Tuija Siltamäki tunnustaa Tuomas Enbuskelle: Minäkin olen aina ollut liian herkkä, rikas, kuuluisa, seksikäs ja upea
Koska Tuomas Enbusken elämäkerta on vähän laimeaa itsekorostusta, Tuija Siltamäki haluaa kertoa omasta erityisyydestään.
Mediapersoona Tuomas Enbuske on tehnyt urhean teon ja ylentänyt itsensä "Tinzen", Niko Saarisen ja Sara Siepin kaltaisten kulttuurivaikuttajien sarjaan julkaisemalla elämäkerran.
Sen nimi on Elämänkerta [sic], koska toisin kuin tyhmät juntit, Enbuske tietää, että elämäkerta kirjoitetaan ilman n-kirjainta, ja Enbuske tietää myös sen, että jos kirjoittaa tahallaan väärin, perään laitetaan hakasulkeisiin latinankielinen lyhenne, jotta muut tietävät, ettei ole väärinkirjoittava toope, vaan viksu. Kova provo kovalta pojalta!
Toimittaja Tuomas Marjamäen kirjoittamassa kirjassa ja siitä tehdyissä lukuisissa jutuissa Embuske [sic!] kertoo rajuja juttuja kuuluisuuden varjopuolista, kuten huumeista, naisista ja mielenterveysongelmista.
Kokaiiniin on kuulemma palanut satatuhatta euroa, seksikumppaneita ollut ääretön määrä.
Inspiroivaa! Mutta vähän laimeaa.
Siksi haluan jakaa oman tarinani. Ehkä se inspiroi muitakin rohkeuteen.
”Olen käyttänyt päihteisiin ja juhlimiseen ehdottomasti enemmän rahaa kuin olisi pitänyt, ehkä noin satabiljoonaa euroa.”
Tajusin heti synnyttyäni olevani erityinen.
Olin aina poikkeuksellisen syvällinen lapsi. Opin lukemaan, ennen kuin osasin kävellä. Kun olin lukenut kaikki lähikirjaston kirjat etuperin, luin ne takaperin.
Oivalsin varhain, että älykkyyteni on muille lapsille liikaa. He karttoivat minua, kaiketi kunnioituksesta. Sen ansiosta minusta kehittyi herkkä erakkoluonne. Kun muut leikkivät hippaa, minä ajattelin. Hmm hmm hmm, kuului pulpettini alta.
Mensan puheenjohtajaksi minua pyydettiin seitsemännellä luokalla. Olin tehtävässä kaikkien aikojen nuorin, mutta en halua kerskua sillä. Kerskuminen on moukkamaista, enkä minä ole moukka, vaan älykkö. Tiedän esimerkiksi, mikä on limerikki.
Rippikoulu oli minulle käänteentekevä kohta. Olin jo siihen mennessä käynyt läpi kaikki maailman maailmankatsomukset ja todennut, että minä uskon niiden sijaan tieteeseen ja sananvapauteen. Muut nuoret katsoivat kauhuissaan, kun väittelin pappien kanssa aiheesta pitkälle yöhön. Minulle se oli vain luonnollista. Argumentointi on aivojen shakkia – tai pingistä, jos on tyhmempi kuin minä.
Samaan aikaan olin aina liiankin reipas, välittävä, rakastava ja empaattinen. Halusin, että kaikilla ympärilläni olisi hyvä olla. Kannoin muista niin paljon huolta, että unohdin miettiä: mitä pieni Tuija tarvitsisi?
Varsin pian tajusin, että tarvitsen huumeita.
Olen käyttänyt päihteisiin ja juhlimiseen ehdottomasti enemmän rahaa kuin olisi pitänyt, ehkä noin satabiljoonaa euroa.
En ole siitä ylpeä enkä kerro sitä leveilläkseni sillä, että minulla on niin vitusti rahaa, että voin käyttää tsiljoonia euroja huumeisiin, vaan siksi, että ihan tavalliset ihmiset saisivat tukea tarinastani. Tarvitsemme esikuvia, ja nöyrin mielin suostun kantamaan sen raskaan ristin.
”Saatan ajatella ainakin sataa ajatusta yhtä aikaa. Sitä voi olla vaikea käsittää tavallisilla aivoilla.”
Aluksi käytin siksi, että minulle tulisi normaali olo.
Aivoni ovat aina käyneet ylikierroksilla. Saatan ajatella ainakin sataa ajatusta yhtä aikaa. Sitä voi olla vaikea käsittää tavallisilla aivoilla. Kerran keksin uudet aakkoset ja kirjoitin niillä viisiosaisen makrotalouden oppikirjasarjan, näin minä huvittelen.
Huumeiden avulla pystyin keskittymään tähän hetkeen ja siihen, mikä on olennaista. Se, että minä olen erityinen ihminen. Ajattelin tätä ajatusta usein kalliissa nojatuolissani.
Pian homma ei enää ollut hallissani.
Tavallisella pulliaisella gramma "kolaa" riittää noin kymmeneen "viivaan", vaikka oikeasti pitäisi puhua janoista, sillä janalla on alku- ja loppupiste. Minun viivani olivat matemaattisia suoria. Ne eivät loppuneet ikinä.
Orgioissa kylvimme shampanjassa rock-tähtien, huippumallien ja muiden siistien ihmisten kanssa. Illan aikana saattoi palaa biljardi euroa. En edes muista, kuinka monen rikkaan ja kuuluisan ihmisen kanssa olen muhinoinut. Varmaa on vain se, että heitä on pal-jon. Olen varmasti harrastanut enemmän seksiä kuin kukaan muu ihminen Suomessa tai jopa koko maailmassa.
Myöhemmin olen tajunnut, ettei siinä ollut mitään hienoa. Se oli pinnallista ja tyhjää elämää. Häpeän sitä. Siksi kerron siitä kaikille.
Eniten häpeän sitä, millainen olen ollut muita kohtaan. Olen ollut paska ystävä, tytär, seurakuntalainen, naapuri, lähimmäinen ja asiakasomistaja, ja koska tiedostan sen ja uskallan sanoa julkisesti olleeni paska, oletan, että saan kaiken anteeksi, enkä joudu vastuuseen mistään.
Haluankin kiittää kaikkia tielleni sattuneita ihmisiä siitä, että olette jaksaneet minua. Vaikeat kokemukset, kuten sivullisiin kohdistunut väkivaltaisuuteni, ovat pakottaneet kohtaamaan omat demonini ja kasvamaan ihmisenä. En ole enää pieni ihminen, vaan suurmies.
Toisinaan en meinaa muistaa, mistä jännittävästä erityispiirteestäni huono käytökseni on milloinkin johtunut. Mielenterveysongelmistani, suunnattomasta älystäni, yläluokkaisesta päihdeongelmastani vai lapsuudentraumoistani?
Varmaa on vain se, että tämän tarinan sekä suurin sankari että suurin uhri – se olen minä.
