Apu

Näyttelijä Turkka Mastomäki: ”Kaipaan vieläkin sitä, kun valvoimme isän kanssa takan ääressä – polttelimme tupakkaa, ja isä kertoi tarinoita lapsuudestaan”

Näyttelijä Turkka Mastomäki: ”Kaipaan vieläkin sitä, kun valvoimme isän kanssa takan ääressä – polttelimme tupakkaa, ja isä kertoi tarinoita lapsuudestaan”
Näyttelijä Turkka Mastomäki pelkää yksinäistä vanhuutta, vihaa juonittelua ja liikuttuu kyyneliin läheisten surun ja lapsensa onnistumisten äärellä.
Julkaistu: 21.8.2022

Jatka lausetta, Turkka Mastomäki: Lapsuuteni sitkein haave oli... saada jousipyssynuolia ja Honda Monkey. Molemmat sain, mutta kaipasin ikäisiäni kavereita. Kulmakunnan pojat olivat vähän vanhempia ja leikin paljon itsekseni. Kaipasin vertaistani seuraa, veljeäkin. Myöhemmin sain ystäviä, joista yksi kutsuu minua edelleen veljekseen.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun valvoimme isän kanssa takan ääressä. Kaipaan sitä vieläkin 52-vuotiaana. Polttelimme tupakkaa, ja isä kertoi tarinoita lapsuudestaan. Hänen isänsä kaatui sodassa, joten sain kuulla, millaisia tunteita herätti isättömänä kasvaminen. Niillä oli kauaskantoisia heijastuksia tulevaisuuteen, kun olen saanut näytellä esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa. Sodan kauhuilla on laaja-alainen vaikutus.

Viimeksi nauroin makeasti, kun luin Todelliset tiikerit -äänikirjaa. Kirjailija Mick Herronin satiiri ja musta huumori oli niin osuvaa, että yllätin itsenikin repeilemällä äänityskopissa.

Liikutun yleensä kyyneliin vähänkään herkemmässä mielentilassa lapseni ilosta ja onnistumisista. Mutta myös läheisten ihmisten surujen myötä.

Vihaan sydämeni pohjasta kaikenlaista juonittelua, epärehellisyyttä, sumutusta ja vastuuttomuutta.

Kateellisena katson kavereitani, joilla on vakityöpaikka ja elämässä selkeät sävelet. Freelance-näyttelijänä joudun miettimään, mistä saan leipää, mihin kykyni riittävät ja olinko parhaimmillani koekuvauksissa. Onneksi nyt olen saanut kokea Koskinen-sarjan kuvauksia kotikaupungissani Tampereella.

Viimeksi rakastuin tyttäreeni. Sisään astelee ovesta joka kerta pikkaisen erilainen henkilö, sillä murrosiässä jo viikossa tapahtuu kehitystä.

Pelkään kuollakseni kuolemaa. Myös yksinäinen vanhuus pelottaa.

Häpeän syvästi niitä hetkiä, jolloin olen ollut ymmärtämätön ja haukkunut väärää puuta. Ja räksyttänyt, vaikka olen sillä vain purkanut ahdistustani. Silloin kenkä on puristanut jostain muualta.

Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, kun minun ja koirani kimppuun käyntiin. Se oli itsepuolustustilanne.

Juuri nyt ottaa päähän, että oma harkintakyky petti ja yritin mennä autonkorjausasiassa siitä, missä aita on matalin. Nyt makselen siitä kallista hintaa.

Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta lapsityövoiman käytön. Haluaisin turvata jokaiselle oikeuden elää lapsena niin pitkään kuin se vain on mahdollista.

Antakaa minun edes kerran päästä hävittäjälentokoneen kyytiin. Haluaisin myös hypätä laskuvarjolla, mutta en tiedä, uskallanko. Benjihypyn olen tehnyt ja kokeillut liitovarjoilua.

Sen päivän haluan nähdä, jolloin saatan tytärtäni alttarille. Se tekisi minut onnelliseksi ja ylpeäksi.

Aion vielä opetella laitesukellusta. Isäni kuoleman aikaan tein liikaa töitä. Työnsin tunteitani puoli vuotta syrjään. Sitten silloinen naisystäväni vei minut snorklaamaan. Se oli parasta terapiaa. Veden alla on uskomattoman kaunis maailma.

Kommentoi »