Apu

Trump 2024: Kaatavatko syytteet seksuaalisesta ahdistelusta, talousrikoksista ja kongressin valtauksesta presidenttiehdokkuuden?

Trump 2024: Kaatavatko syytteet seksuaalisesta ahdistelusta, talousrikoksista ja kongressin valtauksesta presidenttiehdokkuuden?
Donald Trump on republikaanien keskuudessa edelleen ylivoimaisesti suosituin ehdokas Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi. Republikaanit ovat käynnistäneet äänestystä ja vaalipiirejä koskevia lakimuutoksia, joiden tarkoituksena on varmistaa, ettei seuraavia vaaleja hävitä.
Julkaistu: 21.1.2022

New Yorkin kotiani vastapäätä kohoaa Trump International Hotel. Voin ihailla sen aamuauringon kultaamia kylkiä siemaillessani kahvia keittiössäni.

Noin kilometrin päässä idässä komeilee 58-kerroksinen Trump Tower, jonka kolmessa ylimmässä kerroksessa asuu Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump perheineen – tai asui ennen kuin vaalitappio tulehdutti lopullisesti välit newyorkilaisiin.

Trump ei hävinnyt Manhattanilla ainoastaan Joe Bidenille, vaan jo neljä vuotta aiemmin myös Hillary Clintonille. Clinton keräsi silloin peräti 86% manhattanilaisten äänistä. Sellaista on ymmärrettävästi vaikea niellä, jos sattuu asumaan Viidennellä avenuella keskellä Manhattania.

Ajolähtö

Vuonna 2019 Trump twiittasi jättävänsä New Yorkin ja siirtävänsä kirjansa Floridaan. Mar-a-Lagoon Trumpin pariskunta vetäytyi myös presidenttikauden jälkeen.

Havainnot Trumpeista New Yorkissa ovat sen koommin olleet harvinaisia, eikä kaupungilla tunnu olevan mitään sitä vastaan: suositummankin ex-presidentin turvallisuudesta huolehtiminen maksaa maltaita.

Kun Trump maaliskuun puolivälissä oli piipahtanut Manhattanin kodissaan, Trump Towerin edustalle kokoontuneet mielenosoittajat olivat huutaneet Black Lives Matter -iskulauseita ja vaatineet hänen pidättämistään.

Kuusi vuotta aiemmin samassa paikassa Trump oli ylistänyt newyorkilaisia ilmoittaessaan presidenttiehdokkuudestaan.

Vuosikymmeniä kestänyt värikäs liitto suurkaupungin ja sen kuninkaaksi julistautuneen kiinteistömogulin välillä vaikuttaa päättyneen kitkerään eroon. Ja kuten kuuluisuuksien eroissa on tapana, tämänkin liiton jälkipyykkiä pestään vielä pitkään oikeudessa.

Republikaanien ykkönen

Mutta New York ei ole Amerikka, ei sinnepäinkään. Trump on republikaanien keskuudessa edelleen ylivoimaisesti suosituin ehdokas seuraavaksi presidentiksi.

Republikaanien enemmistö uskoo myös, että Trumpilta varastettiin voitto viime presidentinvaaleissa (Ipsos/Reuters Poll). Varastamisen uskotaan tapahtuneen postitse annetuilla äänillä.

Aiempi ns. absentee voting edellytti painavaa syytä ennakkoon äänestämiselle, mutta pandemian takia postiäänestäminen laajennettiin koskemaan suurinta osaa amerikkalaisista.

Vaikka asiaa on puitu oikeudessa eikä näyttöä väärinkäytöksistä ole löytynyt, Trump toistaa väitettä julkisissa esiintymisissään. Se tuntuu tehoavan, sillä republikaanit ovat käynnistäneet useissa osavaltioissa äänestystä ja vaalipiirejä koskevia lakimuutoksia. Niiden tarkoituksena on varmistaa, ettei seuraavia vaaleja hävitä.

Lisäksi Trumpin kannattajat ovat ottaneet asiakseen miehittää vaalien järjestämisestä vastaavien lautakuntien ykköspaikkoja (New York Times).

Vaalipiirit uusiksi

Olen oppinut New Yorkissa uuden sanan: gerrymanderointi. Siinä vallassa oleva puolue muokkaa vaalipiirijakoja tarkoituksenaan maksimoida oma kannatuksensa.

Demokraatit syyttävät republikaaneja gerrymanderoinnista mm. Texasissa, jonka uuden vaalipiirijaon he katsovat syrjivän maahanmuuttajia ja vähemmistöjen edustajia.

Muuta kuin englantia kotikielenään käyttävän väestön osuus USA:ssa on kolminkertaistunut neljässäkymmenessä vuodessa (CIS).

Latinojen osuus koko maan väestöstä lähentelee 20 prosenttia. Texasissa heitä on jo yhtä paljon kuin valkoisia (ei latinoja). Kysymys ei siis ole vallan vinkkelistä mistään vähäpätöisestä asiasta.

