Toinen elämä Toscanassa: suomalainen pariskunta kokeili arkea Italian rakastetuimmassa maakunnassa
Ystävän lomakuvat saivat Marja Vesalan aikoinaan kiinnostumaan matkasta Italiaan. Se johti kokonaiseen uuteen elämänvaiheeseen, kun Vesala lähti miehensä kanssa kokeilemaan elämää Toscanassa.
Oli Marja Vesala toki asunut ulkomailla aiemminkin. Hän oli viettänyt yläasteen jälkeen vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvaltojen Coloradossa ja opiskellut kahteen otteeseen Ranskassa: Poitiersissa ranskan kieltä sekä Bordeauxissa kansainvälistä politiikkaa.
Mutta kun Vesala näki miehensä kanssa 2000-luvun alussa ystävänsä lomakuvia Italian Toscanasta, hän tajusi heti löytäneensä oman Eldoradonsa. Siitä alkoi prosessi, joka huipentui myös pari vuotta sitten Suomessa ilmestyneeseen kirjaan Vuosi Toscanan kukkuloilla (Mondo-lehti palkitsi sen Vuoden matkakirjana 2022).
”Kun pääsimme kotiin ensimmäiseltä matkaltamme Toscanaan, taisimme varata uuden reissun sinne heti”, Vesala kertoo. ”Kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen.”
Heihin tekivät vaikutuksen maakunnan upeat maisemat, hyvä ruoka ja viini, ihanat tiet, keskiaikaiset kylät ja linnat, paikallisten ihmisten ystävällisyys…
”Vuokrasimme huoneiston 1100-luvulla rakennetusta kivitalosta, josta oli näköala kukkuloille, sypressimetsiin ja oliivilehtoihin”, Vesala muistelee. ”Erityisesti mieleen on jäänyt muisto laventelintuoksuisesta illasta, jolloin söimme pecorinojuustoa ja joimme viiniä. Istuimme pimeässä, ympärillämme tulikärpästen tuikkivat valopisteet.”
Pariskunta alkoi vierailla Toscanassa kaksikin kertaa vuodessa, ja pian syntyi haave sinne muuttamisesta. Tavoitteena oli asua alueella juuri vuosi, sillä silloin he voisivat nähdä koko vuodenkierron maaseudulla. Asumiskustannusten kattamiseksi he kuitenkin tarvitsivat työtä, eikä sitä heidän puutteellisella italiantaidollaan löytynyt.
He olivat jo luopuneet haaveestaan, kun onni potkaisi. Radda in Chiantin lähellä asuva eläkeläispariskunta tarvitsi talonvahtia, eikä toimenkuvaan kuulunut muuta kuin kissojen ruokkiminen, puutarhan kastelu ja postin vastaanotto. Niinpä he syksyllä 2006 muuttivat Toscanaan.
”Kun asuimme Toscanassa, paikalliset eläkeläiset adoptoivat meidät kuin lapsikseen. Kylän väki auttoi meitä ja me vastavuoroisesti heitä.”
”Oli suorastaan huvittavaa, miten paikalliset eläkeläiset adoptoivat meidät kuin lapsikseen”, Vesala sanoo nauraen. ”Meille järjestettiin ohjelmaa koko ajan, kerrottiin kenen luokse mennään illalla syömään ja koska piti mennä keräämään oliiveja jonkun luokse. Jos tuli pulma, jota joku ei osannut ratkaista, hän mobilisoi apuun koko kylän. Toki kyse oli vastavuoroisuudesta: me autoimme muita esimerkiksi tietokoneongelmissa tai käytännön askareissa.”
Vaikka pariskunta toki tiesi italialaisten intohimoisesta suhteesta ruokaan, sen intensiteetti tuli silti yllätyksenä. Kaikkialla syötiin lounas aina yhdeltä iltapäivällä ja illallinen kello kahdeksalta – sementoitujen ajankohtien ympärille oli helppo rakentaa päivän ohjelma.
Paikallisia kiinnosti aina kuulla, mitä kukin oli syönyt lounaaksi tai edellisiltana. Vaikka kasviksia oli toki tarjolla, aterioiden keskiössä olivat liharuuat, sillä sisämaassa ei syöty juurikaan kalaa.
”Toscanan maaseudulla pidetään pekonia mausteena, jota voi löytyä vaikka keitettyjen herneiden seasta”, Vesala kertoo huvittuneena.
”Kun rohkaistuimme kutsumaan ihmisiä kylään, tarjosimme yleensä lisukkeena keitettyjä perunoita. Vieraat ihastelivat, miten hyvin olimme keittäneet perunat, emmekä tienneet, oliko se vilpitön kohteliaisuus.”
He huomasivat pian, etteivät Suomessa käydyt kansanopiston italiankurssit ja arkipäivän elämä riittäneet, vaan kielen oppimisprosessia piti nopeuttaa. Lähistöllä asuvan eläkeläisparin opettamina he edistyivät kielitaidossaan niin, että muutaman kuukauden jälkeen pariskunta sai töitä Volpaian kylässä sijaitsevalta viinitilalta.
Suomessa Vesala oli toiminut viestintäpäällikkönä, joten hänelle oli virkistävää vaihtelua tehdä aivotyön sijasta käytännön hommia. Vesala kierrätti turisteja viinikellareissa, järjesteli maistajaisia ja hoiti tilan majoitustoimintaa.
