Rupatteleva lentäjä osoittaa, että kohteliaisuus kaupallistui – Muutuimmeko kaikki introverteiksi?
On yhä hyväksyttävämpää olla vain itsekseen. Se saa meidät pelkäämään toisiamme, sisältöpäällikkö Eeva Sederholm kirjoittaa.
Punastun helposti. Sanon mielelläni mielipiteeni, mutta teen sen mieluiten tuttujen ympäröimänä. Mielipiteitä minulla on lähinnä asioista, joista uskon tietäväni jotain.
Ei siis ole yllätys, että persoonallisuustestien perusteella olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Eli määritelmällisesti vaikkapa ihminen, joka saa enemmän energiaa yksinäisyydestä kuin ihmisten kanssa olemisesta. Suomeksi sanottuna ehkä ujo.
Pitkään tätä pidettiin hankalana ominaisuutena, josta oli syytä opetella pois. Jos halusi saada ystäviä, kesätöitä tai opiskelupaikan; pärjätä työelämässä, löytää seurustelukumppanin tai ylipäätään yrittää elää onnellista elämää, oli syytä opetella avaamaan suunsa, vaikka jännityshikeä pukkasi kainaloon.
Kun meni epämukavuusalueelle, mukavuusalue laajeni, opetettiin.
On entistä hyväksytympää olla vain itsensä kanssa.
Nyt asiat ovat toisin. Introverttiudesta ei enää puhuta pois opeteltavana ominaisuutena. Työelämässä on jo pitkään puhuttu tarkkailijaluonteiden vahvuuksista.
Amerikkalainen introvertti saattaa kuulostaa suomalaisesta samalta kuin suulas pohjanmaalainen – äärimmäisen harvinaiselta. Nyt Yhdysvalloissa on kuitenkin alettu puhua introverttitaloudesta. Trendi tarkoittaa, että moni käyttää yhä enemmän rahaa palveluihin ja tavaroihin, jotka auttavat olemaan yksin. Tällaisia ovat esimerkiksi kotiinkuljetusyhtiöt ja suoratoistopalvelut.
Tämä ilmiö korostui pandemian jälkeen. Ravintolat olivat ihmeissään, kun nuoret alkoivat mennä ravintoloihin aiempaa varhaisempina kellonaikoina. Sen jälkeen ruokaravintoloista ei enää siirryttykään baareihin, vaan mentiin kotiin katsomaan Netflixiä. Myös Suomessa yrittäjät kertoivat asiakkaiden jääneen pandemian jälkeen kotiin.
Ilmiössä on toki varmasti kyse monesta muustakin kuin siitä, että ihmiset olisivat koronaeristyksen myötä löytäneet sisällään lymyilleen introvertin.
”Samaan aikaan kohteliasuudesta on tullut kaupallista.”
Arkihavaintojen perusteella yksi asia vaikuttaa silti selvältä: on entistä hyväksytympää olla vain itsensä kanssa. Puhelin ja kuulokkeet ovat omalta osaltaan mahdollistaneet sen, että jokainen voi luoda oman pienoismaailmansa.
Vaikka kulkisi ihmisvilinässä, voi kuunnella meditaatiota, heviä tai äänitettyä linnunlaulua. Istuma-asennossa yhä useampi tuijottaa ruudulta levotonta videovirtaa. Linja-autossa tai lentokoneessa se on vaivaton vaihtoehto sille, että yrittäisi keskustella vieruskaverille. Aina kun on riski, että toinen ei lähde mukaan tai tunnet itsesi jostain muusta syystä noloksi. Siksi on helpompaa lähettää sydän tiktokkaajalle, joka juuri julisti oman mielenterveysdiagnoosinsa anonyymeille seuraajilleen.
Samaan aikaan kohteliasuudesta on tullut kaupallista. Asiakaspalvelutehtävissä olevat kyllä osaavat toivottaa sydämellisesti hyvää päivänjatkoa. Lentokoneessa kapteeni rupattelee siitä, miten kohta laskeudutaan Korson kautta kentälle timanttisen tiimin kanssa. Junassa konduktööri tervehtii yhä lupsakammin, kiittää ja toivottelee kaiuttimen kautta asiakkaille aurinkoa. Ravintolasta toivotetaan yhtä sydämellisemmin tervetulleeksi kahvin ja nisun pariin.
”Kukaan ei selvästikään maksa tervehtimisestä tai silmiin katsomisesta.”
Se on ihanaa! Kääntöpuoli on kuitenkin, että viereen istuva ihminen on mykkä. Kukaan ei selvästikään maksa hänelle tervehtimisestä tai silmiin katsomisesta. Tässä on iso muutos peruskäytöstavoissa.
Nyt ole kyse mistään käytöstapanillityksestä. Syvemmin ajateltuna olemme luoneet maailman, jossa olemme yhä vähemmän tekemisissä toistemme kanssa.
Oli kuinka ujo ihminen tahansa, tämä on huono kehitys. Yhtä tosiasiaa emme nimittäin pääse pakoon. Mitä vähemmän tapaamme muita lihaa ja verta olevia ihmisiä, sitä vähemmän osaamme olla keskenämme.
Sitä yksinäisempiä olemme. Ja sitä onnettomampia.