Demokraattien kannatus suurkaupungeissa

Vaalijärjestelmää rukataan, vaalilautakuntia miehitetään ja vaalipiirejä uusitaan. Mutta voi olla, että demokraatit häviäisivät tulevat vaalit ihan ilman gerrymanderointiakin.

Senaatissa maaseutuosavaltiot ovat yliedustettuina ja demokraattien kannatus nojaa suuriin kaupunkeihin.

New York Timesin kolumnistin Ezra Kleinin mukaan puolueen aika alkaa käydä vähiin. Politiikan asiantuntijat, kuten David Shor, väittävät demokraattien vieraantuneen vanhasta kannattajakunnastaan. He näkevät identiteettipolitiikkaa painottavan linjan käyvän puolueelle kalliiksi.

Pärjätäkseen vaaleissa puolueen olisi voitettava republikaanien hallitsemissa osavaltioissa ja se edellyttäisi toisenlaista politiikkaa.

Koulutausta määrittää nykyisin äänestäjien poliittisia mieltymyksiä enemmän kuin tulo- ja varallisuustaso.

Koulutukseen perustuva polarisaatio selittää osin myös Trumpin suosiota ja republikaanisen puolueen riippuvuutta hänen kaltaisestaan, maaseutuosavaltioiden työläisiin vetoavasta ehdokkaasta.

Poliittinen kartta on joka tapauksessa dramaattisessa liikkeessä sekä raameiltaan että sisällöltään. Taistelu vallasta käy kuumana ja jakolinjat syvenevät. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan, pätee kaikkeen.

Olen asunut nyt New Yorkissa muutaman kuukauden. Poliittisen järjestelmän ja osavaltioiden välisten erojen hahmottaminen on haastavaa. Sen verran olen kuitenkin jo oppinut, että jokainen osavaltio on oma Amerikkansa. Ja että kannattaa seurata useampaa mediaa.

WTC-iskujen muistopäivä yhdisti

Saavuin kaupunkiin WTC:n terroristi-iskujen 20. vuosipäivän kynnyksellä. Kokemus oli mieleenpainuva. Never forget -julisteet valtasivat kaupungin ja kaupungin historia yhdisti toisilleen ventovieraat ihmiset.

Trump ei osallistunut virallisiin juhlallisuuksiin Bidenin, Obaman ja Clintonin rinnalla. Sen sijaan hän teki yllätysvierailut New Yorkin poliisi- ja pelastuslaitoksiin.

Kun satunnainen kannattaja oli kysynyt häneltä hänen suunnitelmistaan asettua ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa, Trump oli vastannut tuttuun tyyliinsä: "I think you're going to be very happy." (C-SPAN) Luulen että tulet olemaan hyvin tyytyväinen.

Oikeusministeri Letitia Jamesin haaste

Tätä kirjoittaessani kännykkääni kilahtaa uutinen, jonka mukaan New Yorkin osavaltion oikeusministeri Letitia James on haastanut Trumpin oikeuteen antamaan todistuksen liiketoimistaan.

Jos merkkejä väärinkäytöksistä löytyy, oikeusministeri voi nostaa siviilikanteen Trumpia vastaan. Trumpin liiketoimista on meneillään myös rikostutkinta.

Rikossyytteitä Trumpia vastaan on New Yorkin lisäksi vireillä myös Georgiassa ja Washingtonissa. Syytteet koskevat mm. seksuaalista ahdistelua, veropetoksia, muita epäiltyjä talousrikoksia, virkaanastujaisvarojen väärinkäyttöä, kongressitalon valtausta sekä yritystä vaikuttaa vaalien tulokseen.

Trumpiin ja hänen bisnesimperiumiinsa liittyvät oikeusjutut lasketaan tuhansissa. Merkittäviä rikos- ja siviilikanteita Trumpia vastaan on Just Securityn -sivuston mukaan tällä hetkellä meneillään lähes neljäkymmentä. Kymmeniä vähäisempiä ei välitetä edes luetella.

Oikeusjutut työllistävät juristien armeijoita. Epäselvää on, miten ne vaikuttavat Trumpin poliittiseen tulevaisuuteen. Ilman tuomioita ne luultavasti vain vahvistavat hänen hallitsevan eliitin vastaista imagoaan ja lisäävät hänen vetovoimaansa kannattajien silmissä.

Monimutkaisissa bisneskuvioissa väärinkäytösten toteennäyttäminen on vaikeaa. Isot johtajat voivat aina vedota luottaneensa omiin asiantuntijoihinsa – lakimiehiinsä ja kirjanpitäjiinsä – allekirjoittaessaan dokumentteja.

Keskivertoäänestäjän on jokseenkin mahdotonta saada selkoa, mistä kaikissa tutkinnoissa, kanteissa ja haasteissa edes on kyse.