Se oli välillä stressaavaakin, sillä virallista työaikaa ei ollut. Vapaapäiviä oli vain yksi viikossa, ja jos pariskunta vietti sen työsuhdeasunnossaan viinitilalla, kylässä asuvat matkailijat pyysivät koko ajan neuvoja, vapaapäivästä huolimatta.
”Koti-ikävä iski kieltämättä joskus”, Vesala myöntää. ”Etenkin jos joku läheinen Suomessa oli vakavasti sairas tai sai vauvan. Silloin oli ikävää, ettei voinut olla paikalla. Italian byrokratia myös herätti usein halun nostaa kädet pystyyn, yksinkertaisesti luovuttaa ja lähteä takaisin Suomeen.”
Toscanan sisälläkin paikkakunnissa on eroja. Pariskunnan kotiseutu Firenzen ja Sienan välimaastossa tunnetaan suurista korkeuseroistaan, kukkuloistaan, viinitiloistaan ja linnoistaan. Eteläinen Toscana puolestaan tarjoaa pelkistetympää maisemaa isoine viljapeltoineen.
Siellä on myös Val d’Orcian laakso, joka on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi, sekä viehättäviä pieniä kyliä, kuten Montalcino, Pienza ja San Quirico d’Orcia. Etelä-Toscanasta löytyy myös etruskien historiaa ja rannikolta kalastajakyliä.
Itäinen Toscana on metsäisempää seutua, ja siellä on hyviä patikkareittejä ja vaikuttavia luostareita. Arezzon kaupungissa on kerran kuukaudessa antiikkimarkkinat, jolloin kaduille tuodaan vanhoja huonekaluja, monenlaisia pikkuesineitä ja entisten kirkkojen irtaimistoa.
Mitkä ovat Marja Vesalan viisi must-elämystä Toscanassa? Ensimmäisenä listalla on vierailu paikallisella viinitilalla, hän kertoo. Chianti Classicon alueella niitä on noin 600. Pienemmissä paikoissa omistaja itse saattaa ottaa vieraat vastaan työhaalareissa ja mutaisissa kengissä. Vain osa viinitiloista on auki matkailijoille.
Toisena Vesalan listalla on Sienan ratsastuskilpailu Palio. Se järjestetään kahdesti vuodessa, heinäkuun alussa ja elokuun puolivälissä. Kaunis keskusaukio muutetaan radaksi, jolla osa Sienan kaupunginosista eli contradoista kilpailee.
”Palio kaikkine tapahtumineen kestää neljä päivää, mutta varsinainen ratsastuskilpailu vain hieman yli minuutin”, Vesala kertoo. ”Jokaisella contradalla on palkattu jockey, ja ennen kilpailua hevoset arvotaan. Koskaan en ole kuullut Italiassa sellaista hiljaisuutta kuin silloin, kun jännitetään, ketkä saavat parhaat hevoset. Palio on historiallisine asuineen ja torvisoittajineen olennainen osa sienalaisuutta.”
”Eri puolilla Toscanaa pidetään kyläjuhlia, etenkin syksyisin. Ne keskittyvät usein ruokaan: on olemassa esimerkiksi sienien tai lihapatojen ympärille pystytettyjä juhlia.”
Vesala suosittelee myös kyläjuhlia, joita pidetään ympäri Toscanaa etenkin syksyisin. Yleensä ne keskittyvät johonkin ruokaan tai raaka-aineeseen: on sienien, kastanjoiden ja lihapatojen ympärille pystytettyjä juhlia. Hieno elämys on myös kokkauskurssi, joita paikalliset mammat järjestävät omissa, usein rustiikkisissa keittiöissään. Niillä voi päästä itse tekemään tuorepastaa veivattavalla koneella.
Viidenneksi Vesala nostaa Firenzen taideaarteineen: kaikki taideteokset, patsaat, suihkulähteet, Santa Maria del Fioren katedraali eli Duomo, Uffizin galleria… Kaupunkiin kannattaa asettua ainakin pariksi päiväksi.
Tätä nykyä Toscana on Vesalalle ja hänen miehelleen ennen kaikkea mieluisa matkakohde, jossa on mukava käydä tapaamassa ystäviä. Heillä ei siis ole suunnitelmissa muuttaa sinne uudelleen esimerkiksi eläkepäivinään.
”Kun menemme sinne, teemme ensimmäisenä päivänä Excel-taulukon siitä, kenen luona vieraillaan milloinkin”, hän sanoo. ”Niin mukavaa kuin se onkin, rentouttavampaa lomapaikkaa olemme etsineet eri puolilta Kreikkaa.”
Kaukomatkojen tarpeensa Vesala sai tyydytettyä ollessaan töissä Plan-järjestössä ja Unicefilla. Hän kävi silloin työn puolesta esimerkiksi Malissa, Togossa, Guatemalassa ja Nepalissa. Lähireissuja pariskunta tekee Tukholmaan, Tallinnaan ja Lappiin, josta Vesalan mies on kotoisin.
Vaikka kirja kertoo yhdestä vuodesta, todellisuudessa pariskunta asui Toscanassa yli kaksi vuotta. Seudulla heitä pitivät työ viinitilalla, syventyvät ystävyyssuhteet ja kiinnostus nähdä vielä toinen vuodenkierto maaseudulla.
”Toscana on muuten ihana paikka talvellakin”, Vesala muistuttaa. ”Silloin täytyy vain pakata paljon vaatetta.”
Juttu on julkaistu alun perin Mondo-lehdessä 12/2022.
