan nöyrän ketterältä.

Takavetoiset juuret tuntuvat nelivedon toteutuksessa. Peruskäytös ei ole herkästi aliohjaavaa. Tärkeintä kuitenkin on, että auton käytös säilyy nopeasti muuttuvissa ajotilanteissa loogisena. Ei tullut kokeiltua, mutta tuskin autoa myöskään saa ihan herkästi mökkitiellä jumiin jäämään. Maavaraa on noin 200 mm.

Asiallisesti vääntävä nelosdiesel istuu X3:een hyvin. Kuutoskone sopisi vielä paremmin, mutta ajaminen on tälläkin koneella ihan nautinnollista. Voimalinjan toimivuus taitaa tosin tässä tapauksessa olla enemmän vaihteiston kuin moottorin ansiota.

Kilpailijoihin verrattuna X3 on lähtöhinnaltaan kalliimpi. Varusteet ja mieltymykset määrittelevät tietysti loppusumman, mutta hintataso ei ole ainakaan laskenut edeltäjään verrattuna.

BMW X3 xDrive20d Business M Sport

Hinta: 61 148 (vakiovarustein)

Moottori: R4, diesel

Iskutilavuus: 1 995 cm3

Teho: 140 kW (190 hv) / 4 000 r/min

Vääntö: 400 Nm / 1 750–2 500 r/min

Voimansiirto: 8-portainen automaatti, neliveto

0−100 km/h: 8,0 s

Huippunopeus: 213 km/h

Yhd. EU-kulutus: 5,5 l/100 km

CO2-päästöt: 144 g/km

Mitat: Pituus 4 708 mm, leveys 1 891 mm, korkeus 1 676 mm, akseliväli 2 864 mm, tavaratila 550-1 600 l

Omamassa: 1 825 kg

Kenelle?

Sporttista katumaasturia etsivälle. Sopii niin kaupunkiin kuin mökkitielle eikä perhettäkään tarvitse jättää tilanpuutteen takia pois reissuista.

Ajettavuus: 4 tähteä

X3 on edelleen hyvä ajaa. Parannusta on tapahtunut hieman kautta linjan. Alusta toimii siivosti. Mutkapätkällä X3 on aina ollut etevä, ja nyt se on petrannut maantielläkin. Maavara ja auton looginen käytös nostavat osakkeita soralla.

Tilat: 4 tähteä

Neljä aikuista matkustaa matkatavaroineen mukavasti. Kuljettajalla on parhaat oltavat. Takapenkilläkään ei tilan puolesta ahdista, mutta tukea ei ole kummoisesti.

Suorituskyky: 3,5 tähteä

Voimalinja toimii hienosti. Vaihteisto hyödyntää moottorin resursseja onnistuneesti ja käytännön kulkupuoli on oikein hyvä. Maksimisuorituskyky ei liimaa penkkiin, mutta riittää. Ohituksissa lisäpuhti ei kuitenkaan olisi pahitteeksi.

Kokonaisuus: 4 tähteä

Kokonaisuus on sellainen kuin odottaa saattaa. X3 ei yllätä, mutta ei missään nimessä petäkään. Laatuvaikutelma ja asioiden toteutus vakuuttavat. Liki kaikilla osa-alueilla on tapahtunut parannusta, mutta niin pitääkin - tämä luokka on erittäin kilpailtu.

Julkaistu: 27.6.2018