Manhattanin piirisyyttäjä uskoo Trumpin syyllistyneen velallisen petokseen liioitellessaan varallisuutensa arvoa. Kirjanpitäjiä ja pankkiireja on kuulusteltu ja dokumentteja on tutkittu läjäpäin. Voi vain kuvitella, miten kalliiksi tutkinta käy kaupungille.

Vaikea nähdä, että syytteellä olisi läpimenon mahdollisia, sillä entinen presidentti tunnetaan liioittelustaan. Jos kaikki tietävät sen, myös häntä lainoittaneet pankit ovat tienneet sen. Vaikka Trump Towerissa olisi oikeasti 58 kerrosta, hissinappien mukaan niitä on 68.

Trump syyllinen kongressitalon valtaukseen?

Tutkinta Yhdysvaltain kongressitalon valtauksesta saattaa osoittautua Trumpille hankalammaksi palaksi. ABC-kanavan uutiset pyörivät taustalla kirjoittaessani tätä.

Tutkinnassa on paljastunut, että Donald Trump Jr. yritti saada kansliapäällikkö Mark Meadowsin kautta yhteyden isäänsä, jotta tämä tuomitsisi käynnissä olleet väkivaltaisuudet ja kehottaisi valtaajia poistumaan.

Ilmeisesti Trump ei ollut tavoitettavissa tai välittänyt vastata poikansa viesteihin. Myös Trumpille myötämielisen Fox-kanavan uutistoimittaja Laura Ingraham lähetti Meadowsille tekstiviestin: "Mark, presidentin on pyydettävä Capitolilla olevia ihmisiä poistumaan. Tämä vahingoittaa meitä kaikkia."

Meadowsin pää on nyt pölkyllä, mutta riittääkö tekstiviestitys osoittamaan presidentin syypääksi Capitol-kukkulan tapahtumiin?

District of Columbian vetoomustuomioistuin torppasi 9.12. Trumpin yrityksen salata Capitolin mellakkaan liittyviä asiakirjoja. Trump-leiri tuskin yllättyi päätöksestä. Hänen lakimiehillään oli varmasti jo valitus korkeimpaan oikeuteen valmiina pöytälaatikossa. Korkeimmassa oikeudessa tuomareiden enemmistö on republikaanien nimittämiä.

Presidenttiys on Trumpille bisnestä

Forbes-talouslehden mukaan Trump on varautunut tulevaisuuteen järjestelemällä liiketoimiaan.

Hänen uuden yhtiönsä, Trump Media and Technology Groupin, tiedotteen mukaan entisen presidentin asema yhtiössä järjestetään vastedes niin, että yhtiön liiketoiminnan jatkuminen voidaan taata myös merkittävän häiriön sattuessa.

Merkittävällä häiriöllä viitataan dokumentin mukaan sekä mahdolliseen presidenttiehdokkuuteen – että rikostuomioon.

Trump on ytimiään myöten bisnesmies, diilintekijä. Presidenttiyskin merkitsi hänelle ennen muuta uusia bisnesmahdollisuuksia. Että hän siinä sivussa edisti republikaanisen puolueen ohjelmaa, sopi puolueelle enemmän kuin hyvin.

Ellei ihmeitä tapahdu ja jokin tutkinnan alaisista rikossyytteistä etene oikeuteen ja johda tuomioon, epäpyhä mutta molempia osapuolia hyödyttävä allianssi jatkuu ja republikaanien enemmistö ryhmittyy entisen presidenttinsä taakse myös tulevaisuudessa.

Vuonna 2024 Trump on vasta 78-vuotias, siis samanikäinen kuin Biden tullessaan valituksi.

He's back

Turistit kerääntyvät päivisin Trump Towerin edustalle ottamaan selfieitä. Heidän joukossaan on entisen presidentin kannattajia, mutta yhtä varmasti myös häntä sydämensä pohjasta inhoavia, sillä Trumpin kaltainen julkisuuden jättiläinen vetää puoleensa kaikkia.

Olen pari kertaa nähnyt Trumpiksi naamioituneen miehen lampsivan jalkakäytävällä. Kun viikko sitten iltalenkilläni kuljin rakennuksen ohi, sen sisäänkäynti oli jo autioitunut. Mainoskyltti vangitsi kuitenkin huomioni ja pysähdyin.

Tavallisesti kahvilaa, baaria ja ravintolaa mainostavaan kylttiin oli kiinnitetty banderolli: "He's back." Hän on palannut. Minua hymyilytti, sillä se kuulosti juuri niin uhmakkaalta kuin synnyinkaupunkinsa kanssa riitautuneelta saattoi odottaa. Mutta mitä sillä haluttiin kertoa? Että Trump on piipahtamassa Manhattanin asunnossaan?

Vai jotain enemmän.

Kommentoi